Hyppää sisältöön

Tämä saari kuhisee käärmeitä – vaikuttanut jo turismiinkin

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 06.08.2013
Guamin saaren käärmekanta on riistäytynyt käsistä.

Hiiret ratkaisuna käärmeongelmaan

Yhdysvaltoihin kuuluvalla pienellä Guamin saarella käärmeongelma on äitynyt niin pahaksi, että matelijoista yritetään päästä eroon myrkytettyjen hiirten avulla, kertoo Sky News. Tyynellä valtamerellä sijaitsevan saaren ongelmallisin laji on jopa kolmemetriseksi kasvava ruskea puukäärme.

Suuri osa Guamin paikallisista lintulajeista on kuollut sukupuuttoon käärmeiden takia. Käärmeiden levinneisyys ja niiden vaikutus luontoon ja eläinlajeihin ovat vahingoittaneet myös saaren turismia. Nyt Yhdysvallat aikookin toteuttaa jo vuosikymmenen ajan suunnittelemansa hankkeen, jossa saarelle pudotetaan myrkytettyjä hiirten ruumiita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tiedemiesten mukaan saarella voi olla jopa kaksi miljoonaa matelijaa, jotka aiheuttavat sähkökatkoksia kiipeilemällä sähköpylväitä ja -johtoja pitkin ja tunkeutuvat ihmisten koteihin. Ruskean puukäärmeen kiusallinen purema ei onneksi ole kuolettava.

Matelijat rantautuvat saarelle toisen maailmansodan jälkeen pesiytymällä armeijan laivoihin. Nyt lajin pelätäänkin piiloutuvan lentokoneisiin ja leviävän sitä kautta muille Tyynenmeren saarille tai jopa Yhdysvaltojen länsirannikolle. Karsittavaa lajia ei kuitenkaan ole tarkoitus hävittää kokonaan.

Lähde: Sky News
Kuva: Flickr / Luke,Ma

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Aeromexico

Lentomatkustajien pahin painajainen? Matkustamoon putosi käärme kesken lennon

Käärmesaari, Brasilia

Tämä kaukainen saari kuhisee myrkkykäärmeitä – matkailijoilta pääsy kielletty

Bangkok, Thaimaa

Karmea yllätys Bangkokin lentoasemalla: käärme matkatavarakärryssä

Suomessa luovutetaan eksoottinen lemmikki ilmaiseksi

Jokaisen matkailijan kauhujen naapuri: motellihuoneesta löytyi 40 käärmettä

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja