• Matkatarjoukset:
Valikko
Home 1 2 3 208 209

Helppo lohicarpaccio

Oikeaoppinen lohicarpaccio valmistetaan raa’asta kalasta, mutta on hetkiä, jolloin nopeampi versio on tarpeen. Silloin carpaccion voi tehdä valmiista graavilohesta, niin kuin me teimme eräänä kesäisenä arki-iltana, kun teki mieli lohicarpacciota, mutta aikaa ei ollut riittävästi ja nälkäkin kurni jo vatsassa.

Helppo lohicarpaccio

- graavilohta ohuina siivuina
(- parmesaania)
- kapriksia

Sinappikastike:
- 2 rkl sinappia
- 2 tl sokeria
- 0,5 dl oliiviöljyä
- 1 rkl valkoviinietikkaa (tai omenaviinietikkaa jota me käytimme)
- valkopippuria
- cayannepippuria

Tee ensin kastike. Vatkaa sinappi ja sokeri kunnolla sekaisin niin että sokeri sulaa sinapin joukkoon. Lisää öljy koko ajan vatkaten. Lisää myös valkoviinietikka ja mausteet.

Asettele lohi lautaselle. Lisää sinappikastike ohuina raitoina ja kippaa päälle kaprikset sekä parmesaani ohuina lastuina. Valmis! Tarjoile kylmän valkoviinin kera.

Rakkaudesta Helsinkiin: Viher-Meilahti

Meilahdesta minulle tulee ensimmäisenä mieleen ahdistava betonimöhkäle nimeltä Meilahden sairaala. Sairaala-alue on niin iso, että se kattaa ison osan Meilahtea, eikä kaupunginosa ole näyttäytynyt silmissäni lainkaan houkuttelevana. Päinvastoin, sairaalat karmivat selkäpiitäni, enkä mielelläni hengaile niiden lähistöllä.

Sain kuitenkin oppia tämänkertaisen Helsinki-kävelymme aikana, että Viher-Meilahti on aivan eri asia kuin sairaalan ympäristö. Viher-Meilahti on nimensä mukaisesti vihreän vehreä keidas ja monelle Seurasaaressa kävijälle se lienee tuttu, sillä Seurasaaren silta lähtee Viher-Meilahdesta. Viher-Meilahdessa on vanhoja huviloita ja maamme ylimmän johdon asumuksia, kuten Mäntyniemi ja Kesäranta.

Ihan ensimmäiseksi kiertelimme Meilahden arboretumissa, jossa on lukuisia erikoisia kasveja, ruusupuutarha ja vaikka mitä ihanaa. Kasvit on merkattu nimikylteillä ja vehreällä alueella on ihanan rauhaisa tunnelma siitäkin huolimatta, että lähes kaikki kasvit olivat vierailupäivänämme jo kukkineet ja heinäkuun superhelteet olivat tehneet tuhojaan. Täällä olisi ihana vain vaeltaa ympäriinsä, mutta koska meillä oli reppu täynnä eväitä, oli meidän jatkettava matkaa ennen kuin helle tuhoaa eväämme.

1700-luvun lopulla rakennettu Meilahden huvila oli hieman ränsistyneessä kunnossa, mutta söpö ja kaunis rakennus se on silti. Talon luona oli hyvä henki ja kartanon päärakennuksessa oleva kahvila houkutteli hieman, mutta kuten jo sanoin, oli meillä jotain parempaa tiedossa piknik-eväiden muodossa. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkaamassa kahvilaa mikäli hiippailette Viher-Meilahdessa päin.

Tamminiementie 6:ssa sijaitsevan Taidemuseon takaa rannasta löytyy Helsinki Arch -niminen taideteos, joka oli valmistuttuaan vuonna 1983 Ateneumin edessä. Teos siirrettiin sieltä nykyiseen paikkaansa Meilahteen ja kaarevassa teoksessa voi vaikka juosta kipittää pellavapää hulmuten, niin kuin eräs pikkutyttö teki vieraillessamme taideteoksen luona.

Matkalla opaskirjamme mukaiselle seuraavalle kohteelle näimme mielenkiintoiset kiviportaat, jotka johdattivat mäen päälle. Kävimme katsomassa mitä siellä on ja löysimme kyltin, joka kertoi paikalla sijainneen joskus Villa Solhem -nimisen rakennuksen. Nyt siitä oli jäljellä enää jäänteet. Mikäköhän lie tämänkin rakennuksen kohtalona on ollut?

