Mihin Oulusta pääsee suorin lennoin? Katso lentoaseman reitit ja palvelut
Oulun lentokenttä on yksi Suomen suurimpia
Oulun lentoasema on valmistunut vuonna 1953, jolloin silloinen Aero eli nykyinen Finnair avasi kentältä reitin Helsinkiin. Lentoasemalla on yksi 2 500 metriä pitkä kiitotie.
Tänä päivänä Oulun lentoaseman läpi kulkee vuosittain yli puoli miljoona matkustajaa. Vuonna 2023 Oulun lentoasema oli matkustajamäärältään Suomen kolmanneksi vilkkain. Edelle sijoittuu Helsinki-Vantaan lisäksi Rovaniemen lentoasema.
Oulun lentokentällä on panostettu hauskoihin paikallisiin yksityiskohtiin: siellä voi esimerkiksi tutustua Liminganlahden linnustoon tuloaulan elämyksellisellä kosketusnäytöllä.
Porttien sisäpuolella voi rentoutua keinutuoleissa, viedä lapset leikkipaikkaan tai hyödyntää lentoaseman ilmaista langatonta verkkoa.
Lentoa voi odottaa myös kaikille avoimessa Hailuoto-loungessa lähtöporttialueella. Loungen erikoisuutena on flyygeli, jota voi soittaa lentoa odottavalle yleisölle.
Vuoden lentoasemaksi Oulu on valittu vuosina 2014 ja 2016. Finavian mukaan Oulun lentoasema on ollut täysin hiilineutraali vuodesta 2020 lähtien.
Näin pääset Oulun lentokentälle
Oulun lentokenttä sijaitsee kaupungin eteläpuolella Oulunsalossa, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Oulun keskustasta. Taksit pysähtyvät kolmella taksilaiturilla terminaalin edessä.
Lentoasemalle pääsee Oulun paikallisliikenteen busseilla noin 45 minuutissa. Kentälle liikennöivät bussit 8, 9 ja 9K. Lentoasemalta on myös kutsuliikennettä bussilla Rukan hiihtokeskukseen.
Omalla autolla saapuvia palvelee kaksi parkkialuetta, joilla ensimmäiset 20 minuuttia ovat ilmaista pysäköintiaikaa. Parkkimaksut voi hoitaa Parkman-, Easypark- ja Moovy-sovelluksilla tai maksuautomaatilla. Käytössä on myös lataus- ja lämmityspalveluja.
Lentokentälle saapuvien on mahdollista vuokrata auto aseman yhteydessä toimivista lukuisista autovuokraamoista.
Oulun lentokentän reitit
Oulusta lennetään vain vähän reittilentoja. Käytännössä kentältä liikennöidään vain Helsinkiin sekä Saksan Müncheniin.
Matkanjärjestäjien lomalennoilla Oulusta pääsee moniin etelän rantakohteisiin muun muassa Turkissa, Kreikassa ja Espanjassa. Reittivalikoima vaihtelee vuosittain, ja lähtöjä on kohteesta riippuen joko kesä- tai talvikaudella.
Voit valita joko lennot ja hotellin sisältävän pakettimatkan tai pelkät lennot.
Lennot Oulusta
- Antalya, Turkki (Nazar, TUI)
- Gran Canaria, Espanja (Tjäreborg, TUI)
- Helsinki, Suomi (Finnair)
- Kos, Kreeta (TUI)
- Kreeta, Kreikka (Apollomatkat, TUI)
- Larnaka, Kypros (TUI)
- München, Saksa (Lufthansa)
- Rodos, Kreikka (Apollomatkat, Nazar, TUI)
- Split, Kroatia (TUI)
- Teneriffa, Espanja (TUI)
Reittitiedot on päivitetty syyskuussa 2024.
Oulun lentokentän palvelut
Oulu Cafe palvelee matkailijoita ja saattajia sekä ennen turvatarkastusta että sen jälkeen. Kahvilasta voi ostaa kahveja, leipiä, makeisia ja leivonnaisia. Porttien sisäpuolella kahvilan yhteydessä toimii myös matkamuistomyymälä.
Yleisöalueella sijaitsevassa Oulu Cafessa on arkipäivänä tarjolla päivittäin vaihtuva lämmin lounas, johon kuuluu salaattipöytä.
Porttien sisäpuolella voi napata herkkuja tai voileipiä myös Vohvelikuninkaasta tai nauttia tuopin Oluthuone Toppilassa. Isompaan nälkään Toppilasta saa hampurilaisannoksia.
Oulun lentoasemalla on yhteensä kolme matkamuistoja tai tax free -tuotteita myyvää liikettä, josta voi ostaa viime hetken tuliaiset.
Liikematkustajat voivat vuokrata lentoasemalla terminaalin kakkoskerroksessa sijaitsevan kokoustilan. Lentoaseman infopisteessä toimii maksullinen säilytyspalvelu.
>> Katso kaikki Oulusta lähtevät matkat