• Matkatarjoukset:
Valikko
Home 1 2 3 205 206

Kinuskillan brunssi

Niin paljon kuin rakastankin Helsinkiä ja tuttuja paikkoja sen ympäristössä, yritän pikkuhiljaa tutustua myös uusiin hoodeihini hieman pohjoisempana. Olen vajaan vuoden Keravalla asumisen aikana tutustunut jo melko hyvin Keravaan, keravalaisiin ja mikä tärkeintä, Keravan lenkkipolkuihin, jotka ovat vallan mainiot.

Koska kotini tulee olemaan vielä pohjoisemmassa kaukana Järvenpäässä asti, täytyy minun alkaa tutustua myös tuleviin kotiseutuihini paremmin. Onneksi minulla on tuttuja, jotka ovat kertoneet minulle jo muun muassa missä sijaitsevat parhaat lenkkipolut (Paavonpolulla) ja mikä on paras brunssipaikka (Kinuskilla). Näin uusi kotiseutuni tulee pikkuhiljaa tutummaksi, vaikka en vielä edes asu Järvenpäässä. Tuleva muutto on astetta helpompi kun tietää jo hieman, mihin olen asettumassa.

Tosiaan, kaveri ehdotti eräänä kauniina heinäkuisena päivänä, että mentäisiinkö testaamaan Kinuskillan brunssi. Kuin ihmeen kaupalla saimme treffit sovittua jo seuraavaksi lauantaiksi, vaikka yleensä niin nopealla aikataululla toteutuvat suunnitelmat eivät käy päinsä. Normaalisti sopiva päivä löytyy vasta viikkojen tai kuukausien päästä, mutta nyt natsasi ja varasin meille pöydän Kinuskillan brunssilta.

Kinuskilla sijaitsee Kellokosken vanhalla ruukkialueella vuonna 1897 rakennetussa vanhassa makasiinirakennuksessa. Sijainti on upea kauniin luonnon keskellä joenmutkassa ja tiilirakennus on jo itsessään todella viehättävä. Kahvila on sisustettu söpösti vanhaa rakennusta kunnioittaen. Kinuskillan pihassa on myös viehättävä terassi, mutta me päätimme mennä syömään sisälle lähemmäksi brunssipöytää. Ei olisi sitten niin pitkä matka hakea lisää ruokaa..

Kinuskillan brunssi on ottanut vaikutteita Amerikasta ja kahvilan, leipomon ja konditorian brunssille tehdään tietenkin kaikki mahdollinen itse. Leivät ja croissantit ovat itsetehtyjä, kastikkeet kahvilan omaa käsialaa ja tietenkin myös jälkiruokapöydästä löytyvät leivonnaiset ovat paikan päällä leivottuja. Kotiin voi vielä napata tuliaiseksi juuri leivotun leivän tai valita herkullisimman näköisen kakkupalan vitriinistä. Minä vein kotiin itsetehdyn marengin ja kaveri nappasi focaccian äidilleen, joka piti huolta tämän pikkumiehestä sillä aikaa, kun tytöt olivat herkuttelemassa.

Brunssilta löytyy erilaisia leipiä levitteineen, kinkkuineen, juustoineen ja tuoreine vihanneksineen. On myös muroja ja hedelmiä. Lämpimistä ruoista löytyy tietenkin rapeaa pekonia, broilerin koipinuijia ja herkullista BBQ-kastiketta, rapumunakasta, nakkeja ja mac and cheesea. On myös salaatteja ja niiden päälle itsetehtyä salaatinkastiketta.

Makean osaston kiistaton kuningas oli ihanan mehevän suklainen mutakakku. Myös pannukakut vaahterasiirapilla olivat mieleeni. Nappasin jälkiruokalautaselleni myös kasan vaahtokarkkeja ja tein nutella-täytteisen croissantin. Voi nam. Kaikki herkut huuhdeltiin alas mehulla ja kahvilla, johon lorautin kauniin lauantaipäivän kunniaksi kunnon tujauksen kermaa.

Brunssin jälkeen oli pienoinen ähky ja nälkä tuli seuraavan kerran vasta illalla. Minulle on tullut tavaksi juosta pieni lenkki aina brunssipäivän iltana, sillä hiilaritankkauksen jälkeen energiaa riittää, ja tälläkin kertaa pieni viiden kilometrin lenkki muuttui lennosta kymmeneksi kilometriksi kun askel kulki niin hyvin. Kaunis kesäilta, mukava päivä takana, uudet juoksukengät ja kroppa täynnä energiaa. Kyllä kulkee.

Ennen kuin suuntasimme kohti kotia seisoskelimme vielä hetken joen rannalla kaunista maisemaa katsellen. Toisella puolella jokea nököttää söpö Kellokosken kirkko ja vanhan makasiinirakennuksen vieressä kohoaa Prinsessa-elokuvastakin tuttu Kellokosken sairaala, jonka luota kuului mielenkiintoista huutoa kyseisenä iltapäivänä.

Kaunis paikka ja ihana brunssi. Tänne palaan ehdottomasti vielä uudelleenkin viimeistään sitten, kun asun uudessa kodissamme, josta Kinuskillan kahvilaan voi vaikka pyöräillä. Brunssin ja leipomotuotteiden lisäksi Kinuskillasta saa myös lounasta ja järjestetäänpä kahvilassa myös teemaviikkoja, kuten blini- ja parsaviikkoja. Sunnuntaisin Kinuskillassa herkutellaan suolaisilla ja makeilla crepeseillä. Veikkaan että tästä saattaa tulla kantapaikkani.

Oleviste kirkon torni

Hmm, mitä sanoinkaan siitä korkeanpaikankammosta.. Tämän pari viikkoa sitten julkaistun jutun johdanto sopisi hyvin tähänkin postaukseen, sillä eräs urpo korkeanpaikankammoinen on taas kerran kiivennyt yläilmoihin pelkäämään.

Tämä tempaus oli siitäkin mielestä erittäin järkevä, että äitini oli vasta juuri hetki sitten varoitellut tästä paikasta, että se on sitten aika kamala myös ahtaanpaikankammoiselle, ja kyllä vain, myös se kammo löytyy tästä minun jättimäisestä päästäni. Mutta tottakai, jos äiti varoittaa menemästä jonnekin paikkaan, niin tietysti kunnon tyttären velvollisuuksiin kuuluu mennä juuri sinne. Siksi minä kiipesin Olevisten kirkon torniin Tallinnassa. Ja se oli ihan kamalaa.

Olevisten kelta- ja vihersävytteinen kirkontorni näkyy kauas. Se on ollut aikoinaan maailman korkein rakennus, kunnes salama tuhosi sen 159 metriä korkean tornin vuonna 1625. Nykyään vuosina 1438-1519 rakennetun kirkon torni yltää 124 metriin. Aika korkea se on siis edelleen.

Norjan kuninkaan Pyhän Olavin mukaan nimetty gotiikkaa edustava kirkko sijaitsee Tallinnan vanhassakaupungissa ja sen torniin pääsee kiipeämään pientä maksua vastaan. Tornin ulkotasanteelta näkee maisemia jokaiseen ilmansuuntaan kun kiertää kapeaa näköalatasannetta pitkin tornin ympäri. Itse näköalatasanteelle päästäkseen täytyy ensin selviytyä kapeista ja ahtaista portaista. Portaita on Henkan laskujen mukaan peräti 235 kappaletta ja kiviportaat ovat paikoin melko korkeatkin.

Ahtaat portaat kulkevat pimeässä tornissa ja kaartavat kapeassa tornissa jatkuvasti, niin että pää menee pyörälle jos kipuaa liian nopeasti. Todella huonokuntoisen ei tänne kannata lähteä kiipeilemään, vaikka matkan varrelta löytyykin lepopaikkoja. Pelkäsin ahtaassa portaikossa kipittämisen kutkuttelevan ahtaanpaikankammoani, mutta tilaa oli kuitenkin ainakin kaltaiselleni kääpiölle sen verran, että olo oli ihan mukava, mitä nyt portaita kiivetessä tuli vähän hiki.

Ahtaanpaikankammoisen ei siis tarvitse mielestäni jännittää, sillä minäkin selvisin kunnialla. Toista oli muuten aikoinaan Kairossa Khefrenin pyramidin sisällä, jossa kulkevat portaat olivat niin ahtaat, että meikäläisellä oli pieni alkava paniikki päällä, kun kompuroin niitä pitkin syvälle pyramidin uumeniin ja sieltä pois. Huh, se oli pelottavaa, mutta Olevisten kirkossa happea riittää tosiaan paljon paremmin.

Ylhäällä näköalatasanteellakaan en tajunnut heti pelätä, vaikka tuulen tuivertaessa askel heittikin hieman ja suoraan alas kurkatessa päässä huippasi. Huuiii, mä oon korkealla! Tornia kiertäessä se kuitenkin iski yllättäen ja varoitin Henkkaa, että kohta pitää päästä pois tai saatan jähmettyä kauhusta paikalleni.

Kiersimme siis loput näköalatasanteesta reippaasti, tosin kuvia piti tottakai ottaa paniikista huolimatta. Oviaukolla kurkistin vielä suoraan ylöspäin ja katsoin kuinka korkealle torni vielä jatkuu. Toosi korkealle, nyt huippaa, apua, äkkiä sisään.

Ja niin minun oli mentävä ihanaan turvalliseen porraskäytävään odottelemaan että Henkka tulee perässä ja kipuamme portaat alas. Alaspäin portaita oli vaikeampi kävellä ja ihan pikkulapsen kanssa en tänne tulisi, sillä kaiteena toimii ajoittain pelkkä köysi ja portaat ovat korkeat. Minunkin oli hankala taapertaa niitä ballerinoillani, jotka meinasivat irrota jalasta, joten voin kuvitella, että minua puolet lyhyemmällä pikkuihmisellä voi olla jo todellisia vaikeuksia päästä tornista alas. Ajan saatossa liukkaaksi hioutunut kivimateriaali ei yhtään auta asiaa.

Mutta kaikki te aikuiset ja isommat lapset, menkää ihmeessä ihailemaan kaunista Tallinnaa Oleviste kirkon tornista käsin. Maisemat ovat upeat ja niitä voisi varmasti tuijotella kauemminkin, jos ei kärsisi korkeanpaikankammosta kuten minä. Korkeanpaikankammo ei kuitenkaan ole este, sillä minäkin selvisin kokemuksesta kunnialla. Myöskään ahtaanpaikankammoisten ei tarvitse jättää tornivierailua väliin. Ja sitäpaitsi maisemat kyllä korvaavat pienen paniikin moninkertaisesti. Puhumattakaan siitä, miten hyvä fiilis alas päästyä oli. Mä ylitin taas kerran itseni ja olin tosi rohkea!

14 parasta lisuketta

Ruoan miettiminen niin arkeen kuin juhlaankin on joskus ihan ylitsepääsemättömän hankalaa. Pää lyö tyhjää, vaikka maailma on täynnä toinen toistaan upeampia reseptejä. Miksi mitään ei tule mieleen? Aina vaan ne samat ruoat päivästä toiseen.

Jos sitten ihan liian pitkän pähkäilyn jälkeen onnistuukin keksimään pääruoan, ollaan silti edelleen ongelmissa. Mutta mitä me syödään sen kanssa? Mitä lisuketta? Mikä olisi hyvää? Olisi kiva keksiä jotain vaihtelua.

Antakaas kun minä autan. Tässä on listattuna peräti 14 lisukereseptiä kaikenlaisiin tilanteisiin. Eiköhän näistä löydy jotain hyvää teidänkin ruokapöytään:

Yrttiperunat on klassikko. Yrttejä vaihtelemalla saat vaihtelua ruokapöytään. Oma suosikkini ovat valkosipuliset rosmariiniperunat, joihin savusuola tuo kivan pienen ulottuvuuden.

