Browsing Category

Taide

Malaga on oivallinen taidemuseokaupunki

Malaga hemmottelee taiteen ystävää. Kaupungissa on monta merkittävää taidemuseota, joissa saisi menemään useammankin päivän.

Hyppäsin Fuengirolasta yhtenä aamupäivänä junaan ja hurautin Malagaan viettämään yksikseni laatuaikaa taidemuseoissa. Olen huomannut, että nämä taidemuseokäynnit kannattaa tehdä yksin, sillä mitäpä sinne raahaamaan puoliväkisin miestä, joka lähtee mukaan lähinnä velvollisuudesta. Suurempi nautinto näin meille molemmille.

Taidemuseot on hyvin opastettu Malagan katukuvassa.

Picasso museo

Suuntasin ensimmäiseksi Malagan vanhaan kaupunkiin ja siellä Picasso museoon. Jotenkin tuntuu, että tuottoisan Picasson selässä ratsastaa yksi sun toinen kaupunki Espanjassa ja Ranskassa. Siksi vähän skeptinen olin myös Malagan Picasso museota kohtaan.

Vaikka Pablo Ruiz Picasso syntyi Malagassa 1881, kaupunki ei koskaan näytellyt merkittävää sijaa hänen urallaan. Picasso muutti vanhempineen Malagasta pois hänen ollessaan 10-vuotias. Viimeisen kerran taiteilija kävi Malagassa ainoastaan 19-vuotiaana palaamatta sinne enää koskaan.

Malagan Picasso museon näyttely pohjautuu taiteilijan pojanpojan ja miniän taidekokoelmaan. Yli 200 työtä tarjoavat läpileikkauksen Picasson tuotannosta ja tuovat hyvin esiin hänen monipuolisen lahjakkuuden niin taidemaalarina, kuvanveistäjänä kuin keramiikkataiteilijana.

Muistin vielä huikean Picasso-näyttelyn Ateneumissa vuonna 2009, joka oli minusta itse asiassa parempi kuin tämän museon anti. Mutta kannattaa Malagan Picasso museossa kyllä käydä, etenkin jos Picasso vähänkään kiinnostaa.

Käyntipäivänä museossa oli melkoinen ruuhka (ilmeisesti on vähän aina) ja se vähän häiritsi tauluihin tutustumista. Olisikohan parasta mennä heti aamusta museon avauduttua välttääkseen ruuhkaa?

Vaikka et raaskisi maksaa 8 euron pääsymaksua, käy kurkkaamassa museon laadukasta kauppaa. Myytävänä on kaikenlaista Picasso-kuoseilla varustettua käyttötavaraa.

Museon näyttelyitä ei saanut kuvata, joten siksi yhtään sisäkuvaa ei ole. Mukavia tuliaisia Picasso-kuosissa. Museon sisäpihalla oli pieni viehättävä kahvila.

Museo Carmen Thyssen

Lähellä Picasso-museota Plaza de la Constitucion aukion vieressä on kokoelmaltaan laaja espanjalaisen taiteen museo Carmen Thyssen. 1500-luvulta peräisin olevassa palatsirakennuksessa on yksityiskokoelmaan pohjautuvaa taidetta kolmessa kerroksessa.

Taulujen pääpaino on 1800-luvun teoksissa, erityisesti andalusialaista kulttuuria kuvaavissa maalauksissa. Olen käynyt tässä museossa joskus aikaisemmin ja nyt muistin, miksi runsaasta kokoelmastaan huolimatta tämä museo ei oikein tehnyt vaikutusta tälläkään kertaa.

Carmen Thyssen museossa on tajuton määrä romantiikan ajan maisemia sekä tauluja, jotka kuvaavat flamencotanssijoita, härkiä, andalusialaisia fiestoja ja patiopihoja. Kun nämä aihepiirit jatkuvat huone toisensa jälkeen, kiinnostus ei  jaksanut aivan täysillä pysyä yllä.

Loppua kohden kokoelma kuitenkin parani ja viimeisistä huoneista löysin omaan makuuni melkoisia helmiä. Laatumuseo tämä joka tapauksessa on. Pääsymaksu aikuiselta 10 euroa.

Näyttelyn lopussa tuli mm. tämmöinen helmi vastaan. Taiteilija Enrique Martinez Cubells.

Malaga museo (Museo de Malaga)

Matkailutoimiston turistineuvojan suosituksesta etsin käsiini melko uuden Malaga museon, joka sijaitsi katedraalin takana meren puolella puiston vieressä. Entisessä merenkulun tullitalossa sijaitseva museo on maakunnallinen museo, jonka ensimmäisessä kerroksessa on espanjalaisen taiteen museo ja toisessa kerroksessa arkeologinen museo.

Tämän museon maalauskokoelmasta pidin paljon. Erityisesti 1900-luvun taiteesta löytyi paljon tauluja, jotka olivat itselleni kovin mieluisia. Olipa täällä jokunen Picassokin. Mielenkiintoista muuten oli, että sain kulkea näyttelyhuoneesta toiseen aivan yksikseni. Vasta seuraavan kerroksen arkeologisella museo-osalla näin muitakin kävijöitä.

Kannattaa poiketa varsinkin, kun EU-maiden kansalaisilta sisäänpääsy on ilmainen.

Uudempi taide oli mieleeni.Picasso oli myös taitava keramiikkataiteilija.Yläkerran arkeologinen näyttely ei ollut ihan oma juttuni, mutta pätkän kaunista mosaiikkilattiaa sieltä löysin.

Nykytaiteen museo CAC Malaga (Centro de Arte Contemporáneo de Malaga)

Tarkoitukseni oli vielä tällä reissulla käydä tutustumassa 2015 avattuun Malagan Pompidou keskukseen, mutta väsymys iski tässä vaiheessa. Koska tuo nykytaiteen museo kiinnostaa sen verran paljon, päätin varata sille ihan oman päivän tai no, ainakin puolikkaan.

Sen sijaan suunnistin kierrokseni päätteeksi katsomaan kaupungin toista nykytaiteen museota Malagan CAC:ta. Varsinkin kun tämä museo sijaitsi paluumatkani varrella aivan paikallisjuna-aseman läheisyydessä.

Entisessä kauppahallissa oleva museo oli suppeampi kuin oletin. Luin aiemmista arvosteluista, että museossa on mielenkiintoisia vaihtuvia näyttelyitä, mutta ainakin tällä kertaa kokemus jäi vaisuhkoksi. Onneksi sisäänpääsy oli ilmainen. Muuten tämä näyttely ei ainakaan minua vakuuttanut.

Tuossa aiemmin mainitsin, että Malagassa on Pariisin Pompidou-keskuksen sivumuseo. Tiesitkö, että Malagasta löytyy myös Pietarin venäläisen museon ainut ulkomainen sivupiste? 2015 avattu Malagan venäläinen museo sijaitsee samassa rakennuksessa Malagan automuseon kanssa.

Tämähän on hyvä kombo. Mies voi mennä automuseoon, sillä aikaa kun itse herkuttelen taiteella. Seuraavalle kerralle jäi vielä paljon kiinnostavaa taidetta tutkailtavaksi.

 

Samppanjaa muovimukista -blogi Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

Pohjolan Picasson – Reidar Särestöniemen värikkään maailman jäljillä

Jos minulla olisi paljon rahaa, ostaisin taulun. En mitä tahansa taulua, vaan haluaisin seinälleni palan Lappia Reidar Särestöniemen maalaamana. Rakastan Särestöniemen värikylläistä lappitulkintaa ja sitä syvää luontoyhteyttä, mitä hänen taulunsa huokuvat.

