Norjan öljypääkaupunki Stavanger

Kohdeopas: Stavanger

Laiva Stavangerin satamassa

Norjan öljypääkaupungiksi kutsuttu Stavanger on viihtyisä pikkukaupunki vuonon rannalla.

Puutaloja ja öljyrikkauksia

Stavangerin satamassa tuoksuu tuore kala ja vanhankaupungin hellyydellä hoidetuissa puutalokortteleissa elää vanhanajan henki. Norjan neljänneksi suurin kaupunki on nähnyt historiaa jo 1400-luvulta saakka.

Stavanger on tärkeä öljyteollisuuden keskus. Täällä sijaitsevat valtion öljyvirastot ja myös matkailijoita kiinnostava museo, jossa esitellään öljyn merkitystä sekä talouden että teollisuuden ja tieteen näkökulmasta. Kaupunkiin pysähtyvän ei kuitenkaan tarvitse pelätä kohtaavansa vain harmaata teollisuusmiljöötä, sillä Stavangerin kaupunki-ilmeessä öljypääkaupungin rooli ei juurikaan näy.

Stavanger on viihtyisä pikkukaupunki

Talvella sateinen, kesällä raikas

Stavanger sopii hyvin viikonloppukohteeksi tai koko perheen automatkan etapiksi laajemmalla Norjan-kierroksella.

Paras aika matkustaa on toukokuusta elokuuhun. Kuten kaikkialla Norjan rannikolla, talvet ovat tuulisen sateisia. Kesälläkään auringon paistaessa lämpö ei merituulten ansiosta nouse tukahduttavaksi helteeksi. Tuulisuudessa on hyvätkin puolensa: surffarit viihtyvät Stavangerin ympäristön pitkillä rannoilla.

Stavangerin keskustan ostoskaduilla on paljon viihtyisiä kahviloita ja shoppailutarjonta laaja. Hinnat kaupungissa ovat luonnollisesti norjalaisen korkeat, joten ostoskierrosta Stavangerissa voi suositella vain niille, joita hintalaput eivät kiinnosta.

Upeat retkeilymaastot ympärillä

Stavangerin seudun ulkoilumahdollisuudet ovat erinomaiset. Lähiseudun erikoisimpiin reippailukohteisiin kuuluvat Lysevuonolla sijaitsevat Norjan suosituin luontokohde Preikestolen sekä tuhannen metrin suoran pudotuksen kohti vuonon pintaa tarjoava Kjeragin kallionkieleke.

Base-hyppääjät käyttävät Kjeragin kielekettä starttipaikkana hurjille hypyilleen. Laskeutumispiste on alhaalla vuononpohjukassa sijaitsevassa Lysebotnin kylässä suoraan majatalon edessä.

Helpoin tapa tutustua upeaan vuonoluontoon on omalla tai vuokra-autolla patikkareittien lähtöpisteille liikkuminen, mutta Stavangerista järjestetään sekä bussimatkoja että risteilyjä läheisiin vuonomaisemiin.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN STAVANGERISSA

Stavangerin rantaravintola

Lentäen Tukholman tai Oslon kautta

Suomesta ei ole suoria lentoja Stavangeriin, mutta perille pääsee helposti lentäen Tukholman tai Oslon kautta. Lentohinnat alkavat ajankohdasta ja reitistä riippuen noin 200 eurosta.

Lentämistä tyypillisemmin suomalaiset matkustavat Stavangeriin omalla autolla osana laajempaa Norjan-kierrosta. Stavangeriin voi saapua joko tietä pitkin tai vuonolautalla, joita kulkee kaupunkiin useiltakin lähistön paikkakunnilta.

Hotellit ja leirintäalueet

Stavangerin majoitustarjonta vastaa kaupungin kokoa. Hyviä hotellivaihtoehtoja löytyy myös keskustan ulkopuolelta ja alueella on lisäksi useita leirintäalueita matkailijoiden tarpeisiin. Halvimmillaan hotellihuoneen voi löytää noin 50-60 eurolla.

Esimerkiksi Sola Strand Hotel suoraan rannalla hieman kaupungin ulkopuolella on viihtyisä ja sijainniltaan erinomainen paikka Stavangerin-matkan majoitukseksi.

Liikkuminen Stavangerissa

Liikkuminen Stavangerin keskustassa on helpointa jalkaisin. Välimatkat ovat lyhyitä ja kaikkialle pääsee kävellen.

Jos tarkoituksesi on tutustua myös lähiseudun ulkoilukohteisiin, helpottaa oma auto matkantekoa patikointireittien alkupisteisiin. Norjassa autoilevan reittisuunnittelu poikkeaa kotimaisesta, sillä aina on muistettava huomioida mahdolliset lauttaetapit.

Lue lisää automatkailusta Norjassa: Autolomalla vuonojen maassa

STAVANGERIN NÄHTÄVYYDET

Stavangerin öljymuseo

Öljymuseo ja öljylautan miniversio

Norsk Oljemuseum kertoo öljyelinkeinosta myös maallikkoja kiinnostavalla tavalla. Aihepiiriä lähestytään paitsi taloudellisesta, myös luonnontieteellisestä ja historiallisesta näkökulmasta. Museoon on rakennettu öljylautan miniversio, jonka kannella kiipeillessään voi kuvitella millaista elämä olisi oikealla öljylautalla keskellä meren tyrskyjä.

Vanhankaupungin puutalokorttelit

Stavangerin vanhankaupungin puutalokortteleista pidetään hyvää huolta. Viehättävät kujat on kesäisin koristettu kukkasin ja vastapainona öljymuseon teräsrakennelmille tunnelma on herttaisilla pikkukujilla vähintäänkin idyllinen.

Vanhassakaupungissa sijaitsee myös varsin erikoinen nähtävyys: Norjan säilykemuseo. Ennen öljyn löytymistä kalasäilykkeet olivat alueen merkittävin elinkeino, ja museo pureutuu syvälle säilykkeiden valmistukseen. Säilyketeema ei ehkä kuulu matkailijoiden tyypillisimpiin kiinnostuksenkohteisiin, mutta kuriositeettina paikka on ehdottomasti visiitin arvoinen. Täällä pääset myös itse testaamaan, olisitko pärjännyt säilyketehtaan kovassa työtahdissa sardiinien purkittajana.

Satama ja kalatori

Stavangerin satamassa matkailijat voivat kurkistaa aidolle norjalaiselle kalatorille. Tuoksun tuntee jo kaukana. Satama-alueella on myös useita viihtyisiä ravintoloita ja terasseja, joille voi pysähtyä paistattelemaan päivää.

Satama sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja vain muutaman sadan metrin päässä rannasta katedraalin viereltä alkava pieni puisto lampineen tarjoaa paikan kesäiselle piknikille.

Retki upealle Lysevuonolle

Stavangerista käsin voi tutustua vuonomaisemiin joko järjestetyllä retkellä tai omatoimisesti liikkuen. Lysevuono ja sen retkeilykohteet Preikestolen ja Kjerag ovat lähistön tunnetuimmat ulkoilukohteet.

Vilkkaalla kesäkaudella etenkin Preikestolenilla vierailee paljon matkailijoita, joten jos tahdot kokea yksinäisiä luontoelämyksiä, kannattaa suunnata näille reiteille jo toukokuun lopussa.

Jos tahdot viipyä vuonomaisemissa pidempään kuin päiväretken verran, on Lysevuonon perimmäisessä pohjukassa sijaitseva Lysebotnin kylä hyvä tukikohta. Lysebotnissa vuonoluonnon jylhyyden voi todella kokea. Kalliot kohoavat molemmin puolin lähes kilometrin korkeuteen ja alhaalla vuonossa välkkyy sininen vesi. Pienen kylän taloista vain osa on ympärivuotisesti asuttuja ja äänimaisemaa hallitsevat vuonon rannalla laiduntavat lampaat – vain silloin tällöin Kjeragilta laskeutuvien base-hyppääjien huudot rikkovat rauhan hetkeksi.

STAVANGERIN PARHAAT

Stavanger kesällä

Koe nämä Stavangerissa

  • Vanhankaupungin puutalokorttelit
  • Retki Lysevuonolle
  • Sataman kalakaupat
  • Norjan öljymuseo
  • Rantakävely satamassa

Teksti ja kuvat: Riikka Krenn

Päivitetty: 6.2.2015

Norja: Lue lisää kohdeoppaita

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia