Hyppää sisältöön

Kulttuurimatkailijan Israel – taidetta ja maailmanluokan festivaaleja

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 14.10.2013
Historia ja uskonto ovat Israelin tärkeimmät matkailuvaltit, mutta myös modernin Israelin kulttuurielämä imaisee helposti mukaansa.

Israel – kulttuurin sulatusuuni

Israel on valtiona todellinen kansojen sulatusuuni. Juutalaisvaltion kansasta yksi kolmasosa edustaa muita uskontokuntia, ja juutalaiset taas ovat saapuneet maahan kaikista maailmankolkista tuoden mukanaan omat kulttuuriset vaikutteensa.

Israelin kulttuurielämää voikin kuvailla kiinnostavaksi hybridiksi, jossa juutalaiseen ja arabialaiseen kulttuuripohjaan sekoittuu vaikutteita etenkin Euroopan vanhoista kulttuureista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Moni Israeliin saapuva matkailija huomaa kulttuurien yhteensekoittumisen ensimmäisenä israelilaisesta ruoasta, jossa on nähtävissä vaikutteita kaikkialta maailmasta. Monet ravintolat Tel Avivissa ja Jerusalemissa yhdistelevät ruokakulttuureja mielellään ja tarjoavat monipuolisia ja erikoisiakin menuja, joiden antia kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti.

Ruokakulttuurista on helppo siirtyä tutustumaan Israelin muuhun kulttuuritarjontaan. Tel Avivissa ja Jerusalemissa on tarjolla niin maailmanluokan museoita, kiinnostavaa esittävää taidetta kuin erilaisia festivaaleja.

Jerusalemissa kiinnostavat etenkin festivaalit, kun taas Tel Aviv loistaa taidetarjonnallaan.

Tel Avivin taidemuseot ja -galleriat

Museot ovat erinomaisia paikkoja tutustua kulttuuriin. Tel Avivissa on useita hyviä taidemuseoita, joista löytää kiinnostavaa ja erikoistakin nähtävää. Pienet taidegalleriat taas houkuttelevat tekemään löytöjä ja tutustumaan ennalta täysin tuntemattomiin töihin.

Tel Avivin museotarjonnan helmet ovat taidemuseoita. Kaupungin pakollinen vierailukohde on valtava Tel Avivin taidemuseo, jossa on esillä maailman mestaritailijoiden, kuten Picasson ja Van Goghin, teoksia, mutta myös laaja kokoelma israelilaista taidetta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Taiteen kaupunginosat: Neve Tzedek ja Vanha Jaffa

Erittäin persoonallisia vierailukohteita ovat kansainvälisestikin tunnetun taiteilija Ilana Goorin kotimuseo, taiteilija Lea Majaro-Mintzin Rokach House sekä Nachum Gutman -taidemuseo, joka esittelee Israelin tunnetuimpiin taitelijoihin lukeutuvan Nachum Gutmanin elämäntyötä.

Ilana Goorin kotimuseo sijaitsee Vanhan Jaffan alueella ikivanhassa talossa. Esillä on laaja kokoelma sekä Goorin omaa tuotantoa että hänen itsensä hankkimia teoksia. Vanhan Jaffan kapeilla kujille sijoittuu myös niin kutsuttu artistien kortteli, jossa on runsaasti pieniä taideliikkeitä.

Rokach House taas lukeutuu Tel Avivin ensimmäisen kaupunginosan, Neve Tzedekin, vanhimpiin rakennuksiin. Museo esittelee sekä Neve Tzedekin että Rokach-talon historiaa, mutta etenkin talon omistavan Lea Majaro-Mintzin taidetta. Majaro-Mintz tunnetaan tavastaan esittää naishahmot koruttamasti, ylipainoisina ja elämän kasaanpainamina savipatsaina.

Neve Tzedekin asuinalue on nykyään trendikäs ja taiteilijoiden kansoittama. Siksi alueelta löytyy lukuisia pieniä taidegallerioita, joissa voi käydä tutustumassa suomalaisille taatusti tuntemattomien taiteilijoiden töihin. Osa Tel Avivin kulttuurielämän viehätystä onkin vaeltelu ympäri kaupungin trendikkäillä alueilla ja pistäytyminen erilaisissa pikkugallerioissa.

Jerusalemin maailmanluokan festivaalit

Jerusalem on historiallisten nähtävyyksiensä osalta maailmankuulu, mutta kaupunki yllättää upealla festivaalitarjonallaan.

Valofestivaaleilla Jerusalem koristellaan erilaisilla valonlähteillä, ja kymmenet taitelijat esiintyvät kaduilla. Esityksissä on luvassa niin tanssia, tulenkäsittelyä kuin musiikkiakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jerusalemin filmifestivaali on kansainvälisesti tunnettu tapahtuma, joka on järjestetty vuodesta 1984 lähtien. Kymmenen päivän aikana näytetään kaikkiaan 150-200 eri elokuvaa ympäri maailmaa. Matkailijan kannalta festivaali on kiinnostava tilaisuus päästä näkemään paikallisia ja etenkin juutalaisuuteen keskittyviä elokuvia ja dokumentteja.

Jerusalem yllättää myös viini- ja olutfestivaaleillaan. Israel on ikivanha viinintuottajamaa, mutta viininteon perinteet katkesivat sadoiksi vuosiksi ottomaanien vallan aikaan.

Israelin monipuolinen ruokakulttuuri

1800-1900-luvun taitteessa uudelleen käyntiin lähtenyt israelilainen viiniteollisuus on “sadan vuoden harjoittelun” jälkeen nousemassa uuteen kukoistukseensa, ja Jerusalemin vuosittainen viinifestivaali elokuussa on erinomainen tilaisuus tutustua israelilaisiin viininvalmistajiin.

Elokuussa järjestettävä olutfestivaali taas on kansainvälinen tapahtuma, jossa oluita esitellään eri puolilta maailmaa.

Tel Avivin Valkoisen yö -festivaali

Jerusalemin valofestivaalia vastaava mutta vain yksipäiväinen tapahtuma järjestetään kesäkuussa Tel Avivissa. Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuva Bauhaus-kaupunginosaa valaistaan silloin voimakkain valkoisin valoin, taitelijat esiintyvät kaduilla ja liikkeet ja galleriat ovat auki ympäri vuorokauden.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Valkoiseksi yöksi nimetty festivaali on järjestetty vuodesta 2003 lähtien juhlistamaan Bauhaus-arkkitehtuurin nousua Unescon maailmanperintölistalle.

Esittävää taidetta Tel Avivissa

Tel Aviv on taidemuseoiden ohella tunnettu Israelin esittävän taiteen keskuksena. Kaupungissa sijaitseva Tel Avivin esittävän taiteen keskus on muun muassa Israelin oopperan kotipaikka, ja arkkitehtuuriltaan huippumodernissa rakennuksessa pidetään laajasti erilaisia teatteri- ja musiikkiesityksiä, jotka tarjoavat hyvää iltaohjelmaa Tel Avivissa kulttuurimatkaileville.

Toinen hieno paikka esittävistä taiteista kiinnostuneelle Tel Avivissa on Neve Tzedekissä sijaitseva Suzanne Dellalin esittävän taiteen keskus, joka etenkin kahdesta tanssiryhmästään. Tanssista innostuneelle matkailijalle Dellal-keskus on varma valinta.

Teksti: Panu Lempiäinen
Kuvat: Panu Lempiäinen, Israelin valtion matkailutoimisto