Suomen suurin matkablogiyhteisö

Minä matkailijana

Pysähdyin eräänä päivänä miettimään minkälainen olen nykyään matkailijana. Matkailijaidentiteettini on muuttunut vuosien varrella ja tekee sitä varmasti tulevaisuudessakin elämäntilanteiden vaihtuessa.

Siinä missä parikymppinen Martina suuntasi mieluiten bilelomalle Ibizalle, Rodokselle, Agia Napaan tai Bulgarian Kultahietikolle, kaipaan nykyään auringossa lekottelun rinnalle enemmän aktiviteetteja, elämyksiä ja tekemistä ylipäätään.

Bileillat ovat vaihtuneet pitkiin illallisiin ja viinitastingeihin. Nukkumaan mennään aikaisemmin, jotta seuraavana päivänä jaksaa taas seikkailla. Majapaikalla ja ravintolavalinnoilla on huimasti suurempi merkitys nyt kuin nuorempana, jolloin riitti että baarikadulle on lyhyt matka ja hotellissa on uima-allas, jonne voi hypätä yöllä bilevaatteet päällä.

Bilematkoilla ruoaksi kelpasi pussikeitto tai -pasta, nachot, täytetty patonki ja pikaruokakojusta yöllä napattu pita gyros. Nykyään teen ennen reissua paljon selvitystyötä ruokapaikkojen suhteen ja olen valmis maksamaan siitä, että pääsen käsiksi kohteen parhaisiin ruokaelämyksiin.

Ruokamatkailu

Matkailu on minulle aina myös ruokamatkailua. Reissaan todella harvoin, jos koskaan, ilman että matkaan liittyy jokin ruokaelämys. Se tapahtuu ihan luonnostaan enkä tiedä onko muunlainen matkailu kohdallani edes mahdollista.

Paikallisten makujen maisteleminen, ruokakauppavierailu, kauppahallissa haahuilu, pitkä ravintolaillallinen, terassilounas, piknik-eväiden nautiskelu ja jopa hotelliaamiainen ovat kaikki ruokaelämyksiä, joita matkoiltani toivon.

Lasken myös viini- ja olutmatkailun kulinaristisiin elämyksiin. Hyvä ruoka vaatii arvoisensa ruokajuoman. Parasta on päästä yöpymään tunnelmallisella viinitilalla, maistella taidokkaasti valittuja ruokajuomia, vierailla panimossa tai osallistua viinitastingiin, jonka aikana oppii ja oivaltaa uutta.

Elämysmatkailu

Ruokaelämysten lisäksi metsästän matkoillani ihan kaikenlaisia elämyksiä. Ne ovat kohdallani usein kauniita auringonlaskuja tai -nousuja, upeita näköalapaikkoja maisemineen sekä uusien asioiden kokeilua. Olen hieman arka kokeilemaan hurjimpia extreme-elämyksiä, mutta pieni jännityksen kokeminen kuuluu elämysmatkailuuni.

Mieleenpainuvimpia elämyksiä ovat olleet ainakin vanhalla höyryhinaajalla yöpyminen, olutkylpy Puolassa, huippukylmässä hytiseminen sekä vierailu Sukuloiden viinitilalla Piemontessa. Seuraavaksi haluaisin kokea ainakin jonkin mysteerin ratkomista, jotakin kauhuteemaista ja jokin elämyksellinen risteily tai muu vesillä olo kiehtoo myös kovasti. Ylipäätään uusien asioiden kokeminen sekä itsensä ylittäminen tavalla tai toisella on aina parasta.

Nautiskelu

Nautiskelu on ihanaa, mutta usein myös haasteellista, sillä lipsun matkoillani helposti suorittamisen puolelle. Haluan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon enkä siksi meinaa malttaa pysähtyä paikoilleni nautiskelemaan. Matkailu on kuitenkin parhaimmillaan pienistä hetkistä nauttimista eikä edes vaadi kovin paljon aikaa.

Olen joutunut ihan harjoittelemaan hetkeen pysähtymistä ja treeni on tuottanut tulosta. Nykyään saan napsautettua itseni helpommin nautiskelumoodiin. Jään hetkeksi paikalleni tunnelmoimaan kaikkea ympärillä olevaa kaikilla aisteillani. Otan nykyään nautiskelun huomioon myös matkasuunnitelmia tehdessäni. Jätän aikatauluun runsaasti väljää fiilistelyä varten ja unohdan minuuttiaikataulut.

Nautiskeluhetkeen ei tarvita välttämättä mitään sen kummallisempaa kuin kaunis maisema pilkottamassa jostain, varhaisen aamun tunnelma vanhankaupungin kujilla, pieni hetki oman majapaikan parvekkeella tai laskevan ilta-auringon tunnelma rannalla. Näitä hetkiä kuvailen mieluusti myös Tasty Travelissimossa.

Vielä kun hetkistä ja ohimenevistä tunnelmista osaisi pysähtyä nauttimaan myös arjessa eikä pelkästään matkaillessa.

Luksus ja hemmottelu

Kukapa ei nauttisi pienestä luksuksesta ja hemmottelusta. Rentouttava kauneushoito, kylpylävierailu ja romanttinen illallinen maistuvat aina. Vähän tasokkaampi huone, hytti tai muu majapaikka auttaa irtautumaan arjesta. Elämyksellinen yllätys ilahduttaa ja shampanjan tunnelmaa nostattava vaikutus on kiistaton.

Luksuksen ei tarvitse olla isolla rahalla hankittua överiä yltäkylläisyyttä vaan pieni ja vaatimatonkin asia voi olla luksusta. Olen kirjoittanut aiheesta oman postauksenkin: Lue lisää ajatuksistani luksusmatkailusta.

Luontomatkailu

Luontomatkailu on tullut mukaan kuvioihin vähän vahingossa takavasemmalta. Tai toisaalta kun tarkemmin ajattelee, se on ollut aina mukana, mutta ei sellaisena kuin luontomatkailun useimmin miellämme. En ole rinkka selässä jorpakossa naama kurassa pussiruokaa trangialla lämmittävä eräjorma vaan luontomatkailen elämysten, nautiskelun ja maisemien perässä mukavuus ja taas kerran ne elämykset edellä.

Toisaalta juuri se voi olla elämys, että onkin vähän alkeellisemmissa oloissa. Aivan kuin lapsena heppaleirillä tai mökillä kun yöllä hiippailtiin ulkohuussiin ja peseytyminen toimitettiin luonnonvesissä. Eniten pidän siitä kun saan kokea luontoelämyksiä liikunnan kautta tai ihailla upeita maisemia mukavissa olosuhteissa juoden #skumppaakuksasta. Uusi harrastukseni geokätköily on tuonut luonnossa oleiluun myös ihan uudenlaisia ulottuvuuksia.

Kuulostaako tutulta? Vai matkailetko ihan päinvastaisella tavalla kuin minä? Kerro minkälainen matkailija sinä olet!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply Susanna tiistai, kesäkuu 30, 2020 at 20:50

    Elämysmatkailu, hyvä ruoka, nähtävyydet ja luonto kiinnostaa minuakin. Tykkään myös sellasista pikkusaarista, mutta toisaalta kaipaan suurten kohteiden ruokakauppojen valikoimia. Toisaalta tykkään myös siitä jos voi ohimennen poimia puusta vaikka appelsiinin. Hyviä kakkukahviloita aloin arvostaa Keski-Euroopassa, niistä saa vielä edullisesti hyvän kakkupalan ja makuja on useita, tai ne Italian erinomaiset jäätelövalikoimat. Minulle luontomatkailu ei myöskään tarkota eräjormailua, vaan just sitä että ihailee vaikka vuoristo/ranta/nummi/tulivuorimaisemaa kävellen tai vaikka bussin kyydistä tai kahvilasta. Mieluiten vielä niin että matkalaukku on majapaikassa ja sitten ulos.

    • Reply Martina keskiviikko, heinäkuu 1, 2020 at 17:39

      Ihanaa kuulla että ollaan niin samanlaisia. Tunnen joskus huonommuutta siitä että luontomatkailuni on helpointa mahdollisinta, vaikka se onkin ihan hölmö tunne. Matkailla saa juuri niin kuin itse näkee parhaaksi, luonnossakin. Ruokakauppojen valikoiman tutkiminen on parasta ja melkein maistan jo suussani sen puusta ohimennen poimitun appelsiinin maun. Kakkukin maistuisi kieltämättä nyt, vaikken yleensä olekaan suurin makeiden herkkujen ystävä. Ai että. Tulipa taas matkakuume. 🙂

    Leave a Reply