Särestöniemet suurikokoiset maalaukset pyrkivät lähes seinältä ulos. Ne näyttävät ensi alkuun vahvoilta ja leiskuvan voimallisilta, mutta tarkemmin katsottuna ovat täynnä herkkyyttä. Särestöniemi on pystynyt vangitsemaan omintakeisella tyylillään Lapin luontoa ja sen eläimiä.

Kittilän Kaukosen kylässä kaukana kaikesta, on pihapiiri, Särestöniemen museoalue, joka kertoo tarinan yhden taiteilijan elämästä. Särestöniemi oli omavarainen tila, jonne ei ollut edes tietä, vaan matkaa kuljettiin sulan veden aikaan veneellä pitkin Ounasjokea. Tänne pikkupirttiin syntyi 1925 Lapin kuuluisimmaksi taiteilijaksi noussut Reidar Särestöniemi.

Vanhan Särestön rakennukset ovat restauroitu 2000-luvun alussa. Raidallinen räsymatto johdattaa tulijaa porstuasta tupaan. Ikkunalaudoilla kukkii pelargonioita ja orrella kuivuvat porotossut, nutukkaat. Odottaisi, että mikä hetki hyvänsä joku talon asukkaista tulisi toivottamaan vieraan tervetulleeksi.

Myöhemmin Reidar Särestöniemi rakennutti itselleen ateljeekodin kotitilansa läheisyyteen Ounasjoen varteen. Tästä rakennuksesta ei ikävä kyllä ole jäljellä kuin kivijalka, sillä uudenvuoden yönä 1977 tulipalo tuhosi rakennuksen täysin. Samalla tuhoutui taiteilijan koko omaisuus ja hänelle merkittävimmät omaan kokoelmaansa jättämänsä maalaukset. Sanotaan, että Reidar ei koskaan toipunut tästä ”kuolemasta”.

Sitä ennen ateljeen viereen oli noussut Reima ja Raili Pietilän suunnittelema kelohirsinen galleria vuonna 1972. Särestöniemellä alkoi liikkua kiinnostunutta yleisöä sen verran paljon, että pihapiiriin tarvittiin kokonaan erillinen näyttelyrakennus.

Kaksikerroksisen rakennuksen mielenkiintoisin osa on yläkerran uima-allas. Syvyyttä altaalla on usea metri aina hirsilinnan perustuksiin asti. Jollain lailla tuo uima-allas oli lähes absurdi täällä keskellä Lapin erämaata kelohirsien ympäröimänä. Ehkä se kuvaa omalla tavallaan Reidar Särestöniemen shokeeraavaa taiteilijapersoonaa.

Lehdistö rakasti tätä värikästä ja kiehtovaa Lapin asukkia, joka oli hyvä seuramies, erinomainen tarinankertoja, mutta samalla kertaa eksoottinen ja mystinen kuin ympäröivä Lapin luonto.

Särestöniemeä kutsuttiin Lapin shamaaniksi, Pohjolan Picassoksi ja Kittilän Hiideksi. Reidar komeili lehtikuvissa milloin puolialastomana, milloin pukeutuneena näyttävään afgaaniturkkiin. Olikohan Lapin äijän päällä nähty ennen värikkäitä thaisilkkipaitoja?

Nykyisin noissa kuvissa ei juuri mitään ihmeellistä olisi, mutta 70-luvun maailmassa Reidarin käytös oli poikkeuksellista ja rohkeaa. ”Puolivilli” taiteilijapersoona oli aikansa lööppikuningas.

Risto Louneman valokuva Reidarista 1960-luvun lopulta.

Palaneen taiteilijakodin tilalle valmistui jo seuraavana vuonna Pietilöiden suunnittelema uusi ateljeetalo hieman kauemmas joesta. Luin, että Reidar ei koskaan erityisemmin kotiutunut uuteen kotiinsa, vaan koki sen tyhjäksi ja vieraaksi. Surullisinta on, ettei taiteilija ehtinyt asua uudessa kodissaan kuin reilut kaksi vuotta, sillä hän kuoli sydänkohtaukseen vuonna 1981 vain 56 vuoden iässä.

Kun kodin suurta valoisaa tupaa katselee, tulee väistämättäkin mieleen, että kaikki on jäänyt kesken. Työtakki roikkuu hengarissa, ikkunan vieressä värit, liidut, pensselit ja lastat odottavat taitavaa kättä, kiikkustuoli odottaa istujaa. Taiteilija vain on poissa.

Särestöniemen museoalueella kannattaa käydä. Esimerkiksi Leviltä matkaa tulee vain vajaat 50 kilometriä. Täällä on poikkeuksellinen taidenäyttely. Hienojen maalausten lisäksi oma kiinnostavuutensa on Särestöniemen museotilan rakennuksilla ja niiden tarinoilla. Tarinoilla siitä, mitä syntyi, kun voimakas intohimo maalaamiseen ajoi pohjoisen syrjäisen kolkan pojan maailman maineeseen.

”Yritän kertoa värein tundraa, sekä sitä hurjaa kevättä, mitä koen, plus etsiä elämän pikkiriikkisessä ajassa jotain, joka maistuis vaikkapa yhtä mukavalta kuin kuun kehä ennen suvea, tai ensimmäiset muuttolinnut ja sääsket.” -Reidar Särestöniemi

https://www.sarestoniemimuseo.com/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Hotellitreffit Rovaniemellä – Arctic City Hotel ja ripaus pohjoisen eksotiikkaa

Yhteistyössä Arctic City Hotel

Rovaniemellä on Suomen kaupungeista minulle eräänlainen erikoisasema. Kun puuduttavan ja lukuisia tunteja kestäneen ajomatkan jälkeen on vihdoin saavuttu Rovaniemelle, tuntuu vaan niin vietävän hyvälle.

Rovaniemi on portti Lappiin, lupaus pohjoisen lumosta ja kaikesta siitä ihanuudesta, mitä seuraavien päivien aikana olisi odotettavissa. Rovaniemellä tuntuu siltä kuin koko loppu Lappi olisi vain poronkuseman päässä. Todellisuudessa Suomea jatkuu pohjoiseen vielä lähes 500 km.

Rovaniemi – Lapin aito kaupunki

Huolimatta siitä, että Rovaniemi nostaa suupielet ylöspäin, se on ollut meille lähinnä läpiajokaupunki. Rovaniemellä on pysähdytty käymään kaupassa tai kahvilla Joulupukin Pajakylässä. Määränpää on ollut aina jossain ylempänä.

Muutama vuosi takaperin keksin, että hyvänen aika, Rovaniemellehän lentää Helsingistä Norwegianilla halvimmillaan alle 30 euroa/suunta. Vain reilu tunti ja Lappi on käden ulottuvilla.

Sitten rupesin äimistelemään ulkomaista turistiryntäystä Rovaniemelle. Näytti siltä, että kaupunki imi puoleensa etenkin aasialaisia kuin kärpäspaperi. Itse sen sijaan en tuntenut Rovaniemeä juuri lainkaan. Vaikka kotimaassa paljon matkailenkin, en ollut edes ajatellut Rovaniemeä mahdollisena kaupunkikohteena. Mielenkiinto oli aina ulottunut kartalla ylemmäs.

Viime syksynä tultuani Luostolta päätin kerrankin viipyä Rovaniemellä yön yli. Ennen koneeni lähtöä ennätin tutkailemaan keskustaa siinä määrin, että taka-alalle jäi muhimaan tuntuma mukavasta kompaktin kokoisesta kaupungista.

Sen verran minussa elää lappihekumallinen turisti, että pidän siitä, ettei Rovaniemellä voi olla törmäämättä lappiaiheiseen hehkutukseen. Tänne, jos minne tämä lappimeininki sopii.

Poroon törmää pehmoleluna hotellin sängyllä, taideteoksena kävelykadulla, taljana matkamuistokaupoissa ja käristyksenä lähes jokaisessa ravintolassa. Revontulia muistuttavia vaihtuvia värivaloja on osattu käyttää hyödyksi eri tarkoituksissa ja joulupukille voi pudottaa kirjeen ostoskeskuksen käytävällä. Oma eksotiikkansa näillä lappijutuilla on myös kantasuomalaiselle etelän asukille tai no, ainakin minulle Lapista lumoutuneelle.

Hotellilomaselle Arctic City Hotelliin

Viime syksyn yöpymisestä kirjoittelin blogijutun Rovaniemen ihanimmasta ja tasokkaimmasta hotellista Arctic Light Hotellista täällä. Hiljattain huomasin, että samaan omistukseen kuuluu Rovaniemellä myös toinen keskustahotelli, vähän kuin isosisko, Arctic City Hotel. Isosisko sen tähden, että City Hotellilla on toimintavuosia takana jo 40.

Onnistuin löytämään edulliset Rovaniemen lennot tähän alkusyksyyn, ja niinpä sitten sovimme miehen kanssa treffit Rovaniemelle Arctic City Hotelliin. Mies oli eräjormaillut Pohjois-Lapissa jo lähes kolmisen viikkoa ja oli hyvillään (kai?), kun pystyi hetkeksi vaihtamaan moodia mukavuuksien pariin ja yöpymään makuupussin sijaan lakanoiden välissä. Toivottavasti myös hyvillään siitä, että näki väliin vaimoaan 🙂

Heti alkuun ilahdutti, että Arctic City Hotel tarjosi ilmaisen paikoituksen autolle. Iso etu, sillä kuinka useasti hotelliyölle onkaan tullut roimasti lisähintaa autopaikasta. Iso plussa tästä.

Hotellin aulatilat useine sohva- ja tuoliryhmineen olivat kodikkaat. Pientä ajan patinaa joissain rakenteissa oli nähtävänä, mutta sisustus oli ihan freesiä ilmeisesti uudehkon remontin jäljiltä.

Sohvanurkkauksen turkispeitto ja pehmeät samettityynyt houkuttelivat flunssaista olemustani puoleensa. Seiniä koristi lappiaiheinen taide ja iloinen joukko pehmoporoja makoili respan tiskillä. Hotellin ilmapiiri oli selvästi mutkattoman rentoa ja palvelu ylen ystävällistä.

Hotelli, jossa on helppo viihtyä

Perustason comfort-huoneemme oli pienehkö, mutta kaikin puolin asiallinen ja ilmeisesti myös hiljattain remontoitu. Huoneestamme löytyi kaikki tarvittava: maksuton wifi, kirjoituspöytä, taulutv, minibaari ja siisti kylppäri kylpyhuonetuotteineen. Ei mitään erityistä, mutta sellainen hyvää keskitasoa oleva perushuone.

Hotellin pääravintola on katutasossa toimiva à la carte ravintola Monte Rosa, jossa myös aamiainen tarjoillaan. Kävimme muuten testaamassa tämän Rovaniemellä jo käsitteeksi muodostuneen ravintolan ihan pidemmän kaavan mukaan. Näistä kokemuksista kuulette vähän myöhemmin.

Hotellin pohjakerrosta hallitsi perinteinen pubi Bull Bar & Grill. Enpä muista, että olisin vähän aikaan nähnyt niin hyviä juomatarjouksia kuin baarin happy hour´in aikana. Ilmiselvä viikonlopun biletyspaikka. Baarista sai myös monenmoista syömistä, kuten burgereita, ribsejä ja wingsejä.

Aamiainen parempi kuin useimmissa hotelleissa

Ison peukun antaisin Arctic City Hotellin loistavalle aamiaiselle. Sen verran laadukkaita raaka-aineita ja monipuolista kattausta oli tarjolla, että hotellin aamiainen nousee mielestäni selkeästi yli keskitason.

Vaikka en olisi jaksanutkaan, pakko oli tehdä tilaa myös aamiaispöydän herkuille kuten meheville pannareille ja hillovalikoimalle sekä suklaakakulle. Harjaantunut skumppasilmäni bongasi aamiaispöydästä myös kuohuvaista, mutta flunssasta johtuen se sai tällä kertaa jäädä väliin.

En yhtään ihmettele, että Arctic City hotelli näytti olevan liikematkustajien suosiossa. Tässä hotellissa yhdistyvät kaikki matkailijan tarvitsemat peruspalvelut hyvällä hinta-laatusuhteella. Tämä on niitä hotelleja, joissa on helppo viihtyä ja joissa rahalle saa paljon vastinetta.

Parempaa sijaintia ei voisi toivoa

Arctic City hotelli sijaitsee nimensä mukaisesti niin Rovaniemen keskustassa kuin hotelli vain voi olla. Kävelyetäisyydellä ovat merkittävimmät nähtävyydet kuten arktinen tiedekeskus ja museo Arktikum, Metsähallituksen tiedekeskus Pilke ja Rovaniemen taidemuseo Korundi. Ja jos ostoksille mielit, kävelykatu kauppoineen ja ravintoloineen on ihan vieressä samoin kuin keskustan ostoskeskukset.

Meillä ainakin meni aika kuin siivillä. Illalla kiertelimme keskustan katuja ja kauppoja, poikkesimme Ounasjoen rannalla, kävimme lasillisella viiniä ja illastimme pitkän kaavan mukaan. Seuraavana aamuna raahasin hieman vastahakakoisen mieheni jälleen kerran taidemuseoon.

Pikku-Olli ei nyt voi ottaa mukaan sitä poroa.

Korundissa on muuten 21.10.2018 saakka kiinnostava näyttely Lumen maa. Näyttely on koonnut yhteen 72 suomalaista talvea kuvaavaa teosta, maalauksia 1800-luvulta 2000-luvulle asti. Mukana ovat monet Suomen kultakauden merkittävimmistä taiteilijoista kuten Akseli Gallen-Kallela kuin myös oma suosikkini Reidar Särestöniemi.

Korundi on myös Lapin kamariorkesterin koti.

Jos toivot hotellilta pilkahduksen luksusta, valitse Arctic Light Hotel. Jos kaipaat perushyvää hotellia keskeisellä sijainnilla, hyvällä aamiaisella ja kohtuullisella hinnalla, Arctic City Hotel on oiva valinta.

Mitäpä, jos seuraavaksi lentäisitkin kaupunkilomalle Rovaniemelle?

http://www.cityhotel.fi/fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

 

 

Parikkala-Punkaharju -reitin parhaat käyntikohteet

Yhden päivän retkellä naapurimaakuntaan ehtii aika paljon. Tulipahan jälleen todettua, että aina ei tarvitse lähteä kauas kokeakseen jotain uutta ja ihmeellistä.

Kesä tekee levottomaksi. Jos vaan joku ehdottaa pientäkin matkaa, vaikka vain päivän mittaista retkeä, minä olen aina valmis kuin partiotyttö. Äkillisestä päähänpistosta lähdimme ystäväni kanssa retkelle Etelä-Karjalasta Etelä-Savoon määränpäänämme Punkaharju. Joskus on vaan kiva lähteä ajelemaan kiireettä ilman aikatauluja tai mitään erityistä ohjelmaa.

Hämmästyttävä Veijo Rönkkösen patsaspuisto

Parikkalan Koitsanlahden kohdalla huomasimme molemmat, ettemme ole koskaan käyneet ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen patsaspuistossa. Kuinkahan monta kertaa olenkaan miettinyt, että kuutostien varrella olevassa puistotaidenäyttelyssä pitäisi joskus käydä. Aina on ollut kiire jonnekin tai jostain takaisin kotiin, joten tähän asti tuo paikka oli vielä näkemättä.

Puisto sijaitsee aivan päätien varrella, mitään koukkauksia ei tarvitse tehdä sinne päästäkseen. Yhden erakoituneen miehen yli 50 vuoden elämäntyö on ihmeellinen. 560 oikean kokoista betonipatsasta ovat häkellyttäviä. Samalla kertaa naivistisia ja joissain kohdin jopa karmivia. Hymyilevätkö patsaat tekohampaineen vai irvistävätkö ne sittenkin?

Heti alkuun tiheän kasvillisuuden keskeltä törröttää kymmenittäin käsiä ja jalkoja. Tarkemmin katsottuna metsittyneestä alueesta erottaa kymmenet joogaavat ihmishahmot.

Syvemmällä puistossa kohtaat joogaavia lapsia, kirkkokansaa ja eksoottisia eläimiä. Kolkutellaanpa välillä jopa tuonpuoleista.

”Hullu on vapaa keksimään, mitä haluaa” lukee talon seinällä, jossa esitellään Rönkkösen elämää ja taiteen tekemistä. Et sinä Rönkkönen hullu ollut. Lahjakas sinä olit. Sääli vaan, että pienellä maalaispaikkakunnalla et saanut sitä arvostusta ja ymmärrystä, joka sinulle olisi kuulunut. Melkoisen perinnön jätit joka tapauksessa jälkeesi.

Lounas hotelli Punkaharjulla

Kuutostieltä käänsimme automme kohti Punkaharjua. Kirjoittelin aiemmin Punkaharjun vaaleanpunaisesta unelmasta, hotelli Punkaharjusta, jonne suuntasimme lounaalle.

28 euron hintainen lounaspöytä ei ole ihan edullisimmasta päästä, mutta tämän paikan ihanuuden takia siitä mieluusti maksaa. Kun katselin lasitetulta terassilta alas järvimaisemaan, en ihan äkkiä keksi parempaa lounaspaikkaa. Sitäpaitsi ravintolan kukkakaalikeitto oli samettisen hyvää.

Hotellin torniin on mahdollista tilata privaatti ateria kahdelle.

Johanna Oraksen Taidekartanon 25-vuotisnäyttely

Vuosia takaperin meillä oli tapana käydä joka kesä Punkaharjun Retretissä. Konkurssin jäljiltä upea luolasto on pääosin tyhjillään, mitä nyt joskus siellä järjestetään muutamia konsertteja. Sen sijaan vahvaa taide-elämää entisen Retretin vieressä pitää yllä Johanna Oraksen taidekartano.

Kauniissa kartanossa on tänä kesänä ollut nähtävillä Johanna Oraksen 25-vuotisnäyttely. Monipuolisen taiteilijan maalauksia oli esillä laaja skaala tunnetuista nalleista ja kallakukista erilaisiin asetelmiin.

Taidenäyttelyn lisäksi viereisessä rakennuksessa pääsi ihastelemaan Johannan uniikkeja juhlapukuja. Pukujen yhteyteen oli koottu lehtileikkeitä ja valokuvia tilaisuuksista, joihin puvut oli teetetty. Luulenpa, etten ole ainut nainen, joita tämä näyttely erityisesti kiinnosti.

Kolmas pihapiirin hirsirakennuksista kätki sisäänsä Johannan kiinnostavan ateljeen. Jos vielä taiteilija itse olisi ollut siveltimen varressa, kokonaisuus olisi ollut täydellinen.

Taidekartano sulkeutuu ikävä kyllä jo 12.8.

Pukunäyttelyn oma suosikkini.

Metsämuseo Lusto kertoo suomalaisuudesta

Kuulun siihen suomalaisten suurjoukkoon, jolle metsä on aina ollut tärkeässä roolissa. Metsä on ystäväni, kirkkoni ja henkireikäni. Siksi ehkä Punkaharjun Lusto, Suomen Metsämuseo, tuntuikin erityisen hyvältä.

Museo kertoo toki suomalaisen metsäteollisuuden historian vaiheista aina puunkorjuusta metsäteollisuuden lopputuotteisiin, mutta se on samalla myös eräänlainen luontomuseo. Täällä esitellään mm. suomalaisen metsän puustoa, sivutaan metsiemme eläimistöä ja kerrotaan metsän merkityksestä suomalaisessa elämäntavassa. Onpa jopa Rudolf Koivu satuineen päässyt näkyvästi esille.

Varsinaisen perusnäyttelyn lisäksi Lustossa on useita vaihtuvia taidenäyttelyitä. Tällä kertaa pääsimme näkemään Paavo Halosen lintuaiheisia töitä, Punkaharjun hovivalokuvaaja Anni Hemminkisen entisajan valokuvia, Eija Matikaisen karhuaiheisia valokuvia sekä eteläsavolaisten ITE-taitelijoiden töitä, joissa materiaalina on puu.

Luston metsämuseo on kiinnostava ja monipuolinen museokokonaisuus. Ehdottomasti käymisen arvoinen.

Taidetta ja ajan patinaa Luston Wanhalla Asemalla

Punkaharju hemmottelee taiteenystävää. Kannatti viimeiseksi piipahtaa vielä Punkaharjun Luston vanhalla jugend-asemalla. Asemarakennuksen huoneissa, vanhojen huonekalujen ympäröimänä, oli esillä Nanna Suden maalauksia ja Miina Äkkijyrkän veistoksia. Aseman Taidelaituri 2018 kesänäyttelyssä ovat lisäksi mukana Päivi Latvala, Katja Rauhamäki, Kristian Venäläinen ja Savonlinnan taidelukio.

Samalla saattoi istahtaa pullakaffeille johonkin monista sohvaryhmistä. Tuli hassu tunne, että siinä sitä kahviteltiin ohuen ohuesta posliinikupista jonkun olohuoneessa. Taidenäyttelyiden lisäksi vanha kalustettu asemarakennus on mielenkiintoinen jo sinällään.

Tämäkin näyttely sulkeutuu piakkoin, viimeinen aukiolopäivä on 15.8.

Yksi päivä, reilun sadan kilometrin matka ja monta uutta mielenkiintoista kohdetta. Kesä-Suomi lähes pursuaa kaikkea innostavaa.

http://www.patsaspuisto.net

http://www.visitpunkaharju.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista

Menneiden aikojen charmia Mäntän boutique-hotelleissa

Näissä paikoissa on valmistauduttu fasaanijahteihin, pukeuduttu tweedbleisereihin ja polteltu paksuja kuubalaisia sikareita.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Mänttä, pieni Pirkanmaan paikkakunta, yllätti minut täysin. Ensin se yllätti kahdella huikean tasokkaalla taidemuseolla. Sitten se yllätti loistavalla ravintolalla. Ja kun kokonaisuus täydentyi vielä ihastuttavalla boutique-hotellilla, olin myyty.

