Unelmia

Unelmat pitää sanoa ääneen. Niin ne voivat kuulemma toteutua.

Minulla on kolme unelmaa, jotka ovat olleet olemassa jo pidemmän aikaa. Ne ovat muokkautuneet hieman ajan saatossa, mutta pysyneet silti pääpiirteittän samoina. Uskon, etten tule päästämään niistä irti ennen kuin ne ovat toteutuneet. Sitä milloin haaveeni toteutuvat en tiedä. Ehkä lähitulevaisuudessa tai ehkä eläkepäivien koittaessa. Se jää nähtäväksi, mutta sen tiedän, että ilman unelmia arki olisi paljon tylsempää.

1. Matka maailman ympäri

Aloitetaan sillä kliseisellä, sillä kuka matkailusta vähääkään pitävä ei olisi haaveillut matkasta maailman ympäri? Olen monesti miettinyt mieluisinta reittiä ja sitä kuinka kauan reissuun tulisi varata aikaa ja kuinka paljon rahaa. Aina olen kuitenkin pikkuisen ahdistunut siitä, että minun pitäisi hengailla paljon lentokentillä ja kärsiä aikaerorasituksesta. Kärsisikö koko kokemus siitä?

Sitten keksin, että haluan tehdä matkani maailman ympäri risteilyaluksen kyydissä. Siirtymiset olisivat paljon hauskempia laivalla ja työnarkomaani minussa näkee meripäivät hyvänä tilaisuutena istua läppärin ääressä. Tokihan kirjoittaisin blogia reissullani.

Jos aikaero rasittaa, niin aina voi painaa pään tyynyyn omassa hytissä silloin kun siltä tuntuu. Reitistä jäisivät pois sisämaan kohteet, mutta en usko että se haittaisi. Sen verran mitä olen katsellut laivareittejä maailman ympäri, olen hyvin vakuuttunut siitä, että laivamatka olisi minun juttuni.

2. Kirjan kirjoittaminen

En tiedä vielä tarkalleen millaisen kirjan haluaisin kirjoittaa, sillä muuten olisin ryhtynyt jo tuumasta toimeen. Sen tiedän, että haluan kirjani käsittelevän matkailua tai ruokaa tai mieluiten molempia yhdessä. Se voi käsitellä pelkkää lempimaatani Italiaa tai muitakin maita. Ehkä koko maapalloa.

Tämän toteutan kun saan idean valmiiksi ja tiedän olevani valmis kirjoittamaan parhaan mahdollisen kirjan. Vielä ei ole sen aika. Tarvitsen vielä lisää kokemusta, elettyä elämää, maisteltuja makuja ja mieleenpainuvia elämyksiä.

3. Kakkoskoti ulkomailla

Tämä oli ensin muodossa “asuminen ulkomailla”, mutta tällä hetkellä tarkentaisin haaveen niin, että haluan kakkoskodin ulkomailta. Ensinnäkin rakastan liikaa tämänhetkistä kotiamme että haluaisin luopua siitä. Sen lisäksi Suomessa on niin paljon muutakin tärkeää läheisistä aina ihanaan luontoomme ja vuodenaikojen vaihteluihin etten halua täältä pysyvästi pois. Talvi saisi toki olla lyhyempi, mutta juuri siksi kakkoskoti olisikin jees. Sinne voisi mennä pakoon liian pitkää ja pimeää Suomen talvea.

Lienee turha sanoa, että ensisijaisesti haluaisin kakkoskotini sijaitsevan Italiassa. Tai jos nyt lähdetään ihan todella haaveilemaan, niin oikeastaan haluaisin, että minulla olisi useampi kakkoskoti. Ainakin yksi olisi Italiassa, yksi Karibialla, yksi Lissabonissa, yksi esimerkiksi Alpeilla tai muualla missä on lunta ja vuoristomeininkiä, yksi Monacossa (tähän kuuluu myös huvijahti) ja niin edelleen. Lähtee vähän lapasesta, mutta unelmat saavatkin lähteä.

Ehkä minä vielä joskus yhdistän nämä kaikki ja jään Italiassa sijaitsevaan kakkoskotiini kirjoittamaan kirjaa maailman ympäri matkan jälkeen. Siinäpä tavoitetta kerrakseen.

Miltä kuulostaa? Pystyttekö samaistumaan? Mitkä ovat sinun tärkeimmät unelmasi?

Previous Post Next Post

32 Comments

  • Reply lena torstai, tammikuu 11, 2018 at 10:23

    Tuo Italian kakkoskoti on itselläkin haaveissa – tosin pitkien Italian lomien jälkeen on aina sellainen olo, ettei hetkeen sinne 😀 Vähän intensiivistä touhua 😀 Me itseasiassa käytiin nyt joulun aikaan kiertämässä kiinteistönvälittäjien toimistoja, ja jopa Toscanasta löytyy todella hyvään hintaan taloja / asuntoja. Käytiin yhtä jo katsomassa, mutta ei jätetty tarjousta. En suosittele tutkimaan netin valikoimaa, sillä se voi olla kukkarolle vaarallista! 😉

    Joskus olisi kiva mennä Italiassa aperitivolle yhdessä! <3

    • Reply Martina torstai, tammikuu 11, 2018 at 17:47

      Ooh, te ootte jo noin pitkällä! Oon saanut sellaisen käsityksen ettei kakkoskoti Italiassa ole niin suuri investointi kuin voisi äkkiseltään luulla, mutta en ole todellakaan uskaltanut tutkia valikoimaa sen tarkemmin. Se saattaisi olla nimittäin menoa sitten. 😀 Toscanan olen tosin ajatellut olevan kallis. Kiva kuulla jos sieltäkin voisi saada kämpän hyvään hintaan. Voi apua.. Nyt en kyllä uskalla puhua tästä enempää tai löydän itseni kohta asuntokaupoilta. 😀

      Aperitivolta sen sijaan löytäisin itseni mielelläni vaikka heti! Eiköhän sovita joskus treffit Italiaan. 😀 Voidaan suunnitella samalla josko hankittaisiin kakkoskämpät samalta seudulta. 😀

  • Reply Nanna torstai, tammikuu 11, 2018 at 11:59

    Hevonen.

    • Reply Martina torstai, tammikuu 11, 2018 at 17:52

      No olishan se! Tosin mä haluaisin sille samalla myös hoitajan ja jonkun loputtoman rahakirstun kaikkia (yllättäviä) menoja varten. 😀

  • Reply traveldreamer17 torstai, tammikuu 11, 2018 at 13:20

    Minulla on ihan samat haaveet! Siis oikeasti. Matka maailman ympäri, kirjan kirjoittaminen ja kakkoskoti maailmassa, mieluiten Italiassa. En kyllä itsekään pistäisi pahakseni, että niitä kakkoskoteja olisi muuallakin, mutta juuri tuosta Italiasta olen haaveillut, kun se on ihan lempimaitani.

    Ei ole tullut mieleenkään tehdä maailmanympärysmatkaa risteillen, mutta tuohan kuullostaa hyvältä ajatukselta. Ainakin osan matkaa voisi hyvin tehdä laivalla, jossa kivasti olisi koko ajan se tukikohta.

    Näissä haaveissa vaan on sellainen pieni hidaste kuin perhe, mutta kasvaahan ne lapset ja kaipa mieskin voi kasvaa henkisesti ja innostuisi toteuttamaan näitä haaveita :D.

    • Reply Martina torstai, tammikuu 11, 2018 at 17:56

      Hauskaa! Sulla on harvinaisen hyvät haaveet. Eiköhän aleta toteuttaa niitä! 🙂

      Perhe on tosiaan pieni hidaste tai lähinnä mä olen ajatellut sitä, että ainakin risteily pitäisi toteuttaa joko nyt kun lapset eivät ole vielä koulussa tai sitten kun he ovat jo reilusti isompia. Toinenkin pieni hidaste tässä on, nimittäin raha. Henkalle olen syöttänyt näitä ideoitani jo niin pitkään, että hän alkaa olla samaa mieltä kanssani. 🙂

  • Reply Jerry / Pako Arjesta torstai, tammikuu 11, 2018 at 18:11

    Tuo maailman kiertäminen laivalla ei olisi yhtään hassumpi idea :)! Mielelläni toteuttaisin sen itsekin, kun vain oikea laiva löytyisi. Ehkä se Ritz-Carltonin oma jahti, joka alkaa seilata ensi vuonna ;).

