Elämäntapareissaaja matkalla maailman ympäri

Kun Jani Laine vuosi sitten ilmoitti aikovansa karauttaa bussilla Helsingistä Bangkokiin, jaksoivat ihmiset jupista matkan tyssäävän viimeistään Venäjälle. Matka kuitenkin sujui suuremmitta mutkitta Venäjältä Kazakstanin, Kiinan ja Laosin kautta perille Thaimaahan.
Onnistuneen Pikavuoro Bangkokiin -matkan jälkeen epäilijät ovat hiljenneet. Seuraavaksi Laine ohjaa Ajokki Royalin Aasian kautta Australiaan – ja lopulta ympäri koko maailman.
Reissaamiseen jää koukkuun
Salosta kotoisin oleva Jani Laine on elämäntapareissaaja, joka pääsi jo nuorena näkemään Eurooppaa perheensä kanssa. Sittemmin erityisesti Aasia on tullut miehelle tutuksi. Reissuvuosien jälkeen aloilleen asettuminen ja tavallinen arki eivät houkutelleet.
– Olin tullut tilanteeseen, jossa tavallisista matkoista ei saanut enää kicksejä. Rantapallon kautta löysin samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa pystyin toteuttamaan Pikavuoron Bangkokiin.
Kazakstanin kaltaisten eksoottisten kohteiden lisäksi kiinnostavaa oli ihmisten välinen dynamiikka.
– Halusin kokeilla mitä tapahtuu, kun 15 reissaajaa matkustavat yhdessä pitkän ajan samassa bussissa, Laine kuvailee.
Suomessa Jania työllistää perheyritys Salon Tilausmatkat, jossa kaikki Laineen veljekset ovat hommissa tavalla tai toisella. Ajokki Royalin marraskuussa starttaavaa maailmanympärimatkaa seuraa tiiviisti koko Laineen perhe.
Hyvällä asenteella matkaan
Pikavuoromatkustajien iällä tai matkustuskokemuksella ei ole Janille merkitystä – tärkeintä on huumorintaju, seikkailunhalu ja hyvä asenne. Kommelluksilta ja vastoinkäymisiltä ei reissussa voi välttyä, mutta kaikesta selvitään yhteisellä voitontahdolla.
– Kun mukana on tarpeeksi erilaisia ihmisiä omine vahvuuksineen, pystyisimme halutessamme vaikka perustamaan oman kaupungin.
Bangkokin bussimatkalta Janin mieleen jäi erityisesti Pikavuoron hyvä yhteishenki. Tiimi oli erinomainen, kun jokainen oli hyvä jossain – oli se sitten maantieto, autonkorjaus tai paremman puutteessa vaikka juhliminen.
Pikavuoron maailmanympärimatkan tulevista kohteista Laine odottaa eniten Pohjois- ja Etelä-Amerikan etappeja. Matkoillaan miestä kiinnostavat erilaisten yhteiskuntien lisäksi paikalliset ihmiset ja arkkitehtuuri.
Ei vielä normaalielämää
Toistaiseksi Pikavuorojen ajaminen on Janille vielä elämäntapa, mutta seuraavan reissun jälkeen hän toivoo ainakin kulujen tulevan katetuiksi.
– Jossain vaiheessa toivon tietysti, että matkojen järjestämisestä saisi pienen palkankin. Olisi myös hienoa päästä välillä itse istumaan matkustajan paikalle.
Bangkokin-reissua suunnitellessaan Laine uskoi voivansa sen jälkeen palata normaalielämään ja tasaiseen työntekoon. Kävikin toisin. Janin kaverit ovat jo huomauttaneet, että turha miehen on edes yrittää muuttua. Hän ei itsekään suuremmin yllättyisi, jos huomaisi ajavansa Pikavuoroja vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.
– Ensimmäisen Pikavuoron jälkeen totesin, että nyt katsotaan mihin Ajokista oikein on. Tästä se vasta alkaa!
Seuraa Laineen huimaa reissua Pikavuoro maailman ympäri –blogista tai varaa lippusi ja lähde mukaan. Paikkoja on rajoitetusti!
Teksti: Maria Hietala
Aiheeseen liittyvät artikkelit
Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja







