Kirjaesittely: Suoliston salaisuus

Giulia Enders: Suoliston salaisuus, Otava 2015, ISBN 978-951-1-28569-4

Aivan loistava kirja. Jos ei vastaavaa ole aiemmin kirjoitettu niin voin vain sanoa, että oli jo aika. Vakavasta aiheesta on kerrottu hauskasti ja elävästi ja tieteellinen asia muokattu tavallisellekin tallaajalle käyväksi viihteeksi. Suosittelen kaikille niille, jotka eivät vielä kiinnitä huomiota siihen, mitä suustaan alas laittavat kuin myös niille, jotka niin tekevät, mutta joita siitä huolimatta vaivaavat mitkä tahansa vatsavaivat ripulista ummetukseen, närästys, ärtynyt suoli mutta myös allergiat, väsymys tai suoranainen uupumus, toistuvat infektiot, ihosairaudet, eri asteiset masennusoireet tai oikeastaan melkein mikä tahansa

Giulia Enders on Frankfurt am Mainin mikrobiologian ja sairaalahygienian laitoksella tohtorin väitöskirjaansa valmisteleva lääketieteen opiskelija. Hänen kiinnostuksensa alaa kohtaan juontaa hänen omista suolistoperäisistä ongelmistaan, jotka alkoivat jo lapsena. Alettuaan hoitaa iho-ongelmiaan suolisto- eikä ihosairauksina ja saatuaan niihin tällä tavoin avun, päätti hän lähteä opiskelemaan lääketiedettä.

Giulia valottaa sitä, missä lääketiede ja tieteellinen tutkimus suolistobakteereista ja niiden vaikutuksesta ihmisen terveyteen tänä päivänä menee. Aika alkutekijöissä ollaan. Aihe on tieteellisen tutkimuksen kohteena verrattain uusi ja hyvin moniselkoinen: bakteereita on suolistossamme miljardeja ja niissä satoja eri lajeja, bakteeriprofiilimme on muuntuva ja se on meillä jokaisella oman laisensa kuin sormenjälkemme.

Kirjassa kerrotaan, miten suolistolla on oma hermostonsa ja miten sieltä on suora yhteys aivoihin. Bakteerit vaikuttavat mielialaan ja jopa käyttäytymiseen, sillä suolisto ja aivot ovat jatkuvassa yhteistyössä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on esimerkiksi se, että 95% elimistön omasta serotoniinista valmistetaan suolistossa. Omien kokemusteni perusteella olen tiennyt jo kauan, että masennusoireet tulevat suolistosta ja olen iloinen siitä, että nyt tiede alkaa viimeinkin tuoda samaa sanomaa. Koska psyykelääkkeiden syömiseen ja psyykkisten häiriöiden diagnoosiviidakkoon on näyttänyt tulleen suoranainen tuputuskulttuuri ja minäkin olen saanut kuulla olevani varmaan bipolaarinen tai vähintäänkin ihan vain tavismasentunut, olen jättänyt aiheesta kertomisen siksi, kunnes voin sanoa tämän ruljanssin olevan ohi. Mutta nyt onneksi saan tukea virallisen totuuden taholta, sillä tutkimukset osoittavat samaa. Tämä on niin keskeinen ja yhteiskunnallisesti merkityksellinen asia, että kerron ajatuksiani siitä sekä omista kokemuksistani ja tuntemuksistani myöhemmin ihan omana postauksenaan.

Se ei liene enää vieras asia juuri kenellekään, että immuunipuolustuksemme sijaitsee suurimmilta osin suolistossa. Itse asiassa 80%:sti, sanoo Giulia. Hän kuvaa, miten tuo immuunipuolustus bakteerien avulla lapsen ensimmäisinä vuosina rakentuu. Siinä olennaisia ovat alatiesynnytys, jolloin lapsi saa äitinsä emättimestä ensimmäisen suojaavan maitohappobakteeripeitteen iholleen, sekä imetys, joka vahvistaa lapsen suolistoflooraa. Kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana lapsen immuunipuolustusta kouluttavat bakteerit, joita lapsi saa niistä moninaisista esineistä ja lattialle pudonneista roskista, joita suuhunsa laittaa, perheen lemmikkien pussailusta ja niin edelleen. Voimme vain kuvitella, miten käy jos äidin suolisto ja oma bakteerikanta ei ole kunnossa. Myös nykyinen valmisruoka on steriiliä eikä anna bakteeritäydennystä siten kuin kotiruoka. Mikrossa sitten tapetaan loputkin.

Kirjassa kerrotaan hyvistä ja pahoista bakteereista ja että sekään ei ole niin yksinkertaista ja mustavalkoista. Mikrobit osallistuvat ruoan sulamattomien ainesosien pilkkomiseen, valmistavat meille vitamiineja ja muita ravinteita ja hävittävät tiettyjä myrkkyjä. Puhutaan myös resistenteistä bakteerikannoista ja antibioottien vaikutuksesta suolistoflooraan – niin suoraan itse syötynä kuin välillisesti tuotantoeläinten lihan kautta saatuna. Käsitellään muun muassa myös kolesterolikysymystä, allergioita, hygieniaa, yleisimpiä loisia sekä probioottien käyttöä ja prebioottien merkitystä ja mitä ne ovat.

Eräs maininta kirjassa on minulle erityisen omakohtainen: ”Varsinkaan ne ihmiset, joiden maksan toiminnassa on ongelmia, eivät pysty enää kovin hyvin neutraloimaan huonojen bakteerien haitallisia aineita ja tuntevat sen joskus myös nahoissaan. Bakteerimyrkyillä on erilaisia vaikutuksia väsymyksestä vapinaan ja koomaan asti.” Juuri noin se on.

Kun hermoa kiristää

Istun saunamökin portailla ja katselen pienelle järvelle. Kuikka huutaa. Saunan pesässä puut poksuvat. Tämän hellejakson viimeinen ilta, sanoo säätiedotus. Huomenna hytistään alle kymmenessä asteessa. Juuri, kun viimeinkin sain baarin terassin kukkalaatikot maalattua, mullat ruukkuihin ja tänään näin ensimmäiset pienet taimet. Mutta ihan ei pitäisi yöt pakkasen puolelle mennä, joten kai ne hengissä kestävät.

Kävin tänään hermoratahieronnassa. Otan taas uuden hoitojakson ja nyt ymmärrän, miksi silloin pari vuotta sitten, heti amebakuurin jälkeen, menin hermoratahierontaan. Pari viikkoa sitten selästäni muljahti jotain paikoiltaan niin kuin silloinkin. Nyt ei onneksi yhtä pahasti ja apukin löytyi läheltä ja pian. En joutunut petiin, vaan pystyin kävelemään ja vääntäytymään autoon ja fysioterapeutille. Sain suosituksen Jorma Pulkkiselle Heinolaan ja hän onkin tosi pätevä.

Siinä, kun hän jutteli sympaticus-hermosta ja miten sympaattisen hermoston jatkuva aktivoituminen aiheuttaa väsymystä, korkeaa pulssia ja tihentynyttä virtsaamistarvetta, aloin muistella aikaa amebantappokuurilla ja heti sen jälkeen. Miten kaikki paikat olivat aivan jumissa ja selkäni meni, miten ihan rauhassakin paikallaan maaten sydän hakkasi niin että se tuntui tulevan rinnasta läpi ja miten en saanut nukuttua, kun tunnin, parin välein piti juosta vessassa. Nyt olen koko talven taistellut hiivaa vastaan ja saanut sitä kuolemaan. Olen kokenut siitä aika rankkojakin die off –oireita ja väsymykseni on ollut kroonista. Huolimatta talven ahkerasta sekä tavallisesta että IR-saunomisesta, avantouinnista, venyttelyistä, rauhallisesta joogasta ja grid-rullailusta kroppani on ollut kireä kuin viulunkieli. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuntuu, että en toipunut viime kesän rasituksesta lainkaan.

Nämä saivat minut pohtimaan hermoston ja suoliston välistä vuorovaikutusta. Sen tiedän ja se tiedetään yleisesti, että autonomisen hermoston parasympaattisen eli ns. lepopuolen ollessa vallitseva se stimuloi ja säätelee ruoansulatuselimistön toimintaa. Sen aktiivisuus laskee, kun sympaattinen hermosto ottaa vallan, kuten käy, kun ollaan aktiivisia ja pitää toimia. Stressissä sympaattisen hermoston osuus on jatkuvasti ylikorostettuna ja siitä johtuen pitkäaikainen stressi aiheuttaa ruoansulatushäiriöitä ja vatsavaivoja, kuten esimerkiksi vatsahaavan. Tämä on tuttua juttua. Niin kuin myös se, että stressaantuneena ihminen ei hengitä kunnolla syvää palleahengitystä, vaan pinnallisesti keuhkojen yläosalla.

Mutta entäpä toisin päin, suoliston vaikutus hermostoon? Kun amebaa, muita loisia tai hiivaa äkillisesti kuolee suuressa määrin, vapautuu siitä elimistöön läjäpäin haitallisia aineita. Mutta niitä vapautuu jossain määrin koko ajan näiden eliöiden aineenvaihdunnasta. Kun ruokamassaa suolistossa hajottavat maitohappobakteereiden sijaan hiivat ja ruoka hajoamisen sijaan mätänee, syntyy mm. asetaldehydiä ja ammoniakkia. Ammoniakki tiedetään hermomyrkyksi.

Eli teoriani on, että suolistossa syntyy mätänemisessä ja hiivakäymisessä aineita, jotka stimuloivat sympaattista hermostoa parasympaattisen kustannuksella. Kun parasympaattinen hermosto ei pääse aktivoitumaan, ruoansulatuselimistön toiminta heikkenee ja hiivojen kannalta olosuhteet entisestään paranevat. Hengitys pinnallistuu ja hapensaanti heikkenee ja siitäkin hiivat tykkäävät. Maitohappobakteerit ja solujen energiantuotanto taas eivät. Väsymys kroonistuu ja ollaan kierteessä, joka ruokkii itse itseään ja joka alkaa ajan myötä vaikuttaa maksaan, haimaan, verensokerin säätelyyn, kilpirauhaseen ja ties mihin. Kaikkeen. Myös mieleen ja tunteisiin.

Tähän kierteeseen on useampia sisäänkäyntejä: stressi ja jatkuva henkinen pingottaminen, pitkäaikainen rankka fyysinen rasitus ilman tarvittavia lepojaksoja, liian raskas ja vaikeasti sulava ruokavalio ja toistuva ylensyönti, maksan ylenmääräinen kuormittaminen sellaisilla aineilla, jotka eivät ole elimistölle ravintoa vaan pelkkää jätettä, elimistön vähähappisuus eli liikunnan ja raittiissa ilmassa olemisen puute ja vatsan bakteerikannan tuhoutuminen esim. antibioottien tai loisten takia. Ainakin. Muitakin tapoja voi vielä olla. Ehkä myös nykyruoan steriiliys osaltaan vaikuttaa: hapatettujen kasvisten ja juureen leivotun leivän osuus ruokavaliossamme on vähäinen, mutta hiivalla leivottua ja paljon sokeria sisältäviä syömisiä ja juomisia kulutetaan paljon.

Olen vetänyt itseni burn outiin stressaamalla, joten osaan erottaa nykyisen tilani ihan ajattelemalla ja turhia huolehtimalla aiheutetusta. Vaikka tämä rankkaa onkin ja tunnen toisinaan olevani hajoamispisteen partaalla, en ajatuksissani juurikaan vatvo ja tuskaile. Tämä kehon kireys ei ole korvien välistä generoitua.

Vatsan puolelta olen yrittänyt tätä kierrettä katkaista happilisällä, emäslisällä (satunnaisesti ruokasoodaa tai Alkala’N’:ia), ruokavaliolla, maitohappobakteereilla ja suolihuuhteluilla, joilla saan poistettua enimmät myrkyt suolistosta ja joka onkin paitsi hävittänyt kaikki krapulaoireet niin myös puhdistanut paksusuolta. Nyt käyn tähän asiaan kiinni myös hermoston puolelta. Fysioterapeutin tekemä selänkäsittely jo rentoutti paljon ja poisti kireyksiä ihan jalkoja myöten ja uupumukseni vaihtui lamaavasta jatkuvasti käsijarru päällä ajamisesta ihan rehelliseen väsymykseen ja unen tarpeeseen ja olenkin nukkunut sen jälkeen sikeämmin, pidempään ja ilman, että on tarvinnut yöllä herätä vessaan. Siunattu selän muljahtaminen. Ilman sitä en olisi hoksannut lähteä hoitamaan itseäni tätä kautta.

Pärjään siis kohtuullisen hyvin. Silti vieläkin hirvittää, että miten tulen jaksamaan tämän kesän baarityöt. Lasken kuukausia; ensimmäinen viidestä on nyt pulkassa – se kaikkein helpoin. Nyt alkava on hieman rankempi, seuraavat kaksi todella rankkaa työputkea ja kun niistä on selvitty, niin sitten vauhti hiljenee ja loppu häämöttää ja eiköhän sen jaksa vielä läpi raahustaa. Samalla kuitenkin elättelen toivoa jopa hissuksiin tapahtuvasta toipumisen ihmeestä.

Hiivasyndroomasta

Linkki

Vaikka olenkin tiennyt, että minulla on elimistössäni hiivaa enemmän kuin pitäisi, niin vasta hiljan oivalsin sen olevan tällä hetkellä se pääasiallinen ongelmani, joka estää minua toipumasta. Tähän asti olen pitänyt itseäni pääosin amebainfektiosta toipilaana, jolla on lisäksi hiivaa. Mutta olenkin hiivapotilas, jolla on lisäksi jo ennestään ameban rasittama elimistö. Hiivan dominoima suolistobakteerikanta erittää aineenvaihdunnastaan sellaiset määrät myrkkyjä, että niiden käsittely elimistössä tällä amebansyömällä maksalla jo yksistään riittää selittämään uupumukseni, päänsärkyni ja ruoansulatukseen ja ruoka-aineisiin liittyvät ongelmani.

Olen viime viikot tutustunut aiheeseen ja ilokseni huomannut lähteneeni jo syksystä tekemään ihan oikeita asioita tilanteen korjaamiseksi. Nyt kun tiedän, minkä kanssa olen tekemisissä, tiedän myös paremmin, että mitä on tehtävä. Osaan suojata maksaani paremmin hiivan aikaansaamilta myrkyiltä kuten alkoholilta, aldehydeiltä ja ammoniakilta. Osaan järjestelmällisemmin sekä käydä hiivan kimppuun ja pitää sen määrää kurissa että lisätä suolistooni maitohappobakteereita ja parantaa niiden elinedellytyksiä siellä.

Se, että tajusin viimein jättää viljellyn kalan kokonaan pois, on parantanut suolistoani huomattavasti ja kestän nyt paremmin erilaisia yrttituotteita ja ruoka-aineita, joilla voin torjua hiivaa, tukea maksani toimintaa ja vahvistaa immuunipuolustustani. Ne valitsen paitsi tietojeni, myös pitkälti mielitekojeni mukaan. Ilahduin huomatessani miten minun teki mieleni karvaita makuja. Karvasyrtithän tukevat maksan toimintaa ja ilmeisestikin oli nyt niiden aika. Ihan niin tavalliset ainekset kuin voikukanjuuri ja latva-artisokka auttoivat tuohon mielitekoon. Nyt olen huomannut himoitsevani kanelia ja vihreää salaattia. Raa’at kasvikset olivat pitkään puistatuslistallani, mutta nyt on hiljalleen alkanut tehdä mieli niitä ja salaatin lisäksi menee persiljaa ja runsaasti raakaa valkosipulia, joka on hyvä apu haitallisia mikrobeja vastaan ja jota vatsani ei vielä jokin aika sitten edes kestänyt.

Hiivaa vastaan taistelu on pitkällinen prosessi eikä siihen ole olemassa mitään pikapillereitä. Olen ollut todella väsynyt tänä aikana, sillä hiivojen kuollessa syntyy suuret määrät haitallisia yhdisteitä, jotka rasittavat elimistöä. Hyvinä päivinä olen liikkunut, ulkoillut ja harrastanut kevyttä, kehoa avaavaa ja huoltavaa liikuntaa. Happi ja sen kulkeutuminen kaikkialle elimistöön on tässä ihan olennaisen tärkeää. Huonoina päivinä olen sitten vain nukkunut.

