Pysäyttävä näky lentokoneen ikkunasta: kolmemetrinen käärme kiemurteli siivellä
Käärme jäi jumiin tuhoisin seurauksin
Qantasin lennolla Australian Cairnsista Papua-Uuteen Guineaan lentäneet matkustajat häkeltyivät havaitessaan koneen ikkunasta isokokoisen käärmeen, kertoo Sydney Morning Herald. Kyseessä oli asiantuntijan mukaan pytonlaji, joka on Australian pisin käärme.
Käärmeen epäillään piiloutuneen koneen laskutelineisiin, josta se on kiemurrellut ulos metelin ja tärinän takia lennon alkaessa. Voimakas tuuli on kuitenkin estänyt matelijaa pääsemästä takaisin suojaan ja vanginnut osan sen ruumiista tuulen riepoteltavaksi. Kyseinen pytonlaji on yleinen trooppisessa Queenslandin osavaltiossa.
Lentomatkustajan mukaan tapaus ei aiheuttanut paniikkia, eikä kukaan olettanut koneesta löytyvän lisää matelijoita. Käärmeen kamppailua seurannut matkustaja kuvaili tilannetta surulliseksi.
Matkustajat kertovat käärmeen taistelleen hengestään aina lennon laskeutumiseen saakka – siitäkin huolimatta, että matkustamohenkilökunnan mukaan lämpötila ulkona oli -12 astetta. Käärme löydettiin kuitenkin lopulta kuolleena.
Qantasin edustajan mukaan vastaavaa ei ole tapahtunut koskaan aiemmin.
Katso video tilanteesta täältä
Lähde: Sydney Morning Herald
Kuva: Flickr / PhillipC