Hyppää sisältöön

Skandaali Espanjassa: näin paljon maksoi kuninkaan ökysafari Afrikassa

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 17.04.2012
Espanjan kuningashuonetta kuohuttaa safariskandaali kuningas Juan Carlosin luksusmatkan tultua julkisuuteen.

Kuningas elefanttimetsällä Afrikassa

Talouskriisin kourissa kärsivän maan kuninkaallisten suosio on joutunut yhä pahempaan laskusuhdanteeseen kuninkaan huolettoman metsästysmatkan paljastuttua.

Julkisuuteen on tullut valokuvia, joissa kuningas Juan Carlos poseeraa ammutun elefantin edessä kiväärinsä kanssa. Kuvat on otettu lomamatkalta Botswanasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksityiskohdat kuninkaan yksityismatkasta alkoivat paljastua, kun hän joutui sairaalaan murrettuaan lonkkansa kyseisellä safarimatkalla.

Matka maksettiin edustuskuluista

Eri lähteiden mukaan luksusmatka elefantinmetsästyksineen on maksanut 44 000 – 55 000 euroa, eli enemmän kuin keskimääräinen espanjalainen ansaitsee vuodessa.

Kuningasta kritisoidaan vahvasti paitsi hänen piittaamattomasta rahankäytöstään maata ravisuttavien talousongelmien aikana, mutta myös siitä, että hän ylipäätää osallistuu elefantinmetsästykseen.

Erityisen suurta kritiikkiä tapauksessa on herättänyt kuningas Juan Carlosin rooli Maailman luonnonsäätiön WWF:n Espanjan osaston kunniapresidenttinä. Espanjan WWF onkin ottanut metsästysmatkaan vahvasti kantaa ja vaatii kuningasta eroamaan tehtävästään.

Kuva: Flickr/Frederick Salein

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen