Monthly Archives

maaliskuu 2017

Homoseksuaalisuus tuhoaa yhteiskuntamme

Suomessa homoseksuaalisuus on poistettu tautiluokituksista vuonna 1984 ja tästä 33 vuotta myöhemmin vuonna 2017 voimaan tuli sukupuolineutraali avioliittolaki. Tänä päivänä homoseksuaalisuuden harjoittaminen onkin jo yleisesti hyväksyttyä länsimaissa, mutta mikä onkaan tilanne Afrikassa? Afrikan 55:sta valtiosta 33:ssa homoseksuaalisuus on lailla kielletty. Sudanissa ja Somaliassa homoseksuaalisuudesta seuraa kuolemanrangaistus, kun taas Ugandassa homoseksuaalisuudesta saa elinkautisen vankeusrangaistuksen. On siis ihan ymmärrettävää, että Somaliassa lähestulkoon löysin nyrkin naamastani homoseksuaalisuudesta positiiviseen sävyyn puhuttuani. Sudanissa ja Ugandassa olen vain saanut omituisia katseita oman mielipiteeni tästä aiheesta ilmaistuani.

Afrikassa kaikkein huvittavimmat keskustelut ovatkin syntyneet homoseksuaalisuudesta ja itsetyydytyksestä. Niin kuin jokainen varmasti osaa arvata, Afrikka on pääosin hyvin konservatiivinen ja vanhanaikainen manner. Uskonto on myös yksi elämän peruspilareista ja uskonnot usein kieltävätkin homoseksuaalisuuden. Haastateltuani pappeja ja immameja, islam ja kristinusko molemmat kieltävät homoseksuaalisuuden samoista syistä. Jumala on luonut meidät lisääntymään ja tämän vuoksi jokaisen tulee mennä naimisiin ja tehdä vauvoja. Homoseksillä ei taas pysty lisääntymään eikä Jumala ole luonut meidän elimiämme väärinkäytettäviksi. Peppu on ainoastaan ulostamista varten ja suu syömistä varten. On syntiä väärinkäyttää elimiämme ja laiminlyödä Jumalan käskyjä.

”Jotkut ihmiset sairastuvat pahasti, jos he ovat samassa huoneessa homoseksuaalien kanssa.” –Etiopialainen mies

Kerran halusin tehdä epävirallisen tutkimuksen maassa, jossa homoseksuaalisuus on lailla kielletty. (HUOM! Älkää kokeilko kotona!) Ihmisoikeuksiin on kuitenkin kirjoitettu, että ketään ei saisi syrjiä erilaisuutensa vuoksi, joten punnittuani kokeeni positiiviset ja negatiiviset asiat keskenään huomasin positiivisuuden korostuvan tästä selkeämmin. Menin kirkkoon haastattelemaan pappia ja hänen alaisiaan. Kerroin heille olevani lesbo. Tosiasiassa olen ihan hetero, mutta minun oli pakko testata, millaista kohtelua saisin lesbona maassa, jossa homoseksuaalisuudesta seuraa elinkautinen vankilatuomio. Tiesin, että kirkko ei halua ketään syntistä tappaa, joten uskalsin asiaa lähteä kirkon henkilökunnan kanssa puimaan.

Kerroin tyttöystävästäni, jonka kanssa olen ajatellut mennä naimisiin. Kerroin olleemme hänen kanssaan jo pitkään yhdessä ja rakastavamme toisiamme valtavasti. Ennen hänen löytämistään harrastin seksiä yli sadan miehen kanssa, joten tämä löytö on saanut minut rauhoittumaan. Yritin siis keksiä mahdollisimman paljon kaikkea hyvää, mitä tämä suhde olisi elämääni saanut aikaan. Papille taisi tulla sellaista settiä, että eihän hän edes meinannut saada sanaa suusta sanottua. Papin ilme olisi ehdottomasti pitänyt saada kameralle! Toivuttuaan shokista pappi tietysti alkoi lukea minulle raamattua ja saarnaamaan, miksi homoseksuaalisuus tulisi jossain vaiheessa viemään minut ojasta allikkoon. Tätä moralisointia kesti lähes kaksi tuntia, jonka jälkeen päätin suosiolla lähteä takaisin kotiin lepäämään.

”Homoilla ihmisillä on jonkinlainen ötökkä kiinni heidän selässään. Kun he menevät lääkäriin poistamaan tämän ötökän, he muuttuvat takaisin heteroiksi.” –Etiopialainen mies

Minun yllätyksekseni seuraavana päivänä töistä kotiin palattuani pappi olikin kotini oven ulkopuolella minua raamattunsa ja paperinivaskansa kanssa odottamassa. Pappi oli ilmeisesti edellisenä päivänä päättänyt ottaa minun heteroksi käännyttämisen uudeksi elämäntehtäväkseen. Olin onneksi juuri syönyt täyttävän illallisen ja olin valmiina papin uuteen puheeseen. Tutkimme ja lueskelimme yhdessä papin tuomaa materiaalia kynttilän valossa teetä samalla siemaillen. Materiaalipaketin kannessa lukee isoin kirjaimin: ”Potect our young people from homosexuality: Debate and Pass the anti-homosexuality bill now! Uganda is in imminent danger!” Materiaalia lukiessani oli pokassa pitelemistä. Lähes joka toisessa lauseessa homoseksuaaleja haukuttiin, jos jonkinmoisilla ilkeyksillä. Homot ovat mm. syntisiä, perverssejä, saalistajia, petoja, sadomasokistejä ja häikäilemättömiä yhteiskunnan tuhoajia.

Pappi yritti perustella minulle homoseksuaalisuuden olevan vaaraksi, siksi koska A. Anaaliseksi vahingoittaa peräaukkoa, B. Oraaliseksi on ällöttävää, C. Homot harrastavat fistausta, jossa koko käsivarsi työnnetään peräaukkoon kyynärpäätä myöden, D. Homot syövät toistensa ulostetta, jota edes eläimet eivät tekisi, E. Homot virtsaavat toistensa päälle harrastamissaan orgioissa, F. Kaappihomot pakottavat vaimonsa rajuun seksiin, G. Homot ovat sadistisia seksuaalisia väärinkäyttäjiä. Minulla tuli ensimmäisenä mieleen, että miten nämä asiat liittyvät millään tavalla pelkästään homoseksuaalisuuteen. Kyllähän heterotkin harrastavat oraali- ja anaaliseksiä, pissaleikkejä ja fistausta. Fistaus anaaliin kyynärpäähän asti ei anatomisesti kuulosta järkeenkäypältä ja ulosteen syöminen on erittäin harvinaista, joten nämä perustelut eivät oikein olleet rationaalisia. Uskonkin pappien kehittävän näitä perusteluita omista päistään voidakseen lietsoa Ugandan homofobiaa entisestään.

”Homoseksuaalisuus on sairaus, josta jokaisen tulisi päästä eroon. Tämä sairaus tappaa.” –Ugandalainen mies

Pappi näytti minulle kuvia siitä, miten käy kun harrastaa homoseksiä. Kuvissa miehellä oli koko suolisto ohutsuolta myöden ulkona kehostaan. Pappi myös näytti minulle kuvaa, jossa Ruotsissa vuonna 2013 homoseksuaalilääkäri oli yrittänyt vastoin potilaan tahtoa rakentaa tälle toista seksuaalista elintä. Näitä kuvia sitten jaetaan kaikille Ugandassa kirkossa käyville ja pelotellaan homoseksuaalisuuden vaaroista. Tällaisetkin sattumukset ovat niin harvinaisia, että varmasti useammin miehen penikseen tulee jonkinnäköinen venähdys tavallisesta pippeliä pimppiin seksistä kuin, että jonkun koko suolisto tulisi anaaliseksin yhteydessä peräaukon kautta ulos.