Perunoista voi tehdä tietenkin myös omatekoisia ranskalaisia parmesaanilla ja tryffelillä tai ihan tavallisia ranskalaisia ilman ylimääräisiä härpäkkeitä. Myös herkulliset salviaperunat vievät kielen mennessään.

Riisin ystävät voivat hakea vaihtelua inkivääririisistä.

Italialainen klassikko spinaci al burro on niin ikään lempparini. Saapasmaasta tulevat myös herkulliset lisukkeet porkkanasta ja munakoisosta.

Eksoottisempaa osastoa edustavat azerbaijanilainen riisipilahvi, marokkolainen kasviscouscous sekä equadorilainen quinoasta tehty quinoto.

Tästä reseptistä voit napata idean uunikasviksista. Toki voit tehdä niiden kanssa myös ohjeen kalkkunan, jos pääruoankin keksiminen antaa vielä odottaa itseään, mutta ihan yhtä hyvin voit tehdä samaiset kasvikset jollekin muulle pääruoalle. Ne sopivat yhteen lähes kaiken kanssa.

Yksi lempparilisukkeistani on tämä yksinkertaisen ihana kukkakaalisalaatti. Jos joku väittää ettei pidä kukkakaalista, niin syötä hänelle tätä ja kysy uudestaan. Veikkaan että mielipide muuttuu.

Kesäkurpitsa-fetavuoka on hieman tuhdimpi lisuke, ja jos sitä jää yli, voit syödä loput seuraavana päivänä lounaaksi. Juustoinen kasvisvuoka ei välttämättä edes tarvitse pääruokaa kaverikseen.

Valkosipulifestivaalit

Viikko sitten lauantaina aukesi Keravalla kaikkien valkosipulinystävien taivas, kun vuosittainen järjestyksessään jo 29. Valkosipulifestivaali täytti Keravan kadut myyntikojuilla, iloisilla ihmisillä ja viehättävällä valkosipulin tuoksulla. Aurinkomäelle kokoonnuttiin katsomaan esiintyjiä, liian innokkaita ampiaisia hätisteltiin pois kimpusta ja terassilla nautittiin valkosipuliolutta. Myyntikojuista ostettiin valkosipulisia tuliaisia, joita tietenkin maisteltiin ensin ahkerasti.

Olut maustetaan valkosipulimurskalla..

..kas näin, oman maun mukaan. Lopputulos on oikeasti hyvää ja minäkin join tuoppini tyytyväisenä loppuun.

Myyntikojuissa oli enimmäkseen valkosipulisia tuotteita, mutta myös muita herkkuja oli tarjolla..


..kuten vaikkapa metrilakua. Mitä olisivat markkinat/festarit ilman metrilakua? Me pilkoimme oman saaliimme pieniksi pätkiksi ja nostimme kulhon pöytään illalla kun teki mieli jotakin makeaa.

Erimakuisia valkosipulinkynsiä oli paljon tarjolla..

..ja niitä ostettiin tietysti kotiinkin.

Chili-valkosipulimurskaa on ostettava joka vuosi useita purkkeja, sillä tätä meillä kuluu ja paljon.


Myös valkosipulijäätelöä oli saatavilla, se tosin oli harmiksemme loppu siinä vaiheessa kun me ehdimme kojulle.

Tietenkin myytävänä oli myös sitä itseään sekä tavallisena versiona..

..että kauniisti koristeltuina letteinäkin.

Valkosipulifestivaalien aikaan Kerava näyttäytyy parhaimmillaan..

..ja kaikilla on kivaa, vauvasta vaariin.

Yleensä Valkosipulifestaripäivälle osuu myös kaunis aurinkoinen sää. Tänäkin vuonna aurinko paistoi, mutta välillä saatiin myös muutama virkistävä sadekuuro.

Nähdään taas ensi vuonna Valkosipulifestivaaleilla!

