Kuva:

Pyhän Patrickin päivää juhlitaan Irlannissa näyttävästi

Irlantilaisia ja irlantilaista syntyperää olevia henkilöitä on maailmassa 70 miljoonaa, joten ei ole ihme, että Pyhän Patrickin päivää vietetään ympäri maailmaa. Tämän vuoden juhlallisuudet saavat näyttävän taustan, kun esimerkiksi London Eye -maailmanpyörä ja monet muut ikoniset rakennukset valaistaan vihreiksi.

Pyhän Patrickin päivän juhlinnan ulottuminen koko maailmaan on melkoinen saavutus pieneltä kuuden miljoonan asukkaan saarivaltiolta. Päivä on todiste irlantilaissiirtolaisten vaikutuksesta: he ovat ylpeitä kansallisuudestaan ja ovat levittäneet irlantilaisten mieltymystä laulamiseen, tanssimiseen ja ilonpitoon maailman joka kolkkaan.

Pyhän Patrickin päivänä kaikki tahtoisivat olla irlantilaisia, sillä mitään muuta päivää ei juhlita yhtä monessa maassa.

Neljän päivän festivaali Dublinissa

Dublinissa Pyhän Patrickin päivän festivaali kestää kokonaiset neljä päivää. Festivaalitapahtumat esittelevät irlantilaisten moninaisia taitoja ja saavutuksia sekä kansallisilla että kansainvälisillä areenoilla. Esille pääsevät kaikenikäiset ja kaikkia sosiaaliluokkia edustavat.

Tämän vuoden juhlintaa on inspiroinut Dublinin nimeäminen UNESCOn City of Literature ‑kaupungiksi. Pääkaduilla neljän päivän ajan kulkevassa paraatissa esitetään Roddy Doylen novellinäytelmää Brilliant. Convention Centre Dublinissa (CCD) järjestettävä Dublin Swell kokoaa pääkaupungin arvostetuimmat kulttuurivaikuttajat maan kiinnostavimpaan tapahtumapaikkaan. Luvassa on inspiroiva ja mielikuvituksellinen ilta, kun kirjailijat, soittajat, laulajat ja näyttelijät herättävät kaupungin eloon.

Tapahtumia eri puolella Irlantia

Kaakkois-Irlannin Wexford tarjoaa puitteet National Lottery Skyfest -ilotulitusspektaakkelille, joka valaisee taivaan tämän muinaisen viikinkikaupungin yllä. Häikäisevä pyrotekninen osaaminen pääsee show’ssa esille lumoavan musiikin taustoittamana.

Corkin kaupungin Pyhän Patrickin festivaali tarjoaa kolmen päivän ajan ilmaista viihdykettä koko perheelle. Leejoen rantamat ja kaupungin kadut täyttyvät musisoijista, sirkustaiteilijoista ja lasten puuhapajoista.

Yli 40 lähiseudun parasta pientuottajaa kokoontuu kolmen päivän ajaksi esittelemään ruokiaan ja käsitöitään Grand Parade- ja South Mall -kaduille.

Downpatrickissa on luvassa hieman hillitymmät juhlat. Irlannin suojeluspyhimys Patrick on haudattu paikalliseen tuomiokirkkoon, ja Pyhän Patrickin päivää juhlistetaan kulkueella Saulista Downpatrickiin sekä jumalanpalveluksella ja paraatilla.

Downpatrickin tuomiokirkon tontilla on suuri kivilaatta kolmen pyhimyksen hautamuistomerkkinä. Pyhä Columcille, Pyhä Brigid ja Pyhä Patrick olivat vastuussa Irlannin pakanakansan käännyttämisestä kristinuskoon.

Sligossa pääosaan pääsee ruoka. SÓ Sligo Food & Cultural Fest 2011 alkaa juhla-aterialla 17. maaliskuuta ja jatkuu neljän päivän ajan. Luvassa on viihdyttäviä katutapahtumia, ruokatori, ruoanetsintäreittejä ja huippukokkien ruoanlaittonäytöksiä.

www.discoverireland.com

Kuva: SXC

Päivitetty: 7.2.2011

Arvostelut ja vinkit

1 Tähti2 Tähteä3 Tähteä4 Tähteä5 Tähteä (2 votes, average: 1,00 out of 5)

Kerro kokemuksesi ja jaa omat matkavinkkisi!

Kommentoi nimimerkillä tai Kirjaudu sisään. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Mitä mieltä olet?

0 kommenttia