Haaveiletko lentoemännän ammatista? Katso vinkit!

Haaveiletko lentoemännän ammatista? Näin pääset alkuun

Lentoemännän työ on vaativa palveluammatti, johon riittää runsaasti hakijoita. Olisiko sinusta lentoemännäksi?

Tarkista peruspääsyvaatimukset

Joidenkin uskomusten mukaan lentoemännät ottavat aurinkoa eksoottisissa lomakohteissa ja shoppailevat maailman suurkaupungeissa ennen kuin nousevat taas näyttävissä univormuissaan kilometrien korkeuksiin kohti uusia seikkailuja.

Todellisuudessa lentoemännän työ on vaativa palveluammatti, josta glamour on usein kaukana. Silti alalle riittää runsaasti hakijoita.

Lentoyhtiöt kouluttavat itse matkustamohenkilökuntansa, ja kurssien peruspääsyvaatimukset hakijan pituudesta alkaen löytyvät yhtiöiden nettisivuilta.

Vaatimuksiin kuuluu esimerkiksi hyvä terveydentila, jonka lisäksi pohjakoulutuksena vaaditaan ylioppilastutkinto tai vastaavat tiedot. Kielitaitoa luonnollisesti arvostetaan: minimivaatimuksina ovat yleensä sujuva suomi, ruotsi ja englanti. Myös asiakaspalvelutyöstä on hyvä olla aiempaa kokemusta.

Ikäraja matkustamohenkilökunnan kurssille vaihtelee yleensä 20-22 ikävuoden välillä riippuen lentoyhtiöstä.

– Meillä on kaiken ikäistä matkustamohenkilökuntaa 20-vuotiaista 50-vuotiaisiin asti. Tärkeintä on, että henkilö muuten sopii yhtiöön. Keski-ikä on noin 33 vuotta, kertoo Flybe Finlandin matkustamohenkilökunnan koulutuksesta vastaava Maija Paksuniemi.

Tällainen on hyvä lentoemäntä

Kaikille matkustamohenkilökunnan haastava työ ei sovi – fyysisten ominaisuuksien ja taitojen lisäksi tarvitaan myös oikeanlainen persoona.

– Hyvä lentoemäntä pitää epäsäännöllisestä vuorotyöstä, vaihtelevista päivistä ja toisaalta myös rutiineista, Paksuniemi luettelee.

Lentoemännän parhaimmiksi ominaisuuksiksi Paksuniemi listaa asiakaspalvelulähtöisyyden, täsmällisyyden ja joustavuuden. Ilmailuala muuttuu jatkuvasti, joten lentoemännällä pitää olla positiivista ongelmanratkaisukykyä ja avoimuutta uusissa tilanteissa.

– Iloinen asenne, ystävällisyys ja hienotunteisuus ovat avainasemassa, kun haluamme tarjota yksilöllistä, asiakkaidemme tarpeet huomioon ottavaa palvelua.

Paksuniemen mukaan Flybelle tulee jokaisella hakukerralla satoja hakemuksia, joista parhaiden lähettäjät kutsutaan haastatteluihin. Lopulta kurssille valikoituu noin parikymmentä ihmistä.

Muuttuva ilmailuala tarjoaa haasteita

Onko matkustamohenkilökunnalle sitten luvassa töitä? Tiedotusvälineissä vilisee jatkuvasti uutisia ilmailualan säästötoimenpiteistä ja työtaisteluista.

– Perinteisten yhtiöiden rinnalle on muodostunut pienempiä erikoistuneita yhtiöitä, jollainen Flybekin on, Paksuniemi kertoo.

Flybellä töitä on riittänyt. Flybe Finlandin työntekijöiden määrä on Paksuniemen mukaan jopa kaksinkertaistunut verrattuna elokuuhun 2011, jolloin yhtiö aloitti toimintansa Suomessa. Syynä kasvuun on muun muassa se, että yhtiö operoi talvisesongilla huomattavaa osaa Finnairin Euroopan-lennoista.

Rankka kurssi on tehokas koulu

Lentoemäntäkurssin Flybellä suorittanut ja työnsä aloittanut Emmi Häggroth kuvailee puolentoista kuukauden mittaista kurssia rankaksi, mutta tehokkaaksi.

– Turvallisuusasioihin verrattuna palvelua ja tarjoilua – eli sitä matkustajille näkyvää osaa lentoemännän työstä – opetellaan vähän, Häggroth kertoo.

Työ ei siis ole pelkkää kahvin kaatamista ahtaissa työtiloissa. Kurssilla tutustutaan tarkasti lentoyhtiön erilaisiin konetyyppeihin ja opetellaan esimerkiksi turvallisuustoimintatapoja, miehistöyhteistyötä ja vaarallisten aineiden ilmakuljetusta.

Lisäksi harjoitellaan ensiapua, erilaisia hätätilanteita, joukonhallintaa ja itsepuolustusta. Kurssin päätteeksi on loppukoe.

– Ensimmäinen lento jännitti paljon, mutta koulutusjaksolla oli kerrattu paljon asioita ja ne olivat jääneet hyvin mieleen. Meillä on mahtava työporukka, ja kaikilta voi onneksi kysyä apua, Häggroth sanoo.

Seuraa lentoyhtiöiden hakuja

Lentoemännän tai stuertin ammatista haaveilevien kannattaa seurata ahkerasti lentoyhtiöiden nettisivujen rekrytointiosioita.

Suomessa järjestettävien kurssien lisäksi hakea voi myös ulkomailla toimiviin yhtiöihin. Paikkoja on usein tarjolla enemmän, mutta myös kilpailu on kovempaa. Esimerkiksi Lähi-idän lentojätit Emirates ja Etihad järjestävät rekrytointipäiviä ympäri maailmaa. Suomeenkin liikennöivä halpalentoyhtiö Ryanair puolestaan järjestää vastaavia tilaisuuksia Euroopan kaupungeissa.

Lisätietoa Suomessa järjestettävistä kursseista:

Finnair
Flybe
Airpro

Teksti: Henni Auvinen

Päivitetty: 14.12.2012

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (28 votes, average: 4.39 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

11 kommenttia

Hei, olen 40v. tulin Virosta Suomeen 13 vuotta sitten, olen sosialinen, reipas ja hyvä asiakas palveluussa työntekijä. Työskenteleen täällä hetkellä kohde-esimiehenä hoteliissa siivous alaalla. Haluan vaihta alaan. Marraskuussa 30.11.2017 suorittan hotelli virkailijä koulutusta. Minun pituus on 170cm ja paino 63 kg. Osan puhua englantia, viro, venäjä ja suomea. Ymmärän jonkuun verran saksa kieli. Toivottavasti pääsen lentoemänäksi tai koulutuksen teille. :-)

Hei!
Olen Artem. Asun Suomessa noin puolitoista vuotta. Haluan opiskella lentoemäntän. Nyt opiskelen suomen kielen kurssilla. Nykyinen kielitaito on noin B2.2. Voin puhua suomea, vähän englantia, ja venäjää, koska minun äidinkieli.

Olen suomaläinen afrikkaläinen tausta
Valkonen ja komia
Puhun italia ranska englanti
Asun keravalla
humuria on riittavasti ja sportinen

Terve.
Olen Ratchadaporn lempinimi on NEW
Olen kotoisin thaimaasta.
Haluaisin opiskella lentoemäntä.
olen pitkä 164 cm paino n. 49-50 kg.
i asun Suomessa noin 1 ja puoli vuotta nyt olen opiskella suomen kieli kurssi voin puhua suomea ja englanti kieli, mutta ei täydellinen, mutta voin ymmärtää kun ihmiset puhuvat ja voin vastata.Minulla oli viestintä koulutuksen Ramkhamhaengin yliopistossa.. minulla oli työ pankissa ja kosmeettisia Thaimaassa (osa-aikainen ja freelance). Minulla on unelma työskennellä lentokoneessa ja antaa palvelua asiakkaalle,Haluan oppia uusia asioita ja seikkailu.
Pidän palvelu, tavata ihmisiä ja keskustella. Olen iloinen terve ja ahkera. Minulla oli Suomen kielen opiskelu noin 10 kuukautta. Minulla oli käytäntöjen, käyttää suomen kieltä työelämässä Kristien koulussa ja Emotion Matkus Kuopiossa Haluan tietää, jos haluan saada koulun opinto lentoemäntä. Mitä voin tehdä ja mistä etsiä haluaisin opiskella. Tässä puhelimessa numero 0440242012 ja sähköpostiini noonoy_ninew @ hotmail. com, jos joku tietää tästä asiasta ja mahdollisena sitä, että minua voi opiskella, että kurssin ota lähetti sähkopostia tai soita minulle
Kiitos paljon
Tervs Ratchadaporn

Onko mitenkään mahdollista päästä lentoemännäksi, vaikka pituutta minulla on vain 155cm, FlyBellä rja oli 157cm. Ärsyttävää jos ikuinen unelma-ammattini jää unelmaksi vain 2cm takia!

Itse hain Finnairille mutta en päässyt, koska olin 1 cm liian lyhyt, mutta en oli ihan varma FlyBestä

Kui pitkä oot?

Heips. Lentoemännän minimipituus on yleisesti 165 cm. Ja siitnä kohtaa, näön ja terveydentilan lisäksi ollaan todella tarkkoja. Itse lentoemäntä, ja tiedän muutamia, joiden haaveet kaatuneet 1 – 3 cm takia… Karua, mutta sille on perusteet.

Minä kans haluaisin lentoemännäksi mutta miksi jos on 2 tai 3cm lyhyt niinpääse lentoemännäksi kun on korko kengät ne pidentävät ainakin 5cm

Flybe/Finnair ovat samaa yhtiötä, tai ainakin kouluttavat samassa paikassa.
Valitettavasti Finnair Academy kouluttaa, lentoemäntiä joiden pituus TÄYTYY olla YLI 165cm ja YLI osuus on tärkeä.. 166cm ja olet varmaasti pituuden puolesta sisällä. Joten nyt vielä ainakin jäät tuon 10 cm vajaaksi, pituus rajat on asetettu lentoturvallisuuden takia, ja niistö ei lipsuta… Valitan, todella harmillista.

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *