Suomen suurin matkablogiyhteisö

Ylellisiä herkkuja suoraan kotiovelle

Kaupallinen yhteistyö Crunch Brunch kanssa.

Vuosi 2020 on ollut hämmentävä. Koronan takia on otettu isoja harppauksia virtuaalisessa maailmassa ja ihmiset ovat pakonkin edessä viettäneet ennätyksellisen paljon aikaa kotonaan. On rempattu, sisustettu ja muutettu sekä tilattu kaikkea ruoasta lähtien kotiin. Etäpalaverit ovat tulleet jäädäkseen, messuja ja muita tapahtumia järjestetään virtuaalisesti ja pikkujoulujakin vietetään monessa firmassa tänä vuonna kotoa käsin.

Eikä siinä mitään. Kotona on kiva olla, kutsua muutama ystävä ja sukulainen kylään tai viettää aikaa oman perheen parissa. Me ollaan nyt syksyllä ja talven kynnyksellä nähty enemmän muun muassa lasten isovanhempia keväällä kärsityn koronaeristyksen jälkeen. Ystäviäkin on ollut ikävä.

Nyt jos koskaan haluan ottaa yhteisistä hetkistä kaiken ilon irti. Kun kokoonnumme meille, tarjoan vieraille mielelläni parasta. Ei myöskään haittaa jos sen pystyy tekemään helposti. Arvaatko jo mistä puhun?

Olen kertonut ennenkin Crunch Brunchin herkullisista plattereista, jotka pelastavat kiireisen äidin ja yrittäjän silloin kun keittiössä ei ehdi viettää aikaa niin paljon kuin haluaisi. Crunch Brunchin valikoima on monipuolinen ja uutta testattavaa tulee ilahduttavan usein. Myös erityisruokavaliot on helppo huomioida valitsemalla valikoimasta tarpeen mukaan vegaanista tai gluteenitonta.

Niin, olen tosiaan puhunut ennenkin Crunch Brunchin ihanista plattereista ja nyt täytyy intoilla taas. Crunch Brunchilla on nimittäin tarjolla uusi iso Royal Platter, joka on suunniteltu neljälle hengelle. Platterissa on nimensä mukaisesti ylellisiä herkkuja pavlovasta graavilohella ja mädillä aateloituihin perunarösteihin sekä hummuksen ja rapean ruisleivän kanssa tarjoiltua vihersalaattia. Mukana on tietysti myös juustoja, kauden hedelmiä ja ilmakuivattua kinkkua naposteltavaksi.

Me herkuttelimme Royal Platterilla kolmen sukupolven voimin. Kaikki rakastivat pavlovaa ja toisinaan niin kovin nirsot lapsemmekin maistelivat rohkeasti juustoja ja pyysivät monta kertaa lisää hedelmiä. Nuuhkuttelimme yhdessä neilikan ja sitruksen ihanaa jouluista tuoksua ja jätimme Henkalle eniten ilmakuivattua kinkkua. Perunaröstit täytteineen maistuivat kaikille ja mahat tuli täyteen.

Muistathan että koodilla TASTYTRAVELISSIMO saat vuoden loppuun asti pienen alennuksen jo valmiiksi edullisista plattereista. Lisäksi meille tulee hyvä mieli ja pieni komissio kun käytätte koodiamme. 🙂 Platterit kuljetetaan ilmaiseksi kotiovelle asti Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tuusulassa, Keravalla ja Järvenpäässä.

Tilaa omasi tämän linkin takaa.
Lue myös muista lempiplattereistamme.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Tape sunnuntai, marraskuu 15, 2020 at 18:36

    Me tilasime lauantaiksi kaksi platteria, Antipasto ja Kidss platterin. Kyllä maistui molemmat. Lapsenlapset söivät ihan innoissaan sekä omastaan että aikuisten satsista. Hyvää oli ja tuli ajallaan.

    • Reply Martina maanantai, marraskuu 16, 2020 at 10:14

      Ihanaa että lapsetkin ovat päässeet herkuttelemaan plattereilla. 🙂

  • Reply tinttitutkimusmatkalla tiistai, marraskuu 17, 2020 at 09:36

    näyttääpä hyvältä setiltä!! 🙂

    • Reply Martina keskiviikko, marraskuu 18, 2020 at 09:55

      Se oli aivan ihana! Suosittelemme. 🙂

    Leave a Reply