Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Taide

Elämäntaito Taide Yleinen

Havaintoja heinäkuulta – paluuta normaaliin ja monta mukavaa asiaa

lauantai, 7 elokuun, 2021
Istuimme neljän ystävämme kanssa terassillamme hämärtyvässä kesäyössä. Edellisestä tapaamisestamme oli vierähtänyt pitkä rupeama, sillä korona oli jo kertaalleen sotkenut sovitut kuviot. Minulle tuli valtavan hyvä mieli. Hyvä mieli siitä, että ympärillä oli ystäviä ja elämää. Elämä on palaamassa normaaliksi, kiitos myös kahden rokotteen.

Menneet heinäkuun viikot ovat osoittaneet minulle konkreettisesti monen asian merkityksellisyyden. Kun sinulta otetaan jotain pois, huomaat sen arvon ihan eri tavalla. Koronavuosi supisti sosiaalista elämää, leikkasi matkoja ja jäädytti kulttuurinautinnot. Vaikka olen kova nauramaan tuntuu, että vuosi kuihdutti myös nauruni tai no, ainakin vaimensi hersyvimmän osan siitä.

Iloa kulttuurista

Tuntui herkulliselta nauraa pitkästä aikaa sydämensä kyllyydestä. Kävimme katsomassa Ismo Leikolan kesäkiertueen stand up -esityksen ”Jos nyt ihan rehellisiä ollaan”. Ismo on kyllä melkoinen alansa ammattilainen. Ihailen hänen oivaltamisen kykyä löytää huvittavia puolia tavallisista arkisista asioista. Yleisön ulvoessa naurusta mietin, kuinka kautta aikojen vaikeiden aikojen vastapainoksi ihmiset ovat tarvinneet leivän lisäksi myös ”sirkushuveja”. Yhdessä nauraminen ilmiselvästi voimaannuttaa.

Muiden ihmisten lisäksi tarvitsemme kulttuuria, asioita, jotka ruokkivat aistejamme ja synnyttävät mielihyvän kokemuksia. Älkää siis hyvä valtiovalta koronan varjolla viekö meiltä kulttuuria! Tällaisina aikoina tarvitsemme sitä entistä enemmän.

Toinen lähiviikkojen kulttuurinautinto oli käynti Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelassa. En muista milloin viimeksi olen nauttinut yhtä paljon taidenäyttelystä. Salmelan tämän vuotinen näyttely oli monipuolinen ja löysin sieltä paljon omaa silmää viehättävää.

Mikäli et ole käynyt Taidekeskus Salmelassa, vielä ennättää tänä kesänä, jos kiirettä pitää. Näyttely on avoinna 15.8. saakka. Suosittelen lämmöllä, sillä alue on muutenkin oikein viehko.

Tänä vuonna Taidekeskus Salmelassa viehättivät erikoisesti erilaiset patsaat.Salmela alueena on nähtävyys jo itsessään.

Paluu kouluvuosiin

Yksi hauska ja poikkeuksellinen viime viikkojen kokemus oli luokkakokous. Vuosissa mentiin melkoinen harppaus taaksepäin, sillä kyseessä oli yläasteen yhdeksäs luokka. Ajassa tämä tarkoitti aikaa 43 vuotta sitten. Vähän jänskäsin sitä vieläkö kukaan tunnistaa, sillä kilojakin oli välissä päässyt kertymään lisää lähes kaksikymmentä.

Vaan kyllähän kaikki tunnistettiin ja löytyihän sieltä takaa nuoret versiot meistä. Mielenkiintoista oli myös huomata, miten tietyt peruspiirteemme säilyvät koko elinikämme. Ken oli kouluaikana suupaltti oli sitä edelleen ja päin vastoin.

Oli kiinnostavaa kiertää entistä kouluamme ja saada tuulahdus siitä, millaista on kouluelämä tänä päivänä. Meitä hämmästyttivät ala-aulaan ilmestyneet biljardi- ja pingispöydät, käytävien viihtyisät oleskelutilat sekä säädettävät työtuolit ja pöydät. Kadonneet olivat liitutaulut, liikuntasalin puolapuut ja ne köydet, joita pitkin en pystynyt koskaan kipuamaan.

Entiset koulutilat synnyttivät paljon muistoja, niin hyviä, jos sitten huonojakin. Eipä muuten onnistunut enää kaiteita pitkin laskeminen kuten silloin ennen. Olivat menneet nähkääs korottamaan noita kaiteita, turvallisuussyistä ehkäpä. Elämä oli ennen turvattomampaa, mutta oliko se sittenkin hauskempaa?

Miten paljon suuremmalta juhlasali tuntuikaan aikoinaan.Jotain pysyvääkin koulussamme oli. Ala-aulan kaunis laatoitus oli entisellään.

Lappiin uudisasukkaaksi

Seuraavaksi sitten iloinen uutinen. Kerroin aiemmin, että tulemme tänä kesänä olemaan Lapissa suunniteltua pidempään. Syynä on se, että tulimme valituksi mielenkiintoiseen hankkeeseen ”pelottomiksi uudisasukkaiksi” Pohjois-Lapin pieneen kyläyhteisöön.

Meidän sijoituspaikkamme on Pelkosenniemellä Suvannon kylässä, joka tunnetaan harvinaislaatuisena museokylänä. Syrjäisen sijaintinsa vuoksi kylä säästyi polttamiselta Lapin sodassa ja nykyisin sen historiallisesti arvokas rakennuskanta on Museoviraston suojeluksessa.

Odotamme innolla ”muuttoa” ainutlaatuiseen miljööseen ja mahdollisuutta päästä kokemaan lappilaista pikkukylän elämää. Mies on erityisen innoissaan Kitisen rannassa odottavasta soutuveneestä. Minä taas olen täpinöissä yli 100-vuotiaasta talovanhuksesta, jonka suojissa tulemme asustelemaan.

Valmiina uusiin seikkailuihin. Saimaa vaihtuu nyt hetkeksi Lapin maisemiin.

Ihan järjettömän hyvältä tuntuu päästä piakkoin Lappiin, kuten myös se, että tiedossa on uusia seikkailuja ja kokemuksia. Etukäteen jännitän sitä, vieläkö löytyy lakkoja, saadaanko kalaa ja ennätetäänkö näkemään ruskaa.

Ensi alkuun koukkaamme kalareissulle Inarin kautta. Innostus lienee paras sana kuvaamaan vallitsevaa olotilaani. En jaksaisi enää millään odottaa. On kertakaikkisen ihanaa päästä jälleen reissuun.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Suomi Taide Yleinen

Kuhmon Kamarimusiikki – seurapiirien hienostelua vai sittenkin jotain ihan muuta?

keskiviikko, 21 heinäkuun, 2021
Tämä on tarina siitä, miten epämusikaalinen täti-ihminen löysi tiensä ensi kertaa kamarimusiikkikonserttiin. Oliko liian fiiniä vai kuinka siinä sitten kävikään?

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kuhmossa on tehty ihme. Mahdottomasta on tullut mahdollista. Pienestä kainuulaisen kylän musiikkitapahtumasta on noustu vuosien saatossa maailmanmaineeseen.

1970 järjestettiin ensimmäinen Kuhmon kamarimusiikkifestivaali. Ensimmäisessä konsertissa oli kahdeksan kuulijaa. 23 vuotta myöhemmin kunnasta oli tullut kaupunki ja kaupunki oli saanut uuden, hienon kulttuuritalon. Tuolloin tehtiin yleisöennätys. Tapahtumaan osallistui peräti 47 506 kuulijaa.

Tänä vuonna juhlittiin jo 51. Kuhmon Kamarimusiikkia. Pitkät ovat perinteet ja merkittävä on tapahtumakin. Kuhmoa on verrattu Salzburgiin ja kansainvälinen lehdistö on ylistänyt Kuhmoa jopa maailman parhaana kamarimusiikkijuhlana.

Liput salkoon – Kuhmo juhlii.Kuhmon kirkko – konserttipaikoista toinen.

Ennakkoluulojensa vanki

Minä kohtasin Kuhmon Kamarimusiikin sattumalta. Tunnustan olevani musikaalisesti epävireinen, klassisesta musiikista mitään ymmärtämätön juntti. Olin saanut kutsun blogimatkalle Kainuuseen ja koska vierailuni osui tapahtuman ajalle, sain mahdollisuuden osallistua konserttiin. Tottakai halusin kokea tämänkin.

Oikeastaan en edes tiennyt, mitä kamarimusiikki on. Jotain klassista ilmeisesti, sellaista missä soitetaan vanhoja klassikkosäveltäjiä kuten Mozartia ja Beethovenia. Ja arvatkaapa, mitä tuli ensimmäisenä mieleen? No, että mitä sinne konserttiin laitan päälle? Mieleen nousi kuva frakkipukuisista soittajista kovat kaulassa ja iltapukuihin sonnustautuneista laulajista.

Kamarimusiikki kalskahti korvissani elitistisenä korkeakulttuurina. Olisiko Kuhmon Kamarimusiikki jonkinlainen sisäpiiriläisten kesän näyttäytymis- ja pönötystilaisuus? Tapahtuma, jonka väliajalla keskustellaan kultivoituneesti ja juodaan pikkurilli koukussa samppanjaa (no, tästä osiosta olisin kyllä selvinnyt mainiosti).

Kiva pop up -kahvila Amati palvelee juhlaviikoilla.Musiikki näkyy katukuvassa.

