Browsing Tag

Työt

Kuulumisia Saksa Yleinen

Hiljaisuuden loppu.

perjantai, lokakuu 14, 2016

Nyt loppui hiljaisuus.

Kun on ollut kuusi päivää hiljaa, tuntuu hyvältä avata taas suunsa ja päästää ulos muutakin kuin pihinää tai köhinää.

Ja kun on ollut viisi kuukautta hiljaa, tuntuu hyvältä taas kirjoittaa muutakin kuin saksan läksyjä.

——————————

Aloitetaanpa ihan kevyesti. Niin, että miten täällä menee? No reilun viikon olen tosiaan ollut kipeänä, mutta ehkä pikkuhiljaa alkaa olo parantua. Ehkä se puhumattomuuskin tekee toisinaan ihan hyvää, ja kun Hidirkin on nyt reissussa, niin ei ole ollut mitään tarvetta erityisemmin höpötellä. Välillä on mennyt vähän hermo, kun saksan kurssilla olisin halunnut osallistua ja sanoa jotain, mutta en vaan voinut. (Ja olin kyllä viime viikolla myös kotona lepäilemässä, mutta tällä viikolla olo oli muuten jo parempi, joten päätin mennä tunneille.) Mutta näin kuuden päivän jälkeen höpöttelyn tarve alkaa näköjään kasvaa niinkin suureksi, että sain jopa vihdoin kirjoitettua tänne blogiin!

Syksy on saapunut tännekin. Lämpimät kelit jatkuivat niin pitkään, että ehdin jo ikävöidä kirpeitä syysaamuja. Tai ehkä se oli sellaista Suomen Syksy -ikävää? En tiedä. Nyt sitä lämmintä on jo vähän ikävä. Ei niin muuten, mutta heti kun tuli kylmä, tulin kipeäksi. Ja itseasiassa on ihan kivaa vaihteeksi vetää päälle villapaitaa ja kääriytyä kaulahuiveihin, mutta kun sataa niin paljon (paitsi tänään!). Eikä se sadekaan haittaisi niin paljon, jos sitä ei kestäisi kauaa, mutta kun tiedän, että tätä kylmää ja kosteaa jatkuu todennäköisesti jonnekin maaliskuun loppuun. Okei, ehkä välissä tulee vähän vähemmän kylmää, ehkä jopa hiukan vähemmän kosteaa ja enemmän lumista, tai toisaalta vielä kylmempää. Mutta se perusilmasto on nyt selkeästi vaihtunut kuumasta ja kuivasta kylmään ja kosteaan.

Noniin, se säästä. Käyn nyt saksan B2-kurssilla samassa kielikoulussa, missä olin aikaisemminkin. B1-koe meni hyvin ja sen jälkeen tuli lomailtua Suomessa ja laiskoteltua Saksassa. Nyt olen taas reilun kuukauden käynyt kurssilla, ja tykkään kyllä kovasti. Toki läksyjen tekeminen ja kieliopin opiskelu ei koskaan ole ollut mielipuuhaani, mutta ihan kiva kun on päivisin jotain järkevää tekemistä. Ja kurssikin on oikein kiva. Ensinnäkin, ryhmämme on sopivan pieni, noin 10 henkilöä, ja ihmisillä on oikeasti motivaatiota oppia saksaa! Tämä on ihan luksusta edelliseen maahanmuuttajien kurssiin verrattuna, sillä tältä kurssilta puuttuu kokonaan sellainen ala-aste-meininki, mitä ensimmäisellä kurssilla sai sietää. Tällä kurssilla kuunnellaan opettajaa, tehdään tehtäviä silloin kun pitää, keskustellaan (saksaksi!) silloin kun on lupa ja tunneilla myös käydään. Huvittavaa sinänsä, että tällä kurssilla kolmasosa meistä opiskelijoista on teini-ikäisiä, ja edellisellä kurssilla taisin itse olla nuorimmasta päästä. Toisinaan aikuiset osaavat olla lapsellisia… Tietysti hyvällä opettajallakin on vaikutusta asiaan.

No miten tämän kielen kanssa sitten menee? Toisinaan paremmin, toisinaan huonommin. Olen esimerkiksi kirjoittanut ensimmäisen työhakemukseni saksaksi (tietysti Hidirin avustuksella) ja soittanut kaksi työpaikkaan liittyvää puhelua. Ei nyt voi sanoa, että puhelut olisivat olleet kovin menestyksekkäitä, mutta ainakin sain selville mitä halusin, ja kartutin kokemusta seuraavaa kertaa varten. En enää juuri jännitä tilanteita joissa pitää hoitaa jokin yksinkertainen asia kasvotusten jonkun kanssa (esim. käydä ottamassa valokuva työhakemukseen tai ostaa juustoa tiskiltä), mutta puhelimessa puhuminen onkin sitten asia erikseen. Toisinaan sattuu myös huvittavia tilanteita, kun tiedän minkä sanan haluaisin sanoa ja jopa miten se lausutaan, mutta se ei vain tule suusta ulos oikein! Esimerkiksi sitä valokuvaa ottaessani en kerta kaikkiaan saanut sanottua sanaa Bewerbungsfoto (hakemuskuva) oikein, ja usean yrityksen jälkeen ystävällinen valokuvaaja huvittuneesti hymyillen päästi minut piinasta ja ohjasi kuvausnurkkaukseen. Mutta joka päivä opin lisää. Luen myös jo toista kirjaa saksan kielellä (tosin ensimmäinen jäi kesken, kun en saanut lainattua sitä enää uudelleen), sekä katsoin hiljattain Napapiirin sankarit saksaksi dubattuna. Kyllä tämä tästä!

Tilasimme viime viikolla parin Suomi-kaverin kanssa suomiherkkuja finnishfoodstore.fi:stä, ja tiistaina saapui vihdoin paketti täynnä salmiakkia, dippijauheita, ruisleipää ja muuta. Voin kyllä suositella myös muille ulkosuomalaisille. Kohtuulliset hinnat ja postikulut ainakin tänne Saksaan. Itse tilasin muun muassa kolme pulloa glögiä! Laskeskelin, että kun marraskuun alussa avaan ensimmäisen, niin niiden pitäisi riittää siihen asti, kun lennän jouluksi Suomeen. Katsotaan riittääkö, mutta onneksi on aina Glühwein! Niin ja tosiaan pääsen juuri sopivasti joulun viettoon Suomeen, sillä saksan kurssin loppukoe on 21.12. ja varasin juuri lennot 22.12. :)

Tällä viikolla päätin myös ottaa pienen varaslähdön Jouluun. Kun Hidir on poissa niin voin rauhassa kuunnella  joululauluja vaikka vuorokauden ympäri! Noh, ehkä on vielä vähän liian aikaista, mutta parin viikon päästä viimeistään saa aloittaa jo tosissaan joulun odotuksen. ;)

teekutsut

Herkkuja teekutsuilla!

Tänään kävin kaverin luona teekutsuilla. Oli kiva päästä taas pitkästä aikaa juttelemaan kunnolla. Ja kivaa kun on kondiittorikurssin käynyt ystävä, joka tykkää leipoa suussa sulavia herkkuja jokaiseen pikkutilaisuuteen. Siinä herkutellessamme aloimme suunnitella pieniä halloweenpippaloita ensi viikonlopulle. Voi kuinka rakastankaan kaikenlaisia teemajuhlia ja niiden järjestämistä. (Kuten joku saattaa tietääkin…) Harmi että kaikki juhlarekvisiittani Kekkos-naamiaisasua myöten on Suomessa. No, saa nähdä mitkä meidän suurista suunnitelmista toteutuvat. Yritän ehkä hillitä itseäni hieman ja pitäydyn toistaiseksi siinä kurpitsapiirakan leipomisessa, johon jo lupauduin. Mutta viikossa ehtii vielä keksiä kaikenlaisia mielikuvituksellisia ideoita…

Nyt vetäydyn peiton alle lepuuttamaan päivän puheripulista kärsineitä äänihuuliani ja keräämään voimia huomisille omena-/hedelmämarkkinoille, joilta ajattelin käydä ostamassa ainakin jotain herkkuhilloa ja ehkä vastavalmistettua omenamehua viikonlopuksi.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Instagram Travel Thursday Matkailu Porotila Saksa Suomi Yleinen

Instagram Travel Thursday: Hetkiä vuodelta 2015

torstai, tammikuu 7, 2016

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Näin vuoden alkuun ja Instagram Travel Thursdayn kunniaksi ajattelin vähän kurkistaa vielä viime vuoteen ja sen parhaisiin hetkiin. Tai siis ainakin niihin Instagramiin asti tallentuneisiin hetkiin. Voi olla, että ne ihan kaikkein parhaimmat hetket eivät tänne someen koskaan päivity, sillä silloin kun on oikein mukavaa, usein se puhelinkin unohtuu. Ja itse olen vieläpä ajoittain melko laiska somettaja, mikä näkyy niin Instagramissa kuin varmasti täällä blogissakin. Tämä on kuitenkin itselleni vain mukava harrastus, josta en halua ottaa mitään stressiä, niinpä en aio vieläkään tehdä mitään uudenvuodenlupauksia päivittäisestä (tai edes viikoittaisesta) bloggaamisesta. ;)

Pitemmittä puheitta siis kuvien pariin. Vuosi 2015 alkoi näissä maisemissa:

InstagramCapture_1c979543-ca38-416d-9b60-78e178fefd20 InstagramCapture_685a5d4b-b53f-4077-8dd5-6a32967e6ca7

Olin talvikauden 2014-2015 töissä porotilalla Lapissa, jossa työnkuvaani kuului muun muassa oppaan työt, porojen ruokkiminen ja hoito sekä toisinaan tarjoilu (täällä lisää työstäni). Tykkäsin kovasti Lapin maisemista, lumesta ja pakkasesta sekä siitä, että töissä sain päivittäin olla ulkona. Säällä kuin säällä tietenkin, mutta voittaa silti mielestäni siistin sisätyön. ;)

InstagramCapture_cba28511-afb8-4a61-92cc-6215a928340c InstagramCapture_a8c3e924-7ec4-4ec1-b6a4-44d9778f2f2f

Lapissa vietetyn talven aikana pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni Porocup-tapahtumaan seuraamaan porokisoja. Vauhtia riitti noissa kisoissa ja myös eksotiikkaa etelän tytölle! Lisäksi tuli käytyä Rovaniemellä, jossa en ole aiemmin tainnut käydä kuin Joulupukkia moikkaamassa.

InstagramCapture_8f9c40c4-1c57-4337-83ed-c6207df5131f InstagramCapture_ec12fd25-6513-4fe5-80ea-01c177d3e9f9

Keväällä vietin muutaman viikon äidin hoivissa Etelä-Suomessa. Vappua vietettiin Helsingissä keväisessä viimassa palellen. No ainakin aurinko paistoi! Mustaherukkapensaaseen tuli lehdet ja niistä tehtiin herkkuteetä.

InstagramCapture_5d1012f0-b234-4b14-81a9-82c1e58a2b9b InstagramCapture_10350c13-dcc4-434d-aff1-31a368ccbd9c

Kesä alkoi reissulla Saksaan, josta jatkoin matkaani ihka ensimmäiselle interreililleni, joka samalla oli myös ensimmäinen varsinainen yksin suunniteltu ja toteutettu matkani. Vähän jännitti, mutta hyvin siitä selvittiin! Kolmen viikon reissulla reitti kulki seuraavasti: Neumarkt – Praha – Wien – Krakova – Wien – Graz – Ljubjana – Venetsia – Viareggio – Verona – Milano – Neumarkt. Kuvia otin paljon, mutta sain näköjään vain muutaman hassun julkaistua. Alla siis kuvat Wienin Euroviisujen harjoituksista, Krakovan hullun halvasta ja herkullisesta Cafe Camelot -kahvilasta, päiväretkeltä Cinque Terren Manarolasta, sekä Veronasta Julian patsaalta.

InstagramCapture_a75817aa-dec4-4714-b40e-2b13be44448d InstagramCapture_467d4d68-e1c8-413c-bb32-c15e90ff9a8f
InstagramCapture_e46e5958-945a-44d6-9de0-fe6ee578ba3eInstagramCapture_a55d8500-3cbe-4c19-be34-bf26287a19f4

Reilailun jälkeen oli aika nauttia kesäpäivistä Saksassa. Niihin kuului löhöilyn ja lueskelun lisäksi visiitti Saksan suurimpaan huvipuistoon Europa-Parkiin. Totesin jälleen kerran, etteivät huvipuistolaitteet ja vatsani/pääni tule toimeen keskenään.

InstagramCapture_d474ec64-4014-419a-8f56-260fc3f9362b InstagramCapture_e8d611b7-ce33-485d-ab42-c085782f814a

Vietin myös kuusi viikkoa Suomen kesässä. Säät olivat melko vilpoiset, mutta sain sentään hieman nauttia auringosta ja ainakin niistä valoisista illoista. Maistelin kesäruokia, marjoja ja jäätelöä, sekä tein muutamia kivoja kesäretkiä (niistä lisää täällä ja täällä) kesä-Suomessa äitini ja koirani kanssa. Riippumatossa taisin makoilla tasan kerran.

InstagramCapture_9f0a8821-6018-4cde-bb66-1a259a207480 InstagramCapture_d0d968eb-a05a-49ed-a4fc-3f05d4245e10
InstagramCapture_e9fa45a1-640b-4ac8-ac41-648404fdbcef InstagramCapture_a02a56fd-3d2b-4cd0-b838-458962bbb08a

Heinäkuun lopussa matkustin jälleen Saksaan, jonka jälkeen olenkin sitten viettänyt täällä suurimman osan ajastani. En ehkä ihan heinäkuussa vielä tajunnut, että sehän tarkoittaa muuttamista Saksaan, vaikkei se vielä virallista tuolloin ollutkaan. (Saksajuttuja tässä ja tässä.)

Syys-lokakuun vaihteessa vietimme poikaystäväni kanssa kolme viikkoa Hong Kongin helteissä. Tämä reissu kuului ehdottomasti vuoden kohokohtiin, olihan se ensimmäinen matkani Aasiaan ja Euroopan ulkopuolelle. Reissuun kuului ainakin hikoilua, pilvenpiirtäjien ihastelua, kasvisruuan metsästämistä, erikoisten ruokien maistelua, mäkien päälle kiipeämistä, lisää hikoilua, rannalla makoilua, vielä vähän hikoilua, yksi taifuuni, kaksi villisikaa, kymmeniä apinoita ja tuhansien (vähintään!) hyttysten hyökkäys. Kuvia taisin julkaista tältä matkalta eniten koko vuonna.

InstagramCapture_3ba17fe1-71fb-4d9a-acb5-d8303000c14b InstagramCapture_03ec6228-a490-4e1d-bfe3-53a45f452442
InstagramCapture_e02f26b4-aee6-4d73-8822-3b91fe09d2e1 InstagramCapture_4c9d4e1f-2fde-4f09-a859-d970ce5d4702
InstagramCapture_7a121751-d6cf-4198-bc48-595b302802de InstagramCapture_52e35c96-e5fe-4c63-9f05-f96f8bbd1133
InstagramCapture_26688f01-ca37-459e-9558-cb7d8404b9ba InstagramCapture_72654b21-3b09-46f4-84fd-16b173d6257a
InstagramCapture_81136e23-8043-476a-a1b5-6cd697ea05b7 InstagramCapture_41838af2-b424-4b09-bccb-2de115ad7e22

Saksan syksy oli kaunis ja makoisa, samoin Suomen, jossa kävin ensimmäisellä Suomi-lomallani lokakuun lopussa.

