Auschwitz-Birkenau – Keskitysleirin kauhut

“Arbeit macht frei”, lukee kuuluisan portin yläpuolella. Kuljen avoimesta portista sisään sekavin tuntein. Olen toisaalta erittäin kiinnostunut näkemään paikan, josta olen lukenut monta kirjaa, nähnyt elokuvia ja karmeita yksityiskohtia paljastavia dokumentteja. Toisaalta minua ahdistaa nähdä se kaikki enkä ole varma pystynkö siihen.

Auschwitz, holokausti, natsien toteuttama juutalaisiin kohdistunut joukkomurha. Keskitysleiri, kaasukammiot, krematoriot. Tästä vierailusta jää pakostikin sieluun jälki.

auschwitz-1

auschwitz-2

auschwitz-16

Heti portista sisään kuljettuani mietin, kuinka moni tästä on kulkenut vain yhteen suuntaan. Ajatuskin puistattaa. Kun katson ympärilleni yllätyn miten (anteeksi jo etukäteen sanavalintani) viihtyisää ja kaunista täällä on. Ne ovat kaksi sanaa, joita en olisi ikinä voinut kuvitellakaan käyttäväni jostain niin kamalia tapahtumia nähneestä paikasta kuin Auschwitz, mutta totta se on. Rakennukset ovat hyväkuntoisia ja alue näyttää joulukuisessa auringonpaisteessa yllättävän kauniilta.

Aluetta kiertävät piikkilanka-aidat muistuttavat kuitenkin alueen historiasta ja kävelemme varovaisin askelin sisään ensimmäiseen parakkiin. Auschwitz koostuu kahdesta leiristä. Paremmin säilyneestä Auschwitz I:stä, josta aloitamme kierroksemme sekä pienen matkan päässä sijaitsevasta Birkenausta, jonne suuntaamme kierrettyämme ensin museoksi muutetut Auschwitz I:n parakit.

auschwitz-3

auschwitz-4

auschwitz-5

Auschwitz I

Ykkösleirin parakit on rakennettu aikoinaan muuhun käyttöön, mikä selittää osaltaan niiden hyväkuntoisuuden. Portilta ostettu opaskirja kertoo, mitä mistäkin parakista löytyy ja valitsemme niistä kiinnostavimmat. Olen varautunut kaikkeen kun astun ensimmäiseen huoneeseen. En tiedä miten tulen reagoimaan, sillä en ole nähnyt mitään näin kamalaa koskaan. Saatan alkaa itkeä tai saattaa olla, että käsitän tämän kaiken vasta myöhemmin enkä reagoi vielä mitenkään. Eniten pelkään että alan nauraa hysteerisesti. Joskus käy niin kun isoja asioita ei osaa muuten käsitellä.

Tutustumme parakkeihin omaan tahtiimme ja se on hyvä päätös. Opastetut kierrokset liikkuvat makuuni aivan liian hitaasti eikä väkijoukossa meinaa nähdä mitään. Tiedän myös tarpeeksi paljon Auschwitzin historiasta etten tarvitse senkään takia opasta. Säästämme sitä paitsi ajan lisäksi hieman rahaa kun kierrämme aluetta omaan tahtiimme. Sisäänpääsy Auschwitziin on ilmainen, mutta opastetut kierrokset maksavat.

auschwitz-6

auschwitz-7

auschwitz-8

Käsilaukun kokoa on rajoitettu niin ettei yli A4:n kokoista laukkua saa ottaa mukaan alueelle. Omani jää siis autoon, mutta järjestelmäkameran saa viedä Auschwitziin. Kuvaan paljon ulkona, mutta sisällä parakeissa en juurikaan. Osassa niistä kuvaaminen on kiellettykin. Kaasukammiossa ja krematoriossa saisi kuvata, mutta en pysty.

Kaasukammio ja krematorio sijaitsevat bunkkerimaisessa rakennuksessa leirin laidalla. Pimeä luolamainen tila on karmaiseva ja ulko-ovella pysähdyn miettimään, kuinka moni on kulkenut ovesta sisään, mutta ei enää ulos. Katossa on luukku, josta kaasua tiputettiin ja viereisessä huoneessa on polttouunit. En halua olla täällä kauan. Paikka ahdistaa ja on kuin tuntisin menneiden aikojen haamujen läsnäolon. Niin moni on kuollut täällä ettei sitä voi mitenkään käsittää.

auschwitz-17

auschwitz-18

auschwitz-19

Eniten mietin ihmisten pahuutta ja sitä, miten tämä kaikki on voinut olla mahdollista. Kuka on saanut näin järjettömän idean ja saanut niin monta ajattelematonta ääliötä siihen mukaan? Miksei kukaan lopettanut koko touhua ajoissa? Miksi kukaan on voinut suostua tekemään tällaisia kauheuksia? En vaan ymmärrä. En mitenkään.

Yksityiskohdat jäävät mieleen pitkäksi aikaa ja alan ajatella niitä oikeastaan vasta kotona. Yhdessä museohuoneessa on kasa vangeilta kerättyjä hiuksia, jotka oli määrä lähettää Saksan tekstiiliteollisuudelle. Toisessa huoneessa on matkalaukkuja sekä kenkiä ja toisessa havainnollistetaan miten vangit nukkuivat. Käytävillä on loputon määrä kuvia täällä kuolleista ihmisistä. Erään huoneen ovella ehdin nähdä kuvia lapsista sekä pienen neulotun mekon. Sen enempää en voi katsoa. Tämä on liikaa. Lapsista kertovaa huonetta emme halua nähdä. Käännymme pois ja astelemme hiljaisina ulos parakista.

auschwitz-9

auschwitz-10

auschwitz-12

Kahden parakin välissä on seinä, jonka edessä ammuttiin lukuisia ihmisiä. Nyt seinän edessä on kukkia ja kynttilöitä. Piikkilanka-aidat seisovat yhä paikallaan ja keskellä leiriä oleva puurakennelma paljastuu hirttopuuksi. Tässä roikkuivat pakoa yrittäneet vangit varoituksena muille.

Kierrämme ykkösleirin noin tunnissa. Arvioitu aika alueen kiertämiseen on kaksi tuntia ja toiseen leiriin, Birkenauhin, kuluu keskimäärin tunti. Koska olemme nopeita kiertämään, arvelemme selviävämme sieltä puolessa tunnissa ja olemme oikeassa.

Niin kauhealta kuin se kuulostaakin, syömme ennen Birkenauhin siirtymistä pizzaslicet ykkösleirin ulkopuolella. Kävi juuri niin kuin ajattelinkin. En käsitä tätä kaikkea vielä, vaan olo on pääosan ajasta neutraali ja nälkäkin on. Minua nolottaa myöntää se. Olenko paha ihminen kun voin syödä tällaisessa paikassa?

auschwitz-14

auschwitz-15

auschwitz-32

Käsittelen näkemääni kunnolla vasta kotona. Pienissä osissa, aina kun jotain tulee mieleen ja eniten tätä postausta tehdessäni. Etenkin kuvien läpikäyminen saa mietteliääksi. Työstän tekstiä pitkään mielessäni ennen kuin alan kirjoittaa. Mietin kauan voinko ylipäätään tehdä postauksen Auschwitzista. Miten pukea sanoiksi kaikki se kauheus? Enhän vaan vahingossa loukkaa ketään?

Mietin postauksen tekemistä jo matkalla Birkenauhin ja päätän, ettei tästä aiheesta pidä vaieta, vaan teen sellaisen postauksen kuin parhaaksi näen. Kuvia siihen tulee ainakin ja tekstiäkin jos sitä syntyy. Väkisin en väännä mitään, mutta näköjään minulla on kuitenkin aiheesta jonkun verran sanottavaa.

auschwitz-22

auschwitz-21

auschwitz-25

Birkenau

Birkenauhun pääsy on vapaampaa. Jos Auschwitz I:n ovella oli metallinpaljastimet ja laukkujen tarkastus, voi Birkenauhun kulkea vapaasti ovesta sisään ja mukana saa olla isompikin laukku. Pujahdamme pääovesta sisään ja pysähdymme melko pian paikallemme.

Alue on valtava. Suurin osa rakennuksista ehdittiin tuhota, mutta piikkilankojen rajaama alue raunioineen kertoo silti karua tarinaa siitä, että Birkenau rakennettiin oikeastaan vain ja ainoastaan tuhoamisleiriksi niin valtavalle määrälle ihmisiä, ettei sitä voi käsittää edes paikan päällä. Täältä ei selvitty hengissä.

Kävelemme alueen toiseen päähän junaraiteita pitkin ja viereistä tietä pitkin takaisin portille. Tähän kuluu puoli tuntia. Pysähdymme välillä kuvaamaan ja katselemaan silmänkantamattomiin näkyviä raunioita. Kuinka paljon ihmisiä tänne on mahtunut ja mikä kohtalo heillä kaikilla onkaan ollut.

auschwitz-28

auschwitz-20

auschwitz-27

Ajatus kuoleman määrästä on karmaiseva, mutta silti tämäkin leiri näyttää hämmentävän kauniilta iltapäivän auringossa, jonka unenomainen valo luo jollain tapaa lohtua ja herättää toivoa tavalla, jota en osaa kuvailla tämän paremmin. Leirin vieressä kulkee yhä käytössä oleva junarata ja junan vihellys saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Juna on tulossa. Onneksi ei enää tänne.

Jos Auschwitz I on museomaisempi ja antaa paljon informaatiota keskitysleirien kauhuista, on Birkenau valtavan kokonsa vuoksi vaikuttavampi ja pistää asiat mittasuhteeseen. En osaa sanoa kumpaa suosittelen enemmän jos vain toinen pitäisi valita. Kierrä molemmat.

auschwitz-24

auschwitz-30

auschwitz-26

Käytännön asioita

Loppuun vielä hieman käytännön asioita. Me varasimme Auschwitz-kuljetuksiin privakuljetuksen, joka haki meidät suoraan lentokentältä (miten iloinen tapa aloittaa reissu), kuljetti meidät Auschwitz I:stä Birkenauhin ja sieltä hotellille oman aikataulumme mukaan. Kuljettaja ja auto olivat siis käytännössä koko päivän vain meidän kahden käytössä. Koko lysti maksoi 180 PLN henkilöltä. Isommalla ryhmällä se olisi ollut edullisempaa.

Auschwitziin pääsee myös julkisilla ja moni tuntuu suosivan opastettuja kierroksia. Vaikka ei ottaisi opastusta, on sisäänpääsy ykkösleiriin hyvä varata etukäteen, sillä vierailijamäärää on rajoitettu. Birkenauhin ei tarvitse lippua. Me emme olleet tajunneet että ilmaiseen museoon pitää varata liput etukäteen, mutta kuljettajamme hoiti homman heti lentokentältä lähtiessämme alueella jo olevien kollegojensa avulla.