Laitan tähän linkit kahteen mielestäni hyvään aihetta käsittelevään artikkeliin. Tässä ensimmäisessä on selitetty hiivasyndrooma pääpiirteittäin ja sen hoitovaiheet selkeästi ja mahdollisimman lyhyesti.
http://www.wellnesswatchersmd.com/feature_articles/cure_candidiasis.php

Tämä toinen on jonkin verran pidempi ja raskaslukuisempi, mutta tässä on selitetty hyvin yksityiskohtaisesti, miten pitkään jatkunut hiivasyndrooma sekoittaa hormonitasapainoja, erityisesti naishormonit sekä kilpirauhasen toiminnan. Itse en usko ihmiskehon ilman syytä menevän sekaisin vaihdevuosista tai että kilpirauhaseen tulee vajaa- tai liikatoiminta tuosta vain, vaan että jokinhan nekin aiheuttaa.
http://www.yeastinfection.org/understanding-how-and-why-you-need-to-eliminate-that-candida-yeast-infection/

Siis vielä on matkaa terveyteen ja pirteyteen ja aikaa baarin avaamisen ja kesän työrykäyksen alkuun enää kuukausi. Aika on mennyt aivan pelottavan nopeasti ja edessä oleva urakka hirvittää. Odotan ensimmäistä flunssaani ja kuumeilua kuin kuuta nousevaa. Se olisi merkki immuunipuolustuksen elpymisestä ja siitä, että keho alkaisi antaa pöpöille kyytiä. Toivottavasti sitä ehtii tulla ennen kuin on aika aloittaa työt ja pakko jaksaa taas.

Entsyymejä ja ruoansulatusbakteereita

Hapen ohella toinen osa kampanjassani hiivainfektiota vastaan ovat suoliston ns. hyvät bakteerit. Näitäkin kokeilin jo vuosi sitten ja viime syksynä uudelleen todetakseni taas saman, että eivät käy minulle. Eivät käyneet kapseleina eivätkä hapankaalina. Menin molemmista aivan pökkyrään ja sain ne tyypilliset oireet, joita olen alkanut kutsumaan proteiinioireiksi: niskan lihasten jumittuminen ja siitä ylöspäin nouseva ja lopulta migreeniksi yltyvä päänsärky, lamauttava uupumus, aivosumu, polttava särky hartioissa ja käsivarsissa, hikoilu ja turvotus, varsinkin silmissä ja silmänalusissa. Vasta tämän syksyn aikana opin, että noiden bakteerien kasvatuksessa viljelysalustana käytetään mm. maitotuotteita tai soijaa ja näitä jäämiä sitten on maitohappobakteerivalmisteissa. Reaktioni bakteerivalmisteisiin sai selityksen.

Jätin sitten kaikki kaupalliset valmisteet, sillä oletettavasti noita kasvatettuja bakteereita maitoproteiinijäämineen oli käytetty myös bakteereja sisältäviin elintarvikkeisiin ja aloin itse leipoa juurella gluteenitonta leipää ja aina leipoessani särvin myös taikinaa ja taikinalientä saadakseni varmasti eläviä bakteereita. Alkuun leivän syönti eli lisääntynyt hiilihydraattien käyttö ei tehnyt hyvää, sillä se ruokki hiivaa ja söin leipää vain vähän silloin tällöin. Korvieni takana oleva hiivaihottuma toimi hyvänä mittarina hiilihydraattien määrälle: ihottuman visvaisuus lisääntyi aina, kun hiivat saivat tarpeeksi herkkuja.

Huomasin, että pikkuhiljaa vatsassani alkoi tapahtua. Entisen kuolemanhiljaisuuden sijaan sieltä alkoi kuulua pulputusta ja möyrinää ja ihan suomeksi sanottuna rupesi pierettämään. Mutta en kuitenkaan puhuisi varsinaisesti ilmavaivoista, sillä niistä ei ollut vaivaksi asti. Ei turvotusta, ei kipua eikä sanottavammin hajuakaan. Varsinkaan ei mätänemisen hajua. Nyttemmin ne ovat asettuneet jo paljon alkuajoista ja vuosia kestänyt vatsanahkaa kiristävä pahin pömpötys on poissa. Mistään pyykkilaudasta ei kuitenkaan voida puhua, vaan jonkinmoinen puolipallo tuossa vielä on.

Tunsin, että jotakin on ruoansulatuksessani muuttunut ja sen seurauksena aloin joulun tienoilla kokeilla maitotuotteita. Oireita ei tullutkaan seuraavana päivänä, ei sitäkään seuraavana eikä vielä sittenkään. Kokeilin varovasti myös poronlihakeittoa, eikä tullut siitäkään. Ei niitä tyypillisiä kuin tähän asti, mutta jotain kuitenkin, joka pakotti minut nyt näin kuukauden kokeilun jälkeen jättämään nämä taas pois ja palaamaan suurin piirtein samalle ruokavaliolle kuin tähänkin asti. Väsyin nimittäin lopulta niin, että en jaksanut enää paljoa muuta kuin istua nököttää nojatuolissani ja into tehdä mitään hävisi. Sängystä ylös pääseminen aamuisin venyi jo tunnin kestäväksi projektiksi. Sain myös jonkin verran sitä polttavaa särkyä hartioihini, hiusten lähtö lisääntyi selvästi ja aloin hikoilla runsaasti öisin. Heräilin aamuöisin aivan litimärkänä hiestä. Tämä hikoilu on oire, jota luulen monella virheellisesti hoidettavan PMS-oireena ja sitten elimistöä sekoitetaan vielä lisää hormonivalmisteilla. Totesin, että nämä proteiinipitoiset ruoka-aineet eivät edelleenkään tee hyvää elimistölleni. Jätin ne pois ja nukun taas yöni hyvin ja hikoilematta ja oloni on selkeästi pirteämpi ja iloisempi. Gluteenipitoisia viljoja en edes halunnut kokeilla, sillä niistä olen aina saanut ärhäkimmät oireet, varsinkin vehnästä.

Olen syönyt jonkin aikaa entsyymivalmisteita aterioiden yhteydessä ja en tiedä, että onko niiden ansiota, että reaktioni noihin ruoka-aineisiin on lieventynyt noin paljon vai onko tosiaan jokin muuttunut. Joka tapauksessa ne eivät vielä riittäneet siihen, että voisin syödä mitä tahansa. Opin hiljattain, että noita ruoansulatusentsyymejä valmistetaan bakteerien avulla. Bakteerit tuottava entsyymit, jotka siitä bakteerimassasta sitten eristetään. Mikä osa onkaan siis näillä ns. hyvillä bakteereilla siihen, että syömämme ruoka-aineet pilkkoutuvat suolistossa kunnolla? Epäilen, että niiden osuus toimivassa ruoansulatuksessa on suurempi kuin vielä tänä päivänä tarkkaan tiedetään ja että ne eivät ole ainoastaan tarpeellisia, vaan välttämättömiä ja että ihmisen elimistön itsensä valmistamat entsyymit eivät yksinään riitä. Tosin kaikkienkaan entsyymien pelkkä läsnäolo ei vielä riitä, sillä entsyymit ovat hyvin olosuhdeherkkiä. Toimiakseen ne tarvitsevat mm. juuri oikean pH:n eli ympäristön happamuuden/emäksisyyden. Minulla ei ole riittävästi vatsahappoja, sen tiedän. Tiedän sen siitä, että olen aiemmin oksennellut paljon ja pitkään aikaan se ei maistunut ollenkaan hapoille. Nyt happoja on vähän, mutta en usko niitä olevan niin paljoa kuin ihmisen vatsassa kuuluisi olla. Sillä jos olisi, eivät limakalvoni kestäisi sitä, kun eivät kestä yhtään marjojakaan. Uskon, että elimistö itse säätelee tuon ja tarkoituksella ei eritä enempää kuin minkä vatsa kestää. Gastroskopiassa nimittäin vatsani limakalvon solut todettiin normaaleiksi ja että haponerityskykyni pitäisi olla normaali. Sitä en sitten tiedä, että mistä tämä herkkyys johtuu ja miten sitä korjataan. Intuitioni sanoo sen kuitenkin liittyvän jotenkin maksaan ja sen kuormittumiseen kuona-aineista.

