Ensimmäinen kerta Bulgariassa oli upeinta, mitä matkailija voi matkaltaan saada.
Tutustuimme Kultahietikolla Taksikuskiin, joka puhui Englantia. Oli yksityinen Taksi. Ajelimme ympäri aluetta koko pitkän päivän. kuljettaja oli sivistynyt henkilö, joka osasi kertoilla paikkojen historiasta, kansan elämästä, ja melkeinpä mistä tahansa.
Kuljettaja poistui autosta keskellä aavaa Auringonkukka peltoa, häviten maisemaan. Noin kymmenen minuuttin odottelun jälkeen Hän saapui, vanha mies mukanaan.
Meidät oli kutsuttu tämän miehen kotiin visiitille. Siellä meille näytettiin ylpeänä Kanala, Navetta, Hevostalli ja kaikki muu heidän elämäänsä liittyvä.
Se, että heillä oli Hevonen ja Lehmäkin, oli tosi vaurauden merkki silloin.
Sitten haettiin tikapuut ja isäntä kiipesi Kirsikkapuuhun. Voi että oli se ämpärillinen kirsikoita, elämäni makein ja erikoisin kokemus.
Pienien ihastuttavien kylien läpi ajettaessa kuljettaja saattoi pysähtyä jonkin talon kohdalla ja asukkaan luvalla toi kimpun Pioneita vaimolleni.
Sitten haettiin pellolta kypsä Arbuusi ja vuoristoravintolaan siitä tehtyä salaattia nauttimaan.
meitä kohdeltiin kuin Kuninkaita.
Seuraavaksi päiväksi sovittiin kuljettajan kanssa kolmen päivän matka vuorille.
Hän esitti, jotta pääsisikä vaimonsa myöskin tutustumaan meihin ja matkalle mukaan. Totta kai se sopi. Skodan keula kohti tuntematonta, elämyksiä ja ihmeitä täynnä olleelle reissulle. Vanhat Luostarit, missä vieläkin järjestetään suomalaisten Sotilaiden muistoksi Jumalanpalvelus kerran vuodessa. Kiitokseksi Bulgarian pelastamisesta turkkilaisilta joskua aikojen saatossa.
Yövyimme toimivan käsiteollisuusmuseon lähellä sijaitsevassa Taiteilijoiden Kylässä. Sinne oli silloin harva bulgarialainenkaan koskaan päässyt käymään.
Fiilis oli mieletön. Ei näitä normaali Turisti näe.
Kävimme vuoriston huipulla sijaitsevassa valtavassa muistomerkki-tornissa, joka kuului tähän sodan muitomerkkeihin. siellä oli suomalaistenkin sotilaiden nimiä hakattuna kiveen. 1000 askelmaa ylös muistomerkille, tulikuumana päivänäkään ei haitannut. Elämys ja tunnelataus oli sitä luokkaa.
Vierailu Kuninkaan Linnassa oli kokemus, jota ei voi sivuuttaa. Olimme ensimmäiset ulkomaalaiset, jotka pääsivät sinne.Suuripa oli yllätyksemme, kun Linnanvouti puhuikin kanssamme Suomea. Kirjakieltä ja puhtaasti. Nythän sekin on turistikohde.
Meistä tuli kuljettajan kanssa perheystäviä. Joka kerran kun menemme Bulgariaan, on kentällä vastassa koko heidän perheensä. Nykyään jo Vävyt ja lapsenlapset mukana, joukon jatkona. He vievät meitä sellaisiin paikkoihin, vanhoihin linnoihin vuoristossa, joita ei edes turisti koskaan osaa etsiäkään.
Tutustumisemme oli ihana tapaus. Kuljettajamme oli Kommunisti-vallan aikainen korke Upseeri ja erittäin merkittävässä asemassa teollisuuden palveluksessa silloin. Palkka vaan pakotti ajamaan taksia sivuansioiksi.
Nykyisin heidänkin perheensä, tytöt, vävyt ja lastenlapset ovat muuttaneet kanadaan. Pidämme kuitenkin yhteyttä tietokoneen ja puhelimen välityksellä
Paljon on siellä asiat muuttuneet sinä aikana.
Joskus, kun olemme ilmoittaneet tulostamme Bulgariaan, niin sieltä on tullut kipakka vastaus ” ette tule, täällä on konnat vallassa ja maassa ei ole lakia”. Jonkun ajan kuluttua ilmoittavat, jotta nyt passaa tulla.
Bulgaria on ihana maa. Ihmiset ovat ihania, joskin vieläkin hieman varautuneita tuntemattomia kohtaan. Tämä sukupolvi on joutunut sellaisten yhteiskunnallisten tapahtumien vyörytysten kanssa seikkailemaan, ettei ole ihme, jos hieman mietitään, mitä puhutaan ja kenelle.
Vielä muutama vuosi sitten kirjeet, varsinkin valokuvia sisältäneet, eivät koskaan saapuneet perille.
Turistipyydyksissä osataan konnuudet ja raha kelpaa.
Ystävien kanssa siellä on ihanaa. Tutustukaa paikallisiin, muualla kun rannalla.
Nessebaarin kun on nähnyt ennen nykyistä alennustilaansa, oli nähtävyys.
Ihmettelen aina, miten ihmeessä Maailman perintökohde voidaan saattaa sellaiseen alennustilaan, krääsäkauppoineen varkaineen.