Lapsi piirteli isän passiin – perheen kotimatka uhattuna
Passikuva muuttui parrakkaaksi
Kiinalaisperheen lomamatka Etelä-Koreaan sai ikävän käänteen, kun perheen nelivuotias poika nappasi käteensä mustan tussin ja alkoi piirtää. Sen sijaan että hän olisi taiteillut piirustuspaperille, tarttui poika isänsä passiin, kertoo Metro News -uutissivusto.
Nelivuotias piirteli passin henkilötietosivulle ihmisiä ja eläimiä, sekä koristi myös isänsä passikuvaa lisäämällä tälle partaa ja entistä tummemmat silmät. Myös korvat ja huulet saivat uuden muodon.
Pojan harmittomana alkanut taiteiluhetki osoittautui kuitenkin kohtalokkaaksi, sillä Etelä-Korean viranomaiset eivät kyenneet tunnistamaan isää töhrityn passikuvan perusteella. Sen vuoksi isä tuskin voi matkustaa takaisin Kiinaan samaa matkaa perheensä kanssa, vaan joutuu todennäköisesti odottelemaan uutta passia Etelä-Korean puolella.
Isä julkaisi kuvan poikansa taideteoksesta kiinalaisessa verkkopalvelussa Weibossa ja pyysi apua tilanteeseensa. Valtaosa kuvaa kommentoineista kiinnitti kuitenkin huomionsa isän ahdingon sijaan pojan piirtämiin suloisiin kuviin.
Lähde: Metro News
Kuva: Youtube / TomoNews US