Lentoemäntien monipuoliset taidot yllättävät – koulutuksessa savusukellusta ja pelastautumistaitoja
Turvallisuus on lentoemäntien koulutuksen tärkein asia
Lentoemäntien ja stuerttien koulutus on yllättävänkin monipuolinen. Yksi asia on kuitenkin selvästi tärkein.
– Matkustamohenkilökunnan koulutuksesta 70 prosenttia käsittelee turvallisuutta, kertoo Finnairilla lentoemäntänä työskentelevä Karoliina Åman-Yildiz.
Lentoemäntien koulutus kestää Finnairilla kahdeksan viikkoa, jonka aikana matkustamohenkilökunnalle opetetaan monipuolisia turvallisuus- ja selviytymistaitoja.
– Ensimmäiset kaksi viikkoa on IATA:n koulutus, ja tentimme kansainvälisiä turvasääntöjä. Sen jälkeen saadaan niin kutsuttu lentoemännän ajokortti, joka tulee olla jokaisella matkustamohenkilökunnan jäsenellä. Vasta sen jälkeen luvassa on lentoyhtiön oma tyyppiturvallisuuskoulutus, eli tutustumme yhtiön koneisiin ja niiden turvallisuusasioihin.
Koulutus sisältää erilaisia tilanteita, joita käydään läpi simulaattoreiden avulla. Åman-Yildizin mukaan lentoemännät opettelevat muun muassa savusukellusta, tulipalojen sammuttamista, evakuointia sekä runsaasti ensiapua.
– Olimme koulutuksen aikana myös puoli päivää metsässä, missä opettelimme laavun rakentamista, loukkaantuneiden hoitamista sekä lentokoneille tarkoitettujen merkkien tekemistä. Koimme myös millaista on pelastautua kylmään veteen, Åman-Yildiz listaa.
Taitoja myös matkustajien hyökkäysten varalta
Laskeutumisen ja evakuoinnin lisäksi lentoemännät opettelevat myös itsepuolustustaitoja. Koulutuksessa käydään läpi muun muassa otteesta irrottautuminen sekä käsirautojen käyttö.
– Opettelimme laittamaan käsiraudat kaiken varalta, vaikka todellisuudessa tällainen tarve on epätodennäköinen. Lentoemännät osaavat paljon kaikenlaista, Karoliina Åman-Yildiz kertoo.
Turvallisuusvaatimukset sanelevat suurimman osan lentoemännän työstä.
– Valtaosa asioista mitä lentoemännät tekevät koneessa pohjautuu turvallisuusvaatimuksiin. Meidän tehtävämme on taata matkustajille mahdollisimman turvallinen lentomatka.
Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää