Hyppää sisältöön

Uusi lentoyhtiö Suomeen – Go! Aviation tarjoaa yrityslentoja pienkoneilla

Riikka Krenn
Riikka Krenn Päivitetty: 17.06.2015
Uusi suomalainen lentoyhtiö keskittyy liikematkustamiseen Euroopassa.

Lentoreitit toiveiden mukaan

Uusi suomalainen lentoyhtiö Go! Aviation tuo markkinoille uudenlaisen matkustuskonseptin, joka tarjoaa yrityksille mahdollisuuden lentää haluamansa reitit yksityiskoneilla. Yhtiö kertoo aloittavansa lentotoiminnan vielä tämän vuoden aikana.

Go! Aviationin kehittämä matkustuskonsepti räätälöi ja touteuttaa lennettävät reitit asiakasyrityksen toiveiden mukaan mahdollisimman läheltä lähtökaupunkia ja mahdollisimman lähelle varsinaista päämäärää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lentokustannukset pysyvät kuitenkin maltillisina, koska lennot operoidaan yksimoottorisilla kahdeksanpaikkaisilla matkustajakoneilla, ja yhdelle yritykselle perustettu reitti on mallissa avoinna myös muille yrityksille tai jopa yksityishenkilöille.

– Go! Aviationin lähestymistapa liikematkustamiseen on täysin uusi, jopa radikaali. Yhdistämme yksityiskoneen oleellisimmat edut businessluokan hintaan, yhtiön toinen perustaja ja toimitusjohtaja Jorma Kario kertoo.

Pienkoneiden käyttö tuo asiakasyrityksille etua myös konkreettisesta ajan säästöstä, sillä yhtiö käyttää pieniä lentokenttiä ruuhkaisten suurten kenttien sijaan. Yhtiön toiminta myös parantaa maakunnissa sijaitsevien kansainvälisesti toimivien yritysten edellytyksiä menestyä.

– Voimme perustaa reitin jopa yhtä asiakasta varten, tai erittäin joustavasti pieniä asiakasryhmiä varten. Mahdollistamme kustannustehokkaan matkustamisen esimerkiksi Suomen maakuntakaupungeista, joista tällä hetkellä on vaikea liikkua Keski-Eurooppaan tai Suomen sisällä poikittain, Kario jatkaa.

Go! Aviation käynnistää matkustajalentoliikenteen vuoden 2015 aikana kahdella kahdeksanpaikkaisella Pilatus-potkuriturbiinikoneella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde ja kuva: Go! Aviation

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mitä ovat lentoyhtiöallianssit?

Mitkä ihmeen lentoyhtiöallianssit? Katso esittelyt ja nappaa rahanarvoiset edut

Nainen ja mies ottamassa selfietä lentoasemalla.

Nämä ovat Euroopan täsmällisimmät lentoyhtiöt – espanjalaiset kärjessä

Nainen nojaamassa kaiteeseen matkalaukun kanssa lentokoneen liukukäytävällä.

Nämä lennot eivät myöhästele: katso lista maailman täsmällisimmistä lentoyhtiöistä

Qatar Airways

Tässä ovat maailman 10 parasta lentoyhtiötä – kuinka montaa olet kokeillut?

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja