Etusivu > Matkakokemuksia > Paula Koivuniemi viihtyy Pohjois-Amerikassa

Ahkerasti keikkaileva Paula Koivuniemi liikkuu työn merkeissä paljon ympäri Suomea. Vapaa-ajalla houkuttavat elämäntäyteiset kaupunkilomat ja viihdematkat Atlantin taakse.
Viihdemaailman mekka Las Vegas kuuluu Paula Koivuniemen suosikkikohteisiin. Sinne hän palaa kerta toisensa jälkeen uudelleen.
– Kävin tänäkin syksynä vastikään Vegasissa ja New Yorkissa. Nämä ovat ikään kuin opintomatkoja minulle, käyn matkoilla paljon konserteissa ja erilaisia viihde-esityksiä seuraamassa. Saan niistä ideoita omaan työhöni ja esiintymisiini. Tämänkertaisen matkan ehdoton kohokohta oli Cherin konsertti, aivan upeaa.
– Vaikka tavallaan olen töissä, kyllä tällaiset reissut rentouttavat ja ovat samalla myös lomailua. Las Vegas on uskomaton kaupunki, sitä ei voi edes selittää. Maailman hienoimmat hotellit, kaikki käsittämättömän loistokasta ja silti kasinolle voi halutessaan mennä vaikka lenkkareissa ja shortseissa. Tyyli Vegasissa on mukavan rento eikä pukeutumisstressistä tietoakaan. Toisaalta kaupungin henkeen kuuluu myös se, että viikkoa pidempään siellä tuskin kukaan viihtyisi kerrallaan.
Ihmisten vilinää ja kaupungin vilskettä – rentouttavaan lomaan ei tarvita uima-allasta, vaan elämän tunnetta ympärillä.
– Pidän kaupunkimatkailusta. Rakastan elämää ja matkoilla minua viihdyttää ihmisten ja tunnelmien tarkkailu ja vieraiden kielten kuunteleminen. Aina ei edes tarvitse itse osallistua, vaan nauttia voi sivustaseuraajanakin. Kuljen maailmalla silmät ja korvat auki.
– En muutenkaan ole erakkoluonne tai esimerkiksi Lappi-ihminen, saan aivan riittävästi hiljaisuutta sauvakävelyharrastuksessani metsässä reippaillen. Kaupunkikohteissa matkaillessa rauhaa tuo jo se, että maailmalla kukaan ei minua itseäni tunnista siten kuin Suomessa ja liikkuminen on siinä mielessä helppoa. Teen matkoilla paljon ostoksia ja täydennän garderoobiani.
– Matkustan paljon sisareni kanssa. Seuraavaksi olemme lähdössä tammikussa jo neljättä kertaa yhteiselle Karibian-risteilylle. Uusi levyni ilmestyy helmikuussa.
Paula Koivuniemen mieluisimmat kohteet löytyvät Pohjois-Amerikasta, joka kutsuu tuttuudellaan ja helppoudellaan. Vielä käymättömistä kohteista mielessä on Australia.
– Matkustelen mielelläni Pohjois-Amerikassa, sillä siellä osaan kielen ja tunnen tavat. Olen aikanaan asunut Kanadassa, joten sikäläinen elämäntyyli on tuttu. Aikaero on tietenkin rankka, enkä muutenkaan erityisemmin pidä pitkistä lennoista. Juuri ne ovat jarruttaneet matkailuani esimerkiksi Aasiassa, nimenomaan lentojen vuoksi en ole juuri matkustellut sillä suunnalla. Lähtisin mielelläni Australiaan, mutta sinne lennot vasta kestävätkin.
Teksti: Riikka Krenn
Kuvat: PKK-Viihde Ky
3 kommenttia aiheesta Paula Koivuniemi viihtyy Pohjois-Amerikassa
Paula ! Olet upea, suosikkini. Tyttäreni häissä, levylläsi tuli kappaleita
joita me anopit inspiroimme omalla tavallamme. Ohjeman nimeksi laitoimme ” akat asialla”. Katri Helena, Lea Laven ja Sinä. viime kesänä 19.7.2008 yleisö hurrasi ja taputti -ja lauloi täysin palkein. LÓlet mahtava. Sinun, – ja näiden ikäistesi legenda toivottavasti säilyy hyvin, hyvin pitkään. Toivon Hyvää Joulua Sinulle sekä siunausta valitsemallesi työlle.
tervehdys paula! olen aina pitänyt levyistäsi tosi paljon ja odotan innolla jo uutta levyäsi.olin tässä 2 vai3 vuotta sitten 40 vuotis juhlakonsertissasi savonlinnassa ja se oli upea mielleeni jäävä konsertti.kiitos siitä.oikein hyvää joulua ja onnea vuodelle2010 sinulle paula.enkeleitä matkallesi ja elämääsi.
olet aina ollut paras naislaulajista joista olen pitkään tykännyt.nyt satamayöhön tulemme katsomaan sinua perjantaina jyväskylässä.
tykkään levystä yöperhonen,saat aina vauhtia minuun kun kuuntelen sun levyjä!!!!KIITOS!