Ivalon lentoaseman uudistustyöt alkavat – kenttä kiinni elokuussa
Finavia varautuu kasvaviin liikennemääriin
Ivalon lentoaseman terminaalirakennusta peruskorjataan ja laajennetaan, pysäköintipaikkoja lisätään ja lentoliikennealueita remontoidaan.
Terminaalin uudistustöissä keskitytään muun muassa turvatarkastuslinjastoon, odotustiloihin sekä kahvila- ja myymäläalueeseen. Finavia varautuu kasvaviin liikennemääriin panostamalla palveluiden sujuvuuteen ja mukavuuteen.
Lentoasema suljettuna elokuussa
Matkustaminen Ivalon lentoaseman kautta pyritään pitämään mahdollisimman normaalina muutostöiden aikana. Lentoasema on suljettu kiitotien kunnostustöiden ajan 4.-24.8.2014. Tänä aikana matkustajat pääsevät ilmaiseksi bussilla Kittilän lentoasemalle.
Laajennus- ja kunnostustyöt EU:n pohjoisimmalla lentoasemalla alkoivat toukokuussa. Tämänhetkisen arvion mukaan terminaalin laajennusosa on valmis keväällä 2015. Kokonaisuudessaan uudistustöiden on tarkoitus valmistua marraskuussa 2015.
>> Tietoja reittimuutoksista täältä.
Lähde ja kuva: Finavia