Browsing Tag

Ruoka

12 euroa, kolmen ruokalajin lounas sekä viinipullo

be EXTRAORDINARY

Zaragozan reissu opetti minulle sen, että halpa hinta ei välttämättä tarkoita huonoa laatua mitä ruokaan tulee. Voisin jopa kutsua Zaragozaa lounasparatiisiksi, jossa on mahdollista nauttia maittava ja ennenkaikkea laadukas lounas 12-15 eurolla. Eikä se ole ihan mikä tahansa lounas, vaan siihen yleensä kuuluu kolme ruokalajia, kahvi, sekä pullo viiniä. Tämä on Espanjan turistikohteiden ulkopuolella ilmeisen tavallista.

Nautin Zaragozassa kahden päivän aikana kaksi kolmen ruokalajin lounasta, hintaan 12 sekä 15 euroa. Ilokseni huomasin, että ruoka oli todella laadukasta. Halpa voi olla hyvää, ainakin Espanjassa – 12-15 euroa on ihan oikeasti halpa tästä lystistä. Zaragozasta löytyy myös todella tyylikkäitä lounaspaikkoja perinteisten ohella, paikkoja jossa freesi sisustus ja moderni tunnelma miellyttää ruokailijaa. Kerron näistä paikoista nyt teille ihan lyhyesti – fiksuja paikkoja kannattaa aina vähän rummuttaa ja jakaa tietoa eteenpäin.

Los Xarmientos

Melko lähellä Zaragozan pyhän Pilarin basilikaa sijaitsee Los Xarmientos, hiljattain avautunut ravintola jossa ruoka kokataan avotulella. Löysimme ravintolan Anskun kanssa pienen kiertelyn jälkeen – olimme matkalla katedraalin torniin, mutta se sulkeutui iltapäiväksi ja päätimme etsiä lounasta ennen sen avautumista uudestaan.

Paikka oli ihanan moderni ja 15 euron lounasmenu miellytti sekä makunystyröitä että kukkaroa. Viihdyn ravintoloissa, joissa on moderni ja ajaton sisustus – meillä taisi Anskun kanssa molemmilla olla mieltymys tämäntyylisiin ravintoloihin. Tunkkaisuus ei ole ravintolassa kiva juttu. Alkuun tilasimme parsaa pekonilla (tehdään tätä itseasiassa Matteon kanssa usein kotonakin) ja pääruokasi nautin itse kanaa ja perunaa valkosipulivoin kera. Om nom. Lounaan kruunasi jälkiruokafrappe ja valkoviini virkisti mukavasti turistin päivää.

IMG_4351

IMG_4357

IMG_4356

Nuevo Olé

Lontoon kämppikseni on espanjalainen ja kotoisin Zaragozasta. Koska hän oli sattumalta kanssani yhtä aikaa kaupungissa, päätimme tehdä lounastreffit keskustaan. Hänellä oli eräs ravintola mielessään, mutta nimeä hän ei muistanut. Etsinnän jälkeen kuitenkin löysimme tämän ravintolan, Nuevo Olén ja voi vitsi, millainen paikka se olikaan. Mukavan freesi sisustus ja ravintolan valoisa ilme houkutteli meidät sisään jo ovelta, ja heti istuuduttuamme pääsimme valitsemaan ruokavaihtoehtoja. Valitsimme samat annokset: alkuun tomaattiraviolin, pääruoaksi kalaa perunamuusilla sekä jälkiruokasi juustokakun. Tilasimme molemmat viiniä, ja pian pöydästämme löytyikin kokonainen pullo Zaragozan lähellä tuotettua punaviiniä. Pyysimme että josko saisimme vain lasilliset, mutta paikan erittäin mukava tarjoilija tokaisi siihen, että juokaa niin paljon kuin jaksatte, jätän pullon teille. Olisimme voineet nautiskella koko pullon, mutta päätimme pysytellä tuossa lasillisessa – itselläni oli edessä bussimatka Bilbaoon heti lounaan jälkeen ja kaverillani oli suunnitelmia loppupäivälle. Ihanan kiireetön ruokailuhetki rauhallisessa miljöössä.

