Vihdoista viimein pääsen taas kirjoittamaan! Aloitan tarinan ihan alusta, kun tuntuu, että olen hyppinyt kaikkien Australiareissujenkin kirjoittamisen yli. Koko puoli vuotta ei suinkaan nimittäin mennyt pelkän suhdesopan ja lampaiden parissa, vaan tein useita reissuja pitkin länsi-Australian hiekkadyynejä. Pisin reissu oli noin kahden viikon pituinen, jonka tein sen hetkisen poikaystäväni kanssa. Kiersimme koko länsi-Australian eteläosan autolla ympäri. Australia on ihan älyttömän suuri maa ja joku päivä vielä aion kiertää koko mantereen ympäri. Siihen saa tosin varata kuukausitolkulla aikaa. Nähtävää ja koettavaa kuitenkin riittää!

Roadtrippimme ensimmäinen etappi oli Margaret river, upea neljän tuhannen ihmisen asuttama viinitarhakaupunki. Kiersimme Margaret riverin viinitarhoilla viininmaistajaisissa, vaikka kumpikaan ei pahemmin viinistä välitä. Viinitarhoille voi vain mennä ilman mitään etukäteis-ilmoittautumista ja kysyä mahdollisuutta maistaa erilaisia viinejä. Vieläkään en viinin ystäväksi muuttunut, mutta onhan se nyt siistiä tietää, mikä on Zinfandelin ja Syrahin ero tai ihan vain sekin, että ymmärtää jotain viinintekoprosessista. Tuntuu kuin aikuisuuteni olisi nyt vasta viinien jälkeen puhjennut kukkaan hahah.

Margaret riverissä on upea rannat mahtavine surffiaaltoineen. Pulikoimme meressä ja nautimme kuumasta päivästä ihan satasella. Haita etsiviä helikoptereita Australiassa pyörii jatkuvasti ilmassa, joten niihin ei enää edes kiinnittänyt sen kummemmin huomiota. Koskaan ei ollut poikaystävänikään kohdalla helikopteri haivaroitusta antanut. Yhtäkkiä yksi helikoptereista kuitenkin laittoi sireenit päälle ja alkoi pillit ulvoen laskeutua kohti meren pintaa. Helikopteri tuli aivan veden pintaan kiinni, jossa se jatkoi sireenit ulvoen hätystää havaitsemaansa haita pois. Vesi ylettyi sillä hetkellä minua napaan asti. Koskaan ei ole refleksit toimineet yhtä nopeasti kuin silloin. Salaman nopeasti räpylöin sydän kurkussa takaisin rantaan. Eikä tainnut räpylöinti edes rantaviivalle jäädä. Unohdin, etteivät hait kuitenkaan kuivalla maalla osaa liikkua. Ihan kiva näky, kun meitsi juoksee kahta sataa pakoon haita kuivalla maalla. Voitte vaan arvata, että sinä päivänä en laittanut enää varvastakaan takaisin mereen.

Margaret riverin jälkeen ajoimme Augustaan, jossa päätimme mennä kalastamaan. Kalastaminen Australiassa on joka kerta yhtä siistiä, kun koskaan ei voi tietää, mitä onnen onki sillä kertaa tuo mukanaan. Kovin paljon vaarallisempia kaloja en onneksi enää pysty kalastamaan, kun olen jo pallokalan, kivikalan ja hain onnistunut virvelillä nappaamaan. Tällä kertaa tuli onneksi ihan syötävääkin kalaa, vaikka koolla ei kaloja oltukaan siunattu. Augustassa näin ensimmäisen kerran merileijonia vedessä. Olisin halunnut mennä uimaan niiden kanssa, mutta merileijonat ovat haiden suurta herkkua, joten se ajatus kumoutuikin alta aikayksikön. Hait eivät ole mikään leikin asia. Pari viikkoa sitten Länsi-Australiassa juuri kuoli kaksi ihmistä valkohaihyökkäyksissä. No ei kai siinä mitään. Kai sitä itsekin vähän näykkäisisi, jos joku tuntematon tulisi pelkät spiidot jalassa omille kotinurkilleni. Ihan vaan näin haita puolustaakseni.

Denmark:iin saavuimme vasta pimeän aikaan emmekä löytäneet sopivaa majoitusta, joten päätimme nukkua teltassa syrjäisessä metsässä. Olimme todella väsyneitä pitkästä ajomatkasta ja päätimme pystyttää teltan vain lähimpään puuhun. Oli pimeää emmekä nähneet kovin kauas. Spotti tuntui hyvältä ja saimmekin nukuttua kunnon pitkät yöunet. Aamulla herättyämme ja noustuamme huomasimme majoittuneemme suoraan kaatuneen puun alle. Puu oli siis kaatunut, mutta sen matkan maahan oli estänyt muutamat heiveröiset puun alut. Meillä oli todellista onnea matkassa, ettemme lyystäytyneet puun alle. Siinä olisi ollut henki aika nopeasti pois.

Reissun aikana oli välillä kunnon hippi-olo. Ruokaa kalastimme itse. Nukuimme yöt autossa tai teltassa. Pesulla kävimme meressä ja hyvän tuurin osuessa kohdalle meren rannalla saattoi jopa olla suihku. Tällaiset rannat tosin olivat tupaten täynnä ihmisiä. Tosi kiva siinä sitten kaikkien ihmisten edessä pestä tukkaa ja sheivailla intiimejäkin paikkoja. Vaikka välillä tuntuu, että oma maailmankatsomukseni on jollain tavalla hippeytynyt, niin hippiä minusta ei saisi tekemälläkään. Arvostan ihan liikaa puhtautta, karvattomuutta ja siisteyttä. Jos pääsisi tavalliseen suihkuun vähintään joka toinen päivä, niin voisinkin jo harkita tien päällä elämistä.

Matka takaisin kotiin oli pitkä. Ajoimme yhdessä päivässä takaisin etelästä Perthiin. Ajoimmekin välillä pikkuteillä sellaista 160km/h, jotta matka olisi taittunut nopeammin. Silti ajomatkaan meni koko päivä, vaikka aamulla me jo aikaisin lähdimme liikkeelle. Kaupunkiin päästyämme noin kilometri ennen kotikulmia autosta irtosi ihan yhtäkkiä rengas! Jotenkin tuntuu, että meillä oli kyllä kunnon tsägä meidän reissussa mukana. Ensin hai, sitten kaatuneen puun alla nukkuminen ja viimein tuo autosta irronnut rengas. Siinä olisi voinut käydä kuitenkin todella pahasti, jos rengas olisi irronnut 160km/h ajettaessa. Säilyimme kuitenkin hengissä ja olen onnellinen, että hai säästi raajani. Voisi olla hieman hankalaa tehdä sairaanhoitajan töitä pelkkänä torsona.

Ei yhtään epäilyttävämmän näköiseksi olisi voinut tankkauspistettä tehdä? Pakko oli kuitenkin tankata, kun seuraavan bensa-aseman sijainnista ei ollut mitään havaintoa. Hyvin se auto onneksi liikkui tämänkin bensan jälkeen. Huh!