    Toisaalta kyllä businessluokassakin tulee varmasti matkustettua joskus maailman ympäri, mutta tiedän ihan varmasti, ettei oma reissumme tule olemaan lainkaan sellainen kuin se on lähes aina kaikilla. Useimmat viettävät paljon aikaa Kaakkois-Aasiassa, mutta me emme luultavasti edes kävisi siellä. Muutenkin teemme varmaankin reissumme noin 3 kuukaudessa sen 6 – 12 kuukauden sijaan.

    Olen kirjoittanut yhden kirjan, mutta haluan joskus vielä kirjoittaa jotain ihan kunnollista eikä pelkästään E-kirja opasta yms. :). Ehkä jotain self helpiä tai vaikkapa fantasiaromaani – you never know. Suosittelen tuota kirjaprojektin harjoittelua ihan vain yleisellä kirjoittamisella, eli alat vaikkapa luoda jotain tarinaa, jota ei ole tarkoitus julkaista koskaan. Siinä saa hyvää harjoitusta.

    Kakkoskoti tai useampi oli pitkään yksi unelmani, mutta nykyään en enää ole siitä niinkään varma. Ongelma on se, että luultavasti stressaisin siitä enemmän kuin nauttisin, vaikka olisin kuinka miljardööri. Ärsyttäisi, että asunto olisi tyhjillään aina välillä + en voisi antaa sitä muidenkaan käyttöön x). Ja pidän liikaa hotelleista, että haluaisin oman asunnon. Mutta eihän sitä koskaan tiedä ;).

    Tämä oli hauska postaus ja toivon, että saat nämä toteutettua jossain vaiheessa! 🙂

    • Reply Martina torstai, tammikuu 11, 2018 at 20:11

      Minäkin toivon että saan unelmani toteutettua jossain vaiheessa! 🙂 Ja saanhan minä kun vaan päätän niin. Se onkin sitten eri asia millä aikataululla.

      Teidän matkaa maailman ympäri olisikin erityisen mielenkiintoista seurata jos ja kun tekisitte sen omalla tyylillänne.

      Minäkään en koe mitään suurta paloa suunnata Kaakkois-Aasiaan. Miellän sen ehkä liikaa reppureissukohteeksi. Ymmärrän että monet sisällyttävät Kaakkois-Aasian kohteita matkaansa maailman ympäri ainakin budjettisyistä. Itse haluaisin sisällyttää matkaani eksoottisempia ja vaikeammin saavutettavia kohteita. Sellaisia joihin ei tule muuten suunnattua. Kaakkois-Aasiaan voi reissata sitten erikseen. Toisaalta mikäs minä olen sanomaan kun en ole siellä suunnalla koskaan käynyt. Voihan se olla että pitäisin kovasti esimerkiksi Vietnamista. Siellä on kuulemma hyvää ruokaa. 🙂

      Kirjahaave on näistä tällä hetkellä vielä kaukaisin, vaikka toisaalta helpoimmin saavutettavissa. En vaan koe olevani vielä valmis kirjoittamaan parasta mahdollista kirjaa. Haluan kokea enemmän ennen kuin ryhdyn hommiin. Ehkä sitten kun olen niin vanha ja raihnainen, etten jaksa enää matkustaa, alan kirjoittaa kirjaa kakkoskodissani. 🙂

      Tunnistan ajatuksesi siitä, että kakkoskoti voi aiheuttaa paljon stressiä. Minuakin ahdistaa ajatus siitä, että se olisi liian paljon tyhjillään, mutta toisaalta voisin antaa sen vuokralle ainakin jos paikan päällä olisi joku tuttu, joka hoitaisi käytännön asioita. Toisin sanoen siis minulla pitäisi olla varaa palkata joku joka katsoo asunnon perään ja hoitaa sen vuokraamista, siistimistä yms. niin että voisin olla huoletta. Toinen asia mikä minua kakkoskodissa mietityttää on se, haluaisinko suunnata aina samaan paikkaan. Maailmassa on niin paljon nähtävää, etten halua jumiutua yhteen (tai muutamaan) paikkaan, vaikka ne olisivatkin kuinka ihania. Näistä ajatuksista huolimatta olisi se kyllä vaan ihanaa että olisi tuttu paikka Italiassa, jota voisi kutsua kodiksi. 🙂

      • Reply Jerry / Pako Arjesta maanantai, tammikuu 15, 2018 at 19:31

        Varmasti saat :)!

        Omassa Italian huvilassa kirjan kirjoittaminen viini lasi kädessä ei kuulosta yhtään hassummalta lomalta. Takuuvarma hittikirja kun sellaisissa puitteissa tekee sen :D!

        Kaikessa on aina puolensa, mutta eihän se selviä muuten kuin kokeilemalla, eli pakko teidän on ostaa se Italia-koti jossain vaiheessa ;).

        • Reply Martina maanantai, tammikuu 15, 2018 at 20:02

          Niinpä. Mä jo niin näen itseni siellä Italian kämpässä kirjoittamassa kirjaa ja mistä arvasitkin, että viinilasi on käden ulottuvilla? 😀 Tai oikeastaan luulen että tartun viinilasiin päivän päätteeksi kun istahdan takan ääreen palkitsemaan itseni hyvin tehdystä työstä. Kesken kirjoittamisen olen tietysti aina niin valtavan inspiraation vallassa, etten malta edes viinipulloa avata.

          Ettei vaan olisi vähän liian ruusuiset kuvitelmat mulla… 😀 Mutta haaveet saa ollakin sellaisia!

  • Reply Sari | SariKoo.fi torstai, tammikuu 11, 2018 at 18:21

    Kakkoskoti on täälläkin haaveissa, Espanjasta. Sen verran pitää isosti haaveilla, että sen ostaminen on tämän vuoden unelmakartalla. Mä pitkään haaveilin myös maailmanympärimatkasta, mutta nyt oon tajunnut, etten ole varsinaisesti reissaaja. Tykkään pysähtyä yhteen paikkaan ja tutustua syvällisemmin siihen. Venyisi melko pitkäksi matka maailman ympäri, jos joka paikassa haluaisi viettää sen 2-3kk 😀 Laiva voisi itsellekin olla vaihtoehto, oon ymmärtänyt, ettei noilla isoilla ristelijäaluksilla edes tunne keinuntaa. Nimim. Matkapahoinvointi-84

    • Reply Martina torstai, tammikuu 11, 2018 at 20:18

      No todellakin pitää haaveilla isosti. Eihän siitä muuten mitään tule. 🙂

      Tuo on totta, että matkalla maailman ympäri tulisi nähtyä kohteista vain pintaraapaisu. Etenkin jos reissun toteuttaa laivalla, joka on yhdessä satamassa maksimissaan muutaman päivän. Minulle se kuitenkin sopisi. Olen liian levoton näkemään maailmaa että malttaisin pysähtyä yhteen paikkaan pitkäksi aikaa. Olen varmaan reissannut vielä liian vähän ja koen olevani vielä ahnehtimisvaiheessa sen sijaan, että jaksaisin todella syventyä yhteen kohteeseen. Italia on toki poikkeus ja Roomaan voisin muuttaa vaikka heti.

      Isoilla risteilyaluksilla ei tosiaan keikuta läheskään niin paljon kuin pienemmillä paateilla. Keinuntaa tuskin huomaa, paitsi sitten kun ollaan ihan oikeasti kunnon aallokossa. Meidän Karibian risteilijä keikkui aika paljon Bahaman lähistöllä kun aallot olivat niin isot, ettemme päässeet lainkaan satamaan. Se oli käsittääkseni poikkeuksellista enkä muista että olisin muuten edes huomannut laivan keinuntaa Karibialla tai Välimerellä risteillessäni. Siinäkin mielessä laiva olisi kiva. Ei turbulenssia eikä muutakaan turhaa heilumista. 😀

  • Reply Meri / Syö Matkusta Rakasta sunnuntai, tammikuu 14, 2018 at 16:53

    Kiva postaus! Maailmanympärimatka on mullakin sellainen kestohaave, tosin viime vuosina olen alkanut pitää sitä vähemmän välttämättömänä. Tykkään nähdä maailmaa lyhyemmillä pyrähdyksillä ja palata sitten aina kotiin hetkeksi. Ehkä silti joskus.

    Kakkoskoti ulkomailla taas ei kiinnosta yhtään. Nytkin tuntuu, että parisuhteen molempien osapuolten sukulaiset, mökit yms. vievät niin paljon aikaa, etten haluaisi olla ”sidottu” vielä yhteen paikkaan lisää, vaikka siellä mielellään kävisikin. Mieluiten siis matkustan aina eri kohteeseen ulkomailla, vaikka kakkoskoti ajatuksena tavallaan ihana onkin.

    • Reply Martina sunnuntai, tammikuu 14, 2018 at 20:44

      Mullakin maailmanympärimatka menetti vähän hohdokkuuttaan kun aloin miettiä sitä lentokentillä hengailua ja aikaerorasitusta. Pitkällä reissulla jossain vaiheessa tulee varmaan myös matkaähky eikä mikään tunnu enää miltään. Nyt kuitenkin kun keksin ettei maailman ympäri ole pakko lentää innostuin ajatuksesta ihan uudella tavalla.

      Kakkoskodissa on puolensa ja puolensa. Ajatus on ihana, mutta muutama käytännön asia pistää miettimään asiaa tarkemmin. Juuri tuo sitovuus on sellainen, mikä ei houkuta, mutta toisaalta jos kakkoskoti on aivan ihana maailman upeimmalla paikalla, niin sitten ei haitanne että samassa paikassa tulee käytyä useasti. 🙂 Täytyy vaan etsiä unelmien kämppä. Helpommin sanottu kuin tehty. 😀

  • Reply Reason for Season maanantai, tammikuu 15, 2018 at 17:20

    Tosi samanlaisia haaveita itselläkin <3. Olen aloittanut ensimmäistä kertaa kirjoittamaan kirjaa alle 10-vuotiaana, enkä vieläkään ole saanut yhtään projektia valmiiksi. Nyt tosin kirjoitan eräälle henkilölle elämäkerta-kirjaa, mutta se on vähän eri juttu, siitä ei tule samalla tavalla oma. Sain pari päivää sitten kyllä yhden kirjaidean ja alan sitä tänä vuonna jollain tapaa työstämään. Sen pystyisi kyllä hyvinkin yhdistämään myös matkustamiseen, maailmanympärimatka ei kuulostaisi ollenkaan pahalta 8).

    • Reply Martina maanantai, tammikuu 15, 2018 at 19:30

      Hei luinkin tuosta sun elämäkertaprojektista. Tosi mielenkiintoista varmasti ja hyvää valmistautumista omaa kirjaa varten. Eikä tuollaisia toimeksiantoja saa ihan kuka tahansa. Onnea siis! 🙂

      Mäkin muistan haaveilleeni kirjan kirjoittamisesta jo ihan lapsena ja aloinkin silloin monta kertaa kirjoittaa erilaisia tarinoita, mutta ei niistä koskaan kirjaa tullut. Odotan sitä kakkoskotia, jossa maltan pysähtyä sitten vanhempana aloilleni kirjoittamaan kaikesta kokemastani. Näen jo itseni työpöydän ääressä kirjoittamassa jossain hiljaisessa Italian kylässä. Jostain syystä mielikuvissani kylässä on silloin rankkasade ja minä vain istun pöytäni ääressä inspiraation vallassa. Sitä odotellessa. 🙂

  • Reply Martta / Martan Matkassa tiistai, tammikuu 16, 2018 at 12:51

    Hauska kuulla että muillakin on samanlaisia haaveita kuin minulla 🙂

    Ensimmäisenä matkailusta tuli mieleeni Australia, sillä maailmaympärysmatka kaikkine vaihtoineen ja lentokenttineen ei todella houkuta minuakaan, mutta tuo risteily kuullostaa kyllä jo paremmalta ja ainahan voi satamassa hypätä pois ja tulla seuraavalla laivalla…

    Kakkoskotihaaveena on ollut myös kirjoittaa kirja, kun lapset oli pieniä pohdiskelin lastenkirjoja, mutta nyt se varmasti olisi kanssa matkailuun liittyvä kirja, ehkä jatke blogille.

    Sitten kolmantena haaveena on todella tuo kakkosasunto, aluksi haaveena oli vanha puutalo jossain Etelä-Suomen rantakaupungissa ja viime vuosina sen rinnalle on tullut kakkoskoti ulkomailla, juurikin Italia tai Ranskan Riveiera.

