Suomen suurin matkablogiyhteisö

Lapsuuden kesät Kuusijärvellä

Mikään ei tunnu paremmalta kuin lempeän lämmin tuulenvire kasvoilla kouluikäisen lapsen polkiessa Suvivirren jälkeen kohti uimarantaa kavereiden viilettäessä vierellä. Reppuun on pakattu evästä, uikkarit ja pikkurahaa. Pyyhe unohtui taas, mutta kesä kuivaa minkä kastelee. Jos ylipäätään malttaa nousta vedestä kuivattelemaan. Taisin polkea silloinkin märällä uikkarilla kotiin.

Pikkuraha ei sen sijaan unohtunut koskaan. Sillä voi ostaa Kuusijärven kioskista herkkuja. Ulos kahvilan ulkopuolelle asetetut laarit olivat täynnä erilaisia karkkeja, joiden hintoja pienen ihmisen mieli laski kuumeisesti omaa vuoroa jonottaessaan. Vai ottaisiko sittenkin jäätelön? Muistan vieläkin miltä myyjänä ollut mies näytti ja että seinältä voi lukea veden lämpötilan.

Vesi oli aina lämmintä. Varsinkin kuuman kesäpäivän jo hämärtyvässä illassa kun poljimme hieman vanhempina lapsina myöhäisillan uinnille. Pienen lammen pinta oli tyyni ja iho hädin tuskin tunsi veden rajan kun sukelsin laiturin päästä veteen. Äänemme kaikui pitkin rantoja. Juttelimme niin syvällisiä kuin vaan esiteinit osaavat jutella. Vastarannalla oli joku porukka istumassa iltaa. Sieltä näkyi nuotion liekkien kevyt loimotus.

Kuusijärvellä vietettiin aikaa myös koko perheen kera. Otimme viltin ja jäimme aina tiettyyn kohtaan rantaa, sillä tiesimme, että siinä on suosittuina kesäpäivinä väljintä. Siinä oltiin myös lähellä vettä, jotta me lapset pääsimme helposti polskimaan ja vanhemmat pystyivät vahtimaan pieniä uimareitaan.

Kerran kun vanhemmat eivät olleet mukana, saimme idean uida vastarannalle. Lähdin matkaan, mutta totesin pian, etten ole varma jaksanko uida koko matkaa. Mielessä takoi myös vanhempien sanat veden petollisesta vaarasta ja siitä, miten aina pitää uida rannan suuntaisesti. Käännyin takaisin ja hyvä niin.

Koululuokan kevät- ja syysretket suuntautuivat usein Kuusijärvelle. Niihin liittyi erilaisten rastien suorittamista lampea ympäröivällä reitillä, josta ainakin osa piti hölkätä. Hölkkääminen oli ihan kamalaa. Reitti oli pienen ihmisen mielestä pitkä ja jossain kohtaa oli kauhean pitkä ja jyrkkä ylämäki, jonka pystyi kiertämään koukkaamalla rannan kautta.

Muistan leikkineeni myös ulkokuntolaitteissa. Niissä vietettiin välillä ihan överin paljon aikaa aina rannalta lähtiessä. Yhdessä häkkyrässä pystyi keinumaan jos jaksoi ensin hypätä häkkyrän toiseen päähän ja tulla sieltä puolapuita pitkin laitteen etuosaan. Siihen päästyä laite kippasi alas ja kaveri pystyi nappaamaan siitä kiinni, jotta sai itse lepuuttaa hetken käsiä. Sitten keinuttiin!

Teimme myös vatsalihasliikkeitä, ihan huvin vuoksi vaan. Kerran tein istumaannousuja niin raivolla, että ohi kulkeneet aikuiset tulivat kysymään mitä harrastan kun jaksoin tehdä niin paljon. He näyttivät epäluuloisilta kun kerroin harrastavani ratsastusta. Olisi ehkä pitänyt täsmentää että hevosharrastukseeni kuului myös painavien estekalusteiden, vesisankojen, lantaämpäreiden ja heinäpaalien kantamista sekä haravointia, lakaisua ja juoksuspurtteja pitkin pihaa tallin omistajan yllyttämänä. Ja onhan se ratsastuskin tehokasta treeniä nimenomaan vatsalihaksille.

Kaikkia hassuja muistoja sitä onkin jäänyt mieleen. Niin kuin esimerkiksi se yksi mies, joka tuli aina samaan aikaan päivästä rannalle, kävi uimassa ja jäi istumaan aina siihen samaan kohtaan penkille. Hän viipyi siinä pitkään ihmisiä katsellen ja tuntui kuuluvan kalustoon. Jos mies ei ollut paikalla, tuntui kuin jotain puuttuisi. Annoimme miehelle lempinimenkin, mutta se ei ole riittävän mairitteleva tässä mainittavaksi.

Kuusijärvi kuului kesään, mutta muistan myös erään talvisen mäenlaskuretken Kuusijärven pulkkamäkeen, jossa pääsi liukumaan melkoisen hurjaa vauhtia. En muista oliko mäki erityisen jäinen ja liukas juuri silloin vai vaan niin jyrkkä, että mäessä sai aina hyvät vauhdit.

Kun olimme saaneet kylliksemme mäenlaskusta, könysimme yltä päältä lumisina Kuusijärven ravintolaan välipalalle. Joku otti retkeltä jopa videomateriaalia, mikä ei ollut lainkaan yleistä siihen aikaan. Videota katsottiin myöhemmin yhdessä monen monta kertaa. Siksi kai muistankin talvisen retken niin hyvin.

Nyt vuosien jälkeen Kuusijärvi houkutteli minut luokseen rantapäivän sijaan lenkkipolkujensa ansiosta. Jos joku olisi sanonut minulle lapsena, että palaan paikalle nimenomaan hölkkäämään, olisin hämmästynyt suuresti. Ihminen voi kuitenkin muuttua aikuiseksi kasvaessaan niin, että metsälenkki alkaakin kiinnostaa enemmän kuin vesileikit tai rusketuksen syventäminen paikallaan pötköttäen.

Olin kuullut että Kuusijärven ulkoilupolkuja pitkin pääsee Bisajärvelle asti ja sinnehän me sitten suuntasimme. Tien ylittää nykyisin silta, joka mahdollistaa suoran kulun järvien välillä. Voi miten hieno ja korkea silta se olikaan! Tekisi mieli sanoa että ”Ei vaan minun lapsuudessani ollut mitään tällaista”, mutta en sano, sillä kuulostan siten ihan kamalan vanhalta.

Löysimme kuin löysimmekin lenkkiseuraksi tulleen ystäväni kanssa tiemme vaivattomasti Bisajärvelle, vaikka polun yli kiemurteleva käärme yrittikin harhauttaa. Paluun piti tapahtua samaa reittiä. Vitsailimme etukäteen Sipoonkorvesta ja taipumuksestamme eksyä, mutta oikeasti ajattelin, että emmehän me alueen kasvatit voi tällaisella reitillä kulkea harhaan. Emme varsinkaan kun olimme jo kulkeneet reitin onnistuneesti toiseen suuntaan.

Niin vaan kuitenkin kävi, ettemme löytäneet reittiä takaisin Kuusijärvelle, vaikka tarkoitus oli mennä ihan sitä samaa metsätietä ja hienoa uutta siltaa pitkin. Kuinka vaikeaa on kääntyä ympäri ja kävellä samaa tietä takaisin? Ilmeisen vaikeaa, sillä yhtäkkiä ihmettelin miten nämä portit eivät olleet tässä tullessamme. Sitten olimmekin jo jonkun pellolla ja takapihalla alueella, joka näytti aivan vieraalta. Vaikka Itä-Vantaata tulikin koluttua lapsena paljon, jäi Bisajärven ympäristö niin vieraaksi että sinne pystyi vielä eksymään.

Sieltä me jostain sitten lopulta tupsahdimme sen hienon uuden sillan alapuolelle ja takaisin Kuusijärven rantaan. Hyvä me.

Matkaan Järvenpäästä Kuusijärvelle kului 20 minuuttia autolla. Saatanpa löytää itseni lapsuuteni kesien maisemista vielä uudestaankin. Lenkkipolkuja tuntui riittävän niin ettei ihan heti tule tylsää. Varsinkaan jos poluilta harhautuu säännöllisesti.

Miksei Kuusijärvelle voisi joskus suunnata viettämään rantapäivääkin, vaikka tungos yleisellä rannalla ei olekaan se viehättävin kesäpäivän ajatus. Olisi kiva näyttää omille lapsilleni, missä olen viettänyt kesäisiä hetkiä aikuiseksi varttuessani.

Olen näköjään ollut ennenkin nostalgisella tuulella. Lue myös nämä jutut jos lapsuusajan muistelot koskettaa:

Bromarv ja lapsuuden mökkikesät
Itä-Hakkila – Lenkillä lapsuusmaisemissa

Missä sinä olet viettänyt lapsuutesi? Onko Vantaan Kuusijärvi tuttu paikka?


Muut postauksen kuvat ovat Kuusijärveltä paitsi tämä on Bisajärveltä.

Miksi muuten kahdelle lähekkäin olevalle järvelle on annettu nimet, jotka vääntyvät lasten suussa hassunhauskoiksi lempinimiksi ihmisen erittämän nesteen mukaisesti. Tuli vaan mieleen että mekin käytiin aina Kusiksella eikä Kuusiksella ja Bisajärvi oli, noh, arvaat varmaan.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply