Kilpa maailman pisimmästä lentoreitistä kiihtyy – Air India suunnittelee 18-tuntista lentoa

Intiasta Yhdysvaltoihin suoralla lennolla
Kuinka pitkän ajan jaksaisit istua yhtäjaksoisesti lentokoneen kyydissä? Suurten lentoyhtiöiden kilpailu maailman pisimmästä lentoreitistä kiristyy, kun intialainen Air India aikoo haastaa sekä nykyisen ennätyksen haltijan Qantasin että uutta ennätystä havittelevan Emiratesin, kertoo The Times of India.
Tällä hetkellä maailman pisin reittilento on australialaisen Qantasin lento Dallasin Fort Worthin lentoasemalta Sydneyyn. Kärsivällisyyttä vaativa lento kestää noin 15 tuntia ja 30 minuuttia kuljettaen matkustajat 13 730 kilometrin mittaisen matkan. Ennätys ei kuitenkaan pysyne Qantasin hallinnassa pitkään, sillä lentoyhtiö Emirates on ilmoittanut aloittavansa helmikuussa 2016 reitin Dubaista Panama Cityyn, mikä toteutuessaan tulee viemään voiton 13 760 kilometrin mittaisella matkallaan. Air Indian suunnitelmissa on vielä pidempi lentoreitti.
– Suunnittelemme yhtäjaksoista lentoa joko Delhistä tai Bangaloresta San Franciscoon Boeing 777-200 -lentokoneella. Lisäksi suunnittelemme suoraa yhteyttä Ahmedabadista Lontooseen, sillä näiden kaupunkien välillä matkustetaan runsaasti, Air Indian edustaja kertoo.
Intialaisen yhtiön tavoitteena on yhdistää Intian ja Yhdysvaltojen solmukohdat, ja napata siinä yhteydessä maailman pisimmän lentoreitin titteli. Intian Bangaloresta Yhdysvaltojen San Franciscoon ulottuva reitti ansaitsisi maailman pisimmän reittilennon tittelin 14 000 kilometrin pituudellaan ja noin 18 tunnin kestollaan.
Lähde: The Times of India
Kuva: Flickr/Citizen59