Krakovasta Auschwitziin ajaa noin tunnin suuntaansa. Ykkösleiriin suositellaan varattavaksi kaksi tuntia ja Birkenauhin tunti. Me kiersimme alueet puolta nopeammin. Leirien välimatka on noin 2 kilometriä.

auschwitz-31

auschwitz-23

auschwitz-33

Jokainen reagoi leiriin eri tavalla, mutta herkempien kannattaa ottaa huomioon, että vierailu voi olla liikaa ja pois pitää päästä nopeasti. Tätä kuulemma tapahtuu ja pelkäsin, että minulle käy juuri niin. Siksi yllätyin miten helppo vierailu oli kuitenkin minulle. Kuten sanoin, en tainnut käsittää asioita kunnolla paikan päällä, vaan mietin niitä vasta myöhemmin pienissä osissa.

Moni on sanonut myös, että leirillä vierailun jälkeen olo on koko loppupäivän alakuloinen eikä illalle kannata varata mitään erityistä ohjelmaa. Siihen voi toki varautua, mutta me lähdimme siitä, että iloinen ohjelma vie synkät ajatukset pois ja lopulta unohdimme koko Auschwitzin ainakin hetkeksi. Tutustuimme Krakovan joulutoriin ja vanhaan kaupunkiin ja puhuimme ihan muista asioista. Sieluun jäi kuitenkin jälki ja palaan näkemääni varmasti vielä useaan otteeseen.

auschwitz-11

auschwitz-13

Previous Post Next Post

You Might Also Like

48 Comments

  • Reply alex tiistai, maaliskuu 21, 2017 at 23:12

    Hyvin olet pukenut ajatukset ja tunteet Auschwitz-Birkenaun ympärillä sanoihin postauksessa.
    Ihan samantyyppisiä pähkäilyjä oli itsellänikin kun tein pari viikkoa sitten oman postauksen paikasta – sanat kun tuntuvat välillä riittämättömiltä.
    http://www.rantapallo.fi/matkoilla/2017/02/23/auschwitz-birkenaun-keskitysleiri-ihmiskunnan-synkinta-historiaa/

    Olen aivan samaa mieltä siitä, että paikasta voi ja pitääkin kirjoittaa – jotta ihmiskunta ei koskaan unohtaisi.

    • Reply Martina torstai, maaliskuu 23, 2017 at 11:49

      Kiitos! Sanat tulivat lopulta kuin itsestään kunhan aihetta oli ensin pyöritellyt mielessä tarpeeksi kauan. Silti sanat tuntuvat todellakin ihan riittämättömiltä. Auschwitz jos joku on sellainen paikka, joka pitää nähdä itse. Ihmiskunta ei saa unohtaa. Luin tuon sinunkin postauksesi. Se on todella hyvin kirjoitettu ja olen iloinen että olet tarttunut näin vaikeaan aiheeseen.

  • Reply Valkkis torstai, maaliskuu 23, 2017 at 00:15

    Olen myös käynyt nuo samat pohjattoman surulliset paikat läpi, ja hyvin samoilla fiiliksillä. Museon järkyttävät kuvat toisensa perään ovat hämmentävän turruttavia, eikä mieli voi käsittää kaikkea kerralla. Me kierrettiin myös se lapsiosio läpi, silloin meillä ei ollut vielä omaa jälkikasvua. Enää en voisi sinne varmastikaan mennä.

    • Reply Martina torstai, maaliskuu 23, 2017 at 11:55

      On jännä miten oma jälkikasvu vaikuttaa tällaisten asioiden kokemiseen. Pidin itseäni ennen paljon paksunahkaisempana ja suorastaan imin tietoa Auschwitzista ja muista vastaavista kauheuksista. Toki ne tuntuivat silloinkin pahalta, mutta pystyin lukemaan kirjoja ja katsomaan elokuvia melko helpostikin (toivottavasti tämä ei nyt kuulosta siltä että olen ollut ihan hirviö!). Olisin varmasti kiertänyt sen lapsiosionkin ennen oman lapsen syntymää, mutta nyt en mitenkään voinut. Tuli vaan niin käsittämättömän paha olo siinä ovella. Ennen reissua katsomani dokumenttisarja Auschwitzista oli myös paikoin niin kamalaa katsottavaa, että oli pakko sulkea silmät ja silti tapahtumat tulivat uniinkin. Maailman pahuus koskettaa niin paljon syvemmältä kun on omaa jälkikasvua.

  • Reply Susanna/Matkapatonki sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 20:33

    Auschwitz on kyllä hyvin mieleenpainuva kokemus, jossa jokaisen pitäisi joskus käydä – niin kurja kuin paikka onkin. Muistan kun itse olin siellä lukioikäisenä hiihtolomaryhmän kanssa ja kaikki valittelivat milloin kylmyyttä, milloin krapulaansa tai nälkäänsä. Siinä tuli itsellekin sellainen olo, että onko minulla edes oikeus sanoa ääneen, että jäädyn täällä viimassa? Että pienestä mekin hyvään tottuneet valitamme, jopa näissä maisemissa.
    Auschwitzistä voi katsoa vaikka kuinka paljon elokuvia ja dokumentteja, mutta paikan päällä kaikki se pahuus ympärillä vasta kolahtaa. Miten ihmiset ovatkaan voineet olla niin julmia (ja ovat kyllä sitä vieläkin)? Kuten aiemmin jo on kommentoitu, tällaisia asioita on vaikea pukea sanoiksi. Siksi näissä paikoissa pitäisikin itse käydä.

