Tämän suurkaupungin ahtaimmat asunnot ovat kuin ruumisarkkuja – hintoja et uskoisi
Ei klaustrofobisille – japanilainen kapselikoti
Tokio on yksi maailman ahtaimmin asutuista kaupungeista – ei siis olekaan ihme, että paikalliset joutuvat turvautumaan kaikenlaiseen majoitukseen. Daily Mail kertoo japanilaisen uutisohjelman esittelemistä asunnoista, jotka muistuttavat lähinnä ruumisarkkuja.
Vuokraisännät ovat laittaneet rahoiksi tarjoamalla asunnoissa jaettua majoitusta Japanissa suosittujen kapselihotellien tyyliin. Minikokoisissa huoneissa mahtuu juuri ja juuri suoristamaan itsensä makuuasentoon, eikä henkilökohtaisia tavaroitakaan voi olla turhan paljon. Majoituksesta voidaan Daily Mailin mukaan kuitenkin periä jopa 400 puntaa eli noin 460 euroa kuukaudessa.
Asuntoja suosivat enimmäkseen nuoret aikuiset, jotka käyvät koloissa lähinnä nukkumassa – pitkien työpäivien Japanissa vapaa-aikaa on niukasti.
Katso kuvat miniatyyrihuoneista täältä!
Lähde: Daily Mail
Kuva: Flickr / robertpaulyoung