Seuraavaksi minulle onkin näistä entsyymeistä ja bakteereista herännyt kysymys, että kuinka paljon ruoka-aineallergioista mahtaakaan johtua suoliston bakteerikannan epätasapainosta. Tuottaako – yksinkertaistetusti ilmaistuna – yksi bakteerilaji yhtä entsyymiä ja toinen toista ja jos yksi laji puuttuu suolistosta kokonaan, niin sen seurauksena jokin tietty proteiini, sokeri, tms ei enää pilkkoudu tai imeydy ja elimistö reagoi siihen oireilla? Vatsaongelmat ja allergiat ovat niin yleisiä ja koko ajan lisääntymään päin ja kun miettii tätä meidän länsimaista nykyruokavaliota, niin ei se juurikaan vatsabakteerien hyvinvointia lisää. Ruoka on steriiliä, pastöroitua ja suojakaasuihin pakattua ja jos siinä vielä jotain elävää sattuisi olemaan jäljellä, tapetaan se kotona mikrossa. Leivät leivotaan hiivalla, juureen leivottua leipää ei taida edes kaikista kaupoista saada. Harva syö hapankaalia tai muita hapatettuja kasviksia. Hyväolo- ja muut vatsajogurtit ovat tehneet suoranaisen ryntäyksen markkinoille, mutta sikäli kuin minä olen ymmärtänyt, ei niihin lisätyistä vatsabakteereista ole muutama päivä valmistuksen jälkeen enää montaakaan hengissä.

Itse uskon tässä suolistobakteeriasian korjaamisessa enemmän eläviä bakteereja sisältäviin elintarvikkeisiin kuin kapseleihin, joiden en tunne itselleni vieläkään oikein sopivan. Hapankaalia en ole sitten noin vuoden takaisen pökkyröitymiseni edes kokeillut, mutta kaalia en taida oikein kestää ylipäätään, sillä se ei sovi henkilöille, joilla on sapessa jotakin häikkää. Olen etsinyt kaupoista maitohappokäymisellä valmistettuja muita kasviksia, mutta en ole löytänyt. Vasta hiljattain löysin venäläisiä suolakurkkuja, jotka on valmistettu maitohappokäymisellä ja joissa ei ole sokeria eikä etikkaa. Ne ovat nyt uutena tulokkaana ruokavaliossani ja juon jopa osan niiden liemestä.

Maitohappokäymisellä valmistettu kurkku, joka ei sisällä etikkaa tai sokeria. Saatavana ainakin Prismoista. Purkki maksaa alle 3€.

Ainakin jouluna vielä sain kuivatuista luumuista ihan kunnon krapulan enkä ole sen jälkeen mitään sokerista syönyt. Ehkä hiivat kuitenkin ovat jonkin verran joutuneet väistymään paluutaan tekevien maitohappobakteerien tieltä, sillä tunnen kestäväni hiilihydraatteja aiempaa paremmin ja syön nyt enemmän leipomaani leipää. Juureen leivottu leipä kestää ainakin viikon homehtumatta, ehkä pidempäänkin, mutta tulee aina syödyksi viimeistään silloin. Säilytän joko hedelmäpussissa jääkaapissa tai liinaan käärittynä huoneenlämmössä. Juureen tehdyn leivän vatsahyödyt pääsevätkin oikeuksiinsa vasta muutaman päivän vanhassa leivässä, sillä paistamisen aikana bakteereita kuolee ja hengissä selvinneet jatkavat lisääntymistään sitten pikkuhiljaa. Olen myös alkanut juuren siementä käyttäen hapattaa kauraa ja sekoitan aamuiseen tattaripuurooni osan hapatettua kauraa ja käyn tuolla kaurakupilla myös muutaman kerran päivän mittaan pistämässä suuhuni lusikallisen, pari. Kovin happamaksi en viljelmääni päästä, jottei se alkaisi ärsyttämään vatsaani.

Niille kenelle maitotuotteet sopivat, on kefiiri hyvä vatsabakteerien lähde. Kefiiri valmistetaan maitosienen avulla. Valio tekee kefiiriä Baltian markkinoille ja Suomessa myytävä Gefilus-purkki näyttää samalta. En tiedä, onko kyseessä sama tavara vaikka suomalaisen purkin kyljessä ei mainitakaan sanaa kefiiri. Pitäisikin oikeastaan selvittää asia itselleni. Mutta ainakin Prismat myyvät saksalaista luomukefiiriä.

Uskon nyt lujasti tähän reseptiini vatsani toiminnan palauttamisessa. Bakteerikannan korjaamisen ohessa se toinen ihan ehdottoman tärkeä asia on hoidon aikainen ruokavalio. Kaikki, mikä ärsyttää suolistoa tai rasittaa elimistöä, on saatava pois. Suolisto ei voi parantua jos sinne koko ajan työnnetään jotain, mikä sitä ärsyttää. Elimistöllä on paremmin voimaa ja itsellä henkisesti suunnattoman paljon parempi olla ja jonkinlainen elämänlaatukin tässä ohessa mahdollinen, kun ei sopimattomista ruoka-aineista johtuva uupumus ja kivut ja säryt paina päälle. Toisaalta pitää kuitenkin huolehtia siitä, että saa kaikkea, mitä elimistö tarvitsee. Ei se loppujen lopuksi sen monimutkaisempaa ole. Mutta mitään parantavaa pilleriä tähän ei olemassa ja siksi lääkärit ruukaavat sanoa, että ärtynyttä suolta ei voi parantaa. Totta kai voi. Mutta kukaan lääkäri ei voi sitä toiselle tehdä, vaan se työ täytyy tehdä ihan itse.

Hiiva, mädättäjäbakteerit ja happi

Pitkin syksyä olen yrittänyt saada suolistoni bakteeritasapainoa korjattua. Hiivaongelma minulla on ollut rajuna jo pitkään. Hiivan takia joudun välttämään sokereita, sillä ne käyttävät sokerin alkoholiksi ja kun maksani ei ole ihan kunnossa, saan pienestäkin määrästä ihan kunnon krapulan. Vaikka maksassa ei olisikaan vikaa, niin jos elimistössä on hiivaa – kuten ihan terveelläkin ihmisellä on, sillä hiivat kuuluvat osana elimistön normaaliflooraan – tekevät hiivat sokereista alkoholia ja varsinkin hiivasyndroomasta kärsivälle sokerinsyönti väsyttää raskaasti ja on kuin tissuttelisi alkoholia päivittäin. Eli sokerihumala on ihan todellinen termi: sokerista voi tulla humalaan, kun sitä tarpeeksi syö.

Hiiva on näkynyt minulla paitsi sokerinkestämättömyytenä, niin ulkoisesti korvien takana visvaisena ja karstaantuvana ihottumana. Jos oikein tiukasti välttelin paitsi sokeria, niin myös kaikkea tärkkelystäkin, pysyi ihottuma kurissa, mutta märkiintyi selvästi yhdestä perunastakin. Ihottuma näkyi viihtyvän hapettomassa paikassa ja asiaa auttoi hiusten pitäminen kiinni ja pois korvilta, jolloin korvien taustat saivat paremmin happea. Nyt olen saanut ihottuman pois. Apteekin sieni- yms. salvoista ei ollut mitään apua, mutta homeopaatiltani sain jotain yrttitököttiä, jolla se nopeasti lähti. Hilse on toinen merkki liiasta hiivakasvusta. Sen olen saanut pidettyä melko hyvin aisoissa Elokuun tervashampoolla. System 4 sarjassa on kuulemma tehokas tervashampoo, mutta luettuani mitä kaikkea se sisältää, päätin olla sitä kokeilematta. Kaikki kemikaalit kun kuitenkin imeytyvät iholta verenkiertoon ja sitä kautta maksaan.

Kun aloin tajuta, miten hiivat ja mädättäjäbakteerit dominoivat suolessa, aloin miettiä, että mitä asialle voisi tehdä. En usko hiivanhäätökuureihin sillä jos olosuhteet suolistossa ovat hiivoille otolliset, niin on vain ajan kysymys milloin tilanne on taas samassa jamassa. Halusin lähteä olosuhteiden oikaisemisesta. Mädättäjäbakteerit ovat anaerobisia eli toimivat hapettomissa olosuhteissa, kun taas suoliston toiminnalle välttämättömät maitohappobakteerit ovat aerobisia eli tarvitsevat happea. Toinen mädättäjäbakteereita ylläpitävä seikka on ruokamassan seisominen suolistossa.

Terve ihminen saa happea ja voi pitää yllä elimistönsä hyvää happitilaa reippailemalla ulkona raittiissa ilmassa. Mutta jos elimistö ei ole terve ja happea on suorastaan liian vähän, kuten aiemmat scio-mittaukseni olivat näyttäneet minulla olevan, niin asiaa voi auttaa happijauheella. Kokeilin OxyColon –happijauhetta (magnesiumperoksidi) jo vuotta aiemmin sillä seurauksella, että sain vatsani aivan rikki ja hautasin purkin vihoviimeisenä myrkkynä jonnekin hyllyn takanurkkaan. Mutta vika ei ollutkaan itse happijauheessa vaan sitruunassa, jonka ohjeistettiin tehostavan hapen vapautumista yhdisteestä. Olin ohjeen mukaisesti ottanut sitruunaa jauheen kera, mutta vatsani ei kestänyt tuota hapanta ja se oli se, mikä korvensi vatsani limakalvon rikki.

Nyt olen ottanut happijauhetta ihan vain veteen sekoitettuna, n. 1 tl aamuin illoin ja siitä vapautuu sitten happea sen, minkä vapautuu. Mutta ennen kaikkea tuolla jauheella olen saanut ummetuksen pois ja se on helpottanut oloa aivan valtavasti. Kun ruokamassa ei enää seiso ja haudu paikoillaan suolessa, suolistosta tuleva maksaan ja munuaisiin kohdistuva toksiinirasite pienenee aivan huomattavasti ja se vähentää väsymystä ja nuutunutta oloa ja elimistö pääsee paremmin korjaamaan itseään, kun ei niin suuri osa kapasiteetista enää mene aineenvaihduntajätteiden käsittelyyn.

Happea muuten tarvitaan myös elimistön energian tuottamiseen. Solut tuottavat soluhengityksessä energiaa ja tarvitsevat siihen happea. Jos niillä ei ole happea käytettävissään, on seurauksena voimaton olo.

Ulkoilen niin paljon kuin jaksan ja hyvältä tuntuu. Syksyllä tosiaan oli päiviä, etten jaksanut edes käydä ulkona, mutta nyt olen huomattavasti energisempi. Teen toisinaan parin tunnin kävelylenkkejä ja olen alkanut käydä joka päivä ensin pienellä, puolen tunnin aamulenkillä aamuteen ja aamiaisen välissä, siis jo ennen syöntiä. Koiranomistajille tämä lienee tuttua rutiinia, mutta minulle aivan uutta. Ylipäätään aamupimeään ja kylmään lähteminen on ollut minulle aina aivan kammotus, mutta nyt olen mennyt huolimatta sateesta, viimasta tai pakkasesta. Tänä aamuna huomasin jo malttamattomana odottavani, että saan juotua teeni loppuun ja pääsen ulos. Ehkä jo nousseella, pitkästä aikaa näkyvissä olevalla auringollakin oli osuutensa asiaan.

Myöhemmin lisää asiaa bakteerikannan ja suoliston korjaamisesta bakteereiden, ruoan ja entsyymeiden avulla.

Käänteen tekevä kuukausi

Joulukuun alkupuolella kävin sciossa noin vuoden tauon jälkeen. Analyysissä nousi esiin kaksi suurinta ongelmakohtaa: adrenaliini ja stressi yleensä sekä suoliston tukkoisuus. Lisäksi oli yhtä ja toista pientä, mutta kokonaisuutena tilanne on parantunut huomattavasti siitä, mitä se on ollut ja mitä se oli vuosi sitten.

Syksy oli todella raskas. Toipuminen otti semmoiset takapakit, että minulta jo loppui usko paranemiseen. Syksy on ollut täynnä päänsärkyjä ja väsymystä, taas niitä päiviä, kun ei saa mitään tehdyksi. Olen yrittänyt ulkoilla mahdollisimman paljon, mutta on ollut monia päiviä, kun en ole jaksanut edes ulos mennä. Usko paranemiseen on ollut koko ajan läsnä näiden vuosien aikana ja vasta nyt sen huvetessa oikein kunnolla tajusin, miten välttämätön kantava voima se on ollut. Ilman sitä ei ole mitään. En kestäisi ajatusta siitä, että koko loppuelämä olisi tätä samaa. Enkä kestänytkään. Epätoivo pääsi voitolle ja olin aivan tuskastunut ajatuksesta, että en paranekaan. Scio-terapeuttini kuitenkin kertoi, että toipumisprosessissa takapakki pidemmän hyvän kauden jälkeen on ihan normaali vaihe ja että kun sen saa selätettyä, niin sitten paraneminen saa uutta vauhtia, hyvät jaksot pitenevät ja huonojakin voi vielä tulla, mutta ne ovat lyhyempiä. Ja että kuumeilut ovat vielä helppoja kestää, mutta paluu siihen vanhaan huonoon oloon on henkisesti kaikkein raskain vaihe kestää. Minua helpotti tämä heti. Suuri huoli oli pois harteilta – ja vatsasta – kertaheitolla. Vielä kun näkee toisen puhuvan omasta kokemuksesta, on asiasta helppo vakuuttua.

Näin jälkeenpäin on toki helppo nähdä, että oli tuo kesän työrupeama minulle ihan liian raskas fyysinen ponnistus ja varmasti teki haittaa toipumiselle. Mutta henkisesti ja taloudellisesti se oli hyvinkin tarpeellinen enkä kadu siihen ryhtymistä yhtään. Ennemminkin olen kiitollinen siitä, että minulle sellainen tilaisuus annettiin.

Suolisto oli vähän ärtyneessä tilassa ja nyt sitä, kuin myös munuaisia ja sydäntä rasitti adrenaliini. Tuo huoleni omasta tilastani oli toinen stressitekijäni ja erittäin vaativa lähiomaissuhde toinen. Puhelin saattoi soida montakin kertaa päivässä ja varsinkin se soi silloin, kun olin sanonut olevani täysin kiinni baaritöissäni. Niin, minulla on ollut muutama baariviikonloppu tässä syksyn aikana ja oli pikkujoulua ja joulumyyjäistä, tapania ja uutta vuotta. Aina sieltä luurista kippaantui se sama kaikki voimat imevä likasanko niskaan tai sitten olisi pitänyt olla milloin mitäkin antamassa tai hyppäämässä johonkin ja väsyneenä en jaksanut enää muuta kuin räjähtää. Puhelun jälkeen saattoi mennä parikin tuntia ennen kuin lakkasin tärisemästä ja tunsin, miten jokainen suuttumus oikein korvensi vatsassa. Päätin, että nyt on valittava joko minä tai hän ja niin ilmoitin pistäväni suhteen toistaiseksi kokonaan jäähylle, koska mitään kohtuutta en siihen osannut taikoa. Eihän se kokonaan mielestä pois ole, mutta helpotti paljon näinkin. Pitää ottaa työn alle uusilla voimilla sitten jonain parempana aikana. Toivottavasti siihen tilaisuuden vielä saan.

Sitten oli vielä se, että suolen sisältö seisoo suolessa ja mätänee, minkä olin itsekin jo todennut. Hiivat ja mädättäjäbakteerit jylläävät. Tämä on minulla ollut ongelmana jo pitkään. Sellainen mätäneminen tuottaa koko ajan myrkkyjä ja kuonaa elimistöön rasittaen kehon puhtaanapitolaitoksia eli munuaisia ja maksaa, kuonaa kertyy kudoksiin ja väsyttää aivan kamalasti. Visibliniähän käytetään paljon suolen toiminnan parantamiseen, mutta minä en ole sitä kokeillut, koska se sisältää sokeria. On olemassa myös sorbitolilla makeutettu versio, mutta noihin sokerialkoholeihin en koske sen pahemmin, sillä olen kerran tullut kunnolla kipeäksi maltitolilla makeutetusta suklaasta. Mutta olen kokeillut ruokakaupasta saatavaa puhdasta psyllium-kuitua eikä siitä apua ollut. Päinvastoin, tuntui, että suoli oli täynnään sellaista liisteriä, ettei varmasti mikään liikkunut eteen eikä taakse.