Shampanjaa ja mansikoita Karibialla

Matkalle lähdetään usein etsimään upeita kokemuksia, katselemaan hienoja nähtävyyksiä ja elämään hetkiä, joita voi muistella jälkeenpäin hymy huulilla. Maailma on täynnä upeita paikkoja, niin luonnon kuin ihmistenkin muokkaamia taideteoksia ja kokemuksia haetaan usein äärirajoilta aina syvänmerensukelluksesta laskuvarjohyppyyn. Toisinaan loman parhaaseen hetkeen riittää kuitenkin vain kaunis ilta, oma parveke, skumppaa ja mansikoita.

Meidän viime maaliskuun Karibian risteily oli totisesti täynnä toinen toistaan upeampia hetkiä. Yllätimme reissulla appivanhempani useaan otteeseen ja toki kaikista mieleenpainuvin hetki oli se, kun Henkka kosi minua. Näimme myös todella paljon erilaisia kauniita, henkeäsalpaavia ja ajatuksia herättäviä paikkoja, mutta silti yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli ihan tavallinen ilta oman hytin parvekkeella.

Olimme olleet päivällä tutustumassa kauniiseen Antiguan saareen ja vietimme laivalla nautitun lounaan jälkeistä raukeaa iltapäivähetkeä laivan kannella. Makasimme auringossa, joku taisi ottaa yhden oluen ja kävimme mielessämme läpi päivän kokemuksia Antigualla.

Tunsin kuinka aurinko poltti ihoani kuumasti ja palamisen pelossa päätin lähteä hyttiin valmistautumaan iltaa varten. Tänään pitäisi pestä hiukset, joten suihkussa kestäisi hieman kauemmin. Jääkää te muut vaan vielä ottamaan aurinkoa.

Kävelin portaat alas, sillä jo aika hyvin voitetusta hissikammosta on yhä jäljellä pieni paniikki, joka voi päästä valloilleen jos joudun yksin hissiin. Menin siis suosiolla portaita, vaikka kerroksia hytin ja aurinkokannen välillä oli aika monta. Kävelin hyttikäytävällä kun vastaan tuli tarjoilija mukanaan kylmä kuohuviini coolerissa sekä jotakin hyvää lautasella kuvun alla. Katsoin kateellisena tarjoilijan kantamuksia ja mietin, että joku onnellinen on tilannut hyttipalvelusta herkkuja itselleen.

Jaa, se joku onnellinen lienee naapurimme, sillä tarjoilija pysähtyi kanssani samaan aikaan syvennykseen, jossa on ovi meidän ja naapuriemme hyttiin. Tokaisin tarjoilijalle ovea avatessani, että tuo kelpaisi kyllä minullekin. Toivotin hyvät päivänjatkot ja laitoin oven perässäni kiinni.

Ehdin astua hyttiin sisään kun oveen koputettiin. No jopas nyt on. Avasin oven ja tarjoilijahan se siellä seisoi edelleen tarjottimensa kanssa ja kertoi, että nämä tässä on teille. Hän näytti tarjottimella olevaa kirjekuorta, jossa luki minun ja Henkan nimet, mutta olin silti ihan ällikällä lyöty. Miten niin meille, emme me ole tilanneet mitään. Mikäköhän juttu tämä nyt on.

Samalla tajusin, että olin vetänyt oven törkeästi kiinni tarjoilijan edestä, sillä eihän hän ollut menossa naapurihyttiin, vaan hän oli aikeissa tulla perässäni meidän hyttiin. Ja minä pamautin oven kiinni hänen nenän edessä. Vähänkö noloa. Sönkötin anteeksipyyntöjä ja sopersin ihmeissäni, että mikäköhän yllätys tämä on. Onpa jännää.

Tarjoilija poistui paikalta ja minä jäin tuijottamaan pöydällä olevaa tarjotinta. Jee, yllätys! Meille! Tästä täytyy kertoa äkkiä Henkalle. Otin hyttiavaimen käteen ja lähdin kohti ovea. Ovella käännyin kuitenkin takaisin ja kurkkasin tarjottimen kuvun alle. Ooo, suklaalla kuorrutettuja mansikoita! Voi nam! Nyt äkkiä ennen kuin skumppa lämpenee!

Juoksin hissille ja epäröin hetken uskaltaudunko sittenkin hissillä ylös, vai juoksenko portaat. Hissillä pääsee nopeammin, totesin, ja kun kerrokseeni pysähtyneessä hississä oli mukavan näköinen mies, uskaltauduin sinne sisään. Ei tarvitsisi olla ihan yksin jos hissi jumittuu, tippuu kuiluun tai räjähtää. Koska niin voi ihan hyvin käydä.

Tärisin innostuksesta ja vähän varmaan hissikammostakin. Hississä oleva mies sanoi minulle jotain, mutten enää muista mitä, enkä tiedä vastasinko hänelle edes mitenkään järkevästi. Halusin vaan äkkiä kertomaan Henkalle hyttiin saapuneesta yllätyksestä ihan kuin se olisi maailman tärkein juttu. Ja olihan se, ainakin sillä hetkellä minun maailmassani. Ampaisin hissistä ulos ja juoksin kohti paikkaa, johon Henkka ja hänen vanhempansa jäivät ottamaan aurinkoa.

Anoppi katsoi kohti juoksevaa miniäänsä huolestunut ilme kasvoillaan. Mikä sillä on hätänä? Unohtuiko hyttiavain? Aloin selittää hengästyneenä, että meillä on joku skumppa- ja mansikkayllätys hytissä. Mennään syömään ja juomaan se! Kaikki yhdessä!

Lähdimme kohti hyttejä ja pian selvisi, että appivanhemmillakin oli samanlainen yllätys. Yllätysten takana oli eräs laivan työntekijä, jolle Henkan isä oli kertonut eräänä iltana koko matkatarinamme yllätyksineen kaikkineen. Niille, jotka eivät ole lukeneet aiempia matkapostauksiani tiedoksi, että Karibian risteily järjestettiin täytenä yllätyksenä Henkan isälle, eikä Henkan äidillekään kerrottu kuin se, että lähdemme jonnekin lämpimään. Matkakohde selvisi vasta juuri ennen lähtöä. Matkayllätyksestä voit lukea lisää täältä, täältä, täältä ja täältä.

Päätimme nauttia skumpat ja mansikat omilla parvekkeillamme. Laiva oli juuri lähdössä Antigualta ja istahdimme aurinkoiselle parvekkeellemme. Henkka avasi skumpan ja minä söin ensimmäisen mansikan. Voi nam miten hyvää!

Kilistelimme skumppalaseilla ja istuimme katselemaan ohi lipuvaa Antiguan rannikkoa. Aurinko paistoi vielä lämpimästi, mutta painui koko ajan syvemmälle lähemmäs horisonttia. Enää ei ollut tukahduttavan kuuma, vaan juuri sopivan lämmin. Takana oli ihana päivä Antigualla ja nyt oli hyvä hetki vaan istua rauhassa paikallaan, siemailla kuohuvaa ja herkutella suklaaseen dipatuilla mansikoilla.

Tuo hetki kaikessa yksinkertaisuudessaan oli yksi loman parhaista. Voin vieläkin tuntea sen kokonaisvaltaisen onnen tunteen, joka oli tuossa hetkessä läsnä. Olo oli ihanan rento ja levollinen, mihinkään ei ollut kiire, edessä kimmelsi kaunis Karibianmeri ja edessä olisi vielä monta ihanaa päivää tropiikin lämmössä. En voinut olla hymyilemättä.

Postaus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä Suomessa toimivat Running With Wild Horses, Kaukokaipuu ja Destination Unknown. Tarkemmat ohjeet tempaukseen osallistumiseen löydät täältä. Instagram Travel Thursdayn kuvat löytyvät Instagramista tunnisteella #IGTravelThursday.

Meidäthän löytää Instagramista nimellä keltaisessakeittiossa