Hyppää sisältöön

Tällä saarella on aavemainen maine: “Enemmän kummituksia kuin eläviä”

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 05.01.2016
Kummitustarinoiden täyttämä saari hiljenee talvikuukausina.

Mackinac-saarella on aavemainen maine

Yhdysvalloissa Michiganin osavaltiossa sijaitsevalla Mackinacin saarella on hyytävä maine: paranormaaleiden ilmiöiden tutkijat ja aiheesta kiinnostuneet ovat kuvailleet saarta muun muassa paikaksi, jossa jokainen neliömetri on kirottu.

Mackinac on historiallinen saari, jossa moottoriajoneuvojen käyttö on ollut kielletty jo vuodesta 1898 saakka. Saarella sallitaan ainoastaan moottorikelkat talvisin sekä hätätilanteissa käytetyt kulkupelit.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kesällä Mackinac täyttyy turisteista, mutta talvikuukausina saari hiljenee lähes täysin – muuttuen yhtä aavemaiseksi kuin maineensa. Ympärillä Huronjärvi jäätyy ja saa saaren tuntumaan entistä eristäytyneemmältä.

Kummitustutkijat ovat kuvailleet Mackinacia kuolleiden saareksi ja yhdeksi kirotuimmista paikoista maailmassa. Saarea pidetään näissä piireissä jopa niin aavemaisena, että kummituksia väitetään löytyvän enemmän kuin eläviä.

Mackinacin kuuluisimmat kummitustarinat

Mackinacin puhutuimpia aaveita on Harvey-niminen opiskelija, jonka epäiltiin ampuneen itsensä rakkaushuolien takia. Hämäräperäiseen tapaukseen arvellaan kuitenkin liittyneen toinenkin osapuoli – ase ei nimittäin löytynyt läheltäkään ruumista. Tänä päivänä aavetutkijat väittävät Harveyn kummittelevan paikallisessa teatterissa.

Toinen nimeltä tunnettu kummitus on Lucy. Pienen sairaan tytön kerrotaan jääneen saarelle tämän vanhempien lähdettyä hoitamaan asioita mantereelle. Matkan aikana Lucy kuitenkin kuoli – ja legendojen mukaan kummittelee yhä saarella etsien vanhempiaan.

Muita aavemaisina pidettyjä paikkoja saarella ovat muun muassa hautausmaa sekä niin kutsuttu “hukkumisallas”, jolla on synkkä historia. Kuuden metrin jyrkkä pudotus järveen on tarkoittanut onnettomuuksia, mutta myös tahallisia hukkumistapauksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

1700- ja 1800-lukujen vaihteessa saarella toimi useampia bordelleja. Tuolloin seitsemää naista syytettiin noituudesta, ja nämä pudotettiin veteen kivet nilkkoihin sidottuina. Naisten vihaisten henkien kerrotaan edelleen kummittelevan saarella.

Mackinacin saarelle voi matkustaa mantereelta joko lautalla tai lentäen.

Lähde: News.com.au
Kuva: Flickr / hyku