Odotin hienostelevaa ilmapiiriä, mutta se, mitä kohtasin, olikin jotain ihan muuta. Kuhmon Kamarimusiikki oli paljon rennompi tapahtuma kuin osasin odottaa. (Kuhmosta kotoisin oleva ystäväni vähän sparrasi minua). Niin yleisö kuin soittajat olivat ihan tavallisissa kesävaatteissa ja ihan tavallisia Pirkkoja ja Penttejä istui salissa. Luksusleimaa oli turha etsiä. Konsertissa viereeni istuutunut mies jopa riisui kenkänsä ennen konsertin alkua.

Kuuluisa Kuhmon henki

Kuhmossa kuulin puhuttavan paljon Kuhmon hengestä ja täytyy myöntää, että jopa kaltaiseni ulkopuolinen sai kiinni siitä, mitä tällä tarkoitettiin. Tuntuu, että koko kaupunki elää ja hengittää kamarimusiikkia ja sellainen vanhan ajan talkoohenki elää. Joku kertoi, että kaupungissa vallitsee kamarimusiikkiviikkojen aikana taikapiiri, joka syntyy taiteilijoiden, yleisön ja luonnon vuorovaikutuksesta. En yhtään ihmettele, totta se varmasti on.

Ja se rentous näkyy kaikkialla. Taiteilijat suhauttelevat polkupyörillä soittimiensa kanssa pitkin kaupungin katuja kansan parissa. Ilmapiiri on kansainvälinen, mutta myös ystävällinen ja hyväntuulinen. Vastaantulijaa tervehditään.

Virtuoosit eri puolilta maailmaa haluavat Kuhmoon juuri sen ainutlaatuisen mutkattoman ilmapiirinsä vuoksi. Ja ovathan kainuulainen luonto ja valoisa kesäyö antamassa merkittävän lisämausteensa.

Olin yksin reissussa ja voin vilpittömästi suositella Kuhmon Kamarimusiikkia myös kaikille yksinmatkaaville. Täällä oli minusta helppoa olla ja tuntea kuuluvansa joukkoon. Ongelmani oli lähinnä siinä, että meinasin joka puolella jäädä suustani kiinni mukavien paikallisten tai leppoisan konserttiväen kanssa. Ja jos musiikin lisäksi kaipaat muuta tekemistä, sitäkin riittää. Kuhmon nähtävyyksistä enemmän täällä.

Ihminen, jolla on korvaa kuulla.

Viime hetken virityksiä ja koronatoimia

Ennen konserttia pääsin Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusasen kanssa kurkkaamaan backstagelle. Mielenkiintoista oli nähdä kuinka tarkkaa esimerkiksi soittajien sijoittaminen lavalla oli. Flyygelille ja jokaiselle tuolille oli merkitty tarkat paikat lattiaan.

Flyygeliä viriteltiin viimeiseksi juhlakuntoon. Käytävällä oli valotaulu, josta näkyi minuuttiaikataulu siitä, mitä milloinkin tapahtuu ja kenen pitää olla milloin missäkin. Nuottitelineet odottivat rivissä valmiina h-hetkeä.

Sitten siihen konserttiin. Musiikin suhteen olen heikoilla jäillä, joten antakaa anteeksi, ettei terminologia ole oikein hallussa.

Konsertti oli Kuhmo-talolla ja nimeltään Beethovenin aika – Bolero. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota kauniiseen konserttisaliin. Hienoa, että tapahtuma oli saanut ansaitsemansa upeat puitteet. Mahtaakohan maastamme löytyä toista näin pientä kaupunkia, jolla on näin tasokas kulttuuritalo ja konserttisali? Mutta eipä maassamme kaiketi ole toista yhtä merkittävää klassisen musiikin tapahtumaakaan. Kaupungilla kuulin, että konserttisalin akustiikka on Suomen parhaimmistoa.

Koronatoimenpiteet olivat hienosti huomioitu tapahtumajärjestelyissä. Kaikilla osallistujilla, niin yleisöllä kuin esiintyjillä, tuli olla maski ja saliin otettiin vain puolet maksimimäärästä kuulijoita. Joka toinen penkki jätettiin tyhjäksi, ellei ollut ostanut vierekkäisiä paikkoja.

Kuhmo-talo on valoisa ja avara.Käytävällä oli Katja Tukiaisen näyttely ”Fear no Girl”.Virallinen festaripaita. Tämän vuoden teemana oli Beethoven.

Beethovenin purkauksia

Ensimmäinen kappale oli pianistin, sellistin, viulistin ja mezzosopraanon esitys. Yllättävän lyhyt minusta, mutta ablodeista päätellen taitavasti esitetty. Ainakaan rouva vierelläni ei meinannut pysyä tuolissaan.

Sitten tulikin osuus, josta pidin kaikkein eniten. Nuorten muusikoiden Seele-kvartetti esitti kolmen kappaleen jousikvarteton. Oli ilo katsoa taiteilijoiden intohimoa ja kokea kuinka musiikki nostaa tunteiden skaalaa laidasta laitaan. Välillä jouset koskettivat kieliä höyhenen kevyesti, välillä soittimesta otettiin kaikki irti.

Tässä kohtaa meinasin itse töpätä. Osien välissä ei taputettu, vaan vasta sitten, kun ryhmän viimeinenkin kappale oli soitettu. Jäin miettimään, että onkohan kamarimusiikkikonserteissa olemassa jonkinlaisia etikettisääntöjä?

Seuraavaksi mentiin taas Beethoveniin säveltämiin laulelmiin mezzosopraanon johdolla. Kappale oli yllättävän kepeä, uskaltaisiko sanoa, että kuulin siinä jopa juomalaulumaisia piirteitä.

Seuraava muusikkoryhmä esitti itselleni tuntemattoman säveltäjän Luigi Boccherinin jousikvinteton. Kamarimusiikin ei todellakaan tarvinnut olla vakavaa. Soittajat suorastaan leikittelivät keskenään ja hulluttelivat soittimillaan. Viulut ja sellot käännettiin väliin vaakatasoon ja niitä soitettiin kuin kitaroita. Teoksen nimi oli Madridin katujen yösoitto, joten ymmärtäähän tuon.

Lopuksi mentiin jälleen Beethovenin sävellyksen tahtiin ja laulettiin valkoisesta kyyhkysestä, Una paloma blancasta. Jäljellä oli enää aplodien aika. Kiitoksia taiteilijat hyvästä kokemuksesta.

Konserttisali ihastutti.

Useampi konsertti – suurempi elämys

Konsertti oli minusta yllättävän lyhyt ja jäi mielestäni jopa tyngäksi. Juuri, kun pääsin ensi-ihmettelyltä tunnelmaan, konsertti loppui. Olisin voinut kuunnella toisen mokoman musiikkia lisää. Mutta kyllähän Kuhmon Kamarimusiikin kaksiviikkoiseen tapahtumaan konsertteja riittää. Tänä vuonna niitä on yhteensä 55 (vähän kuulema verrattuna koronaa edeltävään aikaan), joista osa on Kuhmo-talolla, osa Kuhmon kirkossa. Lisäksi Tuupalan alakoululla on kuusi oppilaskonserttia. Viimeinen konserttipäivä on 24.7.

Mietin, että yksittäinen konsertti jäi aika irralliseksi. Kuhmon Kamarimusiikkiin kannattaa ehdottomasti tulla pidemmäksi aikaa ja osallistua useampaan konserttiin. En pitänyt 22-25 euron hintaisia lippuja kalliina ja hevijuusereille on myynnissä myös viikkolippuja.

Vähän jäi harmittamaan se, etten juurikaan tunne kamarimusiikkia. Sopivan konsertin valinta runsaasta konserttitarjonnasta olisi omalla kohdallani vaikeaa. Voisin hyvin valita konsertteja nimen perusteella ja tarttua esimerkiksi Myrskyyn ja kiihkoon, Pariisin tuoksuihin tai Wienin valoihin.

Ensi vuonna tapahtuman teemana on Illuusion taide, mikä jo nimenä kuulostaa mielenkiintoiselta. Sitä ennen taidan tutustua aiheeseen kamarimusiikki hieman tarkemmin.

https://kuhmofestival.fi

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Luontomatkailu Museot Suomi Suomen kaupungit Suomi Taide

Kainuu on elämys – Kuhmon, Suomussalmen ja Paltamon parhaat kohteet

sunnuntai, 18 heinäkuun, 2021
Jokainen matka on erilainen. On matkoja, jotka ovat kivoja, sellaisia ihan ok-reissuja, mutta joista et hetken päästä muista juuri mitään. Sitten on niitä matkoja, jotka jättävät muistijäljen. Tiedät kokeneesi jotain koskettavaa ja ainutlaatuista. Palasin juuri tällaiselta reissulta. Kainuu meni syvälle.

Kaupallinen yhteistyö: Wild Taiga Kuhmo-Suomussalmi (Matkailuelinkeinon elpymistä edistävät kehittämishankkeet -rahoitus)

Kainuu alueena on jäänyt minulle aiemmin aika vieraaksi. Suurin syy lienee siinä, että se sijaitsee Lapin ja eteläisemmän Suomen välimaastossa. Kainuu on ollut niin helppo ohittaa huristellessa viitostietä matkalla pohjoiseen.