Mutta löysin siihen ratkaisun ja se yhdessä noiden stressitekijöiden poiston sekä vatsa-asioiden suhteen alitajuntaa erittäin paljon avaavan regressio-session avulla olen päässyt ihan tämän kuluneen vajaan kuukauden aikana niin paljon eteenpäin, että nyt ainakin tällä hetkellä tuntuu olevan jo ihan toinen meno päällä ja olen päässyt laajentamaan ruokavaliotanikin. Vielä hieman epävarmoin tuloksin, mutta kuitenkin. Ainakin ne kaikkein hulluimmat ja rajuimmat oireet ovat vielä pysyneet poissa. Tästä tarkemmin ensi kerralla.

Ja vielä: oikein hyvää alkanutta uutta vuotta ja kiitos edellisestä. Ihanaa, kun olette jaksaneet seurata mukana.

Syystunnelmia

Pistetäänpäs muutama sana elonmerkiksi ja tiedoksi, että blogini ei ole vielä ihan hyytynyt loppuunsa. Vaikka kirjoittaja itse alkaa olla. Ainakin siltä nyt tuntuu.

Kesä oli mielenkiintoinen. Erilainen kuin ikinä ennen. Täynnä työtä eikä millekään muulle elämälle jäänyt enää aikaa, eikä voimiakaan. Viikot venyivät noin 80-tuntisiksi ja kiirepäiviä oli paljon. Jatkuvaa liikettä ja rientämistä pöytien, tiskin ja keittiön välillä. Jo juhannukselta alkoi tuntua siltä, että en enää ehdi enää palautua edellisestä työpäivästä, kun seuraava jo alkaa. Onneksi lopulle oli koko ajan päivämäärä tiedossa. Saatoin laskea, että miten monta viikkoa tai päivää enää jäljellä ja sitten helpottaa. Muutoinhan ei tuollaista kestäisi, ei noin voisi elää.

Mutta tykkäsin. Tämä oli niin erilaista kuin mitä olin ennen tehnyt ja näiden kuluneiden erakkovuosieni jälkeen tällainen ihmisten parissa oleminen teki minulle todella hyvää. Tunnen, että ihmiset olivat ja tulivat minulle tärkeämmiksi kuin koskaan ennen ja ehkä oivalsin jotain sosiaalisuudesta ja ihmisistä noin yleensä. Ainakin tykkäsin ihmisten kanssa olemisesta enemmän kuin koskaan ennen. Tosin joskus kyllä raivostuttikin ihan kunnolla.

Baari on kylällä tärkeä kohtaamispaikka, varsinkin kesäasukkaille ja syksyn lähestyessä moni kysyi minulta, että olenko tyytyväinen kesään, onko kannattanut. Kysymyksen takana – näin asiaa tulkitsin – oli pääsääntöisesti huoli siitä, että onko liiketoiminta kannattanut siten, että aion jatkaa ensi kesänäkin ettei vain kylä jää kesäksi ilman baaria. Tietysti kannattavuus on liiketoiminnan edellytys, mutta silti silmääni pisti se, että kukaan ei kysynyt, että olenko tykännyt. Olenko viihtynyt ja onko minusta ollut kiva pitää tätä paikkaa. Kai se on niin syvällä meidän kulttuurissamme, ettei ajatella työn edes tarvitsevan olla kivaa vaan riittää, että siitä saa rahaa.

Parhaimpina muistoina kesästä jäivät juttutuokiot ja naurut kesätyttöni kanssa keittiössä sekä ne illat, jolloin oli karaokea tai joku bändi soittamassa ja ihmisillä selvästikin kivaa, tanssittiin ja laulettiin. Paljonko kesästä tarkalleen ottaen jäi rahaa käteen, niin sitä en ole vielä edes laskenut enkä käynyt kirjanpitoraportteja kunnolla läpi. Mutta siivosti eläen pärjään talven yli ihan hyvin ja ensi kesänä otetaan sitten uusiksi. Jonkin verran pidän baaria auki vielä tämän loppuvuoden, mutta vuodenvaihteesta pidän kiinni, kunnes sitten keväällä taas avaan ja aloitan uuden kesäkauden.

Tämän talven aion keskittyä ihan vain hoitamaan itseäni. Baarin sulkemisen jälkeen en ole saanut oikeastaan mitään aikaiseksi, olen ollut niin väsynyt. Ulkoillut olen, käynyt kävelylenkeillä ja välillä vähän hölkkäillytkin, mutta varsin mitään aikaansaamattomia ovat päiväni olleet. Onneksi minun ei nyt tarvitsekaan saada mitään erityistä aikaiseksi.

Suruakin on ollut. Kuukausi sitten toinen kesätyöntekijöistäni kuoli hyvin traagisella tavalla ja yllättäen. Vaikka hän oli niin nuori, olisi juuri täyttänyt 17, olimme niin samalla aaltopituudella tavassamme ajatella ja toimia, että kesän mittaan olimme hiljalleen alkaneet jutella keskenämme monenlaisista asioista enkä ollenkaan ajatellut keskustelevani itseäni niin paljon nuoremman kanssa, vaan kuin vähintään vertaiseni kanssa. Olin hyvin kiintynyt häneen ja odotin jo baarin sulkemista, jotta voisimme joskus syksyn ja talven pimeinä iltoina istuskella, juoda teetä ja jutella niitä näitä elämästä. Oli niin paljon asioita, joita olisin halunnut hänelle sanoa, mutta joita en sitten ehtinyt. Kun sain tiedon hänen kuolemastaan, niin olin kaksi päivää jonkinlaisessa shokissa ja pariin ensimmäiseen viikkoon en pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin ajattelemaan tapahtunutta ja jossittelemaan mielessäni. Nyt jo sujuu muukin elämä, mutta vielä tämä käy päivittäin mielessä ja ikävä on kova.

Terveyteni kanssa kamppailu jatkuu. Voimaantunut olen huomattavasti vaikkapa alkuvuoden tilanteeseen verrattuna, mutta ruoansulatukseni ei ole edistynyt yhtään parempaan päin. Itse asiassa olen juuri alkanut epäillä, että olisiko jopa mennyt taas huonommaksi. Sen ainakin olen oivaltanut, että minulla on reipas hiivainfektio, joka on vallannut koko kropan ja se on varmaan se, joka minua näin väsyttää. Vatsani on yhä edelleen tosi herkkä eikä kestä juuri mitään. Sain sen tässä välillä taas rikki, kun jonkin aikaa kokeilin syödä marjoja. Kun vatsani ei kestä happoja, niin ei se sitten myöskään eritä ruoansulatukseen tarvittavaa suolahappoa kunnolla. Kun ruoka ei sula, se mätänee. Hiivat ja mädättäjäbakteerit jylläävät ja niiden aineenvaihduntatuotteet rasittavat elimistöä. Eikä kai vatsan tilanne tästä parane niin kauan kuin tämä hiivojen ylivalta on päällä ja kehon kuonaantuminen jatkuu. En tiedä, miten saisin tämän kierteen katkaistua, mutta tämän otan nyt työn alle. Jotain on keksittävä, sillä en usko tämän tästä itsestään korjaantuvan.

Olen tässä viime päivinä miettinyt sitä, että sain amebatartunnan alkuvuodesta 2006 ja olen siis kohta taistellut tämän asian kanssa kahdeksan vuotta. Pitkin matkaa olen ajatellut, että vuoden päästä tilanteeni on jo ihan toinen, vuoden päästä varmastikin olen jo parempi ja voin taas syödä mitä vain. Olen ollut optimistinen. Mutta kohta on kahdeksan vuotta kulunut eikä sitä parempaa vuoden kuluttua, jossa voin syödä mitä vain, ole vieläkään tullut ja uskoni on nyt koetuksella. Alan olla tähän jo tosi väsynyt ja väsynyt pitämään jatkuvaa ruokavaliota, joka ei vieläkään ole sellainen, etteikö siinä olisi ruoka-aineita, joita elimistöni ei kykene kunnolla käsittelemään. Mutta ei tässä ole enää karsimisen varaa enkä oikein jaksakaan. En jaksa enkä tiedä.

