Suomen suurin matkablogiyhteisö

Puolukkainen bostonkakku

Suloisimmat lapsuusmuistoni liittyvät yhdessä leipomiseen ja tuoreen pullan tuoksuun. Siihen miten jemmailin pienen essuni taskussa taikinakimpaletta, jota nakersin pieni pala kerrallaan nurkan takana. Olin säästäväinen jo silloin.

Korvapuustipitkon päät sai syödä luvan kanssa. Toinen pääty oli isoveljelle, toinen minulle. Ja voi sitä riemua, kun kotiin taapertavan koululaisen nenään kantautuva pullantuoksu tuli meidän keittiöstä. Kylmää maitoa lasiin ja pullaa ahmimaan.

Halusin luoda samanlaisia pullantuoksuisia muistoja myös omille lapsilleni. Kaivoimme koronaeristyksessä ollessamme Olgan pullakirjan esiin ja valitsimme sieltä pullareseptin, jota testaisimme. Ei ollut ihan helppo homma tuo valintahomma. Kirja kun on täynnä veden kielelle herauttavia pullareseptejä.

Valitsimme lopulta puolukkaisen bostonkakun, sillä huomasin etten ole tehnyt bostonkakkua aiemmin. Puolukasta tulisi kaivattua raikkautta ja kirpsakkuutta kakkuun. Voisin väittää itselleni herkun olevan jopa terveellinen, sillä puolukka jos joku on terveellistä. Älä yritäkään väittää vastaan.

Lasten kanssa leipoessa olen oppinut oikomaan hyvällä omatunnolla ja niin tein nytkin koukaten iloisesti kaupan pakastekaapin kautta. Valmistaikina maistui ihan yhtä hyvältä kuin omatekoinen.

Jos haluat kuitenkin olla reipas ja upottaa kädet ranteita myöten taikinaan, tee pullataikina itse esimerkiksi tällä Olga Temosen reseptillä:

Puolukkainen bostonkakku

– pullataikinaa (tee itse tai osta valmista)

Täyte:

– 3 dl tomusokeria
– 1,5 tl vaniljasokeria
– 75 g voita
– 2 tl puolukoita

Sekoita sokerit pehmeään voihin. Kauli taikina neliskulmaiseksi levyksi ja voitele se sokeri-voiseoksella. Ripottele päälle puolukat.

Rullaa levy ja leikkaa se noin 5 cm levyisiksi paloiksi, jotka asettelet voideltuun vuokaan. Minä käytin pitkulaista leipävuokaa, mutta perinteisemmän bostonkakun näköisen saa käyttämällä pyöreää vuokaa.

Pullapalojen ei tarvitse olla kovin ahtaasti vieri vieressä, sillä niiden annetaan kohota ja paisua kuin…noh, pullataikina liinan alla puolisen tuntia ennen uuniin laittamista. Minä voitelin kakun pinnan kananmunalla ennen paistamista.

Paista bostonkakkua 190 asteessa 30 minuuttia tai kunnes sen pinta on ruskettunut sopivasti. Minun pullani saa olla jopa raa’anpuoleista, joten rusketin pintaa vain vähän.

Jos haluat, voit tehdä kakulle vielä kuorrutteen tomusokerista ja vedestä. Valuta tai pursota se jäähtyneen kakun päälle.

Me emme todellakaan malttaneet tehdä kuorrutetta vaan ahmimme kakun heti kun se oli jäähtynyt sen verran, ettei suu palanut. Oli kuulkaa ihan sairaan hyvää!

Previous Post Next Post

You Might Also Like

No Comments

Leave a Reply