Perhe pöyristyi Disneylandissa – teinit saivat satuhahmon kiroilemaan
Teinien kepposet suututtivat eläinhahmon
Kalifornian Disneylandissa vieraillut perhe sai huomata, ettei Liisa Ihmemaassa -sadusta tutun Valkoisen kanin kanssa kannata pelleillä: hahmon asuun pukeutunut työntekijä menetti malttinsa, kun teini-ikäiset tytöt vetivät tätä hännästä. Asiasta kertoo Daily Mail.
Teinityttöjen vedettyä kanin häntää kahdesti, lähti työntekijä näiden perään ja tarttui toiseen tyttöön kiinni. 14-vuotiaan mukaan kani uhkasi soittaa paikalle vartijan, mikäli häntään vielä koskettaisiin, ja pyysi välittämään saman viestin tytön “typerälle kaverille”. Teinien sanojen mukaan Disney-hahmo kiroili sanojensa vahvistukseksi.
Kyseessä on jo toinen kerta, kun Valkoisen kanin hahmo joutui otsikoihin ikävässä valossa. Vain muutama viikko sitten tummaihoinen perhe haastoi Disneyn oikeuteen väittäen, että Valkoinen kani oli vältellyt heidän lastensa halaamista rasistisista syistä.
Disney on kuitannut perheen videoiman kiroilutapauksen tahallisena yrityksenä aiheuttaa kohua asiasta, joka ei ole sen arvoinen.
– Videolla näkyy huonosti käyttäytyviä vieraita, jotka yrittävät tahallaan provosoida hahmoa, kommentoi Disney tiedotteen välityksellä.
Katso video perheen kuvaamasta tilanteesta täältä!
Lähde: Daily Mail
Kuva: fictures via Compfight