Monthly Archives

elokuu 2018

Long time no see

Huhhuh! Puolitoista vuotta on hurahtanut. Tähän on mahtunut reissuja, jos minkämoisia. Blogi jäi kesken Afrikan halki liftatessani. Päädyin lopulta matkustamaan Israelista maanteitse Kapkaupunkiin. Nettiyhteyttä ei pienissä kylissä ollut ja kaupungeissa sähköt pimenivät tasaiseen tahtiin. Siihen katosi motivaationi netin kanssa pelaamiseen ja blogin kirjoittamiseen. Afrikassa olin pari kuukautta vapaaehtoistyössä, jonka jälkeen matkani taas jatkui. Viimeisellä viikolla minulle iski koti-ikävä ja Etelä-Afrikan läpi meninkin ilman mitään pysähdyksiä. Viimeisenä päivänä muutama tunti ennen lentokoneeseen nousua tulin puukon kanssa ryöstetyksi. En voi vieläkään uskoa, että melkein vuoden reissulla tulen vasta viimeisinä tunteina ryöstetyksi.

Suomeen palattuani jouduin samantien Turun yliopistolliseen sairaalaan eristyksiin kaikenmaailman trooppisten tautien epäilyn vuoksi. Lopulta tauti osoittautuikin pelkäksi lasten flunssavirukseksi ja pääsin onneksi palaamaan takaisin kotiin. Sain työpaikan Helsingistä, jossa olinkin pidemmän aikaa töissä, kunnes lähdin kiertämään Lähi-Itää. Haastattelin yhteensä 54 naista naisten oikeuksista ja tasa-arvosta. Haaveilen edelleen työstä naisten oikeuksien parissa ja uskonkin, että tällaisen taustatiedon hankkiminen tulee jollain tavalla olemaan hyödyksi tulevaisuudessa. Lähi-Idässä liftasin ja nukuin paikallisten ihmisten kodeissa. Tutustuin maailman hyväsydämisimpiin ihmisiin. Kävin myös sodan runtelemassa Mosulissa, jossa haastattelin Irakin sotilaita ja paikallisia ihmisiä. Aloin uskomaan erilaisiin salaliittoteorioihin.

Syksyllä olen menossa Syyriaan, jossa pyrin myöskin haastattelemaan naisia naisten oikeuksista ja sotilaita Lähi-Idän epävakaasta tilanteesta. Rankemman matkailun rinnalle on myös mahtunut rennompia reissuja, kuten reissuni maailman ainoaan nudistikaupunkiin. Kaupunki, jossa supermarkettiin, baariin, rannalle ja ravintolaan mennään alasti. Kaupunki, joka päivisin kuhisee naturisteja ja kaupunki, joka yöllä muuttuu kiimaisten pervojen orgiaparatiisiksi! Blogin halusin aloittaa ihan uudelta pohjalta. Aikaisemmin oltuani parisuhteessa blogi koostui pitkälti parisuhdeasioista, mutta nyt tulen ainoastaan kirjoittamaan matkoistani ja erilaisista haastatteluista. Toki ne, jotka ovat lukeneet blogini parisuhde-osioita saavat varmasti paljon irti erilaisista nudisti- ja orgiamatkoistani. Uuden blogini löydät täältä: Nomada.fi