Tänä vuonna syksy on tuntunut pitkästä aikaa syksyltä. Ilmassa on ollut uusia tuulia ja olen muistanut vauvavuoden väsymysten jälkeen myös sen, miksi pidän syksystä. Viime vuonna en pitänyt yhdestäkään vuodenajasta. Hyvä että muistan mitään pahimmista univelka-ajoista, joille ei tuntunut tulevan loppua lainkaan.
Postauksessa mainitut Festa Zannonin, Pescator Villas -huippuhuoneistojen, Elämyksen Taian, Maku Brewingin sekä Sportunan elämykset ja tuotteet on saatu kaupallisessa yhteistyössä Tuusulan blogipäivillä. Myös majoittuminen M/S Fredrikalla oli kaupallinen yhteistyö.
Yllä olevan kuvan hetkestä se vasta alkoi. Kesä 2019. Oli toukokuu kun istuin aamusaunan rentouttamana ja aamu-uinnin virkistämänä Porvoon punaisten ranta-aittojen terassilla valmiina siirtymään seuraavaksi aamiaisen kimppuun. Saunominen Porvoon aamussa oli kesän mieleenpainuvin elämys, vaikka muitakin upeita hetkiä oli paljon.
Listasin tähän kesän 2019 parhaimmat palat ja kuulisin mielelläni sinunkin vastaavat. Jätä siis omat kesämuistosi kommenttiosioon, tai jos olet bloggaaja, tee vaikka kokonainen postaus kesäsi parhaimmistosta. Lukisin mielelläni kesäisiä muistoja syksyn painaessa päälle.
Kaikki ei mene aina putkeen. Ei edes matkoilla. Eikä etenkään silloin.
Vaikka meidänkin reissuista saa helposti somen kautta kuvan, että kaikki on aina ihanan auvoista onnea, niin se on todellisuudessa vain puolet totuudesta. Siihen toiseen puoleen mahtuu vatsatauteja, tyhjiä bensatankkeja, rikkimenneitä kameroita ja sen sellaista onnellista auvoa.
Olen ollut yli kolme vuotta kotona. Tarkoitan tällä sitä, etten ole ollut yli kolmeen vuoteen normaalissa toimistotyössäni vaan koko ajan joko äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Kotona lasten kanssa olemisesta on tullut työtäni, maailmani on mullistunut täysin niin kuin sillä on tapana tehdä lasten syntyessä ja jossain vaiheessa aloin miettiä, kuka oikein olen. Mihin ja keneen peilaan itseäni kun olen aina kotona, työminä puuttuu ja tilalla on ihan uusi äitiminä. Se on pistänyt välillä vähän mietteliääksi ja saanut etsimään itseään.
Eilen oli neljäs hääpäivämme. Neljä vuotta sitten opettelin uutta sukunimeä ja katselin sormessani kimaltelevaa sormusta. Koko hääkevät oli ollut ihanaa ja intensiivistä aikaa. Häävalmisteluja oli paljon ja treenasin samalla kovempaa kuin koskaan PT:n avulla. Punnitsin kaiken ruokani, treenasin lähes joka päivä vähintään kerran ja olinkin hääpäivänämme kliseisesti elämäni kunnossa.
Väliin mahtui myös hauskanpitoa polttareiden merkeissä. Polttariporukkani pölähti kesken ratsastustuntini maneesiin ja ylllätyin niin että itku tuli. Siitä se lähti. Vuorokauden pituinen jännittävä matka, johon mahtui niin avantoa, trubaduuria kuin laadukkaita(?!) valokuvaussessioitakin sekä tietysti hyvää ruokaa, juomaa ja ihanaa seuraa. Voitaisiinko polttareita juhlia muulloinkin kuin naimisiin mennessä?