IMG_4426

IMG_4422

IMG_4423

IMG_4427

Viini kuuluu lounaaseen

Täälläpäin maailmaan vallitsee viinikulttuuri myös lounasaikaan – en ole aiemmin tottunut juomaan lounaalla viiniä, mutta viime viikkoina sitä on tullut harrastettua muutamia kertoja. Mutta toisaalta, miksikäs ei. Ei sen viinin lipittämisen lounasaikaan ole tarkoitus johtaa humalaan ja se tuo mukavaa potkua ruokahetkeen. Meidän vieressämme istui Nuevo Oléssa monta pukumiesseuruetta viiniä juomassa, ja he olivat oletettavasti matkalla takaisin toimistolleen lounaan jälkeen. Työpäivän aikana se on täällä päin maailmaa ihan ok – se kuuluu kulttuuriin ja humalaisia ei tosiaan kaduilla juurikaan näe. Jos pitää kukkahattutädiksi ryhtyä, niin enemmän minua huolettaa suomalainen alkoholikulttuuri kuin viinin nautiskelu täälläpäin.

Jos satut Zaragozan seuduille, kannattaa ehdottomasti varata aikaa pidemmänpuoleiselle lounaalle.

Tämä toimii myös muualla Espanjassa, turistikohteiden ulkopuolella. Asiakaspalvelulle molemmissa käymissäni paikoissa tyydyttävä arvosana. Mutkatota ja ystävällistä palvelua.

Extempore-ruokareissu Santanderiin

IMG_4268

IMG_4216

IMG_4316

IMG_4310

IMG_4210

Ruokamatkallekin voi lähteä suunnittelemattomasti, se tuli todistettua eilen.  Matkasimme Santanderiin maistelemaan paikallisia herkkuja.

Santanderin kaupunki sijaitsee Cantabrian maakunnassa Atlantin rannalla, ja se on ihan mahtava biitsi- ja  kaupunkikohde. Sellainen kaupunki, jossa saa niin sanotusti kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Meillä ei ollut menneelle sunnuntaille mitään suunnitelmia, joten päätimme lähteä lounaalle Santanderiin. Tämä saattaa kuulostaa eksoottisemmalta kun se oikeasti onkaan – Santander sijaitsee vain noin 1,5h bussimatkan päässä Bilbaosta ja bussiliput ovat halpoja kuin saippua. Matteo bongasi edulliset bussiliput netistä heti aamusta, klik klik, ja eikun matkaan. Teimme päätöksen lähdöstä aamuyhdeksältä, ja olimme perillä Santanderissa jo yhden aikoihin. Päätimme lounastaa hyvin sekä nauttia kaupungin kuuluisista kalaherkuista sekä  tapaksista. Ja auringosta ja meren rannasta, tietenkin. Olen sellainen suomalainen, etten voi lähteä rantakohteeseen, ilman että saa nauttia ihan vähän siitä rantafiiliksestä ja lämmöstä.

Santanderissa sijaitsee muutamia hyvinkin tasokkaita Michelin-tähden saaneita ravintoloita, mutta me päätimme jättää ne tällä kertaa välistä. Kukkaron vuoksi, mutta halusimme myös rennon ruokailuympäristön sunnuntain kunniaksi. Etsimme laadukkaan mereneläviä tarjoilevan paikan heti ensitöiksemme, ja nautimme suussasulavia anjoviksia ja katkarapuja valkosipulikastikkeessa. Kastikkeessa ei tosiaan oltu säästelty valkosipulia ja perässäni taisi leijailla aikamoinen valkosipulin tuoksu loppupäivän. Annokset menivät kivasti viinin kanssa alas ja mietin samalla yhtä asiaa. Miten ihmeessä osaisin kuvata nuo ruoat teille niiden vaatimalla tavalla, kuin ruokatoimittaja konsanaan? Jos kirjoitan, että ne olivat maistuvia ja suussasulavia, kaikki ymmärtävät että ne olivat hyviä annoksia. Mutta ne olivat oikeasti ihan jotain muuta. Parempia, niin hyviä että teki mieli jopa itkeä ja spämmätä Facebook täyteen kaikkien rakastamia (=vihaamia) ruokaselostuksia (olisiko se viini vaikuttanut tunteellisuuteeni tässä kohtaa, onneksi emme ottaneet koko pulloa sunnuntailounaan ratoksi kuten naapuripöydän pariskunta). Siitä on aikaa, kun olen saanut noin täydellisen annoksen mereneläviä. Ja kohtuuhinnalla vieläpä.

