Kaikki ei mene aina putkeen. Ei edes matkoilla. Eikä etenkään silloin.
Vaikka meidänkin reissuista saa helposti somen kautta kuvan, että kaikki on aina ihanan auvoista onnea, niin se on todellisuudessa vain puolet totuudesta. Siihen toiseen puoleen mahtuu vatsatauteja, tyhjiä bensatankkeja, rikkimenneitä kameroita ja sen sellaista onnellista auvoa.
Olen ollut yli kolme vuotta kotona. Tarkoitan tällä sitä, etten ole ollut yli kolmeen vuoteen normaalissa toimistotyössäni vaan koko ajan joko äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Kotona lasten kanssa olemisesta on tullut työtäni, maailmani on mullistunut täysin niin kuin sillä on tapana tehdä lasten syntyessä ja jossain vaiheessa aloin miettiä, kuka oikein olen. Mihin ja keneen peilaan itseäni kun olen aina kotona, työminä puuttuu ja tilalla on ihan uusi äitiminä. Se on pistänyt välillä vähän mietteliääksi ja saanut etsimään itseään.
Eilen oli neljäs hääpäivämme. Neljä vuotta sitten opettelin uutta sukunimeä ja katselin sormessani kimaltelevaa sormusta. Koko hääkevät oli ollut ihanaa ja intensiivistä aikaa. Häävalmisteluja oli paljon ja treenasin samalla kovempaa kuin koskaan PT:n avulla. Punnitsin kaiken ruokani, treenasin lähes joka päivä vähintään kerran ja olinkin hääpäivänämme kliseisesti elämäni kunnossa.
Väliin mahtui myös hauskanpitoa polttareiden merkeissä. Polttariporukkani pölähti kesken ratsastustuntini maneesiin ja ylllätyin niin että itku tuli. Siitä se lähti. Vuorokauden pituinen jännittävä matka, johon mahtui niin avantoa, trubaduuria kuin laadukkaita(?!) valokuvaussessioitakin sekä tietysti hyvää ruokaa, juomaa ja ihanaa seuraa. Voitaisiinko polttareita juhlia muulloinkin kuin naimisiin mennessä?
Valvottamista on käytetty jopa kidutusmenetelmänä enkä yhtään ihmettele miksi. Univaje aiheuttaa lukuisia henkisiä ja fyysisiä oireita ärtymyksestä vastustuskyvyn heikkenemiseen ja ahdistuneisuudesta rytmihäiriöihin. Univelkaisena ajatus ei kulje, sanoja on vaikea löytää, pinna on kireällä ja tekisi joko mieli ahmia makeaa tai olla syömättä laisinkaan. Univajeessa on vaikea tunnistaa itseään ja se on pelottavaa. Puhun kokemuksesta.
Siinä missä esikoisemme nukkui ensimmäisen kokonaisen yön 2 kuukauden ikäisenä, ei kuopuksemme ole ymmärtänyt yhtä vaivattomasti nukkumisen ihanuutta. Kun vauva ei nuku, ei nuku äitikään. Tätä kirjoittaessani katkonaisia öitä on ollut taukoamatta jo yli vuoden ajan ja kun siihen päälle laskee raskausajan uniongelmat, voin kohta sanoa, etten ole saanut nukkua kunnolla vuosiin. Se on saavutus, jota en olisi halunnut osakseni.
Kyselin edellisen kuulumispostauksen yhteydessä kiinnostaako teitä lukea höpöttelevämpää tekstiä ja suurin osa näytti sille innoissaan vihreää valoa. On kuitenkin myös heitä, jotka haluavat lukea kuulumispostausten sijaan tiukempaa faktapitoista tekstiä matkailuun ja ruokaan liityen. Niinpä päätin jatkaa kuulumisten kirjoittamista aina silloin tällöin nimeten kuulumispostaukset selvästi jo otsikossa, jotta ne voi halutessaan helposti skipata ja siirtyä lukemaan muita juttuja.
Blogin pääpaino pysyy yhä varsinaisissa matkapostauksissa, joita värittävät satunnaiset reseptit ja muut ruokajutut. Kuulumispostaukset ovat vain ekstraa kaiken normaalin bloggaamisen päälle. Entistä suurempaa roolia näyttelevät myös pienemmät päivitykset sekä Facebookissa että Instagramissa, joten tulethan seuraamaan meitä myös muille kanaville.