Hyppää sisältöön

Uskaltaisitko tälle lennolle? Dubailaisen yhtiön matkustamossa vierustoverina 80 haukkaa!

Krista Ahonen
Krista Ahonen Päivitetty: 01.02.2017
Saudiarabialainen prinssi varasi kokonaisen alueen lentokoneesta haukkojaan varten.

Erikoinen lemmikki matkustamossa

Lemmikkien kanssa matkustaminen on tavallista erityisesti kissan ja koiran omistajille, mutta niiden lisäksi lentokoneissa ei näe juuri muita eläimiä. Dubailaisen Flydubai-lentoyhtiön lennolla nähtiin kuitenkin erikoisten lemmikkien lauma, kun saudiarabialainen prinssi varasi yhden osan lentokoneesta 80 haukalleen, kertoo Business Insider. Jokaiselle linnulle oli ostettu matkaa varten oma lentolippu.

Vaikka haukat eivät ole tavanomainen näky eurooppalaisten lentoyhtiöiden lennoilla, on niiden näkeminen melko tavallista Lähi-idässä. Haukkojen kasvatus on tuhansia vuosia vanha perinne, ja edelleen yleinen harrastus monissa Lähi-idän maissa, esimerkiksi matkailijoiden suosimissa Arabiemiraateissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Haukkoja kuljettaneen lentokoneen matkustamon keskiosassa olevat istuimet oli varattu pelkästään lintuja varten. Penkit peitettiin muovilla ja kankailla vahinkojen varalta. Runsaasti huomiota kerännyt tapaus sattui maanantaina 30. tammikuuta 2017.

Flydubai-yhtiön lisäksi muun muassa Etihad Airways ja Qatar Airways sallivat lemmikkihaukat matkustamossa.

Katso kuva lentokoneen matkustamossa olleista haukoista!

>> Lue myös: Anteeksi mitä? Lentoyhtiön tiukat lemmikkisäännöt: mukaan pääsevät vain haukat

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lähde: Business Insider
Tviitti: Bored Panda
Kuva: Inka Khanji

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Raippaluoto, Suomi

Suomen erikoisimmat nähtävyydet – 30 kohteen lista kesää varten

Suorat lennot Gironaan

Joko tunnet nämä viisi kohdetta, joihin pääsee Suomesta edullisesti? Ryanairin lennot vievät pienemmille kentille

Suomen maakuntakenttien reitit kesällä 2023

Kesän lentoreitit maakuntakentiltä – katso minne voit matkustaa suoraan omilta kotikulmilta

Kaikki lentoreitit kesällä 2023

Kaikkiin näihin kohteisiin pääset kesällä suorin lennoin Helsinki-Vantaalta – katso jättilista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja