Suomen suurin matkablogiyhteisö

Suolaiset köyhät ritarit

Suolaisten herkkujen ystävän mielestä on ihan parasta kun klassisista makeista ruoista tehdään suolaisia versioita. Makean kakun sijaan voi tehdä vaikka suolaisen pizzakakun, joulutortut taipuvat mainiosti myös suolaisiksi versioiksi ja köyhät ritarit ne vasta herkullisia ovatkin suolaisina.

Okei, myös makeat köyhät ritarit ovat ihania, vaikka muuten pidänkin enemmän suolaisista herkuista. Jos makean hammasta kolottaa niin kokeile perinteisten mansikkahillolla ja kermavaahdolla aateloitujen köyhien ritarien lisäksi vaikka näitä raparperisia uuniversioita.

Suolaiset köyhät ritarit ovat ihana brunssi- tai aamiaisherkku. Me nautiskelimme tällä kertaa avokado- ja serranoversioita, mutta kaapissa oli myös sinihomejuustoa jos sitä olisi tehnyt mieli. Munamaitoon raastoin parmesaania. Siihenkin olisi sopinut sinihomejuusto tai vaikka lempparini pecorino. Miedompien makujen ystävät käyttävät tavallista juustoraastetta.

Munamaito kannattaa maustaa reippaasti suolalla ja pippurilla ettei lopputuloksesta tule turhan pliisu. Itse lisäsin siihen myös valkosipulia. Chiliäkin olisin laittanut jos sitä olisi ollut.

Suolaiset köyhät ritarit

4 annosta

    – 4 viipaletta vaaleaa leipää
    – 2 dl maitoa, kermaa tai niiden seosta
    – 2 kananmunaa
    – suolaa ja pippuria
    – parmesaania, sinihomejuustoa, pecorinoa tai muuta juustoa raasteena/muruina
    – halutessasi myös valkosipulia ja/tai chiliä
    – voita tai öljyä paistamiseen

Riko kananmunat kulhoon ja mittaa sekaan maito ja/tai kerma. Lisää suolaa, pippuria, juusto ja halutessasi valkosipulia ja/tai chiliä ja vatkaa seos. Upota leipäviipaleet munaseokseen ja anna olla siellä hetki.

Ruskista leivät pannulla voissa tai öljyssä ja tarjoile lempitäytteidesi kanssa.

Täyteideoita suolaisille köyhille ritareille:

– avokadoa, pippuria ja suolaa
– ilmakuivattua kinkkua tai salamia
– pekonimurua
– valkohomejuustoa ja viikunaa
– sinihomejuustoa ja mansikkaa
– kinkkua ja juustoa

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply