”Iloinen Amsterdam” – Päiväkirja Amsterdamin matkalta
Lauantaiaamu Amsterdamissa valkeni pilvisenä, mutta hissin seinään tulostetun säätiedotuksen sade loisti onneksi poissaolollaan. Minä aamuvirkku pomppasin ylös hyvissä ajoin ja riensin heti ensitöikseni ikkunaan katsomaan miltä Amsterdam näyttää näin varhain aamulla. Kaduilla oli muuten hiljaista, mutta tien ylitti kaksi reipasta aamukävelijää. Heidän peräänsä tuli heti kaksi lisää, ja hetkinen, kävelijöitähän on kokonainen lauma ja niitä kipittää tien yli jatkuvalla syötöllä kuin muurahaisia ikään. Mikähän juttu tämä on? Paikallinen naisten ja miesten kymppi?
Kun olin tehnyt aamutoimet alkoi vatsa kurnia niin vaativasti, että oli pakko lähteä etsimään aamiaispaikkaa, vaikka mietimmekin onko tähän aikaan viikonloppuaamuna vielä mikään paikka auki. No, se selviää jalkautumalla kaduille. Lähdimme kävelemään kohti Anne Frankin museota, jonne ajattelimme mennä heti aamiaisen jälkeen. Moni kahvila oli vielä kiinni, mutta Raadhuisstraatilta löytyi yksi avonainen ovi, josta astelimme sisään kahvilaan ja tilasimme appelsiinimehua, kahvia, english breakfastin ja paikallisen herkun, eli suolaisen pannukakun pekonilla ja juustolla. Nam.
Aamiaisella istuessamme katselimme ohikulkevaa ihmispaljoutta. Suurella osalla kävelijöistä oli urheiluvaatteet päällään ja reippaimmilla oli mukana kävelysauvatkin. Lähes kaikilla oli reppu tai vyölaukku ja moni mutusti mennessään banaania tai omenaa. Nopea googletus kertoi, että kyseisen viikonlopun sunnuntaina Amsterdamissa olisi juoksutapahtuma, jonka yhteydessä järjestettiin myös tämä lauantaiaamun kävelylenkki. Ok, melkoisen monta osallistujaa tällä kävelyllä. Ihmisiä virtasi oikeasti ihan mielettömät määrät teitä pitkin, eikä väenpaljous ottanut lainkaan loppuakseen.
Mistä näitä ihmisiä tulee!? Tuo sinitakkinen mies on hauska.
Ei auta muu kuin liittyä seuraan. Kuka ei kuulu joukkoon?
Homomonument
Mahat täynnä herkullista aamiaista tallustelimme kävelijöiden joukossa kohti Westerkerkiä, jonka vieressä Anne Frankin talo sijaitsee. Olimme hyvissä ajoin liikenteessä, joten ajattelimme, että välttäisimme pahimmat jonot. Ja hitot, jono kiemurteli pitkälle ja kylttien mukaan meitä odottaisi noin tunnin jonotus. Hmm, ei me kyllä jakseta jäädä odottamaan, tullaan myöhemmin uudelleen katsomaan jonon tilanne tai jätetään museossa vierailu suosiolla seuraavaan kertaan. Silloin tilaamme kyllä liput ennakkoon täältä säästääksemme jonotusaikaa. Yritimme ostaa nytkin liput ennakkoon, mutta pari päivää ennen matkaa oli liian myöhäistä, sillä liput olisi pitänyt tilata yli viikkoa ennen haluttua vierailupäivää. Olkaa te siis viisaampia ja hommatkaa liput hyvissä ajoin ennakkoon.
On vähän jonoa.. Etsi kuvasta ”piilossa” oleva bloggaajan urpo
Anne Frankin talo on tuo oikeanpuoleisin talo. Siellä pieni juutalaistyttö piileskeli natseja perheensä ja muutaman muun juutalaisen kanssa. Joku reilu kaveri kuitenkin ilmiantoi perheen ja heidät kuljetettiin keskitysleireille, joiden kauheuksista vain perheen isä Otto Frank selvisi hengissä.
Anne Frank kuoli vain muutamaa viikkoa ennen keskitysleirin vapauttamista joko lavantautiin tai pilkkukuumeeseen. Hänen piilopaikassa pitämänsä päiväkirja julkaistiin ja siitä on tullut yksi maailman luetuimmista juutalaisvainoista kertovista kirjoista. Minäkin olen lukenut sen ja suosittelen Nuoren tytön päiväkirjaa kaikille, joita vähääkään kiinnostaa lukea juutalaisten kohtalosta toisen maailmansodan kourissa. Kirja on helppolukuinen, koskettava, mutta myös hämmentävän toiveikas, ja se kuvaa hyvin Frankin perheen elämää piilopaikassaan Amsterdamissa Prinsengracht-kanavan varrella olevassa talossa.
Koska jätimme Anne Frankin museon tällä kertaa väliin, oli meillä hyvin aikaa sulatella aamiaista pienellä kävelyllä. Suuntasimme isojen kanavien taakse Jordaanin kaupunginosaan, joka uinui vielä suloista aamu-untaan. Jordaanissa oli lauantaiaamuna ihanan rauhallinen ja seesteinen tunnelma.
Ihmiset vasta heräilivät kodeissaan, joku ulkoilutti koiraa unihiekat silmissään ja upeaäänisen oopperalaulajattaren aamuharjoitukset olivat jo käynnissä erään avonaisen ikkunan takana. Voi herranjestas miten kauas naisen äänenavaus raikasi pitkin hiljaisia katuja. Se oli oikeastaan aika hauskaa ohikulkevan turistin mielestä, mutta mitäköhän mieltä naapurit ovat naisen aamuisesta lauluharrastuksesta siitäkin huolimatta, että laulaja oli eittämättä erittäin lahjakas.
Seuraavaksi meinasimme mennä Westerkerkin kirkontorniin katsomaan Amsterdamin maisemia ylävinkkelistä (voi miksi minä korkeanpaikankammoinen himoitsen aina yläilmoihin..?), mutta koska kuulimme, että torniin pääsee vain puoleen väliin asti, eli noin 40 metriin, ja sinnekin vain opastetulla kierroksella, päätimme jättää tämänkin nähtävyyden väliin. Eiköhän lähdetä kanavaristeilemään!
Astuimme kirkon vieressä sijaitsevaan kojuun ostamaan päiväliput kanavaristeiljöille. Hop-on-Hop-off -lipuilla saisimme suhata koko päivän kaikilla värikoodatuilla linjoilla, jäädä pois millä pysäkillä tahansa ja hypätä takaisin kyytiin mistä haluamme. Sopii meille! Jäimme siis odottelemaan pian saapuvaa alusta ja katselimme samalla Westerkerkin eteen kerääntyvää joukkiota.
Puhutaanpa kanavaristeilijää odotellessa hieman hollantilaisista. Täällä ihmiset ovat pitkiä ja Henkankin on kerrankin helppo toimia pitkille ihmisille suunnitellussa kaupungissa. Vessan kusilaarit ovat toisinaan niin korkealla, että tavallista lyhyempi mies saattaa joutua ongelmiin. Pää ei kolise ihan jokaiseen oviaukkoon ja hotellin sänkykin oli ruhtinaallisen kookas myös pituussuuntaan. Kaduilla tulee vastaan niin paljon hongankolistajia, ettei heihin kiinnitä enää mitään huomiota. Minä tunsin itseni keskimittaisena suomalaisena naisena jopa välillä hieman kääpiöksi seistessäni liikennevaloissa pitkien hollantilaisten vieressä.
