Tässä Duudsonin tärkeä matkavinkki: muista pysähtyä, yllätykset löytyvät pienistä paikoista

HP kehottaa pysähtymään kahville
Vaikka kotimaanmatkailu on suosittua, on monilla matkailijoilla tapana keskittää matkat vain tiettyihin kohteisiin, mistä syystä lukuisat hienot suomalaiskohteet jäävät useilta huomaamatta. Samojen reittien kulkeminen kerta toisensa jälkeen on tapa, johon on helppo sortua.
Duudsonit-ryhmästä tuttu Hannu-Pekka “HP” Parviainen haastaa suomalaismatkustajat pysähtelemään matkan varrelle ja kokemaan pienet kotimaiset kohteet.
– Helposti ajetaan paikasta toiseen ja unohdetaan, että siinä matkalla voisi piipahtaa kahvilla vaikka kuinka kauniissa paikassa.
Seinäjoella asuva Parviainen muistuttaakin, että kotimaassa riittää nähtävää myös suurten kaupunkien ulkopuolella, ja erityisesti pieniltä paikkakunnilta voi löytää hienoja matkailukohteita.
– Kotimaisista kohteista en osaa edes nimetä suosikkiani, sillä täällä on niin monta hienoa paikkaa, sanoo Parviainen.
Jos Duudsonin pitäisi kuitenkin nimetä yksi kohdesuositus Suomessa, olisi se tietysti Pohjanmaa.
Katso videolta HP:n vinkit Seinäjoelle!
Video ja kuva: Nella Rahkonen