Perunasalaatissa on vain yksi vika. Se on yleensä vähän tylsä ja yksiulotteinen herkku. Jään usein kaipaamaan siihen jotain pientä twistiä tai ihan vaan enemmän makua.
Ongelman voi ratkaista srirachalla. Minä lisäsin sitä uusista perunoista tehtyyn salaattiin reilulla kädellä, mutta laita toki tulista maustetta oman makusi mukaan.
Äläkä unohda pekonia. Se kruunaa kaiken. Kevätsipuli taas taittaa liian tuhtiuden, joten tämä jos joku on oikein mainiosti tasapainossa oleva herkku ihan vaikka sellaisenaankin nautittuna. Parhaimmillaan perunasalaatti on toki grilliruoan kanssa sekä piknikherkkuna.
Sriracha-perunasalaatti
4-6 annosta
-
– 1 kg uusia perunoita
– n. 150 g pekonia
– kevätsipulia
– 1 dl majoneesia
– 1 dl ranskankermaa
– 3 rkl srirachaa
Keitä perunat ja pilko ne sopivan kokoisiksi lohkoiksi. Pilko ja paista pekoni rapeaksi. Pilko myös kevätsipuli.
Sekoita majoneesi, ranskankerma ja sriracha keskenään. Mausta mustapippurilla sekä ripauksella suolaa. Sekoita kastike perunoihin ja lisää salaattiin myös pekoni ja kevätsipuli. Tarkista maku ja tarjoile heti.
2 Comments
Enpä itse olisi Srirachaa ajatellut laittavani perunasalaattiin, vaikka jossain sitä tulee kyllä käytettyä. Toisaalta, tuo on aika maltillinen määrä, joten voi hyvin olla, että toimiikin hyvin. Marika tykkää perunasalaatista paljon, ehkäpä tätä tulee testattua!
Kokeilkaa ihmeessä! Sriracha ei puske liian voimakkaasti läpi, mutta tuo kivaa pientä potkua ja piristystä perunasalaattiin.