Jatkoimme päivää nauttimalla tapaksia muutamassa eri paikassa, rannan tuntumassa ja Santanderin vanhassa kaupungissa. Bussi takaisin Bilbaoon lähti seitsemältä, joten meillä oli hyvin aikaa nauttia kaupungin kulinaristisista elämyksistä. Rakastin eritoten vanhan kaupungin pienillä kujilla sijaitsevia tapas-paikkoja, joissa nautin ihmisvilinästä ja katselin maailmaa korkealta baarijakkaralta epätasaisella kadulla. Olisin halunnut lasin punaista viiniä liharuokieni seuraksi, mutta en pysty juomaan punaista viiniä jos olen juonut valkoista – oli tyytyminen valkeaan. Hyvin se silti toimi palan painikkeena.

En vieläkään ole tottunut pohjoisen Espanjan ja Baskimaan hintoihin Lontoon jälkeen. Merenelävät + pari viinilasia. Hinta oli siinä 25 euron hujakoilla. Tapaspaikoissa herkuttelimme myöskin huolella. Pientä purtavaa (3x tapas) ja palan painikkeeksi kaksi lasia viiniä ja kaksi pientä olutta, kukkaro keventyi 13 euroa. Kolmas ja viimeinen tapas-paikkamme oli sitäkin edullisempi – kolme tapasta ja vesi kustansi noin kuusi euroa. Täällä on aina välillä käynnissä melko positiivinen ensimmäisen maailman ongelma. Liikaa valinnanvaraa, on ravintoloita joissa voi kerrankin hyvällä omallatunnolla käydä hintojen vuoksi. Ja en millään ehdi testata niitä kaikkia!

Ps. paluumatkaan kului mukavat 3h sen mainostamani 1,5 tunnin sijasta – jos olisin kärsimätön, olisin saattanut tästä jopa hieman hermostua.

Lontoon ravintolat: Dishoom, tyylikäs intialainen

Edellinen Lontoon ravintoloihin keskittynyt artikkeli kertoi hampurilaispaikka Shake Shackista Covent Gardenissa, nyt tutustutan teidät hyvin miellyttävään intialaiseen ravintolaan Lontoon King’s Crossin aseman välittömässä läheisyydessä. Tämän ihanaisen ravintolan nimi on Dishoom, ja niitä löytyy King’s Crossin lisäksi myös Covent Gardenista ja Shoreditchista.

Dishoom tuo palan mennyttä Intiaa Lontooseen ja ravintoloiden sisustus on mietitty hyvin tarkasti. Visuaalisesti miellyttävä kokonaisuus ei kuitenkaan suinkaan tarkoita sitä, etteikö ruokaan ei olisi panostettu. Päinvastoin, Dishoomissa on kaikki elementit kunnossa hyvää ruokailuhetkeä silmälläpitäen.

Olen käynyt Dishoomissa muutamia kertoja, enkä ole onnekseni kertaakaan joutunut lähtemään pettyneenä kotiin. Dishoom on myös mitä mainioin vaihtoehto Brick Lanen ravintoloille, mikäli et ole kiinnostunut sisäänheittäjien houkutteluista ja haluat ruokailla paikassa, jossa myös lontoolaiset käyvät usein ruokailemassa.

Liian tunkeileva sisäänheittäjä saa minut aivan varmasti valitsemaan toisen ravintolan – onneksi Lontoossa ongelma ei ole järin suuri ja sitä esiintyy lähinnä Brick Lanen alueella.

IMG_3833

IMG_3832

IMG_3838

Me piipahdimme Matteon ja ystävättäreni kanssa Dishoomissa late lunchilla ja valitsimme menusta eri annoksia jaettaviksi. Lopulta pöytään päätyi kana- ja kasviscurryä, lammasta sekä muutamaa muuta paikan erikoisuutta riisin ja leivän kera.

Juomia valittiin ruoan kylkeen reilunpuoleisesti, sillä intialaisia erikoisuuksia pääsee maistelemaan harvoin. Dishoomin chai-tee on tajunnanräjäyttävää ja intialainen Thumbs Up -limu toimii oikein hyvin ruoan kanssa. Jos oluthammasta alkaa kolottamaan, niin Kingfisher on oikein hyvä valinta curryn kylkeen. Olen viimeksi juonut Kingfisherin Mumbain lentoasemalla muutamia vuosia sitten, ja oikeassa ympäristössä se toimii todella hyvin vaikkei lempiolueni olekaan. Rakastan eri maille tyypillisiä virvotusjuomia sekä oluita, on hauskaa miten niiden kautta pääsee mini-tutustumismatkalle maan kulttuuriin. Tai ainakin fiilikseen.

Tykkään Dishoomin annoksissa siitä, että ne ovat just eikä melkein sopivan tulisia. Tulisuus maistuu, muttei niin paljoa että se vie huomion itse ruoalta (käykö tämä nyt mitenkään järkeen, tällainen maallikko-wannabe-ruokafani ei aina osaa ilmaista itseään kunnon ruokakirjoittajan tavoin?).

Dishoom tarjoaa myös aamupalaa, mitä en harmikseni ole vielä itse testannut.

IMG_3839

IMG_3842

IMG_3841

IMG_3843

Entäs se hinta sitten?

Meidän Dishoomin reissu maksoi kolmelta hengeltä 68£, sisältäen service feen. Otimme pääruokien lisäksi vielä jälkiruoat, joten hinta on mielestäni ihan kohtuullinen. Vajaa 23£ per henkilö, johon sisältyi runsaasti ruokaa jokaiselle ja jälkiruoat, 1 iso olut, 1 virvoitusjuoma sekä 2 chai teetä. Olisimme päässeet halvemmalla jossain muualla, mutta emme halunneet tinkiä laadusta.

www.dishoom.com

Lontoo ja burgerit: testissä Shake Shack

Lontoon Covent Gardenissa sijaitsee burgerintoilijan mekka, eli yhdysvaltalaisketju Shake Shack. En ole ennen tätä päivää päässyt kyseistä, paljon kehuttua burger-ravintolaa testaamaan, ja aika innokkaana odottelinkin tämän päivän burger-teemaisia lounastreffeja Covent Gardenissa. Meillä on ollut muutama paikka listalla mitkä ovat pakko testata ennen kun Lontoosta lopullisesti lähdemme, ja Shake Shack oli tämän listan kärkipäässä.

IMG_3781

Olin jokin aika sitten itse hieman epäileväinen paikkaa kohtaan. Ok, burgereissa on eroja, mutta voiko yksi yhdysvaltalaisketju olla niin ylivertainen, kun kommentit antavat ymmärtää? Olin toki kuullut paikasta paljon hyvää ja Inkan ja Lauran taannoinen Lontoon visiitti sai minut vakuuttumaan, että siellä pitää käydä. Niin paljon kehuja paikka sai. Inkan postauksen New Yorkin Shake Shackista voit lukea täältä, klik klik.

IMG_3784

Olen viime aikoina syönyt melko terveellisesti ja jopa innostunut erilaisista kasvisruokakokkailuista. Tämän kohdalla aika moni minut tunteva luultavasti tipahtaa tuolilta, sillä en ole todellakaan ennen ollut tunnettu tämänkaltaisista ruokatrendeistä. Eilen uusi, terveellinen elämäni kärsi kuitenkin inflaatiota pubissa ja tämän päivän burger-lounas varmisti viimeistään, että päin prinkkalaa ollaan menossa. Väliaikaisesti tosin, sillä olen jo ehtinyt todeta terveellisen elämän hyödyt. Joskus voi lipsua.

IMG_3783

IMG_3788

IMG_3789

IMG_3792

Olimme paikalla puoliltapäivin, jolloin ruuhkaa ei ollut nimeksikään. Jouduimme odottamaan vuoroamme noin viisi minuuttia ja ruoat saapuivat melko nopeasti tiskiltä haettaviksi. Raatimme tuomio oli aika yksiselitteinen: burgereissa todellakin on eroja! Siis oikeasti. En tiedä mitä taikatemppuja Shake Shackissa tehdään, mutta valitsemani burgeri oli mehevä, ei missään muodossa kuiva (en siedä kuivia burgereita) ja juusto oli sulanut pihvin päälle täydellisesti. Ranskalaisetkin olivat makuuni. En syö lankkuperunoita joita normaalit pubi-annokset pitävät sisällään, sillä mielestäni ne ovat melko mauttomia. Shake Shackin perunat olivat juuri sopivan rapeita, tarpeeksi suolaisia ja sopivan kokoisia. Ja koska Shake Shackissa jälkiruoka ilmeisesti kuuluu asiaan, otimme palan painikkeeksi yhden mustikkaisen concreten. Concrete, eli Dense frozen custard ice cream oli erittäin tuhtia tavaraa, mutta jestas miten hyvää! Nyt voikin taas ensi viikon poimia porkkanoita ja rakentaa ruokavaliota sen ympärille.

Tuomio lienee tässä vaiheessa selvä. Iso peukku koko paikalle.

Mitä tämä lysti sitten maksoi? Minun ja Matteon lounas maksoi yhteensä (2x single burger, 1x limu, 2x ranskalaiset ja 1x jälkiruoka) 28,10£. Mietimme hetken, miten tämän pikaruokalounaan hinnan suhteuttaisi. Tulimme siihen tulokseen, että se on pubilounaan hintainen (poislukien Wetherspoons-pubit, jonne makuelämyksiä ei kannata lähteä etsimään). Sillä erotuksella, että annos on paljon parempi kuin yhdessäkään pubissa. Toki Shake and Shackissa tulee pikaruokalamainen fiilis, sillä se on pikaruokala, mutta sen ruoka on kyllä kokeilemisen arvoinen juttu.

Vielä vinkki tähän loppuun: Covent Gardenin Shake Shackiin kannattaa mennä viikolla, noin kahdentoista aikaan. Lähdimme paikalta yhden maissa, ja paikka oli tupaten täynnä.

Lontoo: Baari, jossa ei tarjoilla alkoholia

Lontoo, ravintolat ja baarit on yhdistelmä, joka ei jätä ruoan ja juoman ystävää pulaan. Lontoo on kaupunki, jossa löytyy ravintoloita ja baareja jokaiseen makuun – perinteisistä paikoista niihin hieman eksoottisempiin. Ravintoloita löytyy niin vegaaneille kuin kasvissyöjille, eri uskontokuntien jäsenille sekä vaativammallekin ruokailijalle. Me kävimme eilen testaamassa baarin, jossa ei tarjoilla ollenkaan alkoholia. Listalla on alkoholittomia drinkkejä hyvä määrä, ja onpa paikassa tarjolla herkullista ruokaakin – kaikki ravintolan valikoimissa olevat tuotteet ovat vegaanille sopivia. Se, että minä käyn vegaanipaikassa ruokailemassa ja juomassa, on hyvin harvinaista. Miksi me sitten tähän Notting Hillissä sijaitsevaan Redemption Bariin suuntasimme?

Olemme viime viikkoina syöneet terveellisemmin ja noudattaneet hyvinkin tarkkaa ruokavaliota, terveydellisistä syistä. Katsoimme netistä, että Redemption Barissa on oikein terveellinen ja monipuolinen menu drinkkilistan lisäksi ja se meni siten heti kokeiltavien ravintoloiden listalle. Alkoholiakaan ei tehnyt mieli, joten alkoholittomat drinkit eli mocktailit kuulostivat oikein hyviltä.

IMG_3745IMG_3746

Baari, jossa ei ole alkoholia tarjolla… eikös se ole sama, kuin että ravintolassa ei tarjottaisi ruokaa.

Tuon ylläolevan lausahduksen kuulin kaveriltani, kun kerroin paikasta. Idea siitä, että baarissa ei tarjoilla alkoholia on melko vieras monelle (myös itselleni) ja se oli yksi vaikuttava tekijä, miksi lähdin innolla kokeilemaan paikkaa. Sen takana on melko innovatiivinen liikeidea, joka toimii Lontoossa, jos se on länsimaisessa maailmassa toimiva. Täällä on paljon kuluttajia, jotka ovat vegaaneja ja terveydestään huolehtivia, ja kiinnostusta on usein riittänyt hieman erikoisemmillekin konsepteille. Paikka oli lauantai-iltapäivänä lähes täysi. Redemption Baria mainostetaan baarina, mutta se muistuttaa ehkä kuitenkin enemmän ravintolaa.

IMG_3744IMG_3749

IMG_3748

Redemption Bar on melko kukkaroystävällinen paikka. Ylläolevassa kuvassa olevat ruoat maksoivat kukin noin 5£, drinkit kevensivät kukkaroa noin 4-5£:n verran. Olin yllättynyt etekin tuosta mysliannokseksta, joka oli hintaansa nähden todella iso. Tilasimme ruoat brunssi-menusta, pääruoka-menussa olevat annokset maksoivat pääosin muutaman punnan enemmän -hyvää vastinetta rahalle! Pient miinusta siitä, että jos joku esimerkiksi isomman seurueen jäsenistä sitä alkoholia (esim viiniä) ruokansa kanssa haluaa, niin sitä ei tästä paikasta saa.  Redemption Bar on nauttinut median huomiosta ja paikasta on kirjoittanut mm. Time Out, Metro sekä Sky News. Testiseurueemme, joka koostui kaikesta muista kuin vegaaneista oli positiivisesti yllättynyt siitä, miten vegaaniruokakin voi olla todella maukasta. Mennään uudestaan.

Redemption Bar

6 Chepstow Road,
London
W2 5BH

Metro: Notting Hill, Westbourne Park, Royal Oak

Miltäs alkoholittomia juomia tarjoava vegaanibaari vaikuttaa?