Kuhmossa, Suomussalmella ja lähialueilla toimivien matkailuyritysten markkinointiorganisaatio Wild Taiga kutsui minut vieraakseen tutustumaan Kainuuseen ja muutamaan alueella toimivaan yritykseen. Lähdinkin mielelläni matkaan, sillä jo matkan teema ”kulttuuria ja luontoa” oli enemmän kuin mieluinen. Olin myös utelias näkemään, mitä kaikkea mielenkiintoista alueelta löytyisi tätituristin tarpeisiin.

Kuhmo – rento kamarimusiikkikaupunki

Ensimmäinen etappini oli Kuhmo, reilun 8000 asukkaan pikkukaupunki Kainuun kaakkoisosassa. Hymyilytti, kun Wikipedia kertoi asukastiheyden olevan 1,67 asukasta neliökilometriä kohden. (Vastaava luku esimerkiksi koko Uudenmaan maakunnassa on 170,4). Onpa teillä kuhmolaiset lääniä, missä temmeltää.

Monet tuntevat Kuhmon maineikkaasta kesätapahtumasta, Kuhmon Kamarimusiikista. Vaikka kamarimusiikki ei ole ihan ominta musiikkigenreä, toki myös itse tunsin tämän kesäfestarin nimeltä jo aiemmin. Mitään muuta en siitä tiennytkään.

Heinäkuun puolivälissä järjestettävästä kaksiviikkoisesta tapahtumasta on kasvanut melkoinen kulttuurispektaakkeli. Tänä vuonna konsertteja on Kuhmo-talon konserttisalissa ja Kuhmon kirkossa yhteensä 55 ja päälle vielä oppilaskonsertit. Kamarimusiikki soi Kuhmossa tänä kesänä 24.7. asti.

Hetki ennen konserttia.Kuhmo-talon konserttisali  on nautinto myös silmille.

Koska olin Kuhmossa näin sopivasti Kamarimusiikkien aikaan, halusin ehdottomasti käydä jossain konsertissa. Olikin muuten itselleni ihka ensimmäinen kamarimusiikkikonsertti. Siitä, millainen kokemus se oli, kirjoitan oman blogijutun piakkoin. Vinkkinä muuten, että jo pelkästään kauniin konserttisalin takia kannattaa mennä konserttiin.

Kuhmon kamarimusiikkiviikkojen aikana kaupungissa on tarjolla myös silmänruokaa useiden taidenäyttelyiden muodossa. Kamarimusiikkikeskuksen Galleriassa (Kontionkatu 20) on taiteilijaryhmän Latitude 64. Leveyspiirin monipuolinen näyttely vanhassa pihatossa. Itse ihastuin erityisesti Ariadna Donnerin upeisiin kuvakudoksiin ja kuhmolaisen valokuvaajan Ville Heikkisen järisyttävän koskettaviin luontokuviin.

Samaisessa tunnelmallisessa pihapiirissä toimii myös Kamarimusiikkiyhdistyksen ylläpitämä Amati-kahvila, jonne kannattaa suunnistaa mm. raikkaiden salaattien ja herkullisen leivosvitriinin takia. Samaisessa pihapiirissä on Salakamari ja Piharavintola Lappi, josta saa tuliaisiksi mm. Lapin Marjojen mehuja, hilloja ja kastikkeita. Gallerian näyttelyt, kahvila ja ravintolat ovat avoinna vain kamarimusiikkitapahtuman ajan.

Amati-kahvila – hyvä tunnelma ja herkulliset tuotteet.Piti maistaa paikallinen perinneherkku rönttönen.Kamarimusiikkikeskuksen Galleria sijaitsee samassa pihapiirissä Amati-kahvilan kanssa.

Kuhmo – koskettava luontokaupunki

Kun Kainuussa ollaan, jonkinlainen odotusarvo minulla oli luontoelämysten suhteen. Ehkä siinä yllätyin eniten, että kaunis luonto on läsnä jo aivan Kuhmon keskustassa. Lammasjärven ja Pajakkakosken rantamaisemissa pystyy kulkemaan lähes viiden kilometrin pituisen rantareitin keskustan tuntumassa. Reittiä kutsutaan kulttuuripromenadiksi, sillä sen varrella on useita kiinnostavia kulttuurikohteita.

Pajakkakoskelle pääsee autollakin; parkkipaikka on kosken ylittävän sillan kupeessa. Kuhmon Lentuankosken ohella Pajakkakoski on myös suosittu koskikalastuskohde. Tosin kalastajalle alueella riittää tarjontaa muuallakin. Kuhmossa virtaa peräti 200 koskea!

Rantaraitilla törmäsin karhuun.Upea Pajakkakoski on aivan Kuhmon keskustan tuntumassa.

Lähellä Pajakkakoskea on kaunis Tuupalan talomuseo. Täällä pääsee kurkistamaan 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun herraskartanon elämään. Tuupalan suvun viimeinen isäntä Uuno Kainulainen lahjoitti talonsa 1958 Kuhmon kaupungille toiveenaan, että taloon perustettaisiin kotiseutumuseo. Tuupalan talomuseossa kosketti eniten sen aitous. Vain talonväki puuttui.

Itselleni sattui vielä niin mainiosti, että pääsin salakuuntelemaan kahden kamarimusiikkiesiintyjän harjoittelua avoinna olevasta ikkunasta. Täydellinen paikka nauttia klassisesta musiikista kainuulaisessa perinnemaisemassa. Kamarimusiikkiviikkojen aikana Kuhmo todellakin soi kaikkialla.

Tuupalan talomuseo – tuulahdus menneiltä vuosisadoilta.

Kuhmo – karhuja ja Kalevalaa

Jos Kuhmo tunnetaan kamarimusiikistaan, tunnetaan se myös karhuistaan. Kaupungin tunnuseläimeen, karhuun, törmää kaikkialla: veistoksissa, valokuvissa, tauluissa, julisteissa ja mainoksissa. Karhu ei ole Kuhmolle kuitenkaan vain söpö imagoeläin, vaan aito erämaiden asukas, jota voi päästä tarkkailemaan turvallisesti useissa paikoissa rajan läheisyydessä.

Kun ajelin tuolla itärajan tuntumassa, en yhtään ihmettele, että noille valtaville selkosille karhuja mahtuu tallustelemaan. Erään arvion mukaan Kainuun karhukannaksi on arvioitu tälle syksylle noin 320 – 340 karhua.

Yhtä elämyksellistä kokemusta rikkaampana voin sanoa, että onnellinen ja voimaantunut on se ihminen, joka on saanut katsoa karhua suoraan silmiin. Vietin nimittäin yön rajan pinnassa Bear Centre -nimisen yrityksen karhunkatselumökissä. Kokemus oli niin pysäyttävä, että siitä tulee myöhemmin oma stoorinsa.

Karhuun pääsee tutustumaan myös Kuhmon Luontokeskus Petolassa. Metsähallituksen ylläpitämässä paikassa on saatavilla paljon tietoa Suomen suurpedoista: karhusta, sudesta, ilveksestä ja ahmasta. Auditoriossa on katsottavissa erilaisia luontoaiheisia filmejä. Luontokeskuksesta saa myös hyvää tietoa alueen retkeilymahdollisuuksista.

Käyntihetkelläni keskuksessa oli edellä mainitun luontokuvaajan Ville Heikkisen valokuvanäyttely. Karhua pääsee katsomaan silmiin täälläkin. Vanerille tulostetut suurkuvat olivat kerrassaan vaikuttavia. Tässä on jo pelkästään yksi hyvä syy poiketa luontokeskukseen.

”Apua, se on karhu”, huudahdin ensimmäiseksi karhun tassutellessa eteeni.Luontokeskus Petolassa näkee ja kokee karhuja monella tapaa.Ville Heikkisen kuvat ovat lähes maagisia.Luontokeskus Petolassa on kiva museokauppa.

Kolmas asia, mistä Kuhmo tunnetaan, on Kalevala ja siihen liittyvä kansanperinne. Ihan sattumalta Kuhmo ei ole ominut Kalevala-mainettaan, sillä sekä Elias Lönnrot että Akseli Gallen-Kallela ovat kulkeneet Kuhmon alueella reissuillaan.

Mikäli Kalevala kiinnostaa, oikea osoite on Kalevalan kulttuurikeskus Juminkeko. Hävettää tunnustaa, että Kalevala on jäänyt itselleni vähän kaukaiseksi ja ehkä siksi paikan suurin anti minulle olivat sen taidenäyttelyt. Erityisesti puhuttelivat Riikka Palosen luontoaiheiset ja tunnelatautuneet ryijyt.

Juminkeon hirsirakennus on mielenkiintoinen. Etualalla on Martti Aihan veistos Arhipan kivi.Vanhimmat Kalevalat ovat melkoisen iäkkäitä.Riikka Palosen kalevalainen metsä

Suomussalmella hiljaista kansaa ja soivaa metsää

Kuhmosta huristelin Suomussalmelle moikkaamaan yhtä maamme merkittävintä tilataideteosta, Hiljaista kansaa. Kuvitelkaa, että yhdellä pellolla viitostien varrella on noin 900 puettua turvepäistä hahmoa, joista jokainen on erilainen. Hahmot puetaan kahdesti vuodessa kesä- ja talvipukimiin. Ja siinä välissä on pelto täynnä ristejä. Hiljainen kansa tosiaan.

Samalla lounastin Hiljaisen kansan Niittykahvilassa ja jälkkäriksi söin tietysti paikan kuuluisat letut. Kiva vanhan hirsitalon miljöö ja erinomainen matkamuistomyymälä, jonka tuotteista suurin osa on paikallista käsityötä ja osaamista. Kahvilaa vuokrataan myös tilauskäyttöön.

Jos kaipaat eksoottista majoitusta, Niittykahvilan heinäladossa voit yöpyä ilmaiseksi. Lisämaksusta on mahdollista vuokrata itikkaverkko tai tilata aamiainen. Ei suositella heinäallergikoille 🙂

Aina yhtä sykähdyttävä.Korona oli saavuttanut jo tämänkin kansan.Hiljaisen kansan Niittylahvila on kiva lounaspaikka.Kyläläisten puikoista.Niittykahvilan kuuluisat letut.

Suomussalmella halusin kokea vielä yhden paikkakunnan omaleimaisista nähtävyyksistä, Soivan metsän. Kyse on ympäristötaideteoksesta, joka koostuu 15 suurikokoisesta varta vasten tähän tarkoitukseen rakennetusta soittimesta. Reitin kulkija voi soitella vaikka metsäkirkonkelloa, keinua kilinäkeinussa, takoa tynnyrihärkää tai saada aikaa sateenropinaa muistuttavan äänen sadeputkisoittimella.

Ihastuttava idea mahtavassa maisemassa, jossa metsän saa kirjaimellisesti soimaan. Vielä vaikuttavampi kokemus on varmasti silloin, kun metsä on rauhallinen. Nyt elettiin kuumeisinta lomasesonkia ja mekastavat lapset ja kännyköihinsä kailottavat kanssakulkijat söivät tunnelmaa melkoisesti.

Soiva metsä sijaitsee Kaunisniemen harjulla Suomussalmen kesäteatterin vieressä. Reitti on noin kahden kilometrin mittainen. Kun huomasin uimarantakyltin, harmittelin ettei uimapuku tullut mukaan, sillä helteisenä kesäpäivänä olisi ollut virkistävää pulahtaa uimaan.

Hienon maaston olivat Soivalle metsälle valinneet.Matkalla piti hieraista silmiä. Totta se oli, poroja! Suomussalmi on maamme eteläisin poronhoitoalue.

Paltamo – vaaramaisemia ja luontoaktiviteetteja

Viimeinen Kainuun road tripini kohde oli Paltamo, pieni kunta Kainuun länsireunalla, joka oli minulle kolmesta käymästäni paikkakunnasta kaikkein tuntemattomin. Siellä suunnistin Kivesvaaran huipulle Jättiläisenmaahan sellaisiin maisemiin, että huokailemaan pisti.

Paltamollakin tuli tehtyä jotain elämäni ensimmäistä kertaa. Sain alle sähköavusteisen fatbiken, joka avasi silmäni ihan uudenlaiseen maastopyöräilyyn. Tästäkin juttua vähän myöhempänä.

Jättiläisenmaassa minua odotti oma soma linnunpönttö.Tuohon punaiseen tuoliin olisin voinut jäädä.

Ja missäkö sitten yövyin? Olikin tällä kertaa sellaisia helmiä majapaikkoina, ettei ihan joka matkalla tule vastaan. Esittelen teille piakkoin kolme omaleimaista majoituskohdetta, jotka ovat hyvin erilaisia, mutta joita kaikkia yhdistää luonto ja siihen liittyvät elämykset.

Vähän tässä täpinöissä olen kaikesta kokemastani. Muutamaan päivään näin, koin ja tunsin niin paljon, että tarvitsen toisen mokoman ajan tämän kaiken sulatteluun. Joka tapauksessa Kainuu on niin ainutlaatuinen osa maatamme, että soisinpa kaikkien pääsevän nauttimaan sen karusta kauneudesta. Minua ainakin Kainuu puhutteli monella tasolla.

https://wildtaiga.fi

Museot Suomi Ravintolat Suomessa Suomen kaupungit Suomi Taide

Taiteellinen Tohmajärvi ja vähän hevimpi Kitee

lauantai, 27 helmikuun, 2021

Pääteiltä kannattaa joskus poiketa katsastamaan pienempiäkin paikkakuntia. Tohmajärvi ja Kitee eivät kuulosta matkailijalle ehkä kaikkein houkuttelevimmilta paikkakunnilta, mutta on molemmissa jotain, miksi niissä kannattaa pysähtyä.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Olen sen kymmeniä kertoja ajanut kuutostietä pitkin Tohmajärven ohi ja miettinyt tien reunan kylttiä Puun sielu. Olin ajamassa Pohjois-Karjalan kiertomatkallani itse asiassa Kiteelle, mutta tällä kertaa päätin ottaa selvää, mitä tuolla metsän kätkössä oikein onkaan.

Parin kilometrin päässä päätieltä luminen metsätie johti pihaan, jossa iloinen samojedi toivotti tervetulleeksi. Ja hetken päästä sen omistaja, Natalia, taiteilija, puutaiteen moniosaaja ja kouluttaja. ”Natasha” emännöi Onnela nimistä hirsilinnaa, ylläpitää sen pohjakerroksessa kansainvälistä puutaiteen galleriaa ja järjestää puutöiden kursseja.

Metsän keskellä nökötti kaunis hirsirakennus Onnela.

Karjalaistyylinen jyhkeä hirsilinna on kaunis. Vanhat kelohirret ovat saaneet seurakseen koristeellisia karjalaisleikkauksia ja luonnonkiveä. Oven edessä jököttää itse Michael Jackson, tosin aika puisevana versiona.

Sisältä löytyy Michaeleita lisää, mutta myös Kalevalaa ja monenlaisia eläin- ja ihmisfiguureita. Ihmettelin sitä, kuinka eri tekniikoilla puu on saatu taipumaan moneen. Hienoimmissa töissä tuskin ymmärtää, että kyse on puusta. Paikka on tosiaan nimensä mukainen. Puu on saanut täällä sielun.

Natalia osoittautui myös intohimoiseksi puutarhaharrastajaksi ja kukkien ystäväksi. Voin kuvitella, miten kaunista tuolla luonnon rauhassa kesäaikaan onkaan. Keskellä pihaa on lampi, jonka ympärillä on muitakin karjalaistyylisiä rakennelmia. Alueella voi tutustua myös kymmeniin eri puulajeihin.

Puun Sielun näyttelyssä puu taipuu moneksi.

Olisin voinut jäädä ihastelemaan taideteoksia pidemmäksikin aikaa, mutta pakko oli jatkaa eteenpäin. Olin sopinut tapaamisen Kiteelle viime syksynä avattuun A Nightwish Story -näyttelyyn. Koronan vuoksi helmikuussa näyttelyyn pääsi vain etukäteistilauksesta. Myöhemmät aukioloajat kannattaa tarkistaa näyttelyn nettisivuilta: https://nightwishstory.com/

En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa. Tottahan toki kaikki Nightwishin tietävät ja moni senkin, että Suomen maailmanlaajuisesti menestynein bändi on kotoisin Kiteeltä. Sympaattiselta tuntuu, että bändin keulahahmo Tuomas Holopainen asustelee edelleenkin kotikonnuillaan.

Jotain Nightwishin menestyksestä kertoo, että se on myynyt yli 10 miljoonaa levyä, tehnyt kahdeksan maailmankiertuetta ja esiintynyt pääesiintyjänä täydelle Lontoon Wembleyn Areenalle. Kun ajattelee, että Wembleylle myytiin hetkessä enemmän lippuja kuin Kiteellä on asukkaita, ymmärtää kuinka suuriin saappaisiin yhtye pystyi astumaan ja on pystynyt nuo saappaansa myös pitämään.

Nightwishin saappaat ovat olleet suuret ja kultaiset.

Kiteen Nightwish-näyttelyssä oli paljon autenttista materiaalia, kuten musiikkialan palkintoja, kiertueen puvustoa ja rekvisiittaa sekä bändin jäsenten käyttämiä soittimia. Ehkä kaikkein sympaattisin esine oli bändin ensimmäinen demo-nauha. Se, josta kaikki sai alkunsa.

Nightwish-faneille näyttely tarjoaa yhtyeen vaiheista paljon yksityiskohtaista tietoa. Bändin tarinaan pääsee hyvin sisään kiinnostavalla filmillä, johon on koottu tähän astiset parhaat palat yhtyeen alkuvaiheista maailman valloitukseen.

Näyttelyn lisäksi tiloissa on myös karaokekoppi, jossa voi testata omat heavytulkinnat. Aulassa on myös pieni Nightwish-kauppa, jossa on myynnissä kaikenlaista fanitavaraa ja -tekstiilejä.

Itselleni näyttelyn paras anti oli Nightwish-tarina, pikkukylän kasvattien ihmeellinen taival maailman maineeseen. Hieno osoitus siitä, miten unelmat voivat toteutua eikä mikään ole mahdotonta. On uskallettu haaveilla suuria ja pyritty päämäärätietoisesti unelmaa kohden. Toki ilman lahjakkuutta ja luovuutta Nightwish-tarinaa ei olisi.

Vaikka et pääsisi näyttelyä paikan päälle katsomaan, siihen voi tutustua virtuaalisesti täällä.

Selvä yhdennäköisyys.

Näyttelyn jälkeen suunnistin lounaalle Irman Tupa -nimiseen lounaspaikkaan, josta olin saanut etukäteen vinkin. Kiteeläisessä kunnon kotiruokaa tarjoavassa kahvilassa tehdään kaikki itse ja sen kyllä maistoi.

Tunnelma pienessä kahvilassa on kursailemattoman kodikas. Käyntipäivänä sattui lounaana olemaan omaa lemppariani, kaalilaatikkoa, joka oli niin hyvää kuin kotona tehty kaalilaatikko vaan voi olla.

Irman Tupa voi aiheesta olla ylpeä tiskistään. Vastapaistetut kotileivonnaiset, ruisleivät ja karjalaiset perinneherkut, kuten karjalanpiirakat, vatruskat ja kukkoset kilpailevat ihan eri sarjassa kuin teolliset raakapakasteet. Jos näillä seuduilla liikuskelet, tänne kannattaa pysähtyä ihan vain herkkutuliaisten ostoon.

Irman Tuvalla on myynnissä myös tohmajärveläistä Jarmon rypsisikaa ja lihajalosteita, kuten makkaraa ja savulihaa.

Kunnollista konstailematonta kotiruokaa ja karjalaisia itseleivottuja paistoksia.

Ennen seuraavaa paikkaa, Ilomantsia, tein vielä pienen rundin Kiteen keskustassa. Matkalla bongasin rinteeltä kauniin kivikirkon, jonne en ikävä kyllä päässyt sisälle. Myöhemmin luin, että kirkko ja sen lähellä oleva pappila kuuluvat Museoviraston määrittelemiin Suomen valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.

Komea oli kirkko Kitteellä.

Tiesittekö muuten, että Kitee on kaupunki? Itse en tiennyt ja sain tämän tietää vasta jutellessani paikallisten kanssa. Asukkaita Kitteellä, kuten paikalliset kaupunkiansa kutsuvat, on reilut 10000. Sen verran leppoisalta kiteeläinen meininki tuntui ja ihmiset niin ystävällisiltä, että pieni kaupunki tuntui enemmän maaseutumaiselta. Sellaisella hyvällä ja aidolla tavalla.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus Suomessa Museot Museot Suomi Ravintolat Suomessa Ruoka ja viini Suomen kaupungit Suomi Taide

Joensuussa maistui karjalainen kulttuuri ja gastronomia

sunnuntai, 14 helmikuun, 2021

Ismo Alanko, Abloy ja Ilosaarirock. Siinä oikeastaan ainoat asiat, jotka tiesin Joensuusta entuudestaan. Jostain kumman syystä itärajaa ajaessamme kaasupoljinta ei tullut Joensuun kohdalla koskaan hiljennettyä. Olisi kannattanut. Siellä on kuulkaa oikein mukava karjalaiskaupunki.

Kaupallinen yhteistyö: Kalitka- the development of cross-border gastronomic tourism -hanke

Piti oikein Wikipediasta tarkistaa Joensuun faktat. Asukasluvultaan Suomen 12. suurin kaupunki, asukkaita vajaat 77000. Yhteistä rajaa Venäjän kanssa lähes 30 kilometriä. Pielisjoki jakaa kaupungin kahtia, kaupungin nimen mukaisesti ollaan Pielisjoen suulla.

Joensuun keskusta tuntui kaltaiselleni suuntavammaiselle selkeältä. Kaupungin keskiössä on tori, jonka ympärille keskittyvät kaupat ja palvelut. Turistille kaikki merkittävä on lähellä. Rakastan tällaisia kaupunkeja, joissa on helppo liikkua ja joissa pikaisellakin käynnillä saa paljon irti.

Kivoja kulttuurikohteita

Katseeni kiinnittyy ensimmäiseksi torin laidan komeaan teatterirakennukseen. Tarkempi tutkailu kertoo kyseessä olevan 1914 valmistuneen Eliel Saarisen suunnitteleman kansallisromantiikkaa ja jugendia yhdistelevän komistuksen. Mietin mielessäni, että kaupungin, jossa on näin upea teatteri, kulttuurin on täytynyt olla arvossaan jo varhain.

Täällä on muuten kiva esittelyvideo teatterista ”Joensuun kaupunginteatteri tanssien”. Tuli heti sellainen olo, että tekisi mieli laittaa vähän parempaa päälle ja lähteä juuri tuohon teatteriin.

Teatteri kerää katseet

Taiteen ystävän kannattaa suunnistaa myös toiseen kauniiseen rakennukseen, Joensuun taidemuseo Onniin. Useat maalaukset olivat saaneet rinnalleen kalusteryhmiä, jotka loivat tuntua kuin jonkun olohuoneessa olisi vieraillut. Tosin ei kenen tahansa olohuoneessa, sillä seinillä oli melkoista arvotaidetta: Schjerfbeckiä, Järnefeltiä, Gallen-Kallelaa, Edelfeltiä, Halosta… Itse pidin eniten Rafael Wardin värikylläisistä maalauksista, joita museossa oli ilahduttavasti useita.

Pari huonetta oli pyhitetty kirkkotaiteelle, muttei suinkaan tylsästi. Pogostan Hilikan ja Juhani Berghemin ikonikokoelma vie taustamusiikkeineen ortodoksisuuden maailmaan. Vanhaa kirkkotaidetta taas pääsee katselemaan Madonna-huoneessa, joka on kuin pieni hämyinen kappeli. Hienoja kokonaisuuksia ja hieno toteutus.

Minua olisi kiinnostanut myös Kiinan taiteen kokoelma, mutta valitettavasti se oli käyntihetkelläni suljettuna uudistustöitä varten.

Karjalaista historiaa, valokuvia ja esineistöä on esillä usean näyttelyhuoneen verran Pohjois-Karjalan museo Hilmassa.

www.joensuuntaidemuseo.fi

www.pohjoiskarjalanmuseo.fi

Taidemuseo Onni oli onnea taiteen ystävälle.Pohjois-Karjalan museossa pääsee uppoutumaan Karjalan sotahistoriaan.

Lietsussa kuin kotonaan

Yhdenlaista nykykarjalaisuutta voi kokea sympaattisessa Huoneistohotelli Lietsussa. Reilun vuoden ikäisessä hotellissa on kahdessa kerroksessa kolmisenkymmentä yksilöllistä huonetta, joissa jokaisessa on hyvin varustettu keittiö ja pyykinpesukone. Huoneet ovat nimetty karjalaisin nimin ja jokaisella huoneella on oma tarinansa, jota huoneen esineistö ilmentää.

Entiseen postitaloon remontoitu hotelli on sellainen hyvän mielen majapaikka. Hotellin tarpeistoa on kerätty eri puolilta Pohjois-Karjalaa ja ylipäätään kaikessa on pyritty käyttämään mahdollisimman paljon paikallisten yrittäjien tuotteita. Uutta ja vanhaa on yhdistetty saumattomasti ja hauskasti.

Mukava lisä oli yhteinen ”tupa”, jossa saattoi lukea päivän lehdet ja napata kahvikoneesta espresson. Suosittelen myös käyttämään hotellin viihtyisää saunaosastoa. Tämä on kaikkea muuta kuin monelle hotellille tyypillinen kolkko saunatila.

Näin korona-aikaan arvostin hotellin helppoa sisäänkirjautumista, jonka saattoi tehdä netissä. Huoneeseen pääsi sisään saadulla koodilla ilman, että tarvitsi olla kontaktissa kehenkään. Tosin hotellilla on niin mukavaa henkilökuntaa, että heidän kanssaan kyllä mieluusti asioi.

Mikäli arvostat persoonallista boutigue-tyyppistä majapaikkaa, Lietsu on nappivalinta.

www.lietsuhotel.fi

Lietsussa olisi viihtynyt pidempäänkin.

Joensuu on varteenotettava ruokakaupunki

Ruoka se on aina mielessä, kun matkalla ollaan. Ja vieraassa kaupungissa aina päällimmäisenä kysymys, minne mennä syömään. Ainakin minulle ruokakokemukset ovat iso osa onnistunutta matkaa. Kuulun jopa niin hurahtaneihin, jotka voivat matkustaa pelkästään hyvän ruuan perässä.

Tällä kertaa olin onnekas, sillä molemmat Joensuun ruokakokemukset olivat ihan huippuja. Lounastin uutukaisessa ravintola Filipofissa. Aivan ihastuttava paikka vanhassa hirsirakennuksessa. Samojen hirsiseinien sisällä on toiminut mm. Joensuun legendaarinen ”Ukko Vilipohvin” sekatavarakauppa ja kieltolain päätyttyä Joensuun ensimmäinen viinakauppa Oy Alkoholiliike Ab.

Melkoinen kulttuuriteko on tehty pelastamalla tämä vanha talokaunotar. Ravintola Filipofissa yhdistyy onnistuneesti trendikäs sisustus ja historiallinen miljöö. Kauniit vanhat hirret ja kakluunit tuovat tilaan lämminhenkistä ajanpatinaa.

Mutta Filipof on muutakin kuin vain kaunis kuori. Lounas antoi osviittaa siitä, että ruuan kanssa täällä ollaan tosissaan. Fenkolirisotto oli täydellistä ja taivaallisen hyvää. Lounaan lisäksi tarjoillaan bistrohenkisiä annoksia ja parillisten viikkojen sunnuntaisin brunssia. Lisäksi Filipofissa toimii viihtyisä pubi.

www.ravintolafilipof.fi

Ravintola Filipof – kaunis ulkoa ja sisältä.

Ehkä asteen fiinimpi ruokapaikka on menukokonaisuuksia tarjoava ravintola Kielo. Seisemänosaisen Kielo-menun sai myös kasvisversiona.

Menu oli kiinnostava vaellus Aasiasta Venäjälle ja siihen väliin sijoittui pohjoiskarjalainen makumaailma juureksia, marjoja, kalaa ja lintua. Lautasilta löytyi yllättäviä makuyhdistelmiä ja loistavia kastikkeita. Annokset olivat kaiken lisäksi kauniisti esillepantuja.

Makujen lisäksi jäin kaiholla muistelemaan myös paikan omaa hapanjuurileipää ja loistavaa katalonialaista punaviiniä Jaspi Maragdaa.

Tykkäsin myös kovin ravintolan lämpimästä ja hämyisestä tunnelmasta. Täällä viihtyi hyvin yksinkin, sillä pöydät oli sijoiteltu niin, että omaan rauhaansa saattoi ”piiloutua”. Kielo on minusta The Paikka, kun haluat löytää romanttisen mestan kahdenkeskiseen illalliseen.

Kielo on muuten mukana Pohjoismaisessa 360° Eat Guidessa, ravintolaoppaassa, joka arvioi ja luokittelee Pohjoismaiden parhaat ravintolat. Koko Suomesta listalle pääsi viime vuonna ainoastaan 11 ravintolaa, joten hieno saavutus olla mukana tasokkaassa joukossa.

www.ravintolakielo.fi

Ravintola Kielon hämyistä tunnelmaa.

Tutustuminen Joensuuhun jäi minulla tällä reissulla pahasti kesken. Esimerkiksi kiinnostavaan käsityö- ja sisustuskauppojen ryppääseen Taitokortteliin ehdin tutustua vain päällisin puolin.

Valitettavasti en jaksanut tällä kertaa nauttia myöskään Kauppaneuvoksen kahvilan herkullisen kakkuvitriinin annista. Käymättä jäi myös tapahtumapuutarha Botania, jota niin moni minulle suositteli.

Jäipähän monta hyvää syytä tulla uudelleen. Joensuulla on jatkossa ehdottomasti paikka kiinnostavien kaupunkikohteiden joukossa.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Majoitus ulkomaat Museot Ravintolat ulkomailla Taide Viro

Mitä uutta Tallinnassa?

keskiviikko, 6 marraskuun, 2019

Jos luulit, että Tallinna on nähty, et ole käynyt kaupungissa todennäköisesti vähään aikaan.

Pressimatka: Eckerö Line, Tallink Silja, Viking Line, Visit Tallinn ja Visit Estonia

Tämän vuoden huhtikuussa Iltalehti kirjoitti: ”Nyt tuli pupu pöksyyn – suomalaiset hylkäsivät Tallinnan.” Yhdeksi syyksi matkailijakatoon katsottiin suomalaisten kyllästymisen. ”Virossa on rampattu jo ihan tarpeeksi”, lehti kirjoittaa.

Eipä uskoisi, että tuosta artikkelista on vain reilu puoli vuotta. Tallinnassa eletään nyt ihan toisenlaisissa tunnelmissa ja käynnissä on sellainen matkailunoste, että oksat pois. Paikalliset kertoivat, että matkailurintamalla tapahtuu niin paljon ja uusia paikkoja aukeaa siihen malliin, ettei mukana kestä. Palanneet ovat myös suomalaiset.

Vanhat teollisuus- ja satama-alueet ovat kokeneet Tallinnassa huikeita muodonmuutoksia. Ensin kohistiin Kalamajasta. Nyt matkaava kansa suuntaa Noblessneriin. Rouheisiin teollisuushalleihin on noussut mielenkiintoista nähtävää ja tasokkaita ravintoloita. Ja lisää tulee.

Olen aivan otettu tavasta, miten tallinnalaiset osaavat hyödyntää kaikkea vanhaa. Uutta rakennetaan, mutta vanhan ehdoilla. Meillä nähdään vanhan teollisuusalueen arvo lähinnä puskutraktorien ruokana, Tallinnassa mahdollisuutena.

Tällä konseptilla rakentuu ja kehittyy ainutlaatuisia kokonaisuuksia, joiden tunnelmaa kaipaisin Suomeen. Onneksi Tallinnaan pääsee helposti.

Tallinnan vastakohtaisuus viehättää.

Noblessner

Some on työntänyt viime kuukausina urakalla punaisten lyhtyjen kuvia Tallinnan tällä hetken ehkä mielenkiintoisimmasta alueesta. Kyse ei ole mistään punaisten lyhtyjen kaduista, vaan entisestä suljetusta telakka-alueesta, joka on palvellut vuosikymmenten aikana niin Venäjän keisaria kuin Neuvostovaltaa.

Olin ihan ekstaasissa kun näin Noblessnerin värikkäät uudistalot. Huikea osoitus siitä, miten uusien asuntojen ei tarvitse olla tylsiä laatikoita, eikä rakennussuunnittelussa tarvitse hylätä luovuutta.

Oma mielenkiintonsa syntyy alueen kerroksellisuudesta. Vanhat satavuotiaat telakkahallit ja uudet asuintalot sulautuvat merenrantamaisemiin rinta rinnan varsin sopuisasti.

Bloggaaja on ilmiselvästi innoissaan näkemästään.

Noblessnerin merkittävin nähtävyys on vanhaan sukellusvenehalliin rakennettu mielikuvituksellinen virtuaalimaailma, Keksintötehdas Proto. Jos luulet, että olet liian vanha tällaisiin juttuihin, usko pois, et ole. Täällä oli myös täti-ihmisen superhauskaa leikkiä. Tästä virtuaalitekniikkaan pohjautuvasta ”huvipuistosta” löydät kokemuksiani täältä.

Toinen Noblessnerin uusista nähtävyyksistä on 100-vuotiaassa sukellusvenetehtaassa toimiva taidekeskus Kai. Näyttelytilojen lisäksi paikassa on elokuvateatteri sekä työtiloja taiteilijoille.

Täytyy sanoa, että itselleni tuli vähän sellainen tunne, että paikka hakee vielä linjaansa. Näyttelyanti jäi minusta vaisuksi, eikä nyt oikein avautunut. Tai sitten en vaan ymmärrä tällaista nykytaiteen suuntaa, jonka miellän enemmän taiteilijan omaksi terapiaksi kuin taiteeksi. Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin suuntaan Kai kehittyy. Tila ainakin antaa mahdollisuuksia.

Paikka sinulle, joka rakastat seikkailuja ja elämyksiä.Saman katon alla hengen ja ruumiin nautintoja.

Sen sijaan ymmärsin huomattavasti paremmin samassa rakennuksessa toimivaa loistavaa ravintolaa, hiljattain avattua Lore Bistroota. Tajuttoman hyvää ruokaa, jota tarjoillaan jaettavina annoksina. Täällä söin muuten parasta mustekalaa ikinä, eivätkä jääneet kampasimpukat kauas taakse.

Samaan rakennukseen on lähiviikkojen aikana avautumassa food-court -tyyppinen japanilainen ravintola Kampai sekä trendikäs drinkkibaari Kaif. Kivat tilat tulossa molemmille.

Lore Bistroo ja elämäni paras mustekala, ikinä.Japanilainen ravintola Kampai aukeaa ilmeisemmin marraskuun lopussa.

Ihan lähistöllä on myös kaksi vierekkäistä paikkaa, jotka kannattaa myös katsastaa: Pohjala panimoravintola sekä norjalais-virolainen sisustuskauppa Shishi. Näin joulun alla kauppa oli pukeutunut jouluun sellaisella bling-bling -meiningillä, että jopa jouluihminen häkeltyy.

Talon toisessa päässä on muuten Shishin outlet-kauppa, jota ei kannata jättää väliin. Jos kaipaat uusia joulukoristeita, löydät ne todennäköisesti täältä ja huomattavan edulliseen hintaan. Sopii täydellisten joulupallojen metsästäjälle.

Pohjala panimo ja ravintola. Miehet voi laittaa parkkiin tänne… …sillä aikaa, kun naiset menevät vstapäiseen rakennukseen tänne.

Fotografiska

Noblessnerin vieressä sijaitsevan Kalamajan monet Tallinnan-kävijät jo tuntevat. Melkoiseksi Kalamajan kävijämagneetiksi on noussut vasta nelisen kuukautta auki ollut Fotografiska valokuvakeskus. Voitteko kuvitella, neljän aukiolokuukauden aikana Fotografiskassa on vieraillut jo peräti 200 000 kävijää!

Yhtään ei tarvitse ihmetellä, miksi tämä vaihtuvilla näyttelyillä pelaava keskus on noussut tällaiseen suosioon. Olen itse nähnyt nyt kaksi näyttelykokonaisuutta ja pitänyt näkemästäni tosi paljon.

24. marraskuuta 2019 saakka esillä oleva Kirsty Mitchellin näyttely Wonderland kannattaa ehdottomasti nähdä. Vaikka kuvat ovat tarkoin rakennettuja lavastuksia, sisältyy niihin valtavasti symboliikkaa ja tunnetiloja. Visualisti minussa oli riemuissaan kokonaisuuksien harmoniasta ja kauneudesta. Hyvä kuvaus Mitchellin näyttelystä löytyy Tuulas life -blogista täältä.

Kannattaa ehdottomasti käydä myös Fotografiskan ylimmässä kuudennessa kerroksessa. Siellä on huippuhyvä ravintola, viihtyisä drinkkibaari ja taivaallinen näköalaterassi. Tästä valoisasta ja skandinaavisen tyylikkäästi sistustetusta paikasta tykkään toden teolla.

