Mä sanoin jo aiemminkin, että Toronto hurmas mut ihan täysin. Ihmiset oli hirmu mukavia ja muutenkin koko kaupunki vaan oli ihana. En malta odottaa, että pääsen tutustumaan kyseiseen kaupunkiin kesäaikaan! Onneks mulla on kuulema majapaikka valmiina :)

Ei ihan kauheesti ehtitty ihmettelee kaupungin nähtävyyksiä, yks suurimmista nähtävyyksistä lienee kuitenkin CN tower, joka on maailman korkein torni. Eikun oli maailman korkein torni, ennen kun se Dubaiin torni valmistu. Se on tosta viel 300m korkeempi :D

Torni kohoaa 553 metrin korkeuteen (halleluja metrisysteemi!) ja 350 metrin korkeudella sijaitsee 360 ravintola, jossa käytiin syömässä. Käytiin vastaavassa pyörivässä ravintolassa jo Hawaijilla, mutta tää oli huomattavasti korkeemmalla ja saatiin pöytä ihan ikkunan vierestä! Pelkästään tornin näköalaa pällistelemään ois maksanu ihmiseltä lähemmäs 30 dollaria ja jos kävi syömässä ei lisämaksua peritty, joten ajateltiin että tapetaan kaks kärpästä yhellä iskulla.

Alkupalaks juustoa ja ilmakuivattua kinkkua. mii lööv.

Mä päädyin kasvisrisottoon ihan vaan siks, että mulla on ikävä A:n naapurissa olleen raflan sienirisottoa. Pitää opetella tekemään, ei voi olla vaikeeta. Mutta joo, Ihan hirrrveen hyvää!

Toronton ruokatarjonta oli tosi jees, tosin saattaa johtua myös siitä, että tuntuu että kaikke amerikkalainen ruoka on uppopaistettua, superrasvasta ja suolasta. Oli siis kivaa päästä syömään normaaliaruokaa!

Pojat vei meijät ihan mielettömään ravintolaan, O’Noiriin joka nimensä mukaisesti on pimeä ravintola. Ravintola sijaitsee kellarissa, jossa ensin valitaan hämärästi valaistussa huoneessa melko suppeesta menusta mitä haluaa syödä (kyseessä oli myös suprise dish!) jonka jälkeen viedään huoneeseen joka on ihan pilkkopimeä. Tarjoilija (jotka on kaikki sokeita) johdattaa pöytään ja auttaa tuoliin istumaan, mikä on kiva varsinkin tällaselle kömpelykselle.

Jo pelkästään alkupalaleipien voitelu tuotti pientä hankaluutta, kun yritti muistaa minne helvettiin sitä laittokaan veitsen, sen jälkeen upottaa sormensa vahingossa voinappiin ja pudottaa puolet veitsellä olevasta voista pöydälle niin, että voit viis minuuttia myöhemmin todeta sen olevan kyynerpäässä. Ruoan syöminen oli myös oikein jännittävää kun yritti löytää sen pihvin, perunan ja vihannekset. Veitsi unohtu nopeesti ja söin ku mikäki porsas, ei kukaan hei nähny! Musta ois ollu hauskaa jos valot ois laitettu yht’äkkii päälle, koska oon varma etten ollut ainut jolta ne pöytätavat oli vähän hakusessa!

Ekat 10min oli tosi tietonen pimeydestä ja se häiritsi tosi paljon, sen jälkeen sen unohti ja keskitty siihen ruokaan. Oletan että sisustus on ollu tosi tumma, koska missään vaiheessa pimeyteen ei tottunu niin että ois nähny eteensä yhtään mitään. Yritin jossain vaiheessa heilutella kättä silmien edessä jos ois havainnu ees liikkeen, mutta ei. Toi koko idea on lähtösin vissiin sveitsistä joltain sokeelta papilta, joka halus näyttää ihmisille millanen dinnerkokemus on sokeille.  Jälkkäris otettiin hedelmäsorbetti ja tarjoilija anto tehtävän arvata makuja.. Oli yllättävän vaikeeta kun ei ollu ees värejä antamassa osviittaa.

Kanadassa noita O’Noir rafloja on Torontossa ja Montrealissa, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jo ihan kokemuksen puolesta! Ruoka ei ollu mitään tajunnanräjäyttävää, mutta hyvää ja sitä oli hauska syödä.

Suomeen kans tollanen! Jos joku tuntee suurta halua avata ravintolan, niin tossa on idea siihen! Muuttaisin tosta Kanadan konseptista sen verran että safkana vois olla jotain sormiruokaa/dipattavaa, koska se pihvin syöminen (vaikka se oli leikattu valmiiks neljään osaan) oli aika tuskasta. Tosin tossa on mahis siihen, että jos menee ekoilla treffeille vastaavaan paikkaan syömään, niin ainaki vois tilata pastaa tai hampparin jotka ei normaalisti oo mahdollisia treffiruokia niiden syömisvaikeudesta johtuen.

Samalla konseptilla toimivia rafloja on kuulema Euroopassakin, onko kukaan käyny kokeilee?