Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

lennot

Matkat Yleinen

Etihad kokemukset

20/03/2020

 

Etihad yllätti positiivisesti. Lento oli melkein täynnä kun lensimme Abu Dhabiin Dublinista. Kone oli siisti ja paikat olivat ihan tilavat, joten ei mitään valittamista. Elokuva-valikoima oli todella kattava sekä lapsille että aikuisille, itse katsoin leffat “The Joker” sekä “Once Upon a Time in Hollywood”, molemmat ihan jees, hieman liian väkivaltaisia omaan makuun mutta sen nyt tiesin ennen kun valitisin ne. Lentomme lähti klo 08:25 Dublinista, joten menomatkalla tarjoiltiin lounas. Alla oleva kuva on lainattu, mutta sisältö on melko sama. En itse napannut kuvia koneessa muuta kuin tuon ensimmäisen. En jostain syystä ikinä muista, tai jaksa ottaa koneessa kuvia.

 

Bildresultat för etihad lunch

(kuva: Tripadvisor)

Lounas oli ihan ok, ei mitään moitittavaa mutta ei mikään makuelämyskään. Maha tuli täyteen ja sen jälkeen koko poppoo perehtyi elokuviin ja peleihin. Matka meni ihmeen nopeaa, palvelu oli ystävällistä ja kaikki siis hyvin. Abu Dhabin päässä oli hiljaista, ei minkäänlaisia jonoja (en tiedä oliko jo siinnä vaiheessa Koronan vuoksi) joten  viisumiasiat ja passitarkastus meni ihan parissa minuuteissa joten pääsimme hakemaan laukkumme, kulkemaan niiden kanssa taksiin ja pääsimme perille hotellille puolessa tunnissa. Uusi ennätys!

 

Bildresultat för etihad meals

(kuva: Tripadvisor)

 

Takaisin tullessa kone lähti kahden maissa yöllä. Tyttö nukahti syliin jo kentällä joten kannettiin hänet koneeseen ja hän sitten nukkuikin melkein koko matkan. Koneeseen päästyämme saimme kahvia/juomaa ja sämpylän ja sitten yritettiin nukkua, vaikka se melkein mahdotonta onkin koneessa. En ole koskaan osannut nukkua koneessa, edes (sen yhden kerran) business-luokassa. Noin tuntia ennen laskeutumista saimme aamupalan joka koostu nakeista, munakkaasta pavuista ja paistetuista perunoista. Taas yllä oleva kuva lainattu, mutta sama sisältö oli meidänkin lennolla.

 

Bildresultat för etihad dublin

 

Kone oli massa Dublinissa 06.35 paikallista aikaa joten ei muuta kun autoa hakemaan ja ajamaan kohti Kerryä hippulat vinkuen. Siitä alkoikin sitten meidän vapaaehtoinen Korona-karanteeni joten uusia matkoja odotellessa on ihan mukava kerrata viime matkaamme. Lisää siis tulossa. 🙂

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Matkat Yleinen

Etihad

21/02/2020

Matkustamisessa on aina monta mukavaa puolta, yksi niistä on testailla erilaisia lentoyhtiöitä ja vertailla niiden palveluja. Tällä kertaa vuorossa on Etihad, joilla lennämme Abu Dhabiin. Etihad on meille ihan uusi tuttavuus, ja mitään en heidän tuotteesta tiedä sen enempää, muuta kun että ykkösluokan öky-sviitit ovat mahtavia, mutta sellaisista ei meidän tarvitse haaveilla kun lennämme halvimmassa economy-luokassa. Etihad:ista en ole kuullut mitään huonoa, ainakaan toistaiseksi, joten katsotaan minkälainen kokemus on edessä tällä kertaa Etihad-lennolla.

 

Bildresultat för etihad

 

Lentomme lähtee Dublinista ja on suora lento Abu Dhabiin. Lento kestää n 7 tuntia ja lentoajat olivat ihan ok. Takaisin tullessa lento lähtee yöllä, mutta se ei tahtia haittaa, vaan nukumme yömme koneessa ja palaamme näin (toivottavasti) pirteänä Dublinin kentälle. Ajamme tällä kertaa Dubliniin, joten automatkaa tulee muutama tunti, mutta sitä väliä on sahattu niin moneen otteeseen että se ei haittaa. Yövymme Dublinissa päivää ennen lähtöä, sillä kone lähtee sen verran aikaisin aamulla, että emme muuten olisi ehtineet siihen kyytiin.

 

 

590A66212000x1298

 

Lippumme olivat tosiaan halvimmasta päästä, ja näin ollen niihin ei edes kuulu upgrade-mahdollisuutta, joten alla näkyvä business-luokka ja ykkösluokan sviitit tosiaan jäävät haaveksi taas kerran. Muussa tapauksessa yritämme kovasti aina käyttää pisteitä joilla saamme kohotettua lippuluokkaa, tai sitten maksamme mahdollsiesta upgrade-vaihtoehdosta jos pitkä lento osuu kohdalle. Tuo 7 tuntia ei ole matka eikä mikään, joten siksi economy-paikkamme ovat ihan jees. Ainut miinus tähän mennessä on se, että mikäli tahtoo varata paikan, siitä pitää maksaa erikseen, ja paikan hinta ei siis ole mukaan luettu (jo aika kalliiseen) lentolipun hintaan. Tuntuu kurjalta maksaa 12 eur per pää ( meitä on 3 hlöä) meno paluu, eli 6 x 12 euroa siitä ilosta että saa valita paikan. Hintaluokkia istumapaikoille oli kolme erilaista, ja kallein oli 117 EUR per paikka! Ja kyseessä siis edelleen economy-luokan paikat (economy space). Aivan hullua. Toistaiseksi en ole varannut paikkoja ihan periaatteesta, mutta tunnen itseni ja sorrun kuitenkin maksamaan jossain vaiheessa ennen lähtöä varmistaakseni että istumme yhdessä.

 

Bildresultat för etihad

 

Etihad varauskokemus oli ok, ei mitään outoa tai vaikeaa, ainut toisaan on tuo paikkavarausmaksu, joka vaikuttaa olevan melkein standardia joka lentoyhtiölle nykyään. Itse olen sitä mieltä, että sen hinnan voisi “leipoa” lipun hintaan ja antaa asiakkaan varata pakat “ilmaiseksi”, se kohottaisi varauskokemusta kummasti. Täysi raportti Etihad:ista ja lennostamme tulee sitten matkan jälkeen! Pidetään peukkuja että kaikki menee hyvin ja että lennostamme tulee mukava!

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Matkat Yleinen

Lähtö lähestyy

16/09/2019

Bildresultat för cork airport hotel

 

Laukut on pakattu, vielä pari päivää töitä ja keskiviikkona lähdemme ajelemaan töitten jälkeen Cork:iin jossa yövymme Cork International hotellissa,  sillä lentomme Heathrow:in kentälle lähtee aikaisin. Siellä vaihdamme konetta aika pikaisesti ja lennämme Singaporeen. Seuraavat pari viikkoa olen kirjotellut lyhyitä esittelyjä paikoista jonne olemme menossa, hotelleistamme ja kaupungeista ja vähän muustakin. Näin ollen voitte seurata reissuamme jos haluatte, vaikka en kirjotakkaan ihan reaaliajassa.

 

Bildresultat för cork airport

 

Cork:in lentokentällä ei ole tullut käytyä pitkään aikaan, mutta olin joskus vuonna Ö täällä töissä lentokenttäputiikissa. Viihdyin todella hyvin vilkkaalla kentällä eteenkin siksi että sain kuulla tarinoita jos vaikka minkälaisia ja tavata uusia ihmisiä päivittäin. Lentokentällä työskentely on erikoista, siellä on aina todella positiivinen energia kun ihmiset ovat useimmiten innoissaan kun ovat matkalla jonnekkin.

 

 

Matkalle lähtee iDeal of Swedenin tuotteet jotka sain aikaisemmin yhteistyön kautta. Läppäriä en ota mukaan, mutta muuten on kaikki pakattuna ja valmiina lähtöön. Nyt on se hyvin ansaittu loman aika, joten en aio katsoa tietokoneeseen päinkään. Tosin varmasti päivittelen Instagramia, joten jos haluatte voitte seurata matkaamme myös Instan kautta. Jos iDeal of Swedenin tuotteet kiinnostaa, koodi KORO20 jolla saa 20% alennusta koko valikoimasta on edelleen voimassa syyskuun 30 päivään saakka.

Se on ny moro! 🙂

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail
Eurooppa Matkat Yleinen

Tui? Ei.

09/08/2019

Matkamme Turkkiin meni Tui:n kautta. Normaalisti tilaamme omat lentomme ja hotellimme ja kartamme pakettimatkoja kaukaa, mutta tällä kertaa lentojen räätälöiminen kaikille sopiviksi oli sen verran haastavaa, että pakettimatka oli helpoin mahdollinen ratkaisu. Samalla olin kiinnostunut miltä matkapaketit näyttävät vuonna 2019 verratuna siihen kuin viimeksi matkustin matkayhtiön järjestämälle lomalle. Täytyy sanoa että ronskisti huonommaksi on muuttunut.

 

Bildresultat för tui flight wing

 

Asiakaspalvelu ennen matkaa oli kuitenkin huippua. Henkilökunta oli todella auttavaisia ja ymmärtäväisiä, varsinkin koska sähläämiseni oli täysin omaa syytäni. Joten suurta plussaa asiakaspalvelulle. Kone jolla matkustimme oli vanhempaa luokkaa ja aika huonosti siivottu. Tuolin käsinoja oli täysin hajalla paikallani, eli osittain säpäleinä. Ruoasta en edes jaksaisi puhua. Tui veloittaa kaikesta erikseen, eli pakettiin kuuluu lento ja hotelli (jotka molemmat olisin saanut halvemmalla jos olisin itse tilannut). Ruoka koneessa maksaa erikseen. Laukut maksaa erikseen. Paikan valinta maksaa erikseen. Lentokenttäkuljetus maksaa erikseen. Ja ok, voin ymmärtää tämän, koska ei kaikki tahdo näitä vaihtoehtoja. Mutta. Kuljetus kentältä maksaa 25 Euroa per pää. Ruoka koneessa maksaa 25 Euroa per pää. Laukku maksaa 25 Euroa per pää. Ja paikanvalinta 10-20 Euroa per pää riippuen minka paikan valitsee. Muistakaa, että kyseessä on turistikone täynnä pelkkiä economy-paikkoja, joten miksi jotkut paikat ovat 10 euroa kalliimmat on outoa, koska kyseessä on esim. ihan keskirivin paikat, ei ikkunaa, eikä muita mukavuuksia.

 

Bildresultat för tui plan

 

 

No ok, palataan ruokaan. Tullen mennen tuolla 25 Eurolla sai perunasalaattia jossa kalkkunansiivu sekä pienen pastasalaatin. Pastasalaatti oli ihan normaalia keitettyä pastaa jossa fetajuustoa. Siihen kuului sämpylä. Siinnä kaikki. Ei juomia, ei jälkiruokaa, ei mitään. Juomat ostetaan erikseen. Jopa vesi. Tämä oli siis niin huono annos ja vielä pahaakin. Oikeesti pahaa. Harmittaa että en ottanut kuvaa, mutta koska lento oli aika huonoon aikaan, ei ollut haluja kuvata pahemmin.

 

Bildresultat för antalya airport transfer

 

Kentällä vastassa oli opas joka ohjasi meidät oikeaan bussiin. Harmittelin jälkeenpäin että varasin kuljetuksen koska taksi olisi ollut tottakai huomattavasti halvempi, mutta koska tarkoitus oli testata kaikkia pakettimatkan osia, tilasin myös kuljetuksen. Tämän oppaan jälkeen emme nähneet Tui:sta hölyn pölyä. Kaikki info matkan aikana tulee tekstiviestitse tai sen näkee sovelluksen kautta. Jos hotellissa ei ole WiFi:ä tai huono yhteys, voi olla haastavaa saada juuri sovelluksen kautta tietoa jos sitä tarvitsee.

 

Bildresultat för kaleici

 

 

Takaisin tullessa Tui:n oppaita ei näkynyt tai kuulunut. Vastassa oli mukava turkkilainen kuski pikkubussilla joka vei meidät kentälle. Jos olisin matkustaja, joka ei ole tottunut lentokenttiin tai matkustamiseen, ja olisin ollut yksin liikkeellä Tui:n matkalla, olisi varmaan sormi mennyt suuhun muutamaan kertaan. Luulisin, että tämän kokemuksen jälkeen olisin jäänyt kotiin seuraavalla kertaa.

 

Bildresultat för antalya airport

 

 

Summa summarum, pakettimatkat ovat kalliita vaihtoehtoja reittimatkoihin verrattuna ja palvelu ei ole kohdallaan. En lähde toiselle TUI:n, tai muunkaan matkatoimiston matkalle, vaan tilaan jatkossa omat lentoni ja majoitukseni niin kuin ennenkin. Hotellista kirjotan erikseen seuraavalla kertaa. 🙂

 

 

 

Facebooktwitterredditpinterestlinkedinmail