Tämä risteilypainajainen kiehtoo suomalaisnuoria
Risteilyjännäri vetää katsojia
Joulukuun alussa ensi-iltansa saanut Salatut elämät -elokuva Nightmare – Painajainen merellä on kerännyt elokuvateattereihin jo yli 100 000 katsojaa. Kuluneiden viikkojen aikana risteilyalukselle sijoittuvaa elokuvaa ovat käyneet katsomassa erityisesti sarjan nuoret fanit.
Elokuvan ohjaaja Marko Äijö iloitsee uuden konseptin saamasta palautteesta – suuntaan jos toiseen.
– Nightmare – Painajainen merellä on FremantleMedian ensimmäinen päivittäissarjaan pohjautuva teatterielokuva, joka avaa onnistumisensa myötä uusia näköaloja Suomesta maailmalle, sanoo Äijö.
MTV3:n Salatut elämät -sarjaan pohjaava nuorisojännäri seuraa sarjasta tuttujen nuorten painajaiseksi muuttuvaa risteilyä. Hilpeissä tunnelmissa alkavalla laivamatkalla tavataan vanhoja tuttuja, jotka nostavat myös ikäviä menneisyyden asioita mieleen. Kun laivalla alkaa tapahtua kummia, joutuvat nuoret miettimään kehen vesillä oikein voi luottaa.
Lähde: FS Film
Kuva: FremantleMedia