Papin dokumenteissä lukee, kuinka homoseksuaalit pyrkivät väkisin mediaan ja yrittävät aivopestä Ugandan nuorta sukupolvea elämäntyyliin, joka lopulta pilaa näiden nuorten tulevaisuuden ja koko yhteiskuntamme. Julkkikset ovat kuulemma länsimaissa lahjoneet median luomaan positiivisen kuvan homoista ja kaikki paha ollaan rahan turvin jätetty sanomatta. Länsimaat kiristävät Afrikan valtioita kehitysavun poisjättämisellä, jos Afrikassa ei annettaisi tilaa homoseksuaalisuudelle. ”Kuka suojelee lapsiamme näiltä saastaisilta homoseksuaali-saalistajilta? Uganda on välittömässä vaarassa!”

”Homoseksuaalisuus on valkoisten sairaus.” –Sudanilainen mies

Vaikka Afrikassa nämä aiheet ovat tabuja ja suurimmassa osassa valtioista homoseksuaalisuus on laitonta, vastoin kaikkia odotuksiani täältä kuitenkin löytyy ihan aitoja homoseksuaaleja. Nämä seksuaalivähemmistön kansalaiset ovat kuitenkin piilossa eikä heitä ole helppo löytää. Vankilatuomio on ankara eivätkä homoseksuaalit ole missään tapauksessa valmiita ottamaan mitään riskejä vankilaan joutumisesta. Minun hämmästyksekseni löysin kuitenkin naispuolisen homoseksuaalin työpaikaltani. Hän on todella avoin ja meillä on alusta asti juttu luistanut ja olemme viettäneet paljon aikaa yhdessä myös aremmista aiheista jutellen.

Eräänä päivänä sairaalassa seksuaalioikeuksien julistamiseni jälkeen tyttö uskaltautui paljastamaan minulle salaisuutensa. Hän kertoi olevansa lesbo. En aluksi voinut uskoa tätä todeksi. Miten näin vanhoillisesta ja uskonnollisesta maasta voisi löytää ketään samasta sukupuolesta kiinnostunutta. Tyttö alkoikin näyttää minulle kuvia lesbokavereistaan ja kertoi heidän viikoittaisista tapaamisistaan kaupungin hotelleissa. He järjestävät omia pieniä kekkereitä viikoittain ja nauttivat toistensa seurasta. Homoseksuaalin elämä ei kuitenkaan ole helppoa. Joka päivä saa pelätä, että oma salaisuus paljastuu väärälle henkilölle, jolloin luvassa voisi olla elinikäinen vankilatuomio.

”Homoseksuaalisuus tuhoaa yhteiskuntamme.” –Ugandalainen mies

Euroopassa homoseksuaalisuus on yleisesti hyväksyttyä, sillä keneltä kahden ihmisen välinen rakkaus muka olisi pois. Minusta meillä kaikilla on oikeus rakastaa ja mennä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa. Uskovaisten ja muiden kapeakatseisten ei tietenkään tarvitse itse ryhtyä homoiksi, mutta antaisivat sentään muille vapauden päättää omista elämistään. Ihmisoikeudet kuuluvat meille kaikille uskonnosta, ihon väristä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta. Eikö elämässä tärkeintä ole kuitenkin onnellisuus? Kaikki ansaitsevat olla onnellisia. Rakkaus on kaunis asia enkä ymmärrä, miksi haluaisimme rakkautta keneltäkään riistää.

