Monthly Archives

joulukuu 2015

Hullu ku pullosta tullu

Terveisiä Perthistä! Olen punkkaillut Italialaisen reppureissaaja-ystäväni luona tämän viikon ja seuraavan viikon alun asustelen couch-surfing ihmisen luona ja loppuviikon hostellissa 20-ihmisen huoneessa. Tämä viikko on mennyt todella nopeasti. Olen tutustunut alueeseen, ollut rannalla ja eksynyt ainakin viiteentoista kertaan. Olen liittynyt kaikkiin mahdollisiin sosiaalisen median kanavoihin ja etsinyt työpaikkoja hiki hatussa. Minut on hyväksytty kahteen paikkaan, mutta en ole vielä vahvistanut kumpaakaan. Keikkatöitä on löytynyt ihan kivasti, joten työttömyyttä ei ainakaan tarvitse pelätä. Ihmisiin tutustuminen on ollut superisti haastavampaa kuin Darwinissa. Darwinissa kavereita tuli eteen kuin tarjottimella, mutta täällä ystävien saannin eteen joutuu ihan tekemään töitä. Tuntuu, että tutustuminen jää lähinnä small-talk-tasolle. Jokatapauksessa ihmiset ovat aivan ihania ja olen nauttinut olostani ihan satasella! Eilen laitoin facebookiin ilmoituksen, että haluaisin joihinkin eksoottisiin bileisiin enkä vielä tunne Perthistä ihmisiä, joten kreisi bileseuraa haluavat ottakee yhteyttä. Viestejä tuli tusinoittain aussilaisilta ja reppureissaajilta. Tarjolla oli kartanobileitä, rantabileitä, klubibileitä ja metsäbileitä. Päädyin metsäbileisiin, sillä ne kuulostivat niin urbaanin mageilta ja sellaisilta, missä en ole vielä aikaisemmin ollut. Ongelman tästä tekee se, että bileistä ei ole minkäänlaista infoa netissä eikä missään muuallakaan. Ne ovat kuulemma salaiset psytrance-bileet, johon on ainoastaan kutsuttu henkilökohtaisesti porukkaa. Osoitettakaan ei sinne ole, etteivät poliisit löytäisi paikalle. Porukkaa on kuulemma tulossa kuudesta sadasta tuhanteen. Jännittää ihan älyttömästi! Kuulostaa hullulta lähteä tuntemattoman miehen matkaan keskelle Australian autiota aluetta ilman, että kukaan tietää, missä olen. Kuulostaa ihan yhdeltä näistä Australian tuhansista katoamistapauksista, mutta olen valmis ottamaan sen riskin. Tulinpa sitten takaisin yhtenä tai kymmenenä palasena, niin minusta elämästä saa paljon enemmän irti, kun elää hieman kielekkeen reunalla. Life begins at the end of your comfort zone. Ihanaa uutta vuotta kaikille! Alapuolella viime uuden vuoden kekkerit!

DSC_0406

DSC_0373

DSC_0370

DSC_0351

Koditon

Olen viikon sisällä saavuttanut kaksi elämäni etappia: valmistuin ammattiin ja minusta tuli koditon. Ammattiin valmistuminen on ollut elämäni tavoitteissa jo pidemmän aikaa. Koulutus antaa elämälle jonkinlaisen suunnan. Se kohottaa itseluottamusta ja auttaa löytämään itsestään puolia, joita ei ehkä aikaisemmin ole itsestään löytänyt. Koulutuksen katsotaan usein myös vaikuttavan eliniän pituuteen, terveyteen ja työttömyysasteeseen. Koulutus auttaa selviytymään paremmin jokapäiväisessä elämässä. Opiskelu on myös hauskaa ja palkitsevaa! Vaikka olen nyt valmistunut sairaanhoitajaksi, en silti tule koskaan olemaan valmis sairaanhoitaja. Sairaanhoitajana kasvetaan jatkuvasti eikä koskaan voi sanoa osaavansa kaikkea. Ammatti-identiteetti kehittyy vuosien varrella ja sairaanhoitajaksi kasvetaan vasta työelämässä. Tällä hetkellä olen enemmän kuin tyytyväinen ammatinvalintaani. Tämä ala kulkee täysin käsi kädessä elämäntehtäväni kanssa.