InstagramCapture_3e0d6ffb-26c2-4e47-a438-7f4b1e72af81 InstagramCapture_283db97d-f6c9-4bce-b0a7-56aa76625626
InstagramCapture_1c6c2c43-d3f1-4990-90d3-765728b34b0a InstagramCapture_412ebaf9-8c93-4485-afa4-0b607758c88b

Aloitin saksan opiskelun Nürnbergissä marraskuussa. Ensilumi tuli ja meni. (Eikä se talvi oikein vieläkään ota tullakseen täällä. Jouluaattonakin oli kuulemma 15 astetta lämmintä, eli hyvä sää grillata!)

InstagramCapture_83a57004-368b-4ab4-8e93-bcf39f9a3b98 InstagramCapture_0fd1b432-76cb-4728-be99-7fd3f369cc13

Joulun alla etsin joulutunnelmaa. Joulumarkkinoilta se löytyikin joululahjoja metsästäessä ja glühweinia maistellessa. Lisäksi leivoin ensimmäistä kertaa itse karjalanpiirakoita. Hyviä tuli!

InstagramCapture_b0b0c3ce-c86d-441a-a8b0-4fa88fac9ee8 InstagramCapture_3c46da03-7801-42e3-843d-0e9d9de3720c
InstagramCapture_f08e7b7f-118c-4556-8646-0c3dcb1e9369 InstagramCapture_776da366-c4d7-4986-9447-72f026faefb1[1]

Jouluksi lensimme poikaystävän kanssa Suomeen. Kävin ystäväni kanssa Helsingissä ihastelemassa Tuomaan markkinoita ja auringonpaistetta. Koiramme Usva vahti ahkerasti joululahjoja kuusen alla, eikä olisi millään malttanut odottaa lahjojen avaamista aattoiltaan asti, joten hän sai aloittaa jo päivällä. ;)

InstagramCapture_7efe465b-7420-468a-bb98-87fd8a46dbf4[1] InstagramCapture_30467807-8da9-4d9c-bb28-27e82c2acd1a[1]

Uudeksi vuodeksi palasimme Saksaan, jossa vuosi vaihtui kolmen vuoden takaisten Bilbao-kavereiden seurassa. Juhlat jatkuivat pitkästä aikaa aivan aamuun asti, ja ehkäpä juuri sen vuoksi tulin lauantai-iltana kipeäksi. Tämä viikko on siis mennyt aika lailla nuhaa parannellessa, mutta nyt taas alkaa henki kulkea.

Aika hieno ja vaiherikas vuosi on takana. Monta reissua on mahtunut vuoteen, ja kolmessa eri paikassakin olen ehtinyt näköjään asua. Toivottavasti tämä uusi vuosi tuo tullessaan yhtä upeita kokemuksia ja hienoja hetkiä!

Saksan kurssini jatkuu jälleen maanantaina, joten paluu arkeen koittaa ihan kohta. Tänään kävimme kokkailemassa ja syömässä vegaaniruokaa, ja siitä ajattelinkin kirjoittaa pian lisää. Nyt on kuitenkin iltateen aika, ja sen jälkeen pitää yrittää mennä ajoissa nukkumaan, jotta tämä nukkumisrytmi kääntyisi taas oikeaan asentoonsa.


Tämä blogikirjoitus on osa joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävää Instagram Travel Thursday -blogitempausta, jonka järjestäjinä toimivat RIMMA+LAURA, Travellover ja Muru Mou. Nämä kuvat ovat siis instagram-tililtäni, joka löytyy nimimerkillä sannintaikasaappaat

Matkailu Porotila Työt Yleinen

Reissusuunnitelmia lopun lähestyessä

keskiviikko, huhtikuu 15, 2015

Moikka taas pitkästä aikaa!

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua sitten viime kerran. Poikaystäväni kanssa kävimme muun muassa hiihtämässä ja Abba-showssa, sekä innostuimme lenkittämään tilan koiria ahkerasti. Pääsiäiset tuli vietettyä rauhallisesti, kun ei oikein ollut asiakkaita, mikä tarkoitti mukavasti vapaapäiviä itselleni. No, poikaystävä tuli ja meni ja nyt taas odotellaan seuraavaa tapaamista toukokuussa.

WP_20150328_003

Lauantaibrunssi. Nam!

WP_20150403_002

Pääsiäisherkkuja

Olen siis viime aikoina varaillut kasapäin lentoja ja junalippuja, mikä tarkoittaa sitä, että huomenna matkustan junalla pois täältä pohjoisesta. Apua, miten nopeasti aika on kulunut! Todella kummallista, että perjantaiaamuna olen taas kotona. Tulee kyllä ehkä vähän ikävä poroja, Lappia ja ihmisiä täällä. Ja tätä työtäkin! Enpä ihan heti keksi toista työpaikkaa, missä työtehtävät olisivat näin monipuolisia ja mukavia, ja missä saa ulkoilla päivittäin. Tämä päivä oli siis pyhitetty pakkaamiselle. Saas nähdä kuinka selviän kaikkien kimpsujeni kanssa yli kymmenen tunnin matkasta junanvaihtoineen.

WP_20150402_004

Lenkkimaisemia

Kotosalla vietän kolmisen viikkoa, jonka jälkeen lennän reiluksi viikoksi Saksaan. Sieltä tarkoitus olisi sitten matkustaa junalla muun muassa Puolaan ystävääni moikkaamaan sekä muutamaan muuhunkin paikkaan. Tulevan interrailini suunnitelmat ovat vielä melko lailla auki, joten taidanpa paljastaa miettimäni reitin teille myöhemmin, kun olen itsekin paremmin selvillä siitä. ;) Mutta hei, ainakin matkustusaika on päätetty ja lippu ostettu! Reilin jälkeen palaan vielä Saksaan pariksi viikoksi, josta lennän sitten juhannukseksi takaisin Suomeen. Sen jälkeen sitten katsotaan kuinka kauan viihdyn Suomessa ennen kuin Saksa kutsuu jälleen.

WP_20150402_012

WP_20150410_010

Vielä viime viikolla saatiin nauttia kunnon lumituiskusta

Täällä alkaa pikkuhiljaa lumet sulaa, mikä tarkoittaa sitä, että vaatteet ja kengät ovat olleet työpäivän jälkeen kuran peitossa ja litimärkinä. Nyt niitä tuossa koitan kuivatella uunin päällä, jotta saan huomenna pakattua loputkin kamat. Eilen oli viimeiset porosafarit, jonka jälkeen vetoporot päästettiin vapaaksi isompaan aitaukseen. Näyttivät niin onnellisilta kun pääsivät vapaaksi laitumelle kirmaamaan! Kyllä ne on hauskoja otuksia nuo porot.

WP_20150408_001

Pihalla on ollut parikin kivan kokoista ”järveä”, jotka ovat tuosta vielä kasvaneet…

Viimeisen viikon aikana täällä olen päässyt perehtymään porojen koulutukseen, mikä onkin aika hurjaa puuhaa, mutta mukavaa vaihtelua työpäiviin. Tänään viimeinen työpäivä meni juuri vasoja kouluttaessa, ja täytyy sanoa, että uskomattoman paljon on edistystä tapahtunut viikossa. Tuosta porojen koulutuksesta voisinkin kirjoittaa myöhemmin ihan oman postauksensa. (Katsotaan koska saan aikaiseksi ;) )

Mutta nyt lopetan ennen kuin tämä jo valmiiksi rönsyilevä teksti räjähtää käsiin. Ja täytyy alkaa mennä nukkumaan, jotta huomenna jaksaa vielä siivoilla ja pakata viimeiset kamat.

Öitä!

Liikunta Matkailu Työt Yleinen

Kevätkuoseja nyt ja vuosien takaa

maanantai, maaliskuu 23, 2015

Tästä keväästä on selvästi tulossa värikäs, ainakin mikäli katsoo viimeaikaisia ostoksiani.

Kuosit

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tuosta kuosikasasta löytyy siis ihanista ihanin R-Collectionin anorakki, pari BikBokin toppia, H&M:n paitaa ja tennarit sekä kirpparilöytöni, Your Facen villakangastakki. En malta odottaa lämpimämpiä tennarikelejä!

Nyt on ollut töissä hiljaista, ja muutaman vapaapäivänkin sain. Toisaalta ihan hyvä, sillä lauantaina lautaillessani menin kaatumaan, ja nyt on häntäluu kovin kipeänä. :( Kaikenlainen kyykkiminen ja tietyssä asennossa istuminen sattuu. Niinpä olen lähinnä makoillut kyljelläni leffoja ja telkkaria katsellen. Ja tiskannut ahkerasti, sillä kyllästyin siihen viikon aikana kertyvään tiskikasaan, joka on viikonloppuun mennessä kasvanut voittamattomaksi. Nyt yritän olla reipas ja tiskata heti syömisen jälkeen. Sitäpaitsi tiskaaminen on ihan kivaa, koska silloin ei tarvitse istua…

Olen myös löytänyt erään vanhan suosikkibändin uudelleen, ja sen myötä palannut vuoden 2009 (abi)kevään tunnelmiin, jolloin alla oleva biisi löytyi monen soittolistan kärjestä sekä myös omasta puhelimestani soittoäänenä.

Mieleen muistuu eräskin hieno Helsinki-reissu, jolloin kuljeskeltiin tyttöjen kanssa turisteina ympäri Helsingin keväisiä katuja lauleskellen Salty Fishiä. Jossain rannan tuntumassa törmäsimme vanhaan herraan, joka ystävällisesti antoi meille mahtavan historiantunnnin kyseisestä paikasta ja sen nähtävyyksistä. Valitettavasti nuo tiedonmuruset ovat päässeet ajan kuluessa unohtumaan, mutta oman elämänsä turistiopaspappa on jäänyt mieleen.

Tuolta keväältä muistan myös maailman hienoimman sateenvarjon, joka oli kirkkaan pinkki valkoisilla pilkuilla. Olisi sopinut hyvin kevätkuosikokoelmaani myös kuusi vuotta myöhemmin.

sateenvarjo

Ehkä tästä pitäisi lähteä vähän ulkoilemaan, etten ihan neljän seinän sisällä vietä kaikkia vapaita. Ja sen jälkeen:

WP_20150323_006[1]

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Toivotaan niin! (Kiitos äitille kortista!)

 

Lappi Yleinen

Valo- ja pimeysilmiöitä

lauantai, maaliskuu 21, 2015

Juu ei ollut eilen toivoakaan auringonpimennyksen näkemisestä kun aamulla ikkunasta odotti tällainen näky (niin mikä kevät??):

WP_20150320_001[1]

Istuskelin keittiön pöydän ääressä tuijottamassa ulos, mutta en kyllä huomannut kuin lievää hämärtymistä kello kahdentoista jälkeen. Iltapäivällä sitten sää tietysti selkeni, ja aurinko alkoi taas paistaa kirkkaalta taivaalta. Kylläpä lumisade valitsi hyvän hetken! No, vaikka perjantain harvinainen valoilmiö (vai pimeysilmiö??) jäikin näkemättä, ainakin edellisenä iltana näin huikean hienot revontulet. Kaikkea ei voi aina saada. ;)

Tässä vielä maisemia iltakävelyltä selkeämmässä säässä:

WP_20150320_007[1] WP_20150320_015[1]

Mukavaa viikonloppua!