Olen pitänyt Afrikassa useamman kerran luentoja ja puheita seksistä ja seksuaalisuudesta; itsetyydytyksestä seksuaalioikeuksiimme ja seksuaalirikoksiin. Homoseksuaalisuudesta en ole viitsinyt kovin montaa sanaa mainita sen harjoittamisen kuitenkin ollessa laitonta lähes kaikissa käymissäni Afrikan maissa. Voisin saada vielä syytteet valtiolta, jos oikein lähtisin asiaa syvemmin puimaan.  Silloin tällöin jääräpäisen luonteeni ansiosta olen kuitenkin jatkanut tätä homppelitarinaani sellaisille ihmisille, jotka pyytävät minua tyttöystäväkseen tai vaimokseen. Tätä siis tapahtuu lähes päivittäin kadulla kulkiessani -kiitos valkoisen ihonvärini. Tällöin olen vain sanonut suoraan, että olen lesbo ja haluan naida itselleni vaimon. Siihen ovat ihmiset jääneet hölmistyneen näköisinä suu ammollaan perääni tuijottamaan. Tätä voisikin kutsua shokkihoito a la Venla:ksi.

He ovat täynnänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia, vailla ymmärrystä, luotettavuutta, rakkautta ja laupeutta. -Raamattu, Roomalaiskirje 1:29-1:31

En tiedä, miten tehokas tämä tekniikka on ollut, mutta pakko sitä on lähteä liikkeelle jostain, kun kerta haluan kaikkeni tehdä auttaakseni omalta osaltani Ugandaa seksuaalivähemmistön oikeuksien esille tuomisessa. Jos ihmiset huomaavat, että tällainen ihan tavallisen näköinen nuori kouluttautunut eurooppalainen on homoseksuaali, homofobia voisi täälläkin päin lieventyä. Minusta tuntuu, että yleisesti täällä pidetään homoseksuaaleja päästään kajahtaneina eikä ymmärretä, että tosiasiassa homoseksuaalit ovat ihan tavallisia ihmisiä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Se, että näen ystäväni kärsivän ”vääränlaisen” seksuaalisen suuntautumisensa ja vankilapelon vuoksi kotimaassaan, on ajanut minut todenteolla tätä Itä-Afrikan epideemistä homofobiaa rikkomaan. Ihmisoikeudet ja rakkaus kuuluvat meille kaikille! Tällä planeetalla ei rakkautta voi koskaan olla liikaa!

Afrikkalaista arkielämää

On vierähtänyt lähes puolitoista kuukautta siitä, kun aloitin arkeni täällä Afrikan sydämessä, Ugandassa. Aika on mennyt ihan hurjan nopeasti enkä vieläkään pysty sisäistämään sitä, että puoliväliviiva on jo ylitetty. Olen asunut paikallisen perheen luona, johon kuuluu yksinhuoltaja-äiti ja kaksi teini-ikäistä lasta. Viihdyn todella hyvin perheen luona ja tuntuukin, että saan heiltä jatkuvasti energiaa raskaassa arjessa jaksamiseen. Arki on lähtenyt rullaamaan radallaan. Enää ei sähköttömyys tai juoksevan veden puutekaan ole häirinnyt tavallista arkielämää. Oikeastaan tuntuu ihan jännittävältä elää näinkin kivikautista arkea. On ollut hienoa nähdä, miten kaikkeen lopulta tottuu. Enää eivät edes kymmenet torakat vessan seinillä haittaa asioiden toimittamista loppuun asti. Sähköttömyys ei myöskään ole elämää piinannut. Saan puhelimen ladattua työpaikallani ja tietokoneen sairaalan viereisessä nettikahvilassa, jonne yleensä työpäivieni jälkeen vielä kipitän ennen illalliselle menoa.

Tältä näyttää afrikkalainen vessa.

Aamu alkaa kukkojen laulun aikaan. Naapurustossa vielä on useampia kukkoja, jotka kyllä pitävät huolen siitä, ettei vain kukaan jää peiton alle unikekoilemaan. Joskus sitä silti laittaa torkkuvaihteen kukonlaulusta piitaten päälle, sillä töistä on lähes mahdotonta olla myöhässä. Työpäivät nimittäin alkavat ”Afrikan aikaan”. Toisin sanoen työpaikalle voi mennä silloin kun huvittaa. Työpäivä alkaa virallisesti kello kahdeksalta aamulla, mutta oikeasti ketään ei siihen aikaan vielä ole sairaalalle saapunut. Ihmisiä alkaa virrata ovista sisään siinä puoli yhdeksän aikoihin. Jotkut tulevat sitäkin myöhemmin, mutta jos ei vielä kymmeneen mennessä ole ilmestynyt paikalle, alkavat työkaverit jo kyselemään perään. Eihän ne työt sairaalassa kuitenkaan itsekseen tule tehdyksi.

Keittiö.

Minulle rauhallinen työpäivää edeltävä aamu on kuin luksusta. Suomessa yleensä torkutan herätyskelloa niin pitkään, että aamupalan syön joko bussissa tai samalla vaatteita päälleni kiskoessani. Täällä sitä on kuitenkin voinut käydä rauhassa aamupissalla ilman, että joutuu toisella kädellä pytyllä istuessa harjaamaan hiuksiaan tai pesemään väsyneitä silmiään. Täällä sitä pystyy rauhassa valitsemaan vaatteensa ja odottamaan aamuteen jäähtymistä ilman, että tarvitsee suutaan polttaa. Repunkaan pakkaamisen jälkeen ei ole vielä kiire, vaan voi hitaasti löntystelevin askelein kävellä pääkadulle ja etsiä julkisen kulkuneuvon työpaikalleen. Edes työpaikan oville saavuttua ei tarvitse alkaa vetää kolmiloikkaa, vaan voi rauhassa moikata vartijoita ja harrastaa paikallisetn tavoin small talkkia.  Ennen en ole ollut aamuihminen, mutta nyt minä suorastaan hehkun aamuisin herättyäni.

Töitä teen maanantaista lauantaihin ja sunnuntain olenkin pyhittänyt lepopäivälle. Tosin välillä on tullut ystävältäni sairaalasta soittoa, että täällä tarvitaan apua. Olen siis saattanut myös lipsua lepopäivistäni ja mennyt muutamaksi tunniksi sairaalaan apukäsiksi. Työpäivät ovat teoriassa yhdeksän tunnin mittaisia, mutta käytännössä ne yleensä venyvät pidemmiksi, kun yövuoro tulee paikalle myöhemmin tai päivystyksenä tuodaan potilaita, joita ei ollut tullut kalenteriin merkittyä etukäteen. Olen kuitenkin pyrkinyt pitämään omasta jaksamisestani huolta enkä ole mielelläni yli kuuteen asti sairaalassa majaillut, ellei sitten ole tullut joku ihan katastrofaalinen tilanne, kuten paikallisen noidan harjoittama noituus, jota pääsin eilen hämmästyksissäni sairaalassa todistamaan.

Työpäivän jälkeen olen yleensä mennyt kaupungin nettikahvilaan lataamaan läppärini ja samalla tietysti dataamaan ja kirjoittelemaan juttuja reissustani. Nettikahvilassa vietän vajaa tunnin, jonka jälkeen lähdenkin kipin kapin kohti kotia, sillä olen jäänyt koukkuun juoksemiseen ja lenkille meno juuri ennen auringonlaskua onkin osoittautunut ihan täydelliseksi ajankohdaksi. Silloin ei ole enää tuskastuttavan kuuma eivätkä ihmiset niin selvästi minua ja minun valkoista ihoani pimeässä bongaa. Urheilu ei jostain syystä ole vielä Ugandan kulttuuriin päätynyt ja tällaisten juoksulenkkien tekeminen katsotaankin ihan omituisena harrastuksena. Ihmiset tuijottavat minua kuin minulla olisi jotain mielenterveysongelmia. Kuka nyt haluaisi turhaan antaa hien virrata ja juosta edestakaisin ilman mitään päämäärää.

Illalla treenaamisen jälkeen kotona minua jo odottaakin herkullisen tuoksuinen afrikkalainen illallinen. Täällä ei tosin kovin montaa erilaista ruokalajia ole tapana valmistaa. Ugandalaisten perinteiseen pienten kylien ruokavalikoimaan kuuluukin ainoastaan kolme eri ruoka-annosta. Nämä ruokalajit ovat maissipuuro pavuilla, ruokabanaani maissilla ja pavuilla sekä riisiä maapähkinä-kasvissoseella. Kulttuuria ei siis ole ruokien monipuolisuudella pilattu haha. Vielä en ole ruokatarjontaan onneksi päässyt kyllästymään, mutta pidempään Ugandassa asuessa  alkaisi varmasti ikävä Suomen pöperöitä kohtaan kalvamaan.

Illallisen jälkeen on jo tullut pimeää eli uskaltaa heittää vaatteet naulakkoon ja astua ulos meidän ihanaan ”suihkukoppiin”. Suihkukoppeja on tarjolla kahta eri lajia. Toinen on aivan talon vieressä, mutta käytännössä se ei peitä kyllä mitään ja sittenhän minä olenkin koko illan suurin nähtävyys. Toinen koppi on vähän kauempana, mutta sen ongelma taas on iljettävät torakat, joita en kyllä suihkussa käydessä pysty sietämään. Ne kun tippuvat seiniltä päälleni vettä ruiskuttaessani. Suihkua varten ämpäri täytetään joesta tai kaivosta haetulla vedellä ja vettä nakataan hartioille pienellä sinisellä napolla.

Suihkukoppi.

Suihkun jälkeen otan yleensä koraanin tai raamatun käteen ja alan opiskelemaan kynttilän valossa. Hyttysiä täällä on auringonlaskun jälkeen ihan vaikka muille jakaa eikä hyttysenpuremilta ole pystynyt millään välttymään. Kerran koko perhe ja lisäksi vielä naapuritalo oli sairastunut samanaikaisesti aivomalariaan ja täällä sairaanhoitaja-äidin kanssa kanyloitiin potilaita kilpaa. Täällä ei ole yleistä lähteä käymään sairaalassa, vaikka olisi vakavakin malaria kyseessä. Monet vain hakevat apteekista tablettimuotoiset lääkkeet, jotka he popsivat kotona suuhunsa. Jos perheessä on hoitohenkilökuntaa, saattavat nämä hakea apteekista IV-lääkkeitä malariaan ja antavat nämä lääkkeet perheenjäsenilleen kotona. Vaikka yrittäisin, miten paljon tuota hyttysmyrkkyä iholleni pläntätä, aina ne inisijät kuitenkin löytävät jostain paljaan kohdan, johon minua pistää. Onneksi sentään nukun hyttysverkon alla, joten uskoa vielä riittää aivomalarian välttämiseen.

Sunnuntaisin haemme kanisterit täyteen vettä läheiseltä pumpattavalta kaivolta, käymme aamupäivällä kirkossa ja pesemme pyykkiä. Silloin tällöin olen viikolla myös käynyt tutustumassa muihin terveydenhuollon yksiköihin. Olen käynyt kyläni terveysklinikalla ja paikallisen terveydenhoitajan kanssa kiertelemässä ihmisten kodeissa tekemässä terveystarkastuksia. Koin klinikkatyön kuitenkin siinä mielessä haastavana, että meillä Suomessa ei sairaanhoitajille kätilötyötä kovin paljoa opeteta ja suurin osa täällä tapahtuvasta klinikkatyöstä onkin synnytysten avustamista, sikiöiden palpoimista ja sydänäänteen kuuntelua manuaalisesti. Klinikalle tuli myös useita tropiikin sairauksia potevia, joista minulla ei ollut harmainta tietämystäkään. Ei siis minun taidoistani olisi tällä klinikalla ollut kovin paljon apua. Onneksi sairaalassa työ on paljon tutumpaa ja olen oikeasti tuntenut olevani työyhteisölle suureksi avuksi.