Pakoon?

Olen koko elämäni ja kärsinyt aina vahvasta ulkopuolisuuden tunteesta. Olen aina ollut liian nuori, liian vanha, liian lapseton, liian nolo olemaan kokonaan osa mitään yhteisöä. Olen hävennyt tätä vajavuuttani ja paennut koko elämäni asuinpaikasta ja ihmissuhteesta toiseen taakseni katsomatta. En ole käynyt kotiseudullani kuin harvoissa hautajaisissa, en tavannut ketään exääni eron jälkeen enkä käynyt fiilistelemässä yhtäkään entistä kotiani lähtöni jälkeen. Olen jättänyt kaiken omaisuuteni taakseni useaan kertaan ja kuvitellut siirtyväni uuteen paikkaan uutena perempana ihmisenä. Olen viimeisen 20 vuoden aikana asunut 12 eri osoitteessa ja jokaisen muuton ja muutoksen kohdalla toivonut paikan vaihtamisen ratkaisevan enemmän ongelmia kuin se reaalielämässä on mahdollista. En ole muuttunut paremmaksi enkä edes näkymättömäksi, vaikka olen saanut puhtaalta pöydältä monta kertaa aloittaakin.

Ainoa pysyvä asia on ollut työpaikka, joka on toiminut ainoana turvaverkkona. Olen nostanut säännöllistä kuukausipalkkaa minulle täysin merkityksettömistä päivittäisistä tunneista vuodesta toiseen, kun olen pelännyt muutosta enkä ole voinut luottaa siihen, että elämä kantaa minuakin kun vaan uskallan hypätä laiturin päästä mereen.

Vuosi sitten pikku hiljaa paisunut paha oloni kasvoi niin suureksi, etten pystynyt sitä enää sisälläni kantamaan ja oli myönnettävä, että tarvitsen apua. Hakeuduin terapiaan ja alkoi elämän alusta alkaneen sotkuisen vyyhdin purkaminen, joka on herättänyt kysymyksiä ja aikaa myöten myös antanut vastauksia moneen ratkaisemattomana pitämääni ongelmaan. Ilman terapiaa haaveeni eivät varmasti olisi muuttuneet konkretiaksi. Olisin ajatellut ettei tästä mitään tule kuitenkaan, joudun perikatoon eikä työnantaja varmasti edes anna minulle sapattivapaata, vaan olen tuomittu laahustamaan ankeaan toimistoon hamaan eläkkeeseen tai kuolemaan asti.

Kuinkas sitten kävikään? Sapattivapaa alkaa syyskuun alussa ja sitä odotellessa vietän vielä kunnon kesäloman. Aamukampaa hankkimatta suurin piirtein laskettuna viikkoja on jäljellä 15 ja niistä vain 11 työnantajalleni kuuluvia.

Previous Post

No Comments

Leave a Reply