    • Reply Martina maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 12:50

      Hei tuo on muuten ihan totta, että Auschwitzissa ja muissa vastaavissa paikoissa tuntuu niin hullulta valittaa yhtään mistään. Minäkin meinasin sanoa, että onpas kylmä tuuli kun kaivoin pipon päähän Birkenaussa, mutta pidin suuni supussa, sillä minä tuskin tiedän kylmyydestä mitään kun vertaa siihen, millaista kylmyyttä täällä on koettu. Puhumattakaan siitä kun tunnustin varovaisesti kaverille, että minulla on oikeastaan nälkä, kun haistoimme pizzan tuoksun. Asiat menee niin uuteen mittasuhteeseen ettei tosikaan. Jotenkin sitä osaa olla kiitollinen siitä mitä on kun saa konkreettisen muistutuksen maailman pahuudesta.

  • Reply Terhi / Muru Mou sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 21:15

    En ole käynyt Auschwitzissa, mutta Kambodzan Kuoleman kentät jätti pysyvän jäljen. Kävin siellä aurinkoisena päivänä ja alue oli liian kaunis siellä tapahtuneisiin asioihin nähden. Oli jotenkin pysäyttävää tajuta, että todennäköisesti kauheuksien tapahtuessa siellä oli juuri samanlaisia kauniita ja aurinkoisia päiviä… Vaikka uskon, että reagoisin Auschwitzissä käymiseen voimakkaasti (joko jo paikan päällä tai vasta myöhemmin), haluan käydä siellä silti. Olen Susannan kanssa samaa mieltä, että nämä on niitä paikkoja, joissa jokaisen pitäisi käydä.

    • Reply Martina maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 12:54

      Kuoleman kentät on varmasti yhtä järisyttävä kokemus kuin Auschwitz. Sielläkin pitäisi käydä, jokaisen. Ja juuri tuo on minustakin hurjaa kun tajuaa, miten kaunista niin kamalissa paikoissa on ollut. Minäkin ihailin mielessäni kaunista utuista auringonvaloa, joka laskeutui leirin ylle ja tajusin, että samanlainen valo on ollut Auschwitzissa varmasti myös silloin, kun kauheuksia on tapahtunut. Onkohan kukaan pysähtynyt ihailemaan sitä silloin? Tuskinpa. Niin iso ristiriita kauniin maiseman ja kauheiden tapahtumien välillä. Juuri tällaisia asioita jää pohtimaan vierailun jälkeen vielä pitkäksi aikaa.

  • Reply Merituuli sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 22:08

    Tämä on paikka johon en pysty. Joskus ajattelin sinne meneväni, mutta en enää.
    Olen Amerikassa synagogassa nähnyt suloisen, iäkkään pariskunnan, jotka istuivat aivan kylki kyljessä. Kuulin tuttavaltani, että he ovat olleet Schindlerin listalla. Itku tuli jo siitäkin.

    • Reply Martina maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 12:58

      Huh, mullakin meni kylmät väreet tuosta pariskunnasta. Kuulin, että joku Auschwitzin opas oli kysynyt eräältä opastettavaltaan, onko hän käynyt Auschwitzissa aiemmin. Vastaus oli ”Kyllä, vuonna 1942”. Oli kuulemma tullut aika hiljaista.

  • Reply Noora | Kerran poistuin kotoa sunnuntai, maaliskuu 26, 2017 at 22:21

    Mä olen lukenut Auschwitzista aika paljon. Olen aina ollut kiinnostunut historiasta ja yläasteella varsinkin toinen maailmansota tempaisi mukaansa. Se oli niin absurdia, miten voi vihata toisia ihmisiä niin paljon. Mun suosikkikysymys on aina ollut miksi, ja sen takia olenkin varmasti aiheesta lukenut niin paljon. Yrittänyt ymmärtää mutta vain vellonut raastavassa epäuskossa. Keskitysleiritarinat ovat niin järkyttäviä. Mä haluaisin joskus käydä tutustumassa johonkin niistä, mutten usko koskaan pystyväni. Tieto lisää tuskaa ja olen lisäksi muutenkin todella herkkä tuollaisten paikkojen viboille. Mutta on erittäin tärkeää, että nämä paikat edelleen pysyvät. Muistuttamassa siitä millainen peto ihminen voikaan olla.

    • Reply Martina maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 13:01

      Mulla on vähän sama, että olen halunnut ymmärtää miksi, mutta ei sitä voi tällaisissa asioissa mitenkään tajuta. Minustakin on tärkeää että tällaiset paikat pysyvät museoina, jotta kauheuksia ei koskaan unohdeta. Auschwitz on vierailukohteena jotenkin niin ymmärryksen ylittävä, että reagoin siihen yllättävän vähän ainakin paikan päällä. Esimerkiksi Miamissa sijaitsevalla Holokaustin muistomerkillä mulla oli koko ajan pala kurkussa ja sain taistella ihan tosissani kyyneliä vastaan. Auschwitzissa olin jotenkin ihan turta.

  • Reply Sannahof // Unelmamaja maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 00:34

    Toinen maailmansota, sen kammottavat tuhot ja käsittämätön julmuus ovat aina mietityttäneet ja kiinnostaneet valtavasti. Olen katsonut kymmenittäin elokuvia ja dokkareita sekä lukenut lukemattomia kirjoja etenkin Auschwitzin kauheuksista. Haluan vielä joskus päästä käymään Auschwitz-Birkenaussa, vaikka en tiedä, kuinka reagoisin tilanteeseen. Jo tämän tekstin lukeminen aiheutti välillä palan kurkkuun.