Arthotel Honkahovi – funkkishenkinen boutigue-hotelli

Majoituimme ystäväni kanssa Mäntässä aika kuninkaallisesti. Arthotel Honkahovin huoneen ovessa luki komeilevasti Kuninkaan huone, mutta aiheesta. Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa vieraili Mäntässä Urho Kekkosen vieraana ja epäilemättä tällä huoneella on tekemistä kyseisen vierailun kanssa.

Honkahovi valmistui Serlachius yhtiöiden toimitusjohtajan R. Erik Serlachiuksen virka- ja edustusasunnoksi vuonna 1938. Jämerä, selkeälinjainen kivitalo on tyylipuhdas funkkisrakennus, josta avautuu kaunis näkymä alas Mäntänlahden rantaan.

Pienen hotellin jokainen 30 huoneesta on erilainen. Voit majoittua tilavammin ja tyylikkäämmin superior-tason huoneissa rakennuksen toisessa kerroksessa tai vähän vaatimattomammin entisessä palvelijoiden siivessä.

Valoisa, lämpimillä ruskean ja terrakotan sävyillä sisustettu huoneemme oli jollain lailla hienostuneen herraskainen. Tilaa huoneessa oli ilahduttavan paljon. Kauniit huonekalut, tekstiilien laadukkaat materiaalit ja ihana järvinäkymä antoivat sopivan viihtyisän säväyksen. Olipa meillä jopa oma pieni parveke.

Historia tuli esiin huoneen monista pienistä yksityiskohdista. Esimerkiksi komerot ja patterisuojat olivat alkuperäisiä. Myös kylpyhuone toi mielikuvan 1900-luvun alkupuoliskolta. Hieman omituinen allas lienee aivan alkuperäinen?

Hotellin alakerran kirjasto/neuvotteluhuoneessa oli menneen ajan pysähtynyt tunnelma. Vanhat huonekalut olivat varmasti olleet siellä aikojen alusta.

Nimensä mukaisesti Arthotel Honkahovi on taidehotelli. Seiniä koristivat lukuisat maalaukset ja piha-alueella ilahdutti useampikin taideteos. Oma suosikkini, Teuvo Tuomivaaran valkoinen betoniteos Linnuille metsä, sopi kertakaikkisen hienosti järvimaisemaan.

Honkahovista johtaa Lemmenpoluksi nimetty luontopolku suoraan Gösta-museolle. Vieressä on myös tenniskenttä sekä hotellin uusi rantasauna.

Ainut miinus hotellilla oli käytävän huono ilmanvaihto. Keittiön käryt levittäytyivät käytävään turhan voimakkaasti, mutta onneksi haju ei yltänyt huoneeseen asti.

Tunnelma tässä pikkuhotellissa oli lähinnä kotoinen. Alakerran baarista sai juomia, joita oli kiva nautiskella lasitetulla terassilla. Honkahovi on hyvä valinta persoonallista majoitusta kaipaavalle, joka rakastaa rauhallista ja luontoläheistä majoitusta.

Mäntän Klubi on valtiomaisen arvokas

Toinen mielenkiintoinen majoituspaikka on pienen matkan päässä Honkahovista sijaitseva Mäntän Klubi. Molemmilla rakennuksilla on nykyisin sama omistuspohja; taidemesenaatti Kauko Sorjosen säätiö.

Mäntän Klubin mahtipontinen rakennus pylväkköineen ja päätykolmioineen näyttää siltä kuin se olisi eksynyt aivan väärään paikkaan. Oikeampi osoite olisi minusta Helsingin Senaatintori.

Pääsimme vähän kurkistelemaan myös tämän uniikin hotellin käytäville. Rakennus on kerrassaan hulppea ja upea on myös sen historia, joka jälleen johtaa Serlachius-yhtiöiden historiaan, kuinkas muuten. 1920 valmistunut komeus rakennettiin G.A. Serlachius Oy:n juhlatilaksi.

Seinien sisällä ovat kokoontuneet useat kansainväliset poliitikot ja valtioiden merkkihenkilöt. Siellä ovat asustelleet kuuluisat taiteilijat ja näyttelijät, useat yhdistykset ovat pitäneet siellä kokouksiaan ja jahtiporukat valmistautuneet metsästysreissuille. Tiloissa on käyty merkittäviä neuvotteluita, järjestetty kulttuuritapahtumia ja juhlittu merkkipäiviä. Nykyisin rakennus toimii hotellina ja ravintolana.

Niin Honkahovissa kuin Mäntän Klubilla on haluttu vaalia vanhaa henkeä. Jäljellä on paljon alkuperäisiä huonekaluja, hienoa koristeellisuutta ja kauniita yksityiskohtia.

Kuten näistä hotelli-ihanuuksista huomaatte, Mäntässä kannattaa viipyä vähintään yön yli. Tällaiset historialliset, hienosti säilyneet rakennukset ovat majoituspaikkoina harvinaista herkkua. Todellisia romantikon ja visualistin namupaloja.

Mänttä, olet sinä kyllä ihan ihme mesta.

https://www.klubin.fi/fi/honkahovi

https://www.klubin.fi/fi/mantan-klubi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Kun taide kohtaa gurmeen – Gösta on Suomen paras museoravintola

Metsien keskellä Mäntässä on helmi. Mansikkapaikka, jossa ravitaan sielua ja ruumista.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Kirjoittelin edellisessä blogijutussa nautinnollisesta museokaksikosta, Serlachius-museoiden Göstasta ja Gustafista. Minussa asustelevalle visualistille tarjoiltiin silmänruokaa täyskattaus. Kun saman paikan ravintola pystyi vielä kutittelemaan kulinaristin makuhermoja, elämys hipoi jo täydellisyyttä.

Ei ihme, että Kauppalehden Optio raakkasi ravintola Göstan Suomen parhaimmaksi museoravintolaksi. Paljon saattoikin odottaa, sillä ravintolan taustalta löytyvät Vuoden kokki -tittelit omaavat ammattilaiset Pekka Terävä ja Henry Tikkanen. Terävä tunnetaan mm. Michelin tähditetyn Olon keittiömestarina ja Tikkasen kokinhattua tähdittää edustaminen maailman vaativimman kokkikilpailun Bocuse d’Orin Suomen joukkueessa.

Ravintola Göstan tilat modernissa Göstan paviljongissa ovat ihanteelliset ravintolalle, jota taide siivittää. Suuret maisemaikkunat tuovat runsaasti valoa sisään. Korkeaa ravintolasalia hallitsee materiaalina puu ja kattoon saakka ylettyvä Heikki Marilan suurikokoinen maalaus. Sisustus on skandinaavisen selkeää ja designmaista. Turhaan koristeluun ei oltu sorruttu.

Sama selkeys pätee myös Göstan ruokaan. Mikäpä tällaiseen ympäristöön sopii paremmin kuin puhtaat maut kotimaisista tuoreista raaka-aineista. Olin iloinen nähdessäni, että lautaselle päätyi kiitettävän paljon suomalaisen metsän, pellon ja järven antimia. Raaka-aineet ja niiden maut ovat pääroolissa ilman turhia kikkailuja.