    Näen itsen maailmanympärysmatkan jälkeen, istumassa Toscanalaisen viinitilan patiolla, olen juuri saapunut ratsastusretkeltäni ja kädessäni on viinilasi, aloitan kirjoittamaan kirjan seuraavaa lukua…

    …ja sitten herätys

    Kiva postaus unelmia pitää olla 🙂

    • Reply Martina tiistai, tammikuu 16, 2018 at 18:45

      Minustakin on kiva kuulla että muilla on samanlaisia haaveita. Haaveet on entistä parempia kun ne saa jakaa muiden kanssa. 🙂

      Ah miten ihanasti kuvailtu tuo viimeisen kappaleen Toscana-hetki! Minun haaveeni on ihan samanlainen ratsastusretkeä myöten. Unelmia pitää todellakin olla. Toivottavasti pääsemme molemmat toteuttamaan niistä ainakin osan. 🙂

  • Reply Jarmo tiistai, tammikuu 16, 2018 at 21:22

    Runokirjasi on jo todellisuutta.

    • Reply Martina keskiviikko, tammikuu 17, 2018 at 11:52

      Totta! Voihan senkin laskea kirjaksi.

  • Reply Mika / Lähtöportti tiistai, tammikuu 16, 2018 at 23:43

    Jos mun pitäisi luetella kolme toteutumatonta unelmaa, niin aika samanlaisia nekin olisi! Itse en varsinaisesti kaipaa maailmanympärimatkaa, mutta kuitenkin useamman kuukauden mittaista matkaa, jonka aikana pääsisi toteuttamaan kaukaisimmat unelmat Uudesta-Seelannista, Australiasta, Cookinsaarista ja Chilestä.

    Kirjankin haluaisin kirjoittaa, mutta nyt kun kirjoitusvimman saa kohdistettua blogiin, en koe sitä tällä hetkellä ajankohtaiseksi. Kakkoskodissa näen nuo samat yllä pohtimasi haasteet, joten siitä en haaveile, mutta ulkomaille muuttamisesta kyllä. Pysyvästi en Suomesta muuttaisi, mutta jonkin jakson asuminen ulkomailla opettaisi varmasti tosi paljon niin kohteesta kuin omasta itsestänikin.

    Miten olisi Italiaan sijoittuva lastenkirja, jossa satua muistuttava tarina sijoittuisi oikeaan Italiaan kaikkine yksityiskohtineen ja tapoineen? 🙂

    • Reply Martina keskiviikko, tammikuu 17, 2018 at 20:34

      Tuossahan olisi ideaa! Italia tulee varmasti näkymään kirjassani sitten joskus tavalla tai toisella. Haluan myös ehdottomasti kirjoittaa ainakin osan siitä Italiassa. Kakkoskodissa tai jossain muussa kämpässä. 🙂

      Niin ja tosiaan, eihän sen kämpän tarvitsisi olla omistusasunto vaan ulkomaille voisi muuttaa hetkeksi vuokrallekin. En ole koskaan asunut Suomessa vuokralla tai edes harkinnut sitä. Siksi olen jotenkin automaattisesti ajatellut että ulkomaillakin pitäisi olla omistusasunto, mutta taisit saada minut toisiin ajatuksiin. 🙂

      Maailmanympärimatkassa minuakin houkuttelee eniten se, että pääsisi näkemään kaukaisia maita, joihin ei muuten tulisi niin helposti mentyä. Australia, Uusi-Seelanti ja Tyynenmeren saaret ovat juuri sellaisia. Ehkä Havaijikin. Siinähän sitä olisikin sitten jo melkein kierretty maapallon ympäri kun nuo käy läpi. 🙂

  • Reply Suunnaton keskiviikko, tammikuu 17, 2018 at 19:40

    Ihana ajatus tuo maailmanympärimatka risteillen! Eipä ole koskaan tullutkaan mieleen, että pitkän reissun voisi toteuttaa myös laivalla. Voi vitsi, kun olisi ihana päästä lukemaan sun kokemuksiasi siitä!

    • Reply Martina keskiviikko, tammikuu 17, 2018 at 20:24

      Musta olisi ihana päästä kirjoittamaan kokemuksia siitä! Toivottavasti pääsen vielä tekemään niin. 🙂

  • Reply Marianne/Heavy Metal Traveler perjantai, tammikuu 19, 2018 at 18:04

    Kirjan kirjoittamisesta olen haaveillut minäkin ihan pikkutytöstä asti. Vielä ei ole kuitenkaan kärsivällisyys niin suureen urakkaan riittänyt.

    • Reply Martina perjantai, tammikuu 19, 2018 at 20:40

      Se on niin suuri urakka että minäkin odotan vielä sopivaa hetkeä.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää sunnuntai, tammikuu 21, 2018 at 09:05

    Upeita kuvia! Toivottavasti unelmasi tulevat toteen! Kakkoskodista ulkomailla mainitsen sen verran, että on kummallista kun itse en osaa missään 100% tyytyväinen. Kun olen Suomessa, kaipaan maailmalle ja kun olen kotona Kaliforniassa niin kaipaan Suomeen.

    • Reply Martina sunnuntai, tammikuu 21, 2018 at 19:59

      Kiitos, minäkin toivon niin! Kakkoskodissa on varmasti puolensa ja puolensa. Olen aika varma että minullekin kävisi juuri noin. Oppisin varmasti kaipaamaan tiettyjä asioita Suomesta kun asuisin hetken muualla. Ja toisinpäin tietysti myös.

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY sunnuntai, tammikuu 21, 2018 at 12:42

    Martina, mulla on nämä ihan samat unelmat. Maailmanympärimatkan toteuttaisin tosin varmaan lentäen ja maita pitkin. En tiedä milloin, ehkä eläkäisenä? Mutta jonain päivänä. 🙂

    Tuo kirjan kirjoittaminen on ollut myös haaveena jo vuosia, tai sen julkaistuksi saaminen. Vuoden alusta olen taas aloittanut todella aktiivisen kirjoitusvaiheen, editoin omaa käsistä enemmän kuin kirjoitan blogia. Se onkin välillä haastavaa, kun nautin niin kovasti myös blogin kirjoittamisesta, mutta tuo kirja ei vaan edisty jos en päätä uhrata sille aikaa. Toivon sulle tosi paljon onnea ja intohimoa siihen aiheeseen, sä kirjoittaisit aivan varmasti loistavan ruoka/matkakirjan. 🙂

    Ja kakkoskoti ulkomailla – kyllä kiitos! En tosin vielä tiedä missä, mutta jossain, missä marraskuut olisivat aurinkoisia. Unelmat on kyllä tärkeitä ja ihania.

    • Reply Martina sunnuntai, tammikuu 21, 2018 at 20:17

      Onpa kiva kuulla että jaamme samat haaveet. En toisaalta ole yhtään yllättynyt siitä että meillä on samanlaisia ajatuksia. 🙂

      Upeaa että olet jo noin pitkällä kirjaunelman kanssa. Kannattaa kirjoittaa sitä mitä kulloinkin eniten haluaa ja mikä sujuu parhaiten. Jos kirja etenee nyt hyvin niin panosta ihmeessä siihen. Blogia ehtii sitten taas myöhemmin jos tarvitset kirjan kanssa luovan tauon.

      Nimenomaan, kakkoskoti jossain missä marraskuut ovat aurinkoisia ja tammikuut lämpimiä! Siinä on kaksi inhokkikuukauttani Suomessa. Joulukuu menettelee joulun ansiosta ja helmikuussa aletaan olla jo niin lähellä kevättä, että sekin on ihan ok.

  • Reply Kohteena maailma / Rami maanantai, tammikuu 22, 2018 at 09:36

    Näistä itselle kolahtaa ensimmäiset kaksi, jotka ovat molemmat myös omia unelmia. Kolmas on ollut, mutta se on viimevuosina jäänyt taka-alalle. Toki jos oikeasti haluaisi viettää pitkiä aikoja samassa paikassa ulkomailla, niin voisi tulla vielä uudestaan ajankohtaiseksi. Mutta tällä hetkellä talviajan golftukikohta on haudattu – ehkä sitten eläkkeellä 😀

    • Reply Martina maanantai, tammikuu 22, 2018 at 21:12

      Mullakin kakkoskoti odottanee vielä vuosia tai vuosikymmeniä, samoin kirja. Maailmanympäriristeilylle voisin sen sijaan lähteä vaikka heti! Se voisi toimia pientenkin lasten kanssa. 🙂

    Leave a Reply