Muutama viikko takaperin saimme idean mennä käymään hylätyllä voimalaitoksella Fremantlessa vähän Perthin ulkopuolella. Voimalaitos on ollut hylättynä jo pari kymmentä vuotta eikä sitä enää pidetä ulkopuolisille avoinna. Käytännössä rakennuksen sisälle ei saisi mennä, mutta jostain syystä minua on aina kiehtonut kaikki kielletty. Rakennus on valtavan kokoinen ja näyttää jollain tavalla aavemaiselta. En menisi lähellekään rakennusta pimeällä. Valoisaan aikaankin kun sen aavemaisuus saa minut jo ihan kananlihalle.
Australialainen ystäväni on käynyt aikaisemminkin rakennuksen sisällä, joten hän tiesi, miten pääsisimme rakennuksen ympärillä olevien aitausten läpi. Seikkailuhenkisiä eivät pienet piikkilanka-aitaukset paljoa hetkauta. Tosin minun pettymyksekseni takaisin rakennuksesta tullessamme löysimme suuren reiän aitauksesta, josta pystyi ihan munamies-kävelyllä kulkemaan läpi. Seikkailuhenkisyys siis lysähti paluumatkaamme hahah.
Rakennus näyttää ulkoapäin kuolleelta, mutta sisälle päästyä seinät säihkyvät toinen toistaan säihkyvimmistä graffiteista. En ole aikaisemmin ollut samankaltaisessa yhtä suuressa graffitipalatsissa. Näky olikin suorastaan henkeäsalpaava. Rakastan värejä, kuvioita ja ylipäänsä graffititaidetta. Tosin graffititaidetta on montaa erilaista eivätkä kaikkein suttuisimmat tägit ole aina mieleeni. Rakennuksen aavemaiseen olemukseen kuitenkin sopi ne vähän äkkiseltäänkin tehdyt maalaukset. Kaikki rakennuksen seinät on taiteiltu ainakin kertaalleen. Ihan uskomatonta, miten joku on jaksanut täyttää kaikkein korkeimmatkin kohdat graffiteilla.
Päivällä auringonvalo kimpoaa värikkäistä seinämaalauksista, mutta yöllä graffitit tekevät voimalaitoksesta riipaisevan pelottavan paikan. Monet uskovatkin rakennuksessa kummittelevan. Voimalaitoksessa on aikanaan kuollutkin työntekijöitä tiputtuaan korkealta tai saatuaan hengenvaarallisia sähköiskuja. Voimalaitos on myös tunnettu siellä tapahtuneista useammista itsemurhista. Rakennuksen alla kulkevat tunnelit johtavat Fremantlen vanhaan vankilaan ja huhujen mukaan vankikarkureiden uskotaankin piileskelleen voimalaitoksen syrjäisimmissä pimeissä huoneissa.
Rakennus on täynnä pimeitä huoneita ja käytäviä, joissa ei edes päiväsaikaan näy auringonvaloa. Voimalaitoksen suurimpaan tilaan pääsee ihan oviaukosta sisään kulkemalla, mutta muihin kätköihin on kuljettava mustien aukkojen kautta. Paras varustus siis onkin pieni ruumiinrakenne, taskulamppu ja pelkäämätön kavaljeeri. Me emme taskulamppuja käyttäneet, sillä en ollut valmis kohtaamaan nurkissa lymyileviä kahdeksanjalkaisia. Vähän kyllä karmaisi, että kohta taatusti joku karvainen olio hyppää olkapäälleni tai jostain nurkasta nousee joku elämää nähnyt ihmisen ja eläimen välimaastosta oleva olento.
Yksin minua ei olisi saanut rakennuksen sisälle kirveelläkään. Ihan järisyttävän pelottava paikka. Olin oikeastaan kiitollinen, että retkemme päättyi lyhyeen vartijan tullessa häätämään meitä ulos. En tiedä, miten vartija löysi meidät, kun en mitään kameroitakaan ollut näkevinäni. Hyi alkaa mielikuvitus taas laukkaamaan ja joudun tämän yön vielä nukkumaan yksin vanhassa maalaistalossa keskellä ei mitään. En oikein tiedä suosittelenko voimalaitoksen pimeimpiin huoneisiin menoa, kun tuntuu, että sen päivän jälkeen minua on katsonut peilistä ylimääräiset silmäparit…