Söimme Göstassa sekä lounaan että päivällisen à la carte listalta. Viikottain vaihtuvaa lounaslistaa voi pitää jopa yllättävän edullisena. Valittavana on kolme eri vaihtoehtoa, joista jokainen kustansi vierailuhetkellä alle kympin. Jos mietin omaa runsasta salaattiannosta varhaisperunoista, uuden sadon kukkakaalista ja savusiikakreemistä, annos oli enemmän kuin hintansa väärti. Niin puhtaan maukasta, hyvällä tavalla myös niin suomalaista.

Myöhemmin syömäni vaahdotettu kukkakaalikeitto oli parasta koskaan syömääni. Maku oli samettisen pehmeää. Pääruuaksi otin kuhaa ja kesävihanneksia. Annos maistui tosiaan kesäisen raikkaalta.

Ystäväni kiitteli katkarapucocktailin makua ja burgerin mehevyyttä. Jälkiruuaksi otimme molemmat pistaasijäätelöä, valkosuklaata, mansikoita ja marenkia. Valkosuklaa annoksessa oli meistä vähän heikko lenkki, sillä se teki kokonaisuudesta himpun verran raskaan.

Göstan hintatasosta voi antaa vilpittömästi kiitosta. Hinnoittelu on pidetty hyvin maltillisena, vaikka taso on korkea. Ravintolalla on kiinnostavia taidemenuita, joissa hinta kolmelta ruokalajilta on 46 euroa ja neljältä 49 euroa (kasvismenut 36 ja 42 euroa). Mielestäni hinnat ovat näin tasokkaasta ruuasta ilahduttavan kohtuulliset.

Ravintolan ainut negatiivinen puoli ovat sen aukioloajat. Gösta on auki vain museon aukioloaikoina, jolloin viimeiset tilaukset tulee tehdä jo 16.30 ravintolan sulkiessa ovensa kello 18. Moni haluaisi varmaan mieluusti nauttia museoiden annista pidempäänkin ja tulla sen jälkeen ruokanautintojen pariin kaikessa rauhassa. Nyt tuli vähän kiirus.

Göstan luovuus tulee esille myös kiinnostavina ruokatapahtumina. Käypä vilkaisemassa täältä, millaisia mielenkiintoisia happeninkejä tänä vuonna on odotettavissa. Esimerkiksi 23.-25.8.2018 järjestettävän taidelounaan ”It’s About Time” Henry Tikkanen toteuttaa yhdessä belgialaisen taiteilijan Koen Vanmechelenin kanssa. Vanmechelen on entisessä elämässään ollut Michelin-ravintolan kokkina. Kiinnostavaa olisi nähdä, mitä syntyy kun taide ja kokkaaminen kohtaavat.

Gösta pyörittää myös pihapiirissä sijaitsevaa kesäkahvila Autereentupaa. Entisessä punaisessa pehtoorin hirsituvassa tarjoillaan mm. kevyttä salaattibuffetia.

Serlachius-museot ja ravintola Gösta ovat erinomainen esimerkki matkailukohteesta, jonka tunnussana on ilmiselvästi elämys. Jos sinussa vähänkään on nautiskelijan virkaa, tässä on kattaus, jonka pöytään kannattaa istuutua.

https://ravintolagosta.fi/

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Monipuoliset Serlachius-museot ovat mannaa taiteenystävälle

En tiennyt, että Suomella on oma Guggenheim. Meillä sen nimi vaan on Serlachius.

(Yhteistyössä Serlachius-museot)

Olipa kerran piskuinen metsien ympäröimä kyläpahanen keskellä ei mitään. Kylän onni oli sen sijainti reittivesistön varrella kahden järven välisellä kannaksella ja koski, Mäntänkoski.

Tänne suomalaiseen maaseutupitäjään saapui huima ja ennakkoluuloton teollisuusmies Gustaf Adolf Serlachius. Lähes kaikkea uhmaten hän perusti 1869 Mäntänkosken rannalle puuhiomon ja siitä alkoi Mäntän ihmeellinen tarina. Ihmeellinen tarina niin teollisuuden kuin taiteen osalta.

Sen lisäksi, että Gustaf oli uhkarohkea visionääri ja yhteiskunnallinen kehittäjä, hän oli myös taiteen suuri ystävä. Tätä perintöä jatkoi hänen veljenpoikansa Gösta Serlachius, joka hankki mittavan taidekokoelman ja toimi merkittävänä taidemesenaattina. Göstan unelma oli tuoda taide tavallisen kansan ulottuville.

Luulenpa, että Gösta olisi tänä päivänä hyvin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea Serlachius-museot ovat. Mänttään on noussut kansainvälisen tason museokokonaisuus tai no, tuntuu, että koko pikkukaupunki sykkii taidetta ja taiteesta.

Tästä se lähti. Intohimolla ja kovalla työllä.

Taidekaupunki Mänttä-Vilppula

Itse kuulin Serlachius-museoista Matkamessuilla vasta viime vuonna. Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan edes siitä, missä sellainen paikkakunta kuin Mänttä ylipäätään sijaitsee.

Ajauduin Mänttä-Vilppulan messuosastolle myös tämän vuotisilla Matkamessuilla ja päätin ottaa selvää, mistä ihmeestä oikein on kyse. Myös ruokapiireistä oli alkanut kuulua kummia, että siellä Serlachius-museoilla on ihan älyttömän hyvä ravintola.

Ajaessani autoa kohti Pirkanmaata mietin, että onkohan vähän tyhmää istua autonratissa neljä tuntia jonkun tuntemattoman pikkukaupungin museoiden takia. Vielä siinäkin vaiheessa skeptisyys nosti päätään, kun keskeltä puskamaisemaa tupsahdin kylämäiseen keskustaan. Pääkadulla liehuvat liput kertoivat suureellisesti, että ollaan taidekaupungissa. No joo, onhan näitä nähty, ajattelin.

Taiteeseen törmää Mäntässä vähän joka puolella.

Kun seuraavana päivänä ajoin takaisin, tiesin, että toden totta Taidekaupungissa oltiin. Hädin tuskin kaksi päivää riitti tämän pikkukaupungin nähtävyyksiin. Monipuolista taidetta ja kiinnostavaa arkkitehtuuria oli tarjolla useamman museon verran.

Serlachius-museot käsittävät kolme eri rakennusta. Vanha Joenniemen kartano, Göstan entinen asuintalo, on nykyisin kokonaisuudessaan taidemuseona ja sen viereen on rakennettu mittava paviljonki nykytaiteen, teemanäyttelyiden ja tapahtumien tilaksi. Lasikäytävällä yhdistetyt rakennukset muodostavat yhdessä Gösta-museon.

Kolmas museorakennus, Gustaf-museo, sijaitsee Serlachius-yhtiön entisessä pääkonttorissa, vajaan kolmen kilometrin päässä Gösta-museosta. Matkan voi taittaa kätevästi vaikka vuokraamalla ilmaisen polkupyörän.

Joenniemen kartanoGöstan paviljonkiGustaf-museo

Joenniemen kartanon huikea kokoelma

Joenniemen kartano on rakennuksena jotenkin omituinen, voisiko sanoa jopa rujo, kova ja maskuliininen. Toisaalta selkeän linjakas, vankka ja arvokas. Ihan kuin rakennus olisi tuotu jostain Keski-Euroopasta keskelle suomalaista lehtomaisemaa.

Kartanon alakerran näyttelytiloista löysin omat suosikkini, enemmän perinteisen taiteen ystävä kun olen. Olin vähän ällikällä lyöty millainen pikku-Ateneum täältä Hämeen perukoilta oikeasti löytyy.