Tehdään itse: Leipää allergikolle

Suomalaisen pitää saada leipää. Vaikka ei kestäisi gluteenia, maitoa, hiivaa, sokeria eikä hapanta, on leipää saatava. Olen ollut aika monta vuotta ilman leipää ja kyllähän se pakon edessä meni, mutta on se leipä vaan niin ihanaa sitten, kun siihen viimein saa hampaansa iskeä. Olen syynännyt kaupan gluteenittomien leipien tuoteselosteita ja todennut niissä hyvin usein olevan siirappia tai sokeria tai jotain muuta makeutusta seassa, mikä on mielestäni aivan tarpeetonta. Puhumattakaan sitten maissitärkkelyksistä ja lisäaineista ja hiivallahan ne yleensä on leivottu, mikä ruokkii hiivan kasvua suolistossa.

Allergisen leiväntarpeeseen olen kehitellyt leipäreseptin, joka on sekä gluteeniton, hiivaton, maidoton että sokeriton. Juureen leivottua leipääkin kokeilin, mutta vatsani ei kestänyt sitä hapanta. Ohjeessa annetut jauhomäärät ovat viitteellisiä ja vie oman aikansa, että oppii löytämään näppituntuman siihen oikean paksuiseen taikinaan, jolla tulee pehmeitä sämpylöitä. Tärkeää on, että taikina on riittävän löysä, muutoin tulee aikamoisia tykinkuulia.

4 dl vettä
1 dl puolukkaa
1 dl hapankaalia
1 tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä
1 dl kaurahiutaleita

2 dl kaurajauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 tl soodaa
1 rkl psylliumkuitua
2,5 dl valkeita riisijauhoja

Sekoita sauvasekoittimella puolukat ja 2 dl vettä. Kaada ne leivinkulhoon, lisää loput vedet, öljy, suola ja hapankaali. Lisää seuraavaksi kaurahiutaleet.

Sekoita psylliumkuitu ja sooda yhdessä kaura- ja tattarijauhojen kanssa ja lisää ne. Lisää taikinaan riisijauhoja kunnes taikina on sopivan paksua. Vaivaa taikinaa huolella jonkin aikaa. Helpointa on vaivata monitoimikoneella, n. 5-10 min.

Nostele pellille taikinasta sämpyläntapaisia läjiä. Annoksesta tulee 4-5 kpl. Paista uunin keskitasossa 200°C:ssa 30 min.

Jos jokin yllä annetuista viljalaaduista ei käy, voi sen korvata toisella tai jättää kokonaan pois. Esimerkiksi tattarin voi korvata tummalla riisijauholla.

Itse pakastan nuo sämpylät ja otan sulamaan sitä mukaa kuin syön. Näin ne ovat aina tuoreen oloisia ja hapankaali ja puolukka tekevät leivästä mehukkaan ja antavat sille muutakin sisältöä kuin pelkän viljan. Nokkosjauhettakin tuohon sekaan voisi vielä kokeilla.

Päänsärkyjä

Baari on siivottu ja puunattu. Tupakanmyyntilupa ja alkoholinmyyntilupa mallia C ovat tulleet. Jäätelöallas, olutlaite ja kylmäkaappi komein Karjala-mainoksin saapuivat viime viikon lopulla. Ensimmäiset juoma- ja jäätelötilaukset on pistetty sisään ja tukusta haettu ensimmäinen täysi autollinen tavaraa. Olen jakanut avausilmoja oman ja lähikylien ilmoitustauluille ja vielä tälläsin tienposkeen kyltin, johon askartelin isoin kirjaimin ”BAARI AVAA 17.4.” niin, että ei voi jäädä keneltäkään ohikulkijalta huomaamatta. Kylätoimikunnan puheenjohtajalla oli kuulemma puhelin soinut pari viikkoa, kun ihmiset olivat soitelleet ja kyselleet, että koska baari aukeaa. Kivaa, kun sitä odotetaan. Minäkin odotan. Vatsanpohjassa on sopivan pieniä sieviä perhosia hörräämässä.

Nopeastihan tämä on mennytkin. Aikaa valmisteluihin ei ole ollut yhtään liikaa. Olen helmikuun alkupuolelta lähtien tehnyt lähes joka päivä jotakin baarin eteen. Toisaalta aikaa ei ole ollut myöskään liian vähän, vaan olen voinut tehdä juuri sitä tahtia kuin olen jaksanut ja asiat ovat rullanneet jouhevasti ja onnistuneesti.

Kyllä minulla meinasi tässä välillä loppua usko kesken tähän hommaan. Aloin nimittäin saada ankaria päänsärkykohtauksia. Minullahan on se yksi päivä viikossa, jolloin käyn sekä jumpassa että käsityökerhossa ja kävelen sinne edestakaisin sen reilun kilometrin suuntaansa. Yhtenä tuollaisena päivänä olin koiranvahtina ja kävelytin vielä koiran kolme kertaa noiden lenkkieni välillä. Seuraavana päivänä nousi terävä päänsärky, joka voimistui lopulta niin, että aloin oksentaa ja puoli päivää meni petissä. Kun olin nukkunut iltaan, särky hellitti. Sama toistui, jos tein hiihtolenkin tai olin päivän asioilla ja rasitin itseni. Aloin yhdistää tämän säryn liikuntaan ja yleensäkin liikkeellä oloon.

Tämä särky oli erilainen kuin se särky, jonka saan proteiineista tai muista sopimattomista ruoka-aineista. Tämä oli samanlainen kuin minkä olin kokenut viime syksyn lopulla, kun kokeilin maksaa puhdistavia yrttivalmisteita. Yhdistelin mielessäni näitä asioita ja sen, että kun maksa ja munuaiset eivät ole toimineet kunnolla aikoihin, niin elimistö on kuonaantunut. Eli yksi liikunnan hyvää tekevistä vaikutuksista perustuu siihen, että se saa elimistöstä kuonia liikkeelle. Koska munuaiseni eivät kykene niitä kuonia samassa tahdissa poistamaan kuin niitä kiertoon vapautuu, niin saan niin sanottuja puhdistusoireita. Maksasta lähtisi töhkää vaikka kuinka, kun vain saisin ne jollain konstilla elimistöstä pihalle.

Kyllä siinä mietin eräänkin kerran, että mitä minun baarinpidostani tulee jos siellä päivän puuhailu nostattaa seuraavalle päivälle lamauttavan päänsäryn ja joka toinen päivä pitää laittaa lappu oveen, että sori vaan, nyt on suljettu ja nähdään sitten huomenna. Mutta onneksi säryt ovat näiden kahden kuukauden aikana koko ajan laimentuneet ja nyt ensimmäistä kertaa viime viikkoisen kellon ympäri asioilla juoksun jälkeen ei päänsärkyä tullutkaan. Eikä edes touhuamisesta tuttua väsymystä, joka on yleensä tehnyt sen, että seuraavana päivänä ei jaksa muuta kuin levätä. Nyt tosiaan tuntuu siltä, että toipuminen etenee vauhdilla ja olo muuttuu niin nopeaan, että sen oikein huomaa.

Vatsa on vieläkin herkkä, mutta tunnen senkin vahvistuneen. Polte on pysynyt kutakuinkin poissa, mutta olenkin pitänyt tiukasti vatsahellästä ruokavaliostani kiinni. Pari kertaa olen kokeillut marjoja ja omaa, hapanjuureen tehtyä leipää, mutta ne alkoivat ärsyttää limakalvoja ja piti vain todeta, että vielä ei ole niiden aika. Vähän mustikoita vatsa kestää jo ja niistä olen iloinen. Olen kaivannut mustikoitani ja ne ovat kuulemma ihan lääkettä maksalle. Mutta vielä se päivä koittaa, kun ruoansulatukseni pelaa normaalisti ja voin taas syödä kaikkea, mitä haluan.

Tässä on terveisiä Rovaniemeltä. Postaus, joka jäi kirjoittamatta. Kävin vähän hiihtelemässä ja harrastamassa sosiaalista elämää. Tulin takaisin poro takakontissa, ihan niinkuin viime kesän käynnillä päätin tekeväni. Jospa jo ennen seuraavaa teurastuskautta pääsisin tätä syömään.

Tässä on terveisiä Rovaniemeltä. Postaus, joka jäi kirjoittamatta. Kävin vähän hiihtelemässä ja harrastamassa sosiaalista elämää. Tulin takaisin poro takakontissa, ihan niinkuin viime kesän käynnillä päätin tekeväni. Jospa jo ennen seuraavaa teurastuskautta pääsisin tätä syömään.

Jokin minua näissä pohjoisen maisemissa kiehtoo ja vetää puoleensa. Takaisin kotiin ajellessani mietiskelin, että enpä yllättyisi jos jonain päivänä matkaisin sinne muuttokuorman kera.

Puhetta vatsasta

Vaikka voimat ovat lisääntyneet huimasti sitten syksyn, olen silti ollut melko väsynyt viime aikoina. Ehkä teen liikaa nyt, kun kykenen. Menohaluja on enemmän kuin fyysisiä voimavaroja.

On joitakin asioita, joiden voin selkeästi nähdä muuttuneen parempaan päin. Aamuisin käynnistyminen ei enää vie tunteja, vaan herään levänneenä ja toisinaan jopa ihan pirteänä. Kun vointi on toimintakelpoinen, niin ajatus uudesta päivästä on innokkaan odottava ja tuntuu hyvältä olla olemassa. Jaksan jo liikkua hyvin ja ulkoilen vähintään kerran päivässä. Silti olemisessani on vielä paljon lepäämistä ja tarvitsen hiljaisia hetkiä, joskus vielä päiväuniakin. Yksi merkittävimmistä ja paljon elämääni helpottaneista muutoksista on, että enää ei tarvitse syödä koko ajan. Siinä missä ennen oli nälkä jo reilun tunnin kuluttua syömisestä, riittää minulle nyt kolmesta neljään ateriaa päivässä. Tämä muuttui nyt ihan vasta joulukuulla ja on tosiaan ollut iso helpotus. Enää ei tarvitse olla koko ajan laittamassa ruokaa ja ruoansulatuselimistökin saa välillä lepoa, kun ei koko ajan tule uutta työstettävää tuutista sisään.

Mutta vatsan kanssa on tosi paljon ongelmia. Se ei tunnu kestävän mitään. Aina, kun luulen sen olevan sen verran parempi, että se kestäisi ja alan syödä himoitsemiani mustikoita, niin muutaman päivän päästä se on jo karrella: turvoksissa ja korventaa. Leipää en ole enää yrittänytkään useampaan kuukauteen. Ei mitään karkeaa eikä mitään hapokasta, pelkkää muhjuruokaa nyt ja ties kuinka kauan näin pitää jatkaa.

Suoli on laiska eikä vatsa toimi kunnolla. Kävin joulukuussa scio-analyysissä ja toteamus oli se, että suoli läpäisee liikaa eli vuotaa ja se yhdessä hitaasti liikkuvan suolen sisällön kanssa päästää niin paljon kuonaa suolesta muualle elimistöön, että se rasittaa maksaa ja munuaisia koko ajan. Eli tärkeintä olisi nyt saada suolen toiminta vilkastumaan.

Minähän yritin. Juon jo reilut pari litraa nestettä päivässä ja liikun joka päivä, joten jotain lisäapua tarvittaisiin. Fructolaxista ei ollut mitään apua ja sitä paitsi siinä on niin paljon sokeria, että se sai vain hiivan villiintymään ja vatsan pulputtamaan. Paitsi että hiivat lisääntyvät sokerista, käyttävät ne sokerin alkoholiksi, jota maksani ei nyt jaksa ja saan sokerista krapulan. Visibliniin on lisätty sokeria, joten sekään ei käy. Näiden vuosien aikana, kun olen joutunut välttelemään kaikkea sokeria ja makeaa, ovat silmäni todella auenneet sille, että kuinka moniin ruoka-aineisiin sokeria lisätään ja miten käsittämättömän paljon. Nyt, kun olen sokerittomuuteen tottunut, niin monet sokeria sisältävät syötävät maistuvat ihan tarpeettoman ja suorastaan ällöttävän makeille. Olisin siis hyvin saanut Visiblinini alas ilman sokeria, mutta sokerin vuoksi se sai jäädä apteekin hyllylle. Sitten on olemassa Visiblin-S, joka on makeutettu sorbitolilla. En uskalla edes kokeilla, sillä kokeiltuani (maidotonta) maltitolilla makeutettua suklaata, meni seuraava päivä päänsäryssä ja krapulaisen väsyneessä olotilassa. Sokerialkoholeilla olisi kyllä laksatiivinen vaikutus, mutta tuon kokemuksen jälkeen en halua niitä tämän useampaa kokeilla. Apteekeissa myydään ummetukseen myös jotakin kivennäisainelitkua, jonka nimeä en tähän hätään muista, mutta siinä on niin paljon klorideja, että se rasittaisi liikaa munuaisiani.

Sitten kokeilin magnesiumperoksidia eli niin sanottua happijauhetta. Se kyllä pehmensi vatsan ihanasti, mutta väsytti minua aivan mahdottomasti. Lisäksi pussit silmieni alla suurenivat, joten se selvästi rasitti elimistöäni jollakin tavalla. Ynnä hajotti vatsani taas – lähes kahden kuukauden huolellisen muhjudieetin jälkeen. Terveempien aineita ovat tuollaiset happijauheet. Minä en ainakaan kenellekään vatsaongelmaiselle suosittele enkä tiedä, että mihin terve ihminen sitä sitten tarvitsisi.

Luontaistuotekaupoissa myytävät psylliumkuituvalmisteet ovat aivan hävyttömän kalliita, mutta Prisman leivontahyllystä löysin Finaxin psylliumkuitua verrattain kohtuulliseen hintaan. Sitä kun mättää riittävästi, niin se pitää kyllä vatsan pehmeänä. Tosin en tiedä helpottaako se vatsan toimintaa millään tavalla. Tuntuu ennemminkin siltä, että suolisto on täynnä liisteriä, joka ei liiku eteen eikä taakse.

Joulukuussa hajosi taas yksi hammas. Samalla tavalla meni kuin kaksi edeltäjäänsäkin eli halkesi pohjasta ja juuren pää tulehtui. Vetkutin hammaslääkäriin menoa, kun en olisi millään halunnut myöntää, että taas menetän hampaan. Mutta ei siinä mikään auttanut, pakko oli lopulta mennä. Ei se kyllä enää ottanut niin koville kuin edelliset hampaidenmenetykset. Ajattelin, että tämä on nyt viimeinen ja säästettiin siitä sentään puolet. Siihen puolikkaaseen on hyvä sitten myöhemmin rakentaa hammas, jos se vain selviää hajoamatta tämän vaiheen yli. Hammaslääkäri sanoi, että luu on kyllä tosi pehmeää. Mutta olen nyt ruvennut juomaan kauramaitoa, johon on lisätty kalsiumia eikä se saa tukkaani ihan niin pahasti lähtemään kuin aiempien yritysteni kanssa kävi. Siitä päättelen, että edes osa kalsiumista päätyy sinne, minne kuuluukin eikä vain pyöri verenkierrossa hiusverisuoniani tukkimassa.

Eli pientä väsymystä on ja vatsan kanssa pitää nyt olla varovainen ja ruokavalio pidettävä tosi tarkasti, mutta muutoin elämä tuntuu ihan mielekkäältä ja on ihanaa, kun voi tehdä asioita. Nautin ulkoilusta ja liikkumisesta ja mieli on mukavan odottava tulevaisuuden suhteen.

Lopuksi haluan vielä sanoa ison kiitoksen sille lukijalleni, joka tämän pitkän hiljaisuuteni aikana kommentoi ja kyseli kuulumisiani. Tuntui hyvältä nähdä, että joku seuraa tarinaani ja ajattelee silloinkin, kun blogissa ei mitään tapahdu. Se myös potki nukahtanutta kirjoitusmotivaatiotani kivasti hereille.