P1010242

Jos en olisi kolme ja puoli vuotta sitten lukion jälkeen lähtenyt opiskelemaan, uskoisin olevani ihan hukassa elämäni kanssa. Olisin tällä hetkellä luultavasti naimisissa Amerikkalaisen miehen kanssa. Asuisimme Amerikassa, meillä olisi kaksi lasta ja minä olisin kotiäitinä tylsistymisen partaalla. Meillä olisi rahat tiukoilla eikä opiskelemaan lähtemistä voisi edes harkita. Harkitsisin eroottisen tanssijan uraa, jotta pääsisin harrastamaan tanssia ja esiintymään, johon ei muuten olisi varaa. Rakastaisin lapsiani, mutta en silti nauttisi elämästäni samalla tavoin kuin nyt. Olen pärjännyt vauvakuumeeni kanssa jo kahdeksan vuotta, vaikka välillä onkin tehnyt tiukkaa. Olen tyytyväinen, että olen odottanut lapsen saannin kanssa ja olen kouluttautunut ennen lapsia. Minusta on reilua lapsiakin kohtaan, että äidillä on koulutus ja näin suuremmat mahdollisuudet saada töitä ja huolehtia perheensä taloudellisesta hyvinvoinnista.

P1010260

P1010247

Viime viikolla saavutin myös toisen elämäni etapin. Luovutin ensimmäisen oman vuokra-asuntoni avaimen eteenpäin seuraavalle vuokralaiselle ja muutin minun muutaman ikea-kassillisen vaatteita vanhempieni luo Turkuun. Minulla ei tällä hetkellä ole vielä Australiassa osoitetta eli toisin sanottuna olen koditon. Olen silti ikionnellinen. Pääsin kaikesta turhasta tavarasta eroon enkä enää omista kuin oikeasti tarpeellisia vaatteita ja tavaroita. Jostain olen lukenut, että mitä vähemmän tavaraa ihminen omistaa, sitä onnellisempi hän on. Tämä pitää ainakin minun kohdallani ihan täysin paikkansa. On mahtavaa olla vailla osoitetta ja paikkaa, minne mennä. Siellä missä on ystäväni ja läheiseni, on myös kotini. Minulla on avaimet maailman oviin. Maailma on minun kotini. Muuta avainta en enää tarvitse.

P1010288 P1010308

Nyt on aika kääntää sivua ja aloittaa elämäni uusi ajanjakso toisella puolella maapalloa. Läheisiä tulee ikävä, mutta onneksi tosiystävät säilyvät välimatkasta riippumatta!

Kotitekoiset seksilelut

Joskus haluaa olla luova tai ei vain ole varaa tai aikaa ostaa uusia kalliita seksileluja. Tällöin on mahdollista ottaa luovuus-kortti käyttöön ja alkaa etsiä uusia innovatiivisiä seksileluja kodin kätköistä. Maalaisjärjen käyttö on kotitekoisten seksilelujen keksimisessä enemmän kuin sallittua. Järkikin jo sanoo, ettei emättimeen laiteta teräviä tai helposti hajoavia esineitä, kuten lasia. Emätin ei ole steriili, mutta ei sinne tietenkään mitään likaisia asioita kannata laittaa. Mahdollisia tulehduksia ja ihon ärsytystä ehkäistään puhdistamalla seksilelut jokaisen käyttökerran jälkeen. Puhdistaminen on myös erityisen tärkeää silloin, jos seksilelun jakaa toisen henkilön kanssa, sillä sukupuolitaudit voivat tarttua lelujenkin välityksellä. Kondomin tai elmukelmun käyttö seksilelun päällä on tällöin suositeltavaa. Tulehduksien ennaltaehkäisyssä on myös hyvä muistaa se, että anaalista ei koskaan laiteta mitään suoraan emättimeen. Suolistobakteerit eivät kuulu emättimeen ja voivatkin sinne joutuessaan aiheuttaa emätintulehduksen.

Kurkku tai jokin muu mielekäs vihannes
Nyt saa olla nirso, sillä kokoja ja värejä on tusinoittain! Kaikille löytyy aivan varmasti se oma lemppari. Nyt pääsee toteuttamaan niitä kaikkein villeimpiä fantasioita Afrikan mantereen jättinahkahuiluista tai avaruudessa lentelevistä vihreistä olioista. Vihannes kannattaa pestä hyvin ja päälle laittaa kondomi. Ethän tarjoile käytettyä vihannesta enää ruokapöydässä!

Suihkupää
Suihku on klassinen jokaisesta kodista löytyvä kotitekoinen seksilelu. Suihkuja on monia erilaisia. Toisista suihkuista tulee vettä kovemmalla paineella kuin toisista. Suihkun paineen saa kovemmalle, jos irrottaa suihkusta  kokonaan itse suihkupään. Suihkua voi käyttää joko masturboidessa tai yhdessä kumppanin kanssa. Helppo asento on esimerkiksi takaapäin seinää vasten, jossa mies pitää suihkuvirtaa naisen klitorista vasten.

Sähköhammasharja
Sähköhammasharjaa voi käyttää useammalla eri tavalla. Itselle sopivimman tavan löytää vain kokeilemalla. Sähköhammasharjan hammasharjaosio kannattaa ottaa kokonaan pois. Sähköhammasharjan metallisen piikkiosan voi jättää kokonaan paljaaksi tai sen ympärille voi laittaa esimerkiksi vessapaperikäärön tai porkkanan. Porkkanan päälle kannattaa vielä laittaa kondomi.

Pölynimuri
Pölynimuri seksileluna kuulostaa varmasti monen korvaan hurjalta ja epäseksikkäältä. Harvoilta löytyy punamustapinkkiä pitsiröyhelöistä pölynimuria kotoaan. Pölynimuri voi kuitenkin yllättää ja ollakin kokeilemisen arvoinen. Pölynimuri on tarkoitettu lähinnä naisille. Miesten genitaalialueille se ei sovi ja voikin aiheuttaa tuhoa. Pölynimuri muistuttaa jollain tavalla pimppipumppua. Pölynimuri ei ole kaikkein hygieenisin väline, mutta ei ole väärin käyttää sitä suoraan klitoriksen tai häpyhuulien päällä. Pölynimuri voi tuottaa suurta nautintoa myös pelkästään häpykummun päällä. Imurin teho kannattaa aluksi pitää matalana välttyäkseen ikäviltä yllätyksiltä.

Helmikaulakoru
Helmikaulakorua voi käyttää esimerkiksi esileikissä sulkien tai satiinin tavoin tuottamaan nautintoa erilaisista kosketuksista. Helmikaulakorua voi myös käyttää itsetyydytyksessä laittamalla korun molemmin puolin häpyhuulia ja vetämällä korua edestakaisin häpyhuulten ympärillä.

Vyö tai kravaatti
Rajummista leikeistä pitäville vyö voi toimia piiskana tai sitomisvälineenä ja kravaattia taas voi käyttää silmien sitomiseen.

Jääpala, kuuma juoma tai minttu
Kuuman juoman juominen, mintun nauttiminen tai jääpalan imeskely ennen suihinottoa antaa miehelle uudenlaisia nautinnon kokemuksia. Jääpalaa ja kuumaa juomaa voi myös vuorotella. Hörppää välillä kuumasta juomasta, antaa kumppanilleen suuseksiä ja ottaa taas jääpalan hetkeksi suuhunsa. Useimmat miehet käyvät villeinä lämpötilan vaihteluiden aikaansaamasta sekavasta nautinnosta. On kuitenkin tärkeä muistaa, että kaikki miehet eivät tästä pidä ja vällykäärme saattaakin jääpalan seurauksena kadota olemattomiin. Kumppania tulee siis tarkkailla ja edetä varovasti mieltymyksiä tunnustellen.

Kermavaahto ja mansikat
Kermavaahto ja mansikat sopivat hyvin esileikkiin alkupalaksi tai miksei vaikka ihan loppupalaksikin. Kermavaahtoa voi pursottaa rinnoille ja navasta alaspäin erogeenisille alueille asti. Mansikan voi laittaa maaliin odottamaan voittajaansa. Kerma nuollaan ensin hitaasti pois, jonka jälkeen nautiskellaan mansikka kielen ja hampaiden kevyellä yhdistelmällä.

Pyykkipoika
Toiset pitävät nännien puremisesta tai nipistämisestä. Pyykkipojat toimivat nipistämisen tavoin nänneissä. Hieman löystyneemmät pyykkipojat sopivat aloittelijoille paremmin.

Hiusharja tai meikkisuti
Hiusharjaa tai meikkisutia voi käyttää esileikissä kumppanin vartalon sivelemiseen helmikaulakorun, sulan tai satiinin tavoin. Tämä toimii varsinkin silloin, kun on herkkä erilaisille kosketuksille. Sivelemisvälineet sopivat yhdessä silmien sitomisen kanssa, jolloin voi kiusoitella kumppaninsa kiiman partaalle.

P1010321

Tradenomeilla on ehkä kaikkien aikojen parhaat kondomit haha! Huumori on hyvä osata pitää läsnä myös seksiasioissa. Pölynimuri, kurkku ja hammasharja seksileluina eivät varmastikaan houkuttele, jos huumorintaju on päässyt unohtumaan seksin osalta.

Mielikuvitus kehiin ja kohta et enää halua poistua kotoasi, kun se alkaa näyttää kokonaiselta erotiikkapalatsilta!

Sairaanhoitajaksi Australiaan osa 2: paperisota

Ensimmäisen osion sairaanhoitajan hausta Australiaan voit lukea tästä. Kohta alkaa olla jäätävä paperinippu kasassa ja valmiina toimitukseen AHPRA:n toimistoon. AHPRA eli Australian health practitioner regulation agency siis vastaa kansainvälisten sairaanhoitajien rekisteröinnistä. Minulla on kielitesti vielä läpäisemättä ja Valviran papereita täytyy vielä odotella, mutta muuten on homma aika helevetin hyvin hanskassa.

AHPRA ei ole hakemista helpoksi tehnyt. Dokumentteja, joita hakemiseen tarvitaan ei lue yhdessä paikassa, vaan joitakin asioita on pitänyt hakemalla hakea. Jotkut oleelliset asiat olen löytänyt random keskustelupalstoja lukemalla. AHPRA ilmeisesti haluaa vain kovapäisimmät ihmiset Australiaan töihin. Onneksi en ole luovuttajatyyppiä ja olen suoriutunut tästä kunnialla, vaikka AHPRA:lle onkin tullut näytettyä vähän liikaa persettä. Suuri kiitos menee Aaronille, joka on selvitellyt paikallisilta sairaanhoitajilta ja sairaalalta minulle epäselviä asioita. On myös ollut rikkaus tuntea pari Eurooppalaista sairaanhoitajaa, jotka ovat päässeet Australiaan töihin.

Kaikkiin lippuihin ja lappuihin, käännöksiin, julkiseen notariin, rekisteriotteisiin, kielitestiin, täydennyskurssiin, kurssin aikana asumiseen jne. menee rahaa yhteensä noin 15 000 euroa. Tällaiseen summaan on siis varauduttava, jos haluaa Australiaan sairaanhoitajaksi töihin. Sitä halvemmalla tietysti pääsee, mitä enemmän on suhteita. Minulla rahaa tulee menemään vielä enemmän, sillä en päässyt kielitestiä ensimmäisellä yrityksellä läpi. Kielitestin hinta vaihtelee 240-300 euron paikkeilla. Laina-asiat kannattaa siis hoitaa aivan ensimmäisenä kuntoon.

Päätin koota paperisodan nyt tiivistetysti tähän blogipostaukseen, jotta seuraavien Australiaan lähtevien suomalaisten sairaanhoitajien ei tarvitsisi kuluttaa kymmeniä tunteja nettiä selaillen ja keskustelupalstoja lukien siitä, mitä AHPRA oikeasti haluaa. Huomatkaa, että sairaanhoitajan rekisteröintikriteerit vaihtuvat lähes vuosittain. Vielä pari vuotta takaperin kansainvälisiltä sairaanhoitajilta vaadittiin kahden vuoden työkokemus ennen Australian työluvan myöntämistä. Aikaisemmin on myös välttynyt kymmenen tuhannen euron täydennyskurssilta.

Aivan ensimmäisenä kannattaa käydä kurkkaamassa nämä tärkeät nettisivut, joista löytyy runsaasti tietoa sairaanhoitajaksi rekisteröinnistä Australiaan.

  • http://www.anmac.org.au/sites/default/files/documents/
  • http://www.nursingmidwiferyboard.gov.au/Registration-Standards.aspx
  • http://www.nursingmidwiferyboard.gov.au/Registration-and-Endorsement/International/Meeting-the-registration-requirements.aspx
  • http://www.nursingmidwiferyboard.gov.au/Registration-and-Endorsement/Supporting-Documentation.aspx

1. Hakulomake löytyy NMBA:n sivuilta. Se tulee tulostaa ja täyttää kuulakärkikynällä.
www.nursingandmidwiferyboard.gov.au
->Registration and endorsement
->Forms
->Hakemuslomakkeen nimi kansainvälisille sairaanhoitajille on: ”AGOS-40 Application for general registration For internationally qualified nurses and midwives”. Varmista, että olet täyttämässä oikeaa hakulomaketta!

2. Henkilöllisyyden varmistus
Henkilöllisyys tulee varmistaa monella eri lomakkeella. Alla on kolme esimerkkiä, miten esimerkiksi henkilöllisyyden voi varmistaa. Itse valitsin ensimmäisen tavan. Näistä dokumenteistä ota siis kopio. Älä koskaan lähetä alkuperäistä dokumenttiä AHPRAAN!
Ensimmäinen tapa: Australian viisumi, passi, Valviran rekisteriote, vuokrasopimus
Toinen tapa: passi, kansainvälinen ajokortti, Medicare kortti, pankkitilin tiedot
Kolmas tapa: passi, kansainvälinen ajokortti, Valviran rekisteriote, pankkitilin tiedot

4. Rikosrekisteriotteen tilaus
Tilaa rikosrekisteriote fit2work -sivustolta. Suomen oikeusrekisterikeskuksesta tilattua englanninkielistä rikosrekisteriotetta ei hyväksytä.
www.ahpra.gov.au
->Registration
->Registration process
->International criminal history checks
->AHPRA approved vendor -Fit2Work
Rikosrekisteriote tilataan kaikista niistä maista, missä olet ollut yli puoli vuotta 18-vuotta täytettyäsi. Todistusta ei tarvitse lähettää enää erikseen AHPRAAN, vaan Fit2work-sivusto lähettää todistuksen suoraan AHPRAAN.

5. Curriculum vitae
Tee oma ansioluettelosi AHPRA:n ohjeiden mukaisesti. Ansioluettelo on ainut, mikä tulee lähettää alkuperäisenä dokumenttina omalla allekirjoituksella varustettuna. Liitä mukaan clinical/procedural skills ja registration history.
www.ahpra.gov.au
->Registration
->Registration process
-> Standard format for curriculum vitae

6. Rokotustodistus
Tilaa rokotustodistuksesi omasta terveyskeskuksestasi.

7. Englanninkielitesti
Käy tekemässä TOEFL tai IELTS Helsingissä. IELTS on suositellumpi, mutta TOEFL käy myös aivan hyvin. Pyydä kielitestilautakuntaa lähettämään tulokset suoraan sinun kotiisi sekä AHPRA:n toimistoon. Kielikokeen voi myös tarvittaessa tehdä Australiassa.

8. Käännätä valmistumistodistus
Valmistumistodistus tulee käännättää virallisella kääntäjällä englanninkielelle. Suosi kääntäjää, joka on kääntänyt aikaisemminkin sairaanhoitajan tutkintotodistuksia. Virallisen kääntäjän löydät helpoiten Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton nettisivuilta. AHPRA:lle tulee sisällyttää myös suomenkielinen valmistusmistodistus. Käännättäjällä tulee olla alkuperäinen todistus käännöshetkellä. Kopio ei AHPRA:lle kelpaa. Liitä pakettiin mukaan kurssien selosteet ja arvosanasi englannin kielisenä.

9. Työkokemus
Käännätä työtodistuksesi virallisella englanninkielen kääntäjällä ja muista pyytää leima! Ilman leimaa työtodistuksia ei oteta AHPRA:n toimistossa huomioon. Yleensä työkokemus katsotaan työkokemukseksi vasta, kun se on tullut valmistumisen jälkeen. Kesätöitä koulutuksen aikana harvemmin hyväksytään.

10. Valviran todistus
Lähetä Valviralle sähköpostia osoitteeseen: [email protected] Kerro tilaavasi englanninkielistä rekisteriotetta Australiaan. Kerro sähköpostissa, että tiedät todistuksen maksavan. Lisää henkilötunnuksesi sekä yhteystietosi ja osoitteesi. Valviran englanninkielisen rekisteriotteen saa tilattua Valvirasta vasta valmistumispäivän jälkeen.

11. Seuraavista asioista tulee myös toimittaa AHPRA:lle todistuksia. Nämä eivät kuitenkaan koske kaikkia, joten en lähde näitä tähän erikseen avaamaan.
-Mahdolliset vammat
-Valvira hylännyt tai peruuttanut oikeutesi toimia sairaanhoitajana
-Sairaanhoitajahakemuksesi on aikaisemmin hylätty
-Nimi on muuttunut sairaanhoitajaksi rekisteröinnin jälkeen

11. Koulutuspäällikön allekirjoitus
Valmistumispaperit saatuasi tarvitset koulutuspäälliköltä allekirjoituksen lomakkeeseen, joka löytyy NMBA:n sivuilta. Täytä lomakkeen tiedot valmiiksi ja lisää ammattikorkeakoulusi englanninkielinen logo oikeaan yläkulmaan. Logo löytyy googlettamalla: (ammattikorkeakoulusi nimi) logo. Tulosta liitteeksi suomen laki ammattikorkeakoulusäädöksistä osoitteesta: http://www.finlex.fi/en/laki/kaannokset/2003/en20030351.pdf. Suomessa ei ole koulutusohjelmakohtaista akkreditointijärjestelmää, koska ammattikorkeakouluilla on valtioneuvoston myöntämä toimilupa = operating license. Suomen koulutusministeriölle on soitettu ja he sanoivat, että AHPRA:lle pitäisi riittää Valviran EU-laajuinen laillistamispäätös, vaikka heidän sivuillaan lukeekin muuta. Mahdolliset muut tarvittavat liitteet löytyvät näistä linkeistä. Ne ovat tosin suomenkielellä ja tulee käännättää virallisella englanninkielen kääntäjällä. http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/ammattikorkeakoulutus/ammattikorkeakoulu_uudistus/toimiluvat/?lang=fi sekä http://www.minedu.fi/OPM/Koulutus/ammattikorkeakoulutus/opiskelu_ja_tutkinnot/?lang=fi.
www.nursingandmidwiferyboard.gov.au
->Registration & endorsement
->Supporting documentation
->14. Important accreditation requirement for internationally qualified nurses and midwifes
->Letter template -Instructions to education providers

12. Valviran allekirjoitus
Valmistuttuasi tarvitset Valviralta allekirjoituksen lomakkeeseen, joka läytyy NMBA:n sivuilta. Täytä lomakkeen tiedot valmiiksi ja lisää Valviran englanninkielinen logo oikeaan yläkulmaan. Logo löytyy googlettamalla: Valvira logo. Soita Valviraan ja kysy, miten toimitat lomakkeen heille. Puhelinnumero on 0295209111. Valvira on auki arkipäivisin klo. 8-16.15.
www.nursingandmidwiferyboard.gov.au
->Registration & endorsement
->Supporting documentation
->14. Important accreditation requirement for internationally qualified nurses and midwifes
->Letter template -Instructions to accreditation authorities

13. ”Transcript or syllabus of theoretical and practical content of the course”
Pakettiin kannattaa vielä laittaa koulutuksen tarkempi sisältö. Australiassa vaaditaan vähintään 800 tuntia harjoittelua. Se meillä suomalaisilla sairaanhoitajilla onneksi tulee kevyesti täyteen, mutta tämä pitää näkyä dokumenteissä selkeästi. On myös hyvä laittaa pakettiin, että tämä koulutus on EU-direktiivien mukainen, jos tätä ei valmiiksi lue tutkintotodistuksessa.

14. Dokumenttien varmennus
Koska AHPRAAN ei lähetetä alkuperäisiä dokumenttejä, tulee dokumentit käydä varmentamassa julkisella notaarilla, rauhantuomarilla tai Australian konsulivirkamiehellä (Australian Consular Officer or Australian Diplomatic Officer). Näitä löytyy ainakin Helsingistä, mutta myös monelta muulta suuremmalta paikkakunnalta. Australiassa on myös mahdollista käydä varmentamassa dokumentit. Australiassa dokumenttien varmentamiseen on käytössä laajempi valikoima ammattinimikkeitä ja henkilöitä. Varmentajan tulee tarkastaa, että jokainen kopio on oikea kopio alkuperäisestä dokumentistä. Jokaisessa paperissa tulee olla varmentajan allekirjoitus.

15. Maksa 520 Australian dollaria hakemuksestasi ja käy viemässä hakemuksesi suoraan AHPRA:n toimistoon tai lähetä se postitse. Muiden hakijoiden mukaan on suositeltavinta viedä hakemus suoraan toimistoon ja näyttäytyä henkilökunnalle paikanpäällä. AHPRA:n toimisto löytyy Sydneystä, Melbournesta, Darwinista, Perthistä, Canberrasta, Adelaidesta, Hobartista ja Brisbanesta.

16. Rentoudu ja odota kahdesta kuukaudesta vuoteen AHPRA:n päätöstä. Järkevintä olisi tänä aikana tehdä töitä Suomessa ja hankkia näin ollen arvokasta työkokemusta. Itse taidan kuitenkin päätyä Aasiaan vapaaehtoistöihin. Tulee halvemmaksi elää Aasiassa kuin Suomessa.

Superisti onnea kaikille hakijoille! Toivotaan, että kaikki menee hyvin ja jokainen hakija saisi rekisteröinnin Australiaan mahdollisimman pian! Tämä on loppupeleissä kaiken tämän shaishen arvoista!