    Olen käynyt muutama vuosi sitten Belgiassa Fort Breendonkissa, joka oli hyvin pieni työ- ja vankileiri verrattuna itse pääkallopaikkaan. Silti vierailu teki lähtemättömän vaikutuksen ja ihmisten julmuus kylmäsi. Suosittelenkin tätä kohteeksi, jos keskitysleirihistoria kiinnostaa, mutta Auschwitz tuntuu liian rankalta paikalta. Jo tästäkin paikasta saa aivan erilaista perspektiiviä historian havinaan. Muistan edelleen elävästi useita yksityiskohtia vierailulta, mutta silti koen, että minun on päästävä käymään myös Auschwitzissä, vaikka se varmasti onkin henkisesti kova paikka minulle.

    • Reply Martina maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 13:06

      En tiedä miten Auschwitzia voi vertailla muihin vastaaviin leireihin, muuta kuin että se on varmasti isompi ja kamalampi. Kannattaa ehdottomasti vierailla siellä, vaikka omat reaktiot jännittävätkin. Mulla kävi tosiaan niin etten reagoinut paikan päällä juuri mitenkään. Tietenkään minua ei kauheasti hymyilyttänyt ja olin aika hiljaista tyttöä, mutta muuten kuljin vaan jotenkin ihan turtana ja käsittelin asioita mielessäni vasta jälkeenpäin. Väittäisinkin että Auschwitzia on vaikea käsittää paikan päällä. Se menee niin yli ymmärryksen.

  • Reply Reissaaja1 maanantai, maaliskuu 27, 2017 at 18:52

    Olen käynyt Auschwitzissa kaksi kertaa ja tietenkin ensimmäinen kerta oli mieleenpainuvampi. Suurimman vaikutuksen (väärä sanavalinta, mutta en nyt keksi parempaakaan) teki Birkenaussa kun tajusi keskitysleiriparakkien laajuuden, lähes niin pitkälle kun pystyi katsomaan, oli kentällä luhistuneita piippuja ja niitä oli paljon! Suosittelen myös omaa retkeä, minulla oli molemmilla kerroilla eri ystävät mukana ja nekin porukat hajosivat, koska toiset eivät vain halunneet mennä esim. kaasukammioon sisälle.

    • Reply Martina tiistai, maaliskuu 28, 2017 at 11:06

      Jep, se oli ihan hirveä hetki kun tajusi miten paljon parakkeja Birkenaussa on ollut. Ja kaikki ihan täynnä ihmisiä, jotka on määrä tappaa. Tosiaan oma retki ilman opasta on siinäkin mielessä hyvä, että alueella voi kiertää vain ne alueet, joissa haluaa/pystyy käymään eikä missään ole pakko jumittaa pitkää aikaa muun ryhmän mukana jos alkaa ahdistaa. Mulla tulisi varmaan pakokauhu jos menisin ison ryhmän mukana kaasukammioon. Nyt pääsimme kiertämään sen omaan tahtiimme (nopeasti) ilman tungosta.

  • Reply Pirkko / Meriharakka tiistai, maaliskuu 28, 2017 at 14:27

    Vaikka nämä paikat kertovatkin kauheista asioista, niin olen kyllä sitä koulukuntaa, että nekin asiat – ja näissä leireissä menehtyneet ihmiset – pitää muistaa ja siksi on hyvä, että ainakin osasta leirejä on tullut muistomerkkejä ja siinä mielessä nähtävyyksiä.
    Kuuntelin myös melko äskettäin viisasta politiikkoa, joka totesi, että vihapuheet olivat ensimmäinen askel tuolloinkin, naapuri kääntyi naapuria vastaan ja kohta oltiinkin jo kansanmurhan tasolla, eli erilaiset vihapuheet on oikeasti syytä tuomita alkuunsa.

    • Reply Martina keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 10:45

      Niinpä, tällaiset asiat pitää muistaa ja siksi on hyvä että Auschwitzistakin on tehty museo/muistomerkki. Kauhistuttava ajatus tuo, että kaikki on alkanut samanlaisesta vihapuheesta kuin mitä nytkin kylvetään ympäriinsä.

  • Reply sari/ matkalla lähelle tai kauas tiistai, maaliskuu 28, 2017 at 18:46

    En ole käynyt Auschwitzissä mutta Sachenhausissa kyllä. Sekin paikka pisti miettimään. Julma maailma ja sen julmat ihmiset. Mikä saa meidät tekemään moista? Auschwitz on kuuluisa jo ihan sen vuoksi, että siitä on olmeassa niin paljon elokuvia ja muita stooreja.

    • Reply Martina keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 10:47

      Tällaiset paikat herättävät aina paljon isoja kysymyksiä. Auschwitz lienee tosiaan tunnetuin leiri elokuvien ja muiden tarinoiden myötä. Luulen että mulle riitti Auschwitzissa vierailu. Ei tarvitse nähdä enää muita leirejä. Ei ainakaan ihan heti kun tämänkin vierailun käsittely on vielä kesken.

  • Reply Paula - Viinilaakson viemää tiistai, maaliskuu 28, 2017 at 18:47

    Hui, tämä vierailu jää varmasti mieleen loppuiäksi. Olen kuullut paljon erilaisista reaktioista tutuiltani jotka ovat paikan päällä käyneet, ja miettinyt mitenkähän mahtaisin itse reagoida. Haluan kuitenkin käydä täällä joskus, ja mieheni myös. Tämä on kuitenkin pala maailman historiaa vaikka onkin kauhea sellainen. Uskon että minulle käy samoin kuin sinulle, käsittelen todellisuudessa kaiken näkemäni sitten vasta jälkeenpäin ja ajan kanssa.

    • Reply Martina keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 10:48

      Luulen että aika moni reagoi samalla tavalla kuin minä, sillä en nähnyt paikan päälläkään isoja reaktioita. Kaikki vain laahustivat vakavina paikasta toiseen ja kunnioittivat näkemäänsä hiljaisuudella. Odotin, että edes joku itkisi tai haluaisi heti pois, mutta minun silmääni sellaista ei osunut. Toisaalta en nyt ihan hirveästi tuijotellutkaan ihmisiä, joten kyyneleet saattoivat jäädä siksikin huomaamatta.

  • Reply Anna | Tämä matka -blogi keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 08:29

    ”Mietin kauan voinko ylipäätään tehdä postauksen Auschwitzista. Miten pukea sanoiksi kaikki se kauheus? ”

    Kun asiat kertoo asioina, ei tarvitse pohdiskella tuollaisia. Jos mukaan laittaa mielipiteitään, voi vahingossa loukata. Jos kovin värittää kertomusta, ottaa riskin, että koko postauksesta tulee vain kauhisteluoksennusta.

    • Reply Martina keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 10:49

      Varmasti ihan totta. Tämä on ollut ehkä vaikein aihe, josta olen kirjoittanut.

  • Reply Emma / Mutkia Matkassa keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 10:56

    Nämä ovat paikkoja, joissa jokaisen varmaan tulisi käydä, että todella ymmärtäisi historiaa ja sen julmuuden määrää. Mutta itse en silti tiedä pystyisinkö käymään tuolla, ainakin tiedän että ahdistuisin kokemuksesta pahasti ja varmaan itkisin koko vierailun ajan 🙁

    • Reply Martina keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 11:18

      Vaikka sanonkin, että jokaisen pitäisi nähdä tällaiset paikat, niin jos vierailu Auschwitzissa tuntuu liian pahalle, niin sitten ei todellakaan tarvitse käydä. Silloin ymmärtää sen pahuuden ihan muutenkin. Minäkin pelkäsin että itken koko ajan tai etten pysty olemaan leirissä kovin kauaa, mutta pystyinkin tosiaan kiertämään alueen yllättävän helposti. Pahimmat ahdistuneisuuden tunteet tulivat vasta jälkikäteen ja toisaalta myös etukäteen. Paikan päällä olin vaan ihan turta.

  • Reply Katja/jumalainenseikkailu keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 11:50

    Todella hyvin olet tuonut esiin tämän paikan ja tunnelmat. Kuvatkin ovat erinomaiset. Enkä sano tätä siksi, että nyt kuuluu kehua, vaan olen ihan oikeasti sitä mieltä 🙂 Itse tuolla käyneenä en varmasti olisi osannut kirjoittaa paikasta juttua. Kuvaaminenkin tuntui väärältä. Mutta on tosiasia, ettei näitä paikkoja ja tapahtumia saa unohtaa. Hieno juttu tärkeästä aiheesta!

    • Reply Martina keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 12:03

      Voi kiitos Katja! Etenkin kuvien kehuminen lämmittää, sillä yleensä Henkka hoitaa meillä kuvaamisen, mutta koska olin nyt matkalla kaverin kanssa, kuvasin itse ja vieläpä huonommalla (kevyemmällä) kameralla. Kuvaaminen meinasi tuntua etenkin alussa väärältä ja kaasukammiossa sekä parakeissa pidinkin kameran kiinni. Muualla kuvasin menemään kun muutkin kuvasivat, mutta silti tällaisen paikan kuvaaminen sekä sanoin että kuvin tuntui tosi vaikealta. Onneksi kuitenkin tein sen, sillä tästä aiheesta ei minunkaan mielestäni pidä vaieta.

  • Reply Lotta | Watia.fi keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 15:09

    Tosi mielenkiintoinen kohde ja hyvän postauksen olet saanut aikaiseksi. Tää on just niitä toisaalta todella mielenkiintoisia kohteita, toisaalta taas sellaisia, että haluaisi vaan ummistaa silmänsä kaikelta pahalta. Mutta historia, hyvässä ja pahassa, on silti tärkeä tuntea. Kunhan ei enää vastaava toistuisi. Virheistä on opittava.

    • Reply Martina keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 15:34

      On totta ettei Auschwitzia ja muita vastaavia kauheuksia voisi millään ajatella joka päivä vaan silmät on ummistettava välillä. Hyvä että välillä tiedostaa maailman pahuuden ja sitten voi taas keskittyä iloisempiin asioihin. Me itseasiassa juteltiin kaverin kanssa Auschwitzin oppaiden työstä. Miten he kestävät sitä? Turtuuko siihen että viettää kaikki työpäivänsä keskitysleirillä? Onko heillä yhtä mustaa huumoria kuin vaikkapa hautaustoimiston väellä sanotaan olevan? Sen tiedän, että minusta ei olisi oppaaksi tällaiseen paikkaan.

