Voita matka! Arvonta joka perjantai!
Liity Rantapallon Facebook-faniksi ja voita.
Osallistu kilpailuun >>
Mikäli mielii kaukomaille kauas loskasta ja lumesta, sekä radiossa yhä uudestaan ja uudestaan soivista joululauluista, kannattaa matti myöhäisten varata pakomatka viimeistään nyt. Olympia Kaukomatkatoimisto järjestää joulun ja uuden vuoden ajalle matkoja maapallon mielenkiintoisimpiin kolkkiin.
Kiinaan ja sen pääkaupunkiin Pekingiin on ihana matkustaa olympiahuuman jo laannuttua. Pekingiin voi matkustaa joko jouluksi ajalla 17.12.–27.12.2008 tai uudeksi vuodeksi ajalla 27.12.2008–4.1.2009. Matkan hinta on 1 180 euroa.
Etelä-Kiinan kierroksella vieraillaan esimerkiksi Kantonissa, Hongkongissa ja Macaossa. Juuri joulun ajalle 17.12.–28.12.2008 ajoittuva matka vie Kiinan lumoavimpiin kolkkiin. Matkan hinta on 2 160 euroa.
Australian kiertomatka on monen matkaajan unelma. Suomen talvesta on ihanaa hypähtää Australian paahtavaan kesään. Matkaan lähdetään 17.12 ja palataan vasta uuden vuoden jälkeen 3.1.2009. Matkan hinta on 6 090 euroa.
Kenian matkalla päästään safarille ja legendaariseen Mombasaan. Täällä joulu tuntuu takuuvarmasti erilaiselta! Matka-ajankohta on 20.12.2008–2.1.2009, ja hinnaksi kertyy 3 820 euroa.
Intian kiertomatkalla koetaan kaikki Intian jalokivet. Matka vie esimerkiksi Rajasthaniin ja Intian kultaiseen kolmioon. Matka alkaa 19.12.2008 ja paluu Suomeen on 2.1.2009. Matkan hinta on 3 580 euroa.
Kaukomatkoja jouluksi voi käydä katsastamassa esimerkiksi Olympia Kaukomatkatoimiston internetsivuilla.
24.09.2008
Ihana kuva ja otsikko!
Tekisi ihan mieli seurata pukkia aurinkorannoille, mutta mielummin olen Suomessa jouluna. Tuollainen vähän erilaisempi kaukomatka kyllä kiinnostaisi… Näkisi kerralla enemmän.
03.12.2009
Peking voisi olla mukava paikka viettää uutta vuotta. Tarkoitus olisi vielä lähteä tyttöystävän kanssa johonkin uudeksi vuodeksi. Kiitos vinkistä
| Varnan Kultahiet | 339 € |
| Istanbul | 376 € |
| Kreeta | 229 € |
| Kreeta | 199 € |
| Pariisi | 387 € |
| Burgas | 140 € |
| Sozopol | 445 € |
| Turkin Etelärann | 295 € |
Rantapallon matkahakujen avulla löydät parhaat hinnat helposti.
Kaikki Suomen äkkilähdöt yhdellä sivulla. Mukana Finnmatkat, Aurinkomatkat, Tjäreborg, Lomamatkat, Almatour jne.
Nyt voit etsiä halpoja lentoja helposti. Etsimme kymmenien tuhansien vaihtoehtojen joukosta parhaat.
Hotellihaussa mukana suurimmat hotellien välittäjät. Etsi sopiva hotelli ja varaa edullisimpaan hintaan.
Vuokraa auto valmiiksi lomamatkalle ja säästä. Etsimme sinulle parhaat hinnat luotettavilta autovuokraamoilta.
Italia, Espanja, Bulgaria, Kypros, Egypti, Turkki, Kreikka, Thaimaa, Portugali, Kroatia
Phuket, Gran Canaria, Rooma, Teneriffa, Madeira, Alanya, Mallorca, Tallinna, Tukholma, Rodos, Kreeta, Fuengirola