Suomen kultakauden taiteilijoiden töitä oli melkoisen mittava määrä. Nähtävänä on useita maalauksia kotimaisilta suurnimiltä kuten Gallen-Kallelalta, Schjerfbeckiltä, Haloselta, Edelfeltiltä, Järnefeltiltä, Simbergiltä ja Ferninand von Wrightiltä. Taidearsenaaliin kuuluu myös tiettävästi Suomen ainoa julkisissa kokoelmissa oleva Claude Monet’n maalaus.

Kaiken kaikkiaan käsittämättömän laaja yhden säätiön omistuksessa oleva kokoelma, jonka arvon täytyy olla mittaamaton.

Seuraava yllätys tuli vastaan kartanon yläkerrassa. Portaiden päässä hypättiin ihan eri muudiin ja nykytaiteeseen. Klassikkotaide oli saanut rinnalleen nykytaiteilijoiden Jukka Korkeilan, Elina Merenmiehen ja Anna Retulaisen maalauksia. Teemana oli nautinto. Ystäväni kanssa vähän hymyilytti teeman alla Scherjfbeckin maalaus Nuorukainen, jossa komeilee lihaksikas nuori mies ilman paitaa.

Göstan paviljonki – nuorten arkkitehtien palkittu luomus

Joenniemen kartano sai 2014 vierelleen huomiota herättävän puurakenteisen paviljonkirakennuksen, Göstan paviljongin. Kansainväliseen arkkitehtikilpailuun osallistui peräti 579 ehdotusta 42 maasta. Voittajaksi nousi kolmen nuoren barcelonalainen arkkitehtitoimisto työllään Parallels.

Noin 20 miljoonaa euroa maksanut rakennus sukeltaa upeasti suomalaiseen rantamaisemaan. Vaikka pitkänomaisessa rakennuksessa on tilaa peräti 5700 neliötä, siltikin se näyttää keveältä. Puu ja metsää heijastavat suuret ikkunat käyvät vuoropuhelua. Sisätilat ovat avarat ja valoisat. En päässyt irti ajatuksesta, että tässä on suomalainen versio Guggenheimista.

Vierailuhetkellä paviljongin mielenkiintoisin ja myös monipuolisin näyttely minusta oli belgialaisen Koen Vanmechelenin näyttely Kyse on ajasta. Näyttelyyn kuuluu maalauksia, veistoksia ja erilaisia installaatioita. Huomiota herättävin teos oli valtaisa rivistö täytettyjä kanoja.

Kanat ovat muutenkin tämän näyttelyn kantava teema. Elävät kanat seuraavat kävijää jo museon piha-alueella ja paviljongin pääoven edessä. Taiteilija tunnetaan useiden vuosikymmenten työstä, jonka tavoitteena on ollut risteyttää eri puolilta maailmaa olevia kanarotuja. Kanoilla on oma sanomansa maapallon tilasta ja tulevaisuudesta.

Paviljongin pohjakerroksessa on suitsutusta saanut ravintola Gösta, josta kirjoittelen lisää myöhemmin. Taidenautintojen lisäksi saimme herkutella myös ruokanautinnoilla.

Gustaf-museo on draamaa

Ei tarvitse tämän museon keksiä tarinoita tyhjästä. Tarinaa ja dramatiikkaa sillä on omasta takaa vaikka muille jakaa. Jos Gustaf-museota pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se olisi ehdottomasti draama.

Paperiperkele -näyttely tempaisi mukaansa Serlachius-suvun värikkäisiin vaiheisiin. Kävijää kuljetettiin draaman keinoin huoneesta ja tunnelmasta toiseen mielenkiintoisen tekniikan avulla. Tarina vaihtui automaattisesti aina sitä mukaan, kun astuit seuraavaan huoneeseen. Gustafin ja yritystoiminnan alkuvaiheiden historia on niin uskomaton, että väliin tuli tunne, voiko tämä oikeasti olla totta.

En ollut uskoa silmiäni, kun näin yläkerran näyttelyn, Dalín gaalan. Kyllä, Mänttään oli saatu tämän maineikkaan surrealistin installaatio. Dalin pöytä (vai sänky?) on katettu, s’il vous plaît. Olen käynyt aiemmin Dalín omituisessa museossa Katalonian Figueresissa ja samanlaista hulvatonta Dalí-tunnelmaa oli saatu tuotua myös tähän näyttelyyn.

Iloa en sen sijaan oikein löytänyt naapurihuoneista, joissa oli Elina Brotheruksen valokuva- ja videoteosten näyttely Leikkikenttä. Tämä tyylilaji ei auennut minulle, mutta tästähän taiteessa oikeasti on kyse. Teokset avautuvat katsojille eri tavoin ja kaikesta ei tarvitse, eikä voikaan pitää.

Ilmiselvä yhdennäköisyys.Huulisohvaa oli pakko testata.

Sen sijaan pidin aivan valtavasti itse museorakennuksesta, Serlachius-yhtiön entisestä pääkonttorista. 1934 valmistunut puhdaslinjainen funkkisrakennus on hienosti remontoitu ja siinä on paljon kauniita yksityiskohtia. Tiloissa on nähtävänä myös entisiä kalustettuja toimistohuoneita, joissa on uniikkeja alkuperäisiä huonekaluja.

Kaikki kolme erilaista Serlachius-museoiden rakennusta tarjoavat näyttelyjen lisäksi mielenkiintoista arkkitehtuuria ja tarinoiden värittämää historiaa. Eikä tässä vielä kaikki. Mäntän keskustasta näitä rakennusihanuuksia on lisää, Serlachiuksen perintöä nekin. Voit yöpyä funkishenkisessä Arthotel Honkahovissa tai valtiomaisen arvokkaalla Mäntän Klubilla. Näistä kaunokaisista myöhemmin lisää.

Mänttä jättää jäljen

Harvoin olen jäänyt mietiskelemään mitään taidemuseota näin paljon jälkeenpäin. Serlachius-museot lähestyivät niin monella sektorilla ja niin monenlaisella taiteella. Oli jopa hämmentävää, miten rohkeasti ja ennakkoluulottomasti oli sekoitettu keskenään perinteistä ja modernia nykytaidetta.

Gösta Serlachius voi levätä rauhassa. Mänttään on noussut äärimmäisen kiinnostava taiteen ympärille keskittynyt matkailukohde. Olen iloinen, että tuli mentyä. Mänttä jätti jäljen.

www.serlachius.fi

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista. 

Älä jätä Turussa museoita väliin

Milloin olet viimeksi käynyt museossa? Kannattaa, sillä museot eivät ole ollenkaan tylsiä, eivät ainakaan Turussa.

(Yhteistyössä Visit Turku)

Minulla on kotimaan reissuilla ollut vähän ristiriitainen suhtautuminen museoita kohtaan. Ulkomailla on tullut kierrettyä museo jos toinenkin, mutta jotenkin olen suoraan sanoen aliarvioinut kotimaista museotarjontaa. Toisaalta kiinnostaa, mutta samalla tulee pohtineeksi kannattaako kalliita matkapäiviä uhrata museoille, jos ei odotettavissa ole ihan Louvre-tasoa.

Kotimaan museot löysin viime kesänä Tampereella ja kekkasin kuinka paljon kaikenlaista mielenkiintoista kotimaamme kaupunkimuseoista löytyykään. Samaa todisti tällä reissulla Turku. Parin päivän museosaldo oli kaksi loistavaa taidenäyttelyä, kurkkaus entisajan elämään vanhojen puutalojen tunnelmassa ja kauniita mahonkiveneitä.

Merikeskus Forum Marinum

Laivoistaan Turku tunnetaan, joten ei ihme, että näille on kaupungissa omistettu aivan oma museonsa Forum Marinum. Merellisiä asioita pääsee tutkailemaan kahden rakennuksen verran. Uudessa osassa esitellään Turun laivanrakennuksen historiaa ja toisessa vanhaan kruununmakasiiniin rakennetussa näyttelyssä merenkulun historiaa sekä merellisiä ammatteja läpi vuosikymmenten.

Jos olet liikkeellä kesäkuukausina, kannattaa hankkia lippu myös Aurajoen rannalla oleviin museolaivoihin. Itseäni vähän harmitti, että purjealusten ykkönen Suomen Joutsen ja sotalaiva Karjala aukeavat yleisölle vasta kesäkuun alussa. Olisin niin kovin halunnut sukeltaa näiden komeiden laivojen sisuksiin, joita ihmettelin aina ohikulkeissani majapaikkaani hostellilaiva Boreaan. Nyt kokonaisuuden paras anti itselleni oli kauniiden jalopuisten veneiden ihailu.

Näissä venhosissa on sitä jotain.Palanen merenkulun historiaa.Isn’t she beautiful?Sotalaiva Karjala.

Turun taidemuseo

Taidemuseot ovat museoista omia suosikkejani. Edellisellä Turun reissulla kiinnitin huomiota korkealla mäellä puiston katveessa sijaitsevaan jykevään kivirakennukseen, Turun taidemuseoon.

Tällä reissulla päätin ehdottomasti varata aikaa tälle museokomistukselle. Päätöstä vielä tehosti keramiikkataiteilija Ruut Brykin näyttely Taikalaatikko, joka on tätä kirjoittaessani ikävä kyllä jo Turun osalta ohitse.

Olin yllättynyt siitä, miten merkittävä ja arvokas kokoelma suomalaista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun taidetta Turun taidemuseosta löytyikään. Mukana näytti olevan koko suomalaisen taidehistorian kerma: Gallen-Kallelaa, Schjerfbeckiä, Edelfeltiä, Simberiä, Halosta, Rissasta… Turulla näytti selvästi olevan oma pikku Ateneuminsa.

Enpä tiennyt, että Edelfeltiltä löytyy toinenkin maalaus Ruokolahden eukoista.Helene Schjerfbeck: Leikkipupuja 1884Ruut Bryk on ollut yhtä lahjakas kuin puolisonsa Tapio Wirkkala.

Aboa Vetus & Ars Nova

Toinen taidemuseo, missä kävin, oli Aboa Vetus & Ars Nova, joka on jonkinmoinen sekoitus arkeologiaa ja nykytaidetta. Arkeologiset kaivaukset eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini, joten Turun keskiaikaiset rauniot luulöytöineen jätin suosiolla väliin.

Sen sijaan Ars Novassa meneillään olevan ukrainalaisen kansantaiteilija Maria Prymatsenkon näyttelyn värikylläiset ja elämäniloiset eläinhahmotaulut ihastuttivat. Monet muistavat taiteilijan ehkä parhaiten muutaman vuoden takaisesta Marimekko-kohusta. Tuli ilmi, että Marimekon suunnittelija Kristina Isola oli plagioinut juuri kyseinen taiteilijan työtä. Kieltämättä monissa Prymatsenkon töissä oli tyylillisesti marimekkomaailmaa ja monet hänen töistään voisi sellaisenaan nähdä Marimekon kankaiden printteinä. Satumainen maailma -näyttely on Turun Ars Novassa 2.9.2018 saakka.

Ars Novan yläkerrassa oli näyttely Matkakuumetta, jossa on 650 teosta 1800-luvun lopulta nykypäivään niin suomalaisilta kuin ulkomaisilta taiteilijoilta. Kirjo on laaja aina Munsterhjelmista Picassoon ja Andy Warholiin.

Täytyy tunnustaa, että näyttelyn punainen lanka ei itselleni ihan auennut. Kokonaisuus jäi jotenkin sekavaksi niin ajallisesti, tyylillisesti kuin aiheiltaankin, vaikka yksittäisissä tauluissa paljon katsottavaa olikin.

Ars Nova museo sijaitsee vanhassa Rettigin palatsissa.Maria Prymatsenkon iloista värihersyttelyä.Näyttääkö tutulta?Kaisu Koiviston sympaattinen Hopeakettu 2011Gallen-Kallelan piirtämä autoliikkeen juliste vuodelta 1907.  Tästähän tulee ihan mieleen Ainon ryöstö.

Luostarinmäen käsityöläismuseo

Vaikka et mikään museofriikki olisikaan, Turun Luostarinmäen käsityöläismuseo kuuluu siihen museogenreen, josta ei voi olla pitämättä. Näissä vanhoissa puutaloissa vaan on sellaista lämpöä ja suloutta, jota ei pysty millään korvaamaan. Pikkupietarimaiset pihat perinneperennoineen saavat kumpuamaan kummaa nostalgiaa jostain kaukaa lapsuudesta.

Täällä on aika pysähtynyt.

Turun kaupunki osti pikku hiljaa usean korttelin verran Luostarinmäen vanhoja puutaloja omistukseensa. Tällä hetkellä alue käsittää kolmisenkymmentä 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa rakennettua taloa. Harvinaiseksi tämän museoalueen tekee erityisesti se, että se on säilynyt Turun vuoden 1827 suurpalosta ja näin kaikki rakennukset sijaitsevat alkuperäisellä paikallaan.

Aluetta oli mukavaa kiertää ja tehdä yllättäviä löytöjä. Kaikki rakennukset, joissa ovet olivat auki, olivat yleisölle avoinna. Puutaloihin oli sisustettu oman aikansa asuinkoteja sekä demonstroitu erilaisia vanhoja käsityöläisammatteja. Mielenkiintoista oli kurkistaa esimerkiksi nyörinpunojan, savenvalajan ja kellosepän työpajoihin. Löytyipä jostakin mökistä pieni vanhan ajan kirjapainokin, jossa hääri itse painaja työssään.

Museo voi olla elävä.Keksitkö, minkä alan taitaja täällä on työskennellyt?

Luostarinmäen talot toivat elävästi esiin vanhaa kaupunkilaiselämää ennen teollistumista. Täällä pääsi tunnelmaan ja käsitykseen millainen oli vaikkapa 1800-luvun alun poikamiesboksi, merimiehen koti tai vähän herraskaisempi hienostoväen huusholli.

Museoalueen vieressä on muuten ihastuttava kahvila Kisälli, joka on niin täynnä vanhan ajan suloisuutta kuin kahvila vain voi olla.

Täällä sopii kaffitella.

Tutustuin näihin museoihin Visit Turun Museum Walk -kortilla. 38 euroa hintaisella museokortilla pääsee kolmen vuorokauden ajan käymään kortin piiriin kuuluvassa 12 museossa. Jos keskimäärin museoiden pääsymaksu on noin 9 euroa hengeltä, viiden museon käynti maksaa jo kortin hinnan mukavasti takaisin.

Yhteistyössä Visit Turku

 

Seuraa blogia myös Facebookissa ja Instagramissa: @samppanjaa_muovimukista.