  • Reply Stacy Siivonen keskiviikko, maaliskuu 29, 2017 at 21:48

    Jotenkin olen pelännyt olevani liian herkkä tuollaiselle, mutta en ehkä olekaan. On helpompi, kun pahan voi ulkoistaa. Tässä iässä voin jo sanoa, etten olisi ollut osallistumassa natsihommeleihin millään tavalla, enhän nykyisinkään hyväksy sitä, että Migri lähettää ihmisiä kuolemaan Irakiin. KGB oli paljon vaikeampi, koska tietyssä mielessä omat olivat osallisia pahaan.

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 3, 2017 at 11:17

      Totta, pahan ulkoistaminen jollain tapaa helpottaa kaiken käsittämistä.

  • Reply Johanna Hulda / Vida de Estrada torstai, maaliskuu 30, 2017 at 13:26

    Kävin Auschwitzissa jokunen vuosi sitten, aloitin vierailun Birkenausta aikaisin syksyisenä aamuna, kun oli vielä sankka sumu ja harmaata. Karmaiseva paikka. Sen jälkeen Auschwitz 1 tuntui melkeinpä hilpeältä turistilaumoineen ja kauniine rakennuksineen, joissa on kuitenkin tapahtunut niin paljon vääryyttä. Luulen, että tunnelma johtui siitä ettei sitä oltu rakennettu keskitysleiriksi, toisin kuin Birkenau, ja ehkä auringonpaisteellakin oli osuutta asiaan. Eli Birkenaulla oli minuun syvempi vaikutus, vaikka toki Auschwitz 1 nostatti myös paljon ajatuksia pintaan.

    Hyvä että postasit kuitenkin vierailustasi, sillä näitä tapahtumia emme vain saa unohtaa, huolimatta siitä että joidenkin meno alkaa tänä päivänäkin kovasti muistuttaa tuollaista, valitettavasti. Ja minusta blogien suola on juuri se omista kokemuksista ja ajatuksista kertominen, tylsiähän ne olisivat jos kaiken pitäisi olla vain kylmää faktaa!

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 3, 2017 at 11:22

      Auschwitz I oli tosiaan puitteiltaan paljon mukavamman näköinen paikka, vaikka olihan sielläkin piikkilanka-aidat ja muuta muistuttamassa totuudesta. Birkenau oli siinä mielessä vaikuttavampi, että se oli rakennettu vain tuhoamisleiriksi ja siltä se näyttikin. Myös Birkenaun koko teki karmaisevan vaikutuksen. Sinulla varmasti tuo sääkin on vaikuttanut asiaan. Kiva saada hyvää palautetta siitä että uskalsin tarttua tähän aiheeseen. Ei tosiaan ollut ihan helpoin postaus tehdä. Olen kanssasi ihan samaa mieltä myös siitä, että blogien suola on mielipiteet ja omakohtaiset kokemukset, tunteet, ajatukset ja kunkin bloggaajan oma persoonallinen tapa kirjoittaa. Pelkkää faktaa voi lukea tietokirjoistakin.

  • Reply Terhi/ Fammo matkalla perjantai, maaliskuu 31, 2017 at 23:00

    Aika hassu juttu tuo mies joka oli käynyt leirillä jo vuonna -42. Jos minä olisin ollut vankina keskitysleirillä en kyllä ikinä menisi vierailemaan siellä.
    Me ostimme matkatoimistosta opastetun matkan, maksoi vain parikymppiä, mielestäni rahan arvoinen ja vaikka olinkin lukenut paikasta aikaisemmin olivat oppaan tarinat varsinkin Birkenausta mieleenpainuvia.

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 3, 2017 at 11:25

      Uskon että oppaan tarinoista saa varmasti paljon irti. Itselläni on usein se ongelma, että pitkästyn jos opastettu kierros etenee liian hitaasti ja ärsyynnyn helposti myös tungoksessa. Sitten menee kiinnostavimmatkin opastukset ohi. Mekin mietittiin sitä, että kuinkakohan moni leiriltä selviytynyt on vieraillut siellä nyt kun siitä on tehty museo. Itse en tiedä menisinkö. Ehkä en, sillä se nostattaisi varmasti niin kauheat muistot pintaan.

  • Reply miraorvokki lauantai, huhtikuu 1, 2017 at 12:19

    Olen lukenut Auschwitzista paljon ja nähnyt kuvia mutta varmasti tätä ei voi kokonaisuudessaan käsittää ennen kuin kaiken kauheuden näkee paikan päällä. Olen samaa mieltä että mielummin varaisin kierroksen jälkeen jotain mukavaa ohjelmaa, että paikan alakuloinen ja kammottava fiilis lähtisi nopeammin. Ehkä siis joskus vielä Auschwitziin mutta… sitten kun on kunnon suunnitelma kasassa. 🙂

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 3, 2017 at 11:28

      Musta tuntuu etten vieläkään tajua Auschwitzia ja kaikkea siihen liittyvää ihan kokonaisuudessaan, vaikka toki alueella vierailu avasi silmiä ja sai todella miettimään asioita. Olisi ollut ihan kauheaa mennä vaan hotellihuoneeseen kököttämään vierailun jälkeen. Mukava iltaohjelma oli pelastus niin ei mennyt koko reissu murehtiessa. Jännitimme nimittäin hieman etukäteen onko koko reissu pilalla näin karmaisevan aloituksen jälkeen, mutta toisaalta kun Auschwitz oli heti nähty, pystyi sen sitten unohtamaan loppureissun ajaksi ja palata asiaan taas kotona tätä postausta tehdessä ja muutenkin.

  • Reply Anna | Muuttolintu.com sunnuntai, huhtikuu 2, 2017 at 01:29

    Pieni ahdistuksen tunne iski jo tätä lukiessa. Monta kertaa tästäkin lukenut, mutta järkyttää silti joka kerta. Tuntuu, että saattaisin kuulua siihen porukkaan, joka ei siellä kauaa kestä edes olla. Tai sitten samalla tavalla prosessoisin näkemääni enemmän vasta jälkikäteen. Hyvä että kirjoitit kuitenkin, tällaiset on tärkeitä matkakohteita!

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 3, 2017 at 11:32

      Kiitos, tämä on minustakin tärkeä aihe kirjoittaa, vaikkei tämän postauksen tekeminen ollutkaan sieltä helpoimmasta päästä. On vaikea tietää miten itse reagoi paikan päällä. Itse arvelin että käy juuri niin kuin kävi ja mietin näkemääni kunnolla vasta jälkikäteen. Toinen vaihtoehto oli se, että alan itkeä ja pitää päästä pian pois.

  • Reply Ariela/Andalusian auringossa-ruokamatkablogi sunnuntai, huhtikuu 2, 2017 at 21:19

    Halu käydä tuolla on hirmuinen, mutta niin on myös pelko siitä, että se olisi minulle kokemuksen henkilökohtaisuuden vuoksi ihan liikaa. Onneksi on näitä paikkoja, jotka tulevat kertomaan maailmalle tapahtuneista kauheuksista vielä kauan sen jälkeen, kun ne itse eläneet sukupolvet ovat jo poistuneet keskuudestamme…

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 3, 2017 at 11:39

      Niinpä, näitä kauheuksia ei saa unohtaa, vaikka ne niin pahalta tuntuvatkin. Me otimme osaksi senkin takia opastamattoman kierroksen, että voimme poistua paikalta tarvittaessa nopeastikin jos tuntuu liian pahalta. Pystyin kuitenkin tosiaan kiertämään leirit jotenkin ihan turtuneessa olotilassa ja käsittelin näkemääni vasta kotona pienissä paloissa. Siltikään en meinaa ymmärtää kaikkea sitä pahuutta mitä Auschwitzissa on ollut.

  • Reply Pia / Lyhyenä hetkenä sunnuntai, huhtikuu 2, 2017 at 21:46

    En ole koskaan käynyt keskitysleirillä, vaikka mahdollisuus olisi ollut. Ajatus ahdistaa, mutta samalla mietin miltä oikeasti paikan päällä tuntuu, voi hyvinkin olla että olo olisi neutraali ja koko juttu iskee vasta myöhemmin tajuntaan. Olen lukenut useamman keskitysleirille sijoittuvan oikeisiin kokemuksiin perustuvan romaanin, joten kai pitäisi joskus uskaltaa myös käymään.

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 3, 2017 at 11:42

      Minäkin olen lukenut monta omiin kokemuksiin perustuvaa kirjaa Auschwitzista ja niiden lukeminen on tavallaan tuntunut jopa pahemmalta kuin leirissä vierailu. Uskon sen johtuvan siitä, että kirjaa käsittelee mielessään helposti jo lukiessa, mutta vierailu keskitysleirillä on niin iso ja vaikea asia, ettei kaikkea voi mitenkään niellä kerralla ja lopulta alueella kiertää ihan turtuneena. Isot tunteet tulevat vasta jälkikäteen.

  • Reply Heidi / Fiiliksiä & hetkiä sunnuntai, huhtikuu 2, 2017 at 23:48

    Samoja ajatuksia ja tunteita kävin läpi, kun kävin Dachaussa ekan kerran. Ajattelin, että toisella kerralla matkaseurana olleena kokemus olisi ”helpompi”, mutta eihän se ollut.

    • Reply Martina maanantai, huhtikuu 3, 2017 at 11:45

      Kiva kuulla miten keskitysleirivierailuun reagoi toisella kerralla. Minulla saattaa nimittäin olla tulevaisuudessa edessä uusi vierailu Auschwitziin, sillä myös Henkka haluaa vierailla siellä ja jos reissaamme joskus yhdessä Puolassa, lähden varmasti hänen mukaansa. Olen ajatellut että se tuntuu varmaan paljon helpommalta kun paikan päällä on käynyt jo kerran, mutta ilmeisesti niin ei välttämättä olekaan.

  • Reply Liza in London tiistai, huhtikuu 4, 2017 at 03:15

    Ymmärrän hyvin, miksi paikasta oli vaikea kirjoittaa. Oletko muuten lukenut Sofien valinta -nimisen kirjan? Se koskettaa myös tämän postauksen aihetta ja on yksi omia lempikirjojani (mutta saattaa tosiaankin aiheuttaa ahdistusta).

    • Reply Martina tiistai, huhtikuu 4, 2017 at 17:39

      Kiitos kirjavinkistä! En ole lukenut kyseistä kirjaa vielä (tai katsonut siitä tehtyä elokuvaa), sillä olen suoraan sanoen hieman pelännyt onko se nyt oman jälkikasvun myötä liian paha minulle. Tiedän jotain kirjan juonesta ja pelkään että se ahdistaa liikaa. Äitiyden myötä tällaiset aiheet tuntuvat niin pahoilta. Mutta nyt kun suosittelit kirjaa niin täytyyhän siihen varmaan tarttua.

    Leave a Reply