Kirsty Mitchellin Wonderland -näyttely kuvaa vuodenkiertoa Kirstyn surutyön kautta.Fotografiskan ravintola, kirkkaasti jatkoon.

Viron Merenkulkumuseo Paks Margareeta

Merenkulkumuseo ei kuulosta minusta mitenkään erityisen kiinnostavalta, enkä laittaisi sitä välttämättä omalle käyntilistalleni missään kaupungissa. Tallinnan kohdalla täytyy ottaa sanojaan takaisin.

Pääsimme kurkkaamaan rakenteilla olevan Viron merenkulkumuseon tiloihin ja näkemään ja kuulemaan siitä, mitä tuleman pitää. Sellainen hinku kyllä syntyi, että tämä kohde pitää panna seuraavan Tallinnan matkan käyntikohteisiin.

Vanhan kaupungin keskiaikaiseen pyöreään tykkitorniin, ”paksuun Margareetaan” avautuu marraskuun lopussa Viron merenkulun historiaa esittelevä museo. Kun tiloihin astuu sisään, ensi alkuun äimistelee massiivista puulaivan hylkyä, jota on mahdollista tarkastella useasta kerroksesta.

Kyse ei ole mistä tahansa hylystä, vaan 1300-luvulta peräisin olevasta Kogen-laivasta, joka löydettiin rakennustöiden yhteydessä vuonna 2015 Kadriorgista hiekkaan hautautuneena. Miettikää, yli 700-vuotias laivavanhus!

Ja kuten Tallinnassa on tapana, myös tässä paikassa miljöötä on osattu käyttää hyödyksi. Tornin ylimpään kerrokseen rakentuu  terassi, josta näkee kauas merelle. Mikäpä sopisi merenkulkumuseolle paremmin. Vielä kun kiinnostavaan kokonaisuuteen lisätään avuksi nykytekniikka, mistään tylsästä museosta ei ole kyse.

Valitettavasti keskeneräistä museota ei saanut kuvata.

Tallink Spa & Conference hotel

Majoituspuolelta tekisi mieli vielä lopuksi nostaa Vanhan kaupungin kupeesta vanha tuttu, mutta suuren muutoksen kokenut, Tallink Spa & Conference kylpylähotelli. Hotellin aulatilat, ravintola ja viidennen kerroksen huoneet ovat saaneet uuden ilmavan ja raikkaan ilmeen.

Pääsin kurkkaamaan myös hotellin muutamaan tyylikkääseen sviittiin, joista jokainen oli erilainen ja kivalla tapaa omaleimainen. Omaksi suosikikseni nousi Nature-sviitti. Viihtyisin oikein hyvin noiden runsaiden kukkatapettien ympäröimänä.

Uusitut huoneet olivat saaneet raikkaat sävyt.Nature-sviitin kuoseissa kyllä viihtyisin.Bloggaaja yllätettiin sviitin kylppäristä juomasta samppanjaa.

Tekisikö mielesi lähteä Tallinnaan? Nyt siellä todellakin kannattaa rampata.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Museot Museot Suomi Suomen kaupungit Taide

Päiväretkelle cityyn – Helsinki on aina hyvä vaihtoehto

maanantai, 8 heinäkuun, 2019

Aina sillon kun tuntuu tylsältä, lähden Helsinkiin. Kaksi tuntia kaakonkulmalta junalla ja kappas, heti on elämää ympärillä.

Pikkukaupungin asukkina kaipaan välillä värikkäämpää ja virkeämpää katukuvaa ja suurkaupungin elämää. Älkää naurako, mutten voi mitään sille, että aina kun matkustan Helsinkiin, minusta tuntuu vähän siltä kuin tulisin ulkomaille.

Meille etelä-karjalaisille tämä ulkomaankohde on nimeltään Hesa. Täällä ei kukaan puhu stadista.

Rakastan Helsingin laajaa museotarjontaa, erityisesti niiden hyviä taidenäyttelyitä. En pane pahaksi myöskään hyvää ravintolatarjontaa ja runsaita ostosmahdollisuuksia. Aina ei tarvitse edes mitään ostaa, on vain mukavaa kierrellä katsomassa kaikkea uutta ja ihmeellistä. On hienoa, kun Helsingissä on vielä paljon pieniä kivijalkakauppoja.

Oma mielenkiintonsa on kierrellä tutkimassa viehättäviä kaupunginosia kuten Töölöä ja Punavuorta ja katsella niiden kauniita rakennuksia. Tai sitten kuljeskella Helsingin merenrantaraitteja ja pysähdellä kivoilla terasseilla tai nuuskia kauppahallien herkkumyymälöiden tarjontaa. Helsinki on niin passeli kohde vaikka vain päiväreissulle yksin tai yhdessä.

Eräänä kesäkuisena päivänä hyppäsimme ystäväni kanssa aamujunaan ja tulimme Helsinkiin sopivasti aamukahvien aikaan. Kortteerasimme matkoilla olevien ystävien luona Töölössä, missä itse asiassa riittikin meille paljon mielenkiintoista tutkimista.

Töölön sydämestä löytyi mm. pieni korttelitori, laatuvaatteiden kirppari Relove (kuvitelkaa ystäväni löysi ison Marimekon villahuivin kympillä), viininystävälle hyvin varustettu puoti ja herkkukauppa Ceestashop ja monta pientä vaateputiikkia, joita ei oikein voinut ohittaa poikkeamatta sisään.

Kun kaksi naisihmistä lasketaan Helsinkiin irti alennusmyyntien aikaan, aina sitä jotain mukaan lähtee.

Designmuseo

Tällä reissulla meillä oli vakaa aikomus tutkia pari museota sekä ehdottomasti upea Oodi. Ensin nokat kohti Korkeavuorenkatua ja siellä olevaa Designmuseota.

Nyt täytyy kyllä sanoa, että olin lievästi pettynyt. Suomalainen muotoilu on niin upeaa, että odotin tulevani vähintään muotoilun pyhättöön, joka hehkuttaa meidän maailmankuuluja suunnittelijoita. Yleiskuva näyttelystä oli yllättävän vaisu.

Satunnaisia yksittäisiä esineitä oli esillä museon seinänvierushyllyillä. Esillepano oli mielestäni aika vanhanaikaista ja jotenkin oudon irrallista. Monet tyhjät esinepaikat myös ihmetyttivät. Tuli vähän sellainen tunne, että suppea näyttely ei oikein tehnyt oikeutta lahjakkaille suunnittelijoillemme. Tällä sektorilla, jos millä, olisi materiaalia mitä hehkuttaa.

Yläkerrassa oli muotoilijakaksikon Aamu Songin ja Johan Olinin näyttely Maailmojen salat – Secret Universe. Helsinkiläisen muotoilustudio COMPANYn perustajat ovat kierrelleet ympäri maailmaa etsimässä perinteisiä käsityömenetelmiä ja tuoneet ne osaksi nykypäivän esinetuotantoa. Töissä oli nähtävissä vaikutteita mm. Venäjältä, Koreasta, Japanista ja Meksikosta.

Helsingin Taidemuseo HAM

Ellen Thesleffin näyttely ”Minä maalaan kuin jumala” sai meidät seuraavaksi suunnistamaan Helsingin Taidemuseoon. Thesleff oli maamme ensimmäisiä ekspressionisteja, joka matkaili paljon Pariisissa ja Firenzessa hakemassa oppia ja vaikutteita.

Tämä näyttely kannatti nähdä. Pidin erityisesti pastellinsävyisistä maalauksista ja taulujen riisutusta luonteesta. Herkkyyttä voimakkain siveltimenvedoin.

Aikansa voimanainen.Näistä pidin erityisesti.

Toinen kiinnostuksen kohde HAMissa oli Tove Jansson näyttely. Vaikka tähän pysyvään näyttelyyn ei kovin montaa teosta kuulukaan, entisen Helsingin kaupungintalon Kaupunkikellari-ravintolan suurikokoisissa freskoissa oli paljon nähtävää.

Kun maalauksia tutki tarkemmin, löytyihän sieltä pienet muumihahmotkin ja olipa Tove maalannut toiseen freskoon myös oman kuvansa.

Juhlat maalla.Tove itse löytyi freskosta Juhlat kaupungissa.

Sen sijaan puolalaisen taiteilijan Pawel Althamerin näyttely ”I am” ei ollut minulle ihan ominta nykytaidetta. No, joka tapauksessa näyttely oli monipuolinen veistoksineen ja installaatioineen.

Vaikka näyttelyssä oli paljon asioita, jotka eivät koskettaneet, kiinnostavinta minusta oli taiteilijan pikkupojan tutkielmat, joissa hän ilmeisemmin etsi omaa itseään.

Helsingin keskustakirjasto Oodi

Mahtava ja upea! Tämä rakennus on Sibeliuksen Finlandia rakennettuna! Vaikka Oodi on melkoisen mittava kooltaan, rakennus on kaikkea muuta kuin raskas. Aaltoilevat linjat ja lasipinnat saavat rakennuksen näyttämään lähes keveältä.

Oodia lähestyessä minua nauratti oma mielikuvitukseni. Odotin, että yläkerran kaiteen yli kurkistavat kirahvit ja norsut. Rakennus toi jostain syystä mieleen Nooan arkin, joka olisi voinut hiljalleen lipua eläinkunnan pelastavalle neitsytpurjehdukselle.

Oodi on nimensä mukaan kuin lyyrinen runo, ylistyslaulu. Yksinkertaisesti Oodi on tiloiltaan kaunis. Vaaleat puupinnat, ikkunoista ja katosta tulviva valo sekä väljät useaan tasoon jakaantuvat tilat tekevät Oodista ilmavan. Ei tarvitse Aallon kääntyä haudassaan. Tämä rakennus on kunnianosoitus suomalaiselle arkkitehtuurille.

Olen vähän kade helsinkiläisille. Kovin mielelläni tekisin itsekin töitä tai kirjoittelisin blogia tuon ihanuuden sopukoissa. Käykää ihmeessä kurkkaamassa Oodia, kun Helsingissä liikutte.

Mitä mattoja kirjastossa.Ja mitä huonekaluja.

Kaupunkipyörät

Uusi ulottuvuus Helsingissä liikkumiseen tuli ystäväni ideasta vuokrata kaupunkipyörät. Tosi näppäriä kulkupelejä hurauttaa vaikka viinilasillisille Hernerantaan ravintola Löylyn terassille, kuten teimme. Merenrantaa pitkin on niin hauskaa pyöräillä.

Hyvää ruokaa

Helsinki-päiviin kuuluu aina hyvät ruokakokemukset. Tällä kertaa yllättävintä oli, miten moni ravintola oli juhannuksen jälkeen laittanut ovensa lomien ajaksi kiinni. Yllättävää oli myös, miten täyttä oli arki-iltana monissa töölöläisissä ravintoloissa minne yritimme. Pöytävaraus olisi pitänyt olla sinne, minne eniten halusimme.

Mamma Rosan alakertaan sen sijaan mahduimme, eikä tämä huono valinta ollut lainkaan. Hummerikeitto teki hetken hiljaiseksi, sillä se vei kielen mennessään. Myös jälkkäri veriappelsiinisorbetti suolakaramelli bruleen kanssa teki vaikutuksen.

Helsinki on aina hyvä vaihtoehto, kun kaipaa pientä vaihtelua tai kaupunkifiilistelyä. Ystävääni lainaten: ”Miksi kaikki haluaa ostaa kesämökin jostain korvesta? Eikö olisi ideaa maalaisen hankkia kesämökki Helsingistä, mieluiten mahdollisimman läheltä keskustaa?”

Loistava idea. Voisi viikonloppuna paeta liikaa rauhaa ja tapahtumaköyhyyttä kaupungin vilskeeseen 🙂 .

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Andalusia Costa del Sol Espanja Museot Taide

Malaga on oivallinen taidemuseokaupunki

lauantai, 16 helmikuun, 2019

Malaga hemmottelee taiteen ystävää. Kaupungissa on monta merkittävää taidemuseota, joissa saisi menemään useammankin päivän.

Hyppäsin Fuengirolasta yhtenä aamupäivänä junaan ja hurautin Malagaan viettämään yksikseni laatuaikaa taidemuseoissa. Olen huomannut, että nämä taidemuseokäynnit kannattaa tehdä yksin, sillä mitäpä sinne raahaamaan puoliväkisin miestä, joka lähtee mukaan lähinnä velvollisuudesta. Suurempi nautinto näin meille molemmille.

Taidemuseot on hyvin opastettu Malagan katukuvassa.

Picasso museo

Suuntasin ensimmäiseksi Malagan vanhaan kaupunkiin ja siellä Picasso museoon. Jotenkin tuntuu, että tuottoisan Picasson selässä ratsastaa yksi sun toinen kaupunki Espanjassa ja Ranskassa. Siksi vähän skeptinen olin myös Malagan Picasso museota kohtaan.

Vaikka Pablo Ruiz Picasso syntyi Malagassa 1881, kaupunki ei koskaan näytellyt merkittävää sijaa hänen urallaan. Picasso muutti vanhempineen Malagasta pois hänen ollessaan 10-vuotias. Viimeisen kerran taiteilija kävi Malagassa ainoastaan 19-vuotiaana palaamatta sinne enää koskaan.

Malagan Picasso museon näyttely pohjautuu taiteilijan pojanpojan ja miniän taidekokoelmaan. Yli 200 työtä tarjoavat läpileikkauksen Picasson tuotannosta ja tuovat hyvin esiin hänen monipuolisen lahjakkuuden niin taidemaalarina, kuvanveistäjänä kuin keramiikkataiteilijana.

Muistin vielä huikean Picasso-näyttelyn Ateneumissa vuonna 2009, joka oli minusta itse asiassa parempi kuin tämän museon anti. Mutta kannattaa Malagan Picasso museossa kyllä käydä, etenkin jos Picasso vähänkään kiinnostaa.

Käyntipäivänä museossa oli melkoinen ruuhka (ilmeisesti on vähän aina) ja se vähän häiritsi tauluihin tutustumista. Olisikohan parasta mennä heti aamusta museon avauduttua välttääkseen ruuhkaa?

Vaikka et raaskisi maksaa 8 euron pääsymaksua, käy kurkkaamassa museon laadukasta kauppaa. Myytävänä on kaikenlaista Picasso-kuoseilla varustettua käyttötavaraa.

Museon näyttelyitä ei saanut kuvata, joten siksi yhtään sisäkuvaa ei ole. Mukavia tuliaisia Picasso-kuosissa. Museon sisäpihalla oli pieni viehättävä kahvila.

Museo Carmen Thyssen

Lähellä Picasso-museota Plaza de la Constitucion aukion vieressä on kokoelmaltaan laaja espanjalaisen taiteen museo Carmen Thyssen. 1500-luvulta peräisin olevassa palatsirakennuksessa on yksityiskokoelmaan pohjautuvaa taidetta kolmessa kerroksessa.

Taulujen pääpaino on 1800-luvun teoksissa, erityisesti andalusialaista kulttuuria kuvaavissa maalauksissa. Olen käynyt tässä museossa joskus aikaisemmin ja nyt muistin, miksi runsaasta kokoelmastaan huolimatta tämä museo ei oikein tehnyt vaikutusta tälläkään kertaa.

Carmen Thyssen museossa on tajuton määrä romantiikan ajan maisemia sekä tauluja, jotka kuvaavat flamencotanssijoita, härkiä, andalusialaisia fiestoja ja patiopihoja. Kun nämä aihepiirit jatkuvat huone toisensa jälkeen, kiinnostus ei  jaksanut aivan täysillä pysyä yllä.

Loppua kohden kokoelma kuitenkin parani ja viimeisistä huoneista löysin omaan makuuni melkoisia helmiä. Laatumuseo tämä joka tapauksessa on. Pääsymaksu aikuiselta 10 euroa.

Näyttelyn lopussa tuli mm. tämmöinen helmi vastaan. Taiteilija Enrique Martinez Cubells.

Malaga museo (Museo de Malaga)

Matkailutoimiston turistineuvojan suosituksesta etsin käsiini melko uuden Malaga museon, joka sijaitsi katedraalin takana meren puolella puiston vieressä. Entisessä merenkulun tullitalossa sijaitseva museo on maakunnallinen museo, jonka ensimmäisessä kerroksessa on espanjalaisen taiteen museo ja toisessa kerroksessa arkeologinen museo.

Tämän museon maalauskokoelmasta pidin paljon. Erityisesti 1900-luvun taiteesta löytyi paljon tauluja, jotka olivat itselleni kovin mieluisia. Olipa täällä jokunen Picassokin. Mielenkiintoista muuten oli, että sain kulkea näyttelyhuoneesta toiseen aivan yksikseni. Vasta seuraavan kerroksen arkeologisella museo-osalla näin muitakin kävijöitä.

Kannattaa poiketa varsinkin, kun EU-maiden kansalaisilta sisäänpääsy on ilmainen.

Uudempi taide oli mieleeni.Picasso oli myös taitava keramiikkataiteilija.Yläkerran arkeologinen näyttely ei ollut ihan oma juttuni, mutta pätkän kaunista mosaiikkilattiaa sieltä löysin.

Nykytaiteen museo CAC Malaga (Centro de Arte Contemporáneo de Malaga)

Tarkoitukseni oli vielä tällä reissulla käydä tutustumassa 2015 avattuun Malagan Pompidou keskukseen, mutta väsymys iski tässä vaiheessa. Koska tuo nykytaiteen museo kiinnostaa sen verran paljon, päätin varata sille ihan oman päivän tai no, ainakin puolikkaan.

Sen sijaan suunnistin kierrokseni päätteeksi katsomaan kaupungin toista nykytaiteen museota Malagan CAC:ta. Varsinkin kun tämä museo sijaitsi paluumatkani varrella aivan paikallisjuna-aseman läheisyydessä.

Entisessä kauppahallissa oleva museo oli suppeampi kuin oletin. Luin aiemmista arvosteluista, että museossa on mielenkiintoisia vaihtuvia näyttelyitä, mutta ainakin tällä kertaa kokemus jäi vaisuhkoksi. Onneksi sisäänpääsy oli ilmainen. Muuten tämä näyttely ei ainakaan minua vakuuttanut.

Tuossa aiemmin mainitsin, että Malagassa on Pariisin Pompidou-keskuksen sivumuseo. Tiesitkö, että Malagasta löytyy myös Pietarin venäläisen museon ainut ulkomainen sivupiste? 2015 avattu Malagan venäläinen museo sijaitsee samassa rakennuksessa Malagan automuseon kanssa.

Tämähän on hyvä kombo. Mies voi mennä automuseoon, sillä aikaa kun itse herkuttelen taiteella. Seuraavalle kerralle jäi vielä paljon kiinnostavaa taidetta tutkailtavaksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista