Suomen suurin matkablogiyhteisö

BLT Sandwich

BLT Sandwich eli suomalaisittain BLT-leipä saa nimensä englanninkielisten ainesosiensa mukaan. Bacon, Lettuce, Tomato eli pekoni, salaatti ja tomaatti muodostavat sopivan rapean, raikkaan, mehevän ja suolaisen yhdistelmän majoneesilla voideltujen paahtoleipien väliin. Meidän ensimmäiset BLT-maistiaiset ovat olleet ison rapakon takana joko USA:ssa tai Karibian risteilyllä. Kumpikaan ei muista missä tarkalleen ottaen maistoimme BLT:tä ensimmäisen kerran, mutta jos sanon Miamissa, en usko että menee kovin pahasti pieleen.

Tällä kertaa söimme BLT-leivät kotilounaana. BLT oli juuri sopivan täyttävä tapaus lounaalle, mutta menisi hyvin myös isompana välipalana. Ehkä koululainenkin ilahtuisi BLT-leivästä iltapäivän herkkuna. Meidän 4-vuotias pikkubloggaaja maisteli tyytyväisenä omaa BLT-leipäänsä jopa flunssaisena ja osallistui sen tekoonkin mielellään. BLT sopii mainiosti myös brunssipöytään tai evääksi. Eli vähän niinku kaikkeen.

BLT Sandwich

2 annosta

    – 4 viipaletta leipää (esim. täysjyväpaahto)
    – 2 rkl majoneesia
    – 2 isoa rapeaa salaatinlehteä
    – 1 tomaatti
    – 4 siivua pekonia

Paista ensin pekoni. Huuhtele samalla salaatinlehdet ja viipaloi tomaatti.

Paahda tai grillaa leivät ja voitele ne majoneesilla. Kasaa kahden leivän väliin salaatti, tomaatti ja pekoni.

Jos haluat tuhdimman leivän, valmistele hieman enemmän täytteitä ja lisää kolmas leipä väliin. Näin saat näyttävämmän double-deckerin, joita herrasväki söi golf- ja tennisklubeilla Yhdysvalloissa jo 1800-luvulla.

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Annukka tiistai, marraskuu 3, 2020 at 22:43

    Nämä on ihania <3.

    • Reply Martina keskiviikko, marraskuu 4, 2020 at 15:41

      Niin on! Meilläkin tykkäsi koko perhe. 🙂

    Leave a Reply