Waarannon huvilan muistan nähneeni ennenkin matkallani Seurasaareen. Vuonna 1901 rakennettu huvila oli yksityisomistuksessa vuoteen 1969 asti. Nyt huvilan omistaa kaupunki ja siellä voi viettää mukavia kahvihetkiä Villa Angelica -kahvilan puutarhassa. Waarannon huvilan alakerrassa on pidetty aikoinaan myös jumalanpalveluksia ennen kuin Munkkiniemen kirkko valmistui.

Viher-Meilahden alueella kahviloita riittää, sillä myös Tomtebo -nimisessä huvilassa on kahvila. Huvilan rakennutti vuonna 1893 Gustaf Nyström, joka on suunnitellut muun muassa koristeellisen Säätytalon sekä Kansallisarkiston. Nykyään Tomtebossa on kahvilan lisäksi myös kansantaidenäyttelyitä sekä kansantanssiesityksiä.

Tamminiemen mahtava huvila näkyy kauas Munkkiniemen puolelle asti ja on varsin vaikuttavan näköinen alue myös tieltä päin. Tamminiemen tunnetuin asukas on talossa melkein 30 vuotta viihtynyt Urho Kekkonen ja nykyään rakennuksessa toimiikin Urho Kekkosen museo. Huvila oli ensin Amos Anderssonin asunto, mutta vuodesta 1940 se toimi presidentin virka-asuntona. Kuten taisi tulla jo selväksi, Urho Kekkonen viihtyi talossa mainiosti, samoin tekivät Risto Ryti ja Mannerheim. Juho Kusti Paasikivi sen sijaan ei viihtynyt hienossa huvilassa. Mikähän sitäkin vaivasi? Oliko mies liian nirso kun ei tällainen huvila kelvannut arvon herralle?

Avoimen portin takaa aukeaa polku, jonka päässä on Ljunganmo -niminen huvila. Helsingin kaupunki omistaa tämänkin huvilan ja sitä vuokrataan yksityistilaisuuksiin. Jugend-huvilan omisti vuosina 1912-1970 Tilgmanin kirjanpainajasuku.

Seurasaarentien ja Tallbonkujan risteyksestä löytyy paikka, jolla sijaitsi aikoinaan Maila Talvion sekä hänen miehensä J.J. Mikkolan asuintalo. Huvila on nyt jo purettu, mutta sen paikalla on Laila Pullisen veistämä Maila Talvion muistomerkki, jota kutsutaan myös Itämeren tyttäreksi.

Tarkkaan vartioidun Mäntyniemen vieressä sijaitsee suloinen Tallbon päiväkoti. Upea vuonna 1884 rakennettu huvila sijaitsee kauniilla paikalla meren rannalla ja pihakin näyttää siltä, että kyllä minä siellä mielelläni leikkisin, jos olisin vielä lapsi. Tai no, ketä mä huijaan, leikkisin siellä mielelläni yhä edelleen, vaikken olekaan enää virallisesti lapsi.

Mäntyniemi, eli vuonna 1993 valmistunut presidentin virka-asunto on tosiaan sellaisten aitojen ja vartiointien takana, ettei sinne pääse kurkkimaan, ja jo alueen ulkopuolella hortoilu tuntuu jotenkin kielletyltä. Jatkoimme siis suosiolla matkaa kohti viimeisiä reittimme kohteita.

Toivolan talo on kaunis ja söpö sekä myös melkoisen iso vanha huvila. Sen historiakin on vähintään mielenkiintoinen huvilassa asuneen Maria Åkerblomin ansiosta. Jo nuorena palvelustyttönä hän näki joitain ihmeellisiä näkyjä ja niiden seurauksena Åkerblom päätti ryhtyä unissasaarnaajaksi. Hän keräsi satoja opetuslapsia, joiden kanssa hän asutti Toivolan huvilaa. Heillä oli siellä oma pieni lahko, joka ei ollut juurikaan tekemisissä ulkomaailman kanssa. Lahkolla oli huvilan alueella oma ruokakauppa, leipomo, puusepänverstas ja kuulemma jopa pari leijonanpentua lemmikkinä. Tervettä meininkiä. Nykyään talo on yksityisomistuksessa.

Viimeinen reittimme kohde oli pääministerin virka-asunto Kesäranta, jota ei niin ikään näe juurikaan tieltä käsin. Talon hassun muotoinen torni näkyy kuitenkin muun muassa Seurasaareen. Vierailumme aikana talon aitojen sisällä näkyi remontin jälkiä. Kenties Stubb on halunnut rempata asunnosta mieleisensä muutettuaan sinne? Ja hei, vähänkö täällä on hyvät lenkkimaastot Stubbin lenkkeillä. Ihanat tiet pitkin vehreää Viher-Meilahtea suorastaan kutsuvat lenkkeilemään, joten en ihmettelisi yhtään jos lenkkipukuinen pääministeri tulisi täällä vastaan. Minä ainakin kipittäisin täällä varmaan joka päivä jos asuisin lähistöllä.

Kaljatölkkikana

Eräänä viikkona Keravalla asuessamme saimme leikkiä asuvamme kahdestaan omakotitalossa. Henkan vanhemmat olivat reissussa ja me saimme suoriutua arjesta ihan keskenään. Aika kivaa ja ehdottomasti hyvää harjoitusta tulevaa varten, sillä kohta me ihan oikeasti asumme kahdestaan omakotitalossa.

Päätimme pitää tuolla viikolla yhden illan vapaata, jolloin minä kyllä kävin salilla, mutta raksa-, blogi- ja muut velvollisuudet unohdettiin päiväksi ja päätimme vain nautiskella olostamme kahdestaan kotona. Sitä osaa arvostaa kun on asunut liki vuoden appivanhempien luona. Ei sillä etteikö heidän seurassaan olisi varsin mukavaa ja kotoisaa myös, mutta välillä on kiva olla ihan itsekseenkin.

Illan suunnitelmiin kuului sauna, grilliruoka, viini ja leffa. Kotiin päästyämme laitoimme heti saunan päälle ja valmistelimme kaljatölkkikanan, jota päätimme kokeilla valmistaa ensimmäistä, muttei varmastikaan viimeistä kertaa. Saunan jälkeen annoimme kanan muhia grillissä, nautimme terassilla lasilliset Alkosta tarkkaan valittua italialaista valkoviiniä ja teimme kanalle lisukkeet.

Sitten vaan leffa pyörimään, limen lohkot ruokajuomana toimineisiin Sol-pulloihin, oluet, kana ja lisukkeet nenän eteen ja ah, nautitaan olostamme. Kaljatölkkikana oli todella mehevän herkullista ja jälkkäriksi maistui kokonainen mansikkasuklaalevy. Kerrankos sitä herkutellaan..

Kaljatölkkikana on niin helppo valmistaa, että mietin tarvitseeko sen reseptiä edes kirjoittaa erikseen. Kaikki oleellinen käy ilmi kuvasta. Kana istuu kaljatölkin päällä grillissä ja sen pinnassa on mausteseosta. Me laitoimme tällä kertaa kaljaan vähän valkosipuliakin makua tuomaan. Tässä kuitenkin varmuuden vuoksi vielä Henkan kirjoittama resepti sitä kaipaaville:

Kaljatölkkikana

Osta kokonainen kana
Sulata kokonainen kana
Hiero kokonainen kana pintaan mausteseos
Juo puoli tölkkiä olutta kokonainen kana kanssa
Poista tölkistä kansi tölkinavaajalla kokonainen kana avustuksella
Laita kokonainen kana tölkkiin istumaan
Pistä kokonainen kana grilliin pienelle epäsuoralle lämmölle
Grillaa niin kauan että kokonainen kana sisälämpötila on n.80 astetta

Ja tässä vielä lähes sama kuvina, olkaapa hyvät:

City Hotel Senigallia

Vielä olisi yksi Senigallia-postaus jemmassa, nimittäin hotellimme esittely. City Hotel Senigalliasta varattiin kaikille bloggaajille huoneet järjestäjän toimesta, joten en päässyt itse vaikuttamaan hotellivalintaan. Ja hyvä niin, sillä City Hotel oli oikein hyvä majapaikka.

Ensinnäkin hotellin sijainti on täydellinen. Rantakadulla sijaitsevan hotellin aamiaisterassilta näkyy rannalle sekä upealle Rotonda sul marelle. Kaupungin parhaalle rannallekaan (Bagni 77) ei ole pitkä matka. Myös kaupungin vanha keskusta on ihan vieressä ja sinne kävelee noin viidessä minuutissa. Pyörällä pääsee vielä nopeammin.

Polkupyöristä puheen ollen hotellilta saa lainata polkupyörän, joka on ehdottomasti paras keino liikkua kaupungilla. Kävellenkin toki pääsee, mutta pyöräily on jotenkin niin italialaista. Hotellin pyörät ovat oikein kelpo pelejä, löytyy toimiva lukko ja koriin saa käsilaukun ja muut matkatavarat.

Huoneet ovat perushotellihuoneen tasoa, tosin sänky tuntui olevan astetta isompi. Tai sitten se johtui siitä, että jaoin huoneen vain ja ainoastaan itseni kanssa, eli sain retkottaa sängyllä halutessani vaikka poikittain. Huoneesta löytyy kaikki tarvittava ja parvekkeelta on mukavat näkymät. Respassa työskentelee ystävällistä ja kielitaitoista väkeä. Jopa siivooja on mukava, aamiaisravintolan tarjoilijoista puhumattakaan.

Niin se aamiainen. Se on varsin italialaistyyppinen lukuisine makeine herkkuineen. Suolaistakin kuitenkin löytyy tästä hotellista (se ei aina ole itsestäänselvyys Italiassa matkatessa) ja minä ainakin sain vatsani täyteen leipien, leikkeleiden, juuston, jogurtin ja hedelmien avulla.

Tiskillä on tarjolla vettä ja mehuja. Erikoiskahvit tarjoilija tekee pyynnöstä ja ainakin hotellin cappuccino on erinomaista. Tarjoilijat paistavat myös munakkaita pyynnöstä. Itse aamiaisravintola on ihanan valoisa. Sisätilojen lisäksi aamiaista voi nauttia tilavalla kattoterassilla merimaisemia ihaillen. Kyllä kelpaa!

Hotelli on yleisilmeeltään siisti ja valoisa. Kaikki toimii kuten pitääkin, matkalaukun sai päivän ajaksi säilöön ja mahdolliset viat tai puutteet huoneissa korjataan ripeästi. Bloggaajan ja varmaan myös monen muun näkökulmasta ilmainen Wi-Fi kaikkialla hotellissa on iso plussa.

Ainoan miinuksen antaisin siitä, että lauantaiyönä rantabaareista kantautuva meteli kuului erittäin hyvin huoneisiin, joten herkkäuniset eivät välttämättä saa nukuttua ilman korvatulppia. Meteliä oli tosin vain lauantaiyönä ja perjantaiyönä sain nukkua kaikessa hiljaisuudessa. En tiedä onko bileitä enemmän heinä-elokuussa, kun Euroopan lomakausi on parhaimmillaan, mutta kesäkuussa tanssimusiikkia soitettiin volumet kaakossa vain lauantaiyönä.

Mikään superluksushotelli City Hotel ei ole, mutta siisti ja kaikki tarpeet täyttävä kuitenkin. Mikään ei yllätä positiivisesti eikä negatiivisesti. Hyvää perushotellia erinomaisella sijainnilla etsivät, tämä on teitä varten! Herkkäuniset voivat miettiä majoittuisivatko he kenties kauemmaksi rantakadun vilinästä.

Vihreä omenasalaatti

Yksi lempikeittokirjoistani on Janne Tarmion ja Sami Tallbergin Hedelmäistä-kirja. Olen kokeillut kirjan sivuilta jo montaa reseptiä ja aina sieltä löytyy tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva hedelmäinen resepti, puhumattakaan faktatiedosta, jota aina silloin tällöin tarkistelen kun vierailen kaupan hedelmähyllyllä.

Tällä kertaa tarvitsimme jonkin suht simppelin lisukkeen grillikanalle ja koska heinäkuun helleaalto ei houkutellut hellan ääreen, päätin että lisukkeen on oltava salaattia. Tarkistin ensin pikkulapuilla merkkaamani reseptit ja sieltähän se löytyi, ensimmäisen katsomani merkin kohdalta: Sami Tallbergin omenainen vihersalaatti. Tätä me tehdään!

Salaatti syntyy nopeasti kolmesta pääraaka-aineesta. Vihreää omenaa, fenkolia ja kevätsipulia. Mukaan vähän yrttiä, limeä ettei omena tummu, makua suolasta ja pippurista sekä loraus oliiviöljyä päälle (öljy oli oma lisäykseni) niin valmista on ja maistuu tosi hyvältä grillikanan kanssa. Vielä paremmin omenainen salaatti sopisi varmastikin grillatun possun kanssa, joten sitäkin kannattaa kokeilla.

Vihreä omenasalaatti

- 4 suomalaista hapokasta pikkuomenaa tai 2 Granny Smith -omenaa (tai mitä tahansa muuta vihreää omenaa)
- 2 fenkolia
- 4 kevätsipulin vartta
- lime
- tilliä tai korianteria (tai ruohosipulia, jota me käytimme)
- suolaa ja pippuria
(- öljyä)

Poista fenkoleista uloin kuori ja varret jos ne ovat puumaisia. Säästä kuitenkin varsissa kasvavat yrttimäiset lehdet ja lisää ne salaattiin. Pilko fenkoli ohuiksi siivuiksi.

Pese omenat ja viipaloi nekin ohuiksi paloiksi. Sekoita heti limen mehu joukkoon, jotta omena ei tummu.

Pilko kevätsipuli ja yrtit ja sekoita kaikki ainekset sekaisin. Mausta suolalla ja pippurilla. Me lorautimme myös hieman oliiviöljyä salaatin päälle.