Ihmiset täällä näyttävät olevan myös pääsääntöisesti hoikkia. Lieneekö syynä jokapäiväinen hyötyliikunta polkupyörän selässä vai mikä, mutta hyvinvoivan näköistä porukkaa täällä on. Yksi juttu kuitenkin on mitä en ymmärrä, ja se on hollantilaisten miesten tapa tuupata tukkaansa purkillinen geeliä tai muotovaahtoa ja antaa muotoiluaineen jähmettää hiukset tönköksi geelikököksi. Pyöräilevälle kansalle on toki varmaan kätevää kun kampaus pysyy paikallaan kovemmassakin tuulenvireessä, mutta onhan tuo aika silmiinpistävän urpon näköistä kun kaikkien hienojen pukumiestenkin (ja etenkin heidän!) hiukset ovat täynnä geeliä. Katsokaa nyt näitäkin kirkon edustalle kokoontuneita geelipäitä:
Kuinkakohan paljon hiusten muotoiluaineita täällä myydään vuosittain? Veikkaan että tosi paljon.
Noniin, sitten kanavaristelijämme lipuikin jo satamaan ja astuimme sen kyytiin. Suuntasimme Prinsengrachtin kanavaa pitkin kohti kaupungin eteläosia ajatuksenamme käydä katsomassa Museumpleinillä olevat kuuluisat kirjaimet sekä tekemässä pieni kierros Vondelparkissa, joka on kuin New Yorkin Central Park Amsterdamissa. Samalla reissulla voisi käydä myös kurkistamassa Leidsepleinin ja Rijksmuseumin ulkoa päin.
Paatille saa ottaa omat juomat mukaan.
Aluksessa istuessamme Italia-fania kohtasi iloinen yllätys. Turistien iloksi kuulutettiin aika ajoin mitä nähtävyyksiä milloinkin on näköpiirissä sekä kerrottiin mielenkiintoisia faktoja Amsterdamista ja nämä kaikki kuulutukset tulivat myös italiaksi! Ihanaa, pääsin kuuntelemaan kaunista italian kieltä ja tarkistamaan vieraat sanat heti perään kuultavalta englanninkieliseltä selostukselta. Tai englantilainen teksti taisi tulla ennen italiaa, mutta kuitenkin, ihana pieni kielikylpy! Kanavassa lipuessamme pystyin melkein kuvittelemaan olevani Venetsiassa.
Rijksmuseum.
Rijksmuseumin takana aukeavalla Museumpleinillä sijaitsevat nämä kuuluisat kirjaimet, jotka kaikki muutkin halusivat kuvata.
Vondelpark.
Koira ei uskaltanut mennä veteen.
”Ihminen ei saa pissata alueelle.”
Koska Henkan kahvihammasta jäi hieman kolottamaan aamiaisen jälkeen, istahdimme yhteen Leidsepleinin lukuisista kuppiloista. Valitsimme ihanan pehmeän terassisohvan ja tilasimme irish coffeet. Tässä oli mukava istuskella ja katsella ympärilleen. Seinällä oli kuva Litmasesta ja viereisille terasseille valui väsyneen näköistä porukkaa aamiaista tilaamaan. Ovatkohan nuokin pörröpäät heiluneet eilen illalla myöhään jossakin alueen yökerhoista. Leidseplein on nimittäin kuulemma Amsterdamin yöelämän keskus, joten bilettäjät valitsevat hotellin kaupungin eteläosista, jotta jammailusta väsyneillä jaloilla ei tarvitse kävellä kovin pitkälle yöpuulle.
Jatketaan lauantaipäivää vielä seuraavassa Amsterdam-postauksessa ja perehdytään myöhemmin tarkemmin myös muun muassa ihaniin ruokiin, joita kaupungissa söimme. Vesi herahtaa kielelle niitä muistellessa ja voisin maksaa aika paljon saadakseni nyt ihanat hollantilaiset ranskalaiset kunnon majoneesiturauksella. Voihan slurps!
