Hyppää sisältöön

Uusi suomalainen golfkenttä käyttöön kesällä

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 15.04.2013
Himoksen uuden golfkentän on määrä aueta kesäkuun lopussa.

Himoksella golfataan kesästä lähtien

Himoksen täysimittainen golfkenttä avataan aikataulun mukaisesti kesäkuun lopussa Iskelmä Festivaalin aikaan. Festivaalivieraat pääsevät ensimmäisten joukossa pelaamaan uudelle kentälle, jonka varausjärjestelmä avataan pelaajille kesäkuun alussa.

Himos-Patalahti Golfin toimitusjohtaja Hannu Mäntyharju kertoo viime vuoden sateisen kesän ja syksyn olleen rakentamisen kannalta haasteellisia. Myös huhtikuussakin jatkunut luminen talvi yöpakkasineen on myöhästyttänyt golfkentän väylien sulamista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Vapun jälkeen tiedämme, miten viheriöt ovat talvehtineet ja minkälaisia korjaustoimenpiteitä tarvitaan, kertoo Mäntyharju.

Golfia keskellä palveluita

Himoksen kenttä risteilee kansainvälisten resort-kenttien tapaan loma-asutuksen keskellä siten, että lomakeskuksen huvilat ja paritalot sijaitsevat aivan golfkentän väylien varrella. Golfkylään aiotaan rakentaa lähivuosien aikana yli 300 loma-asuntoa.

Lomakeskuksen mukaan golfinpeluu liitetään yhä useammin osaksi muita aktiviteetteja maailmalla vallitsevan trendin mukaisesti. Vapaa-ajanviettoa ja lomailutottumuksia määrittelevät muun muassa perheenjäsenten erilaiset harrastukset ja mieltymykset, joihin pyritään tarjoamaan kattavia vaihtoehtoja.

Kenttä on kaikkien green cardin haltijoiden pelattavissa pay & play -periaatteella.

Kuva: Flickr / Fevi Yu

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen