• Matkatarjoukset:
Valikko
Home 1 2 3 214 215

Praha ja absintti

Praha on mystinen kaupunki. Kun pimeys laskeutuu sen vanhoille kujille, lähtee mielikuvitus laukkaamaan ja sumun keskellä voi ainakin luulla näkevänsä menneiden aikojen haamuja. Prahassa järjestetään opastettuja kummituskierroksia, mutta me emme osallistuneet tällä kertaa sellaiselle. Se jäi odottamaan seuraavaa Prahan matkaa.

Sen sijaan tutustuimme absinttiin, joka on niin ikään omiaan lisäämään Prahan mystisyyttä. Tsekkiläisen absintin on sanottu aiheuttavan ties mitä luovuus- ja hulluuskohtauksia, näkyjen näkemistä ja muuta sekavaa. Tiedättehän kun se vihreä keiju tulee lentelemään näköpiiriin?

Ai ette.

No jatketaan silti. Puheet absintin vaikutuksista lienevät tuulesta temmattuja ja usein absintin aiheuttamissa sekoiluissa on ollut kyseessä ihan vaan juoppohulluus, eikä sillä ole ollut mitään tekemistä sen kanssa, onko lasissa ollut absinttia vai vodkaa. Mystiset tarinat ovat silti hauskoja ja on kiva ajatella absintin olevan jotenkin poikkeuksellinen juoma. Joihan päästään pimahtanut Vincent Van Goghkin absinttia. Ehkä kaikki sekoilu olikin absintin syytä?

Oli miten oli, Prahassa absintti on edelleen vahvasti läsnä. Absinttikauppojen hämäryydestä voi ostaa tuliaispulloja kotiin ja absinttibaareista saa maistiaisia. Myös absinttijäätelöä on saatavilla. Matkamuistokojuissakin on paljon absinttiin liittyvää krääsää, joten ilmeisen tärkeästä juomasta on kyse.

Me tutustuimme absinttiin vanhassakaupungissa Jilska-kadulla sijaitsevassa Absintherie-baarissa. Baarin lisäksi samasta osoitteesta löytyy myös Absintti-museo, mutta me pitäydyimme vain muutamassa nurkkapöydässä nautitussa absinttidrinkissä. Ne maistuivat yllättävän hyvälle, eivätkä aiheuttaneet mitään kummallisia reaktioita. Ne vihreät keijuthan ilmestyvät katukuvaan muutenkin aina iltaisin.

Ai eikö?

Kävimme myös Mala Stranan puolella eräässä absinttikaupassa ostamassa muutaman pienen tuliaispullon. Kovaäänistä musiikkia soittavasta hämärästä putiikista olisi saanut myös absinttidrinkkejä, mutta me jätimme ne sillä kertaa väliin. Sinä iltana ei muuten ollut keijujakaan.

Beurre blanc eli voikastike

Olemme syöneet tänä vuonna erityisen paljon herkullisia kalaruokia. Ravintola Näsinneulan kuha hernerisoton kera oli suussasulavan herkullinen annos, samoin Kellohallin nieriä. Paras itsevalmistamamme kalaruoka on ollut ehdottomasti tämä paistetuista lohimedaljongeista, beurre blancista ja papu-pekonilisukkeesta tehty annos. Sen ehdoton helmi oli beurre blanc eli voikastike, jonka resepti tuleepi tässä:

Beurre blanc

– 2 salottisipulia
– 3 rkl valkoviiniä
– 3 rkl valkoviinietikkaa
– 225 g voita
– persiljaa
– suolaa ja pippuria
– tilkka sitruunamehua

Pilko salottisipuli pieneksi ja laita sipulisilppu kastikekattilaan viinin ja valkoviinietikan kanssa. Kiehauta ja keittele kunnes nestettä on jäljellä pari ruokalusikallista.

Laske sitten lämpöä ja lisää voi kastikkeeseen pieninä paloina pala kerrallaan. Kun kaikki voi on lisätty, ota kattila liedeltä ja mausta kastike sitruunamehulla, suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi vielä silputtu persilja, jonka voit korvata halutessasi myös ruohosipulilla.

Me herkuttelimme kastikkeella lohimedaljongien sekä pekoni-papulisukkeen kera. Ja oli kuulkaa ihan törkeän hyvää. Tämä oli yksi parhaista ruoista joita olemme kokanneet. Voikastike sopii mainiosti myös muiden kalojen sekä muun muassa kampasimpukoiden kaveriksi.

Vinkki! Lisää sekä loheen että pekoni-papulisukkeeseen riittävästi suolaa, sillä ilman sitä annos ei kirjaimellisesti maistu miltään. Papu-pekonilisuketta tehdessäsi paista ensin pekonisilppu pannulla ja lisää vasta lopuksi pavut. Paista niitä kuumalla pannulla niin, että pavut ruskettuvat pekonirasvassa, mutta eivät muhi liian kauan kuumuudessa, sillä silloin ne muuttuvat ällöttävän pehmeäksi lössöksi. Lohen kanssakin on hyvä olla tarkkana, ettet paista medaljonkeja liikaa.

Hotel Baltic Imperial, Tallinna

Vaikka olen vieraillut Tallinnassa varmaankin noin miljoona kertaa, en ole koskaan ollut siellä niin pitkään, että olisin yöpynyt kaupungissa. Olen tullut laivalla ja lähtenyt laivalla kotiin ennen yötä, joten olen nähnyt Tallinnan vain päivänvalossa. En siis ole tiennyt miltä muuten niin tuttu kaupunki näyttää illalla, yöllä ja varhain aamulla.

Kesällä asiaan tuli muutos, sillä päätimme vierailla Tallinnassa kaksi päivää. Halusin ehdottomasti yöpyä vanhassakaupungissa, joten aloimme tutkia hotellivalikoimaa sieltä suunnalta. Mitä vanhempi, söpömpi ja pienempi hotelli, sitä parempi. Halusin todellista vanhanajan tuntua, vanhaa puuta, rosoista kiviseinää ja kynttilätunnelmaa.

Sitä meille tarjoili Baltic Hotel Imperial, jonka edustalle taksi heitti meidät aamulla laivamme saavuttua satamaan. Vuonna 1877 rakennettu hotellirakennus sijaitsee osoitteessa Nunne 14 ja sijainti on lähes tulkoon täydellinen, sillä keskelle vanhankaupungin vilinää on lyhyt matka, mutta katu, jolla hotelli sijaitsee on rauhallinen ja hieman sivussa pahimmalta vilinältä.

Jo hotellin aula sai minut ihastumaan söpöön rakennukseen ja jäin innolla odottamaan minkälainen huoneemme olisi. Se selviäisi kuitenkin myöhemmin, sillä näin aikaisin aamulla huoneemme ei ollut vielä valmis, joten jätimme matkalaukut hotellille ja lähdimme tutkimaan Tallinnaa sekä sen vanhaakaupunkia.

Takaisin hotellilla olimme vasta illansuussa ja respan täti kertoi hotellihuoneemme olevan upgradettu (mitä se on suomeksi, nostettu, ylennetty, lisätty..?), mikä sopi meille vallan mainiosti. Vaan kuinka upeaan huoneeseen lopulta päädyimmekään, sitä emme osanneet arvata.

Kävelimme huoneeseemme ja ihastelimme ääneen käytävän kiviseiniä ja hämyistä tunnelmaa. Ihanaa, pidän hotellista jo nyt! Avasimme huoneen oven ja oho, vau, mitä hittoa, tämähän on melkein kuin joku sviitti.

En tiennyt mihin olisin katsonut ja pyörin huoneen ovella ihmeissäni. Tilaa oli huimasti, sisustus henki ylellisyyttä, ikkunoita kulmahuoneessa oli peräti viisi ja niissä kaikissa oli ihanan tilavat ikkunalaudat. Minä rakastan hengailla ikkunalaudoilla katselemassa ulos kadulle. Nurkassa oli keittiösyvennys, osa seinästä oli vanhaa tiiliseinää ja sänky oli kuin jollekin ruhtinaalle tehty. Upea huone. Alkoi heti harmittaa että viivymme täällä vain yhden yön.

Huoneen pehmeässä sängyssä nukkui erinomaisesti ja tilavassa huoneessa oli ihana vaan olla ja hengailla. Minä siellä ikkunalaudalla ja Henkka sängyllä pötkötellen. Keittiönurkkauksessa olisi voinut valmistaa sapuskaa ja pöydällä olevat esitteet kutsuivat tutustumaan alakerran juustoravintolaan. Kuulostaa todella hyvältä, mutta meillä oli jo illallisravintola päätettynä. Tämä täytyy kuitenkin muistaa ensi kertaa varten, sillä yövyn hotellissa mielelläni uudestaan (vaikka saisinkin vain tavallisen huoneen) ja silloin täytynee testata juustoravintolaakin.

Hotellin edustalla on pieni terassi ja baari sekä ravintola. Ravintolan tunnelma noudattelee samaa ikiaikaista linjaa ritariteemoineen kuin muukin hotellin sisustus. Todella viihtyisää, siistiä ja tunnelmallista.

Aamiainen tarjoiltiin viimeisessä ravintolahuoneessa ja jo itse huone oli niin ihastuttava, että tuijotin sitä hetken ennen kuin kävin aamiaisherkkujen kimppuun. Hauskoja yksityiskohtia on paljon, kahvi tarjoiltiin vanhalta puupöydältä tai mikä lie häkkyrä se olikaan, katossa olevissa pyöreissä puisissa kattokruunuissa paloi kynttilät ja pöydissä oli valkoiset liinat. Aivan ihana paikka.

Yleensä testailen mielelläni aina uusia hotelleja enkä mene samaan paikkaan uudestaan, mutta tämä oli niin ihastuttava hotelli, että Baltic Hotel Imperial tulee olemaan korkealla listallamme, kun suunnittelemme seuraavaa yöpymistämme Tallinnassa. Visiitti jäi vähän niin kuin kesken kun emme ehtineet tutustua hotellin ravintolaan emmekä edes siihen terassiin, jolla olisi mukava nauttia vaikkapa aperitiivit ennen illallista. Tänne täytyy vielä palata. Suosittelen teillekin.

Rakkaudesta Helsinkiin: Pukkisaaret

Monelta Seurasaaren kävijältä jää huomaamatta kaksi pientä saarta Seurasaaren kupeessa sen samaisen sillan varrella, josta pääsee Seurasaareen. Tien vieressä on isohko kyltti, jossa kerrotaan Rautakautisesta kauppakylästä, mutta suurin osa kulkee sokeana sen ohi kohti Seurasaarta. Koukkaapa seuraavalla kerralla tieltä kyltin kohdalta oikealle ja käy vierailemassa Pukkisaarilla.

Pikkuruiselta Itäiseltä Pukkisaarelta kulkee pitkospuut Läntiseen pukkisaareen, ja jo pelkät kapeat pitkospuut ovat mielestäni hauskat. Tulee vähän mieleen Lammassaaren pitkospuut, tosin nämä ovat aika paljon lyhyemmät.

Läntinen Pukkisaari on yhtä pieni kuin Itäinen Pukkisaarikin, mutta sieltä löytyy kokonainen rautakautinen kylä, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia ja jopa häitä. Talot ovat auki muutamia kertoja vuodessa, mutta kiinni olevaan kyläänkin on hauska tutustua.

Kannattaa kiertää myös pieni lenkki saaren ympäri rantaa pitkin. Tamminiemi näkyy rannalta upeasti ja onpa pienellä saarella mukavia auringonottopaikkojakin. Täällä on rauhallisempaa kuin viereisellä Seurasaarella ja paikka sopii mainiosti pieneen hengähdyshetkeen arjen keskellä. Istahda rantakivelle, ota juttuseuraksi kaveri tai ole vain omien ajatustesi parissa. Ihmettele vielä lähtiessä rautakautista kylää ja kulje pitkospuita pitkin takaisin ihmisten ilmoille.

Matkustamisen paras hetki

Matkan varaamisen, sen suunnittelun ja perille pääsemisen lisäksi matkustamisessa on yksi hetki, joka on ylitse muiden. Se pätee vain lentomatkustamiseen ja sen voi kokea vain ja ainoastaan Helsinki-Vantaalla. Paluulennolla se ei ole enää lainkaan sama asia.

Se hetki koittaa, kun on vihdoin päässyt turvatarkastusjonosta ja saa sen jälkeen eteen lasillisen viiniä. Koneeseen nousemiseen on vielä juuri sen verran aikaa, että ehtii juoda lasin rauhassa tyhjäksi, ilman kiireistä kelloon vilkuilua. Matkalaukku on matkalla ruumaan ja jos jotain on unohtunut, ei sille voi tehdä enää mitään. Voi vain juoda viiniä, katsella ohikulkevia ihmisiä, aistia lähdön tunnelmaa ja kihistä lomainnostusta matkakumppanin kanssa. Tai joskus ihan yksikseenkin. Se se vasta kihisevän jännittävää onkin.

Minun lasissani on lähdön hetkellä yleensä valkoviiniä, sillä olut, siideri sekä lonkero turvottavat lentokoneessa muutenkin paisuvaa kroppaa. Kuohuviini on pannassa samasta syystä, vaikka otan sitä silti usein viimeistään lentokoneessa, sillä kuohuva kuuluu juhlaan ja matka on aina juhla. Joka muuta väittää ei ole ollut onnistuneella matkalla. Talvella voisi tehdä mieli myös punaviiniä, mutta entäs jos sitä läikyttääkin matkainnostuksissaan syliin. Sitten koko matka menee punaviinitahraisissa vaatteissa, eikä sitä valkoista paitaa tule kuitenkaan pestyä perilläkään. Ja sitten se on pilalla.

Eli valkoviiniä sen olla pitää. Henkka sanoo, että mietin ja suunnittelen joskus liikaa. Kuka muka pohtii tarkkaan joka kantilta minkä juoman valitsee ja miksi. Minusta on vain hyvä punnita jokainen vaihtoehto, miettiä mielessä hyvät ja huonot puolet ja valita sitten tilanteeseen parhaiten sopiva vaihtoehto. Kuten vaikka lasillinen valkoviiniä lentokenttäbaarissa. Myönnän kuitenkin, että pitää osata elää myös hetkessä ja valita tunteella. Usein kuitenkin myös tunne valitsee valkoviinin, etenkin jos tarjolla on rieslingiä.

Kaikista parhaimmalta valkoviini ja lähdön tunnelma maistuvat aikaisin aamulla. Siksikin suosin aamulähtöjä. On jotenkin kutkuttavan kiellettyä nauttia viiniä aamukuudelta kun muu Suomi vielä nukkuu ja itsekin olisit normaalisti vasta lähtemässä töihin silmät ristissä ja tukka takussa. Mutta siinä se juju piileekin. Siksi matkapäivä tuntuu heti alusta alkaen erityiseltä.