Uni suosta ja linnunpojista

Mielessäni on jo kesästä lähtien alkanut pyöriä uni vuodelta 2006. Monesti on ollut mielessä, että pitää se tänne tilittää, mutta en vain ole jaksanut ja sitten se on hetkeksi unohtunut ja taas palannut takaraivoon nakuttamaan. Tämä oli vilkkaan unikauteni alkupuolella ja yksi voimakkaimpia ikinä näkemiäni unia. Muistin sen aamulla niin selvästi ja yksityiskohtaisesti ja muistan vieläkin, miltä kaikki näytti.

Unessa kuljin metsässä ja saavuin häkin luo. Häkki oli kuin neljällä jalalla seisova pienehkö keittiön pöytä, jonka päälle oli puisiin raameihin kyhätty kanaverkosta häkkiosa. Häkin pohjalla oli pikkuisen olkia ja niiden päällä makasi pitkällään neljä linnunpoikaa. Poikasilla ei ollut kunnon untuvapeitettä, vaan harvoja höyheniä ihossaan ja nekin kosteita. Poikaset hytisivät kylmästä. Olin vihainen siitä, että ne oli jätetty tuolla tavalla oman onnensa nojaan, sillä tiesin niiden kuolevan tuohon.

Sitten minulla olikin yhtäkkiä kädessäni suuri, soikea muna. En varsinaisesti avannut sitä, vaan sen puolikkaat avautuivat itsestään kämmenieni varaan kuin kirja, jotta näkisin, mitä siellä sisällä on. Siellä oli tuollainen samanlainen linnunpoika. Tiesin, että en saisi avata munaa liian aikaisin tai linnunpojalleni kävisi samalla lailla kuin noille häkissä oleville.

Jatkoin kulkuani metsässä. Tunsin, vaikka en nähnyt, että kanssani kulki joku. Ei edessäni johtaen, ei perässäni polkuani seuraten, vaan takaviistossa. Oli seuranani, vaikka en voinutkaan häntä nähdä.

Sitten saavuin suon laitaan. Suo on ollut jostain syystä minulle aina pelottava. Jo lapsena luulin, että suo on sellainen paikka, jonka silmäkkeeseen ihmiset hukkuvat ja kuolevat, enkä tiedä, mistä tuo käsitykseni oli peräisin. Tämä uneni suo olikin varsinainen letto. Suuri kuin mikä ja siinä oli niin vetisiä alueita, että ne olivat kuin järviä. Astuin pehmeään sammalikkoon ja upposin siihen polviani myöten, mutta yllätyksekseni jalkani tapasikin siellä aivan kovaa maata. Hetteikön alla kulki kovaa maata oleva polku. Se oli kapea ja kiemurainen, mutta piti. Läksin ylittämään suota.

En muista, mitä tuolloin suosta ajattelin, mutta nyt se on aika selvää. Tuosta vuodesta lähtien on tätä suota tarvottu. Uni on kertonut myös sen, että tähän en uppoa. Mieluusti silti soisin jo suon toiselle laidalle pääseväni. Lintujen merkitystä en niin tiedä, kuin että jotakin on tulossa, hiljalleen kehittymässä. Sitä en tiedä, että miksi niitä piti olla juuri neljä.

Matoja, matoja

22.3.2012

Olin tänään taas hammaslääkärissä. Yhden hampaan jo menetin, kun se halkesi ja nyt sain tietää, että toisessakin hampaassa on halkeama. Tosin vain alkava. Iso paikka päälle ja neuvo olla purematta sillä mitään kovaa. Samalla korjattiin viereinen hammas, josta oli lohjennut pala. Että vaikka osteoporoosimittauksissa todettiin selkärangan ja lonkkien luuston olevan kunnossa, niin ei se vielä kerro koko totuutta. Kehoni on ottanut tarvitsemiaan mineraaleja hampaistani. Tarpeen olisi ollut syksyllä se mineraalitippa, jota lääkäri sairaalassa kieltäytyi minulle antamasta. Kyllä osaa ottaa päähän. Tuskin sellainen kovin kallista tavaraa olisi ollut, kun joka tapauksessa jo olin sairaalassa sisällä. Ei ainakaan mitään verrattuna siihen, mitä on menettää omia hampaita. Itkin hampaitani pitkään ja hartaasti päästyäni kotiin hammaslääkärireissultani.

Ja nukahdin. Nukuin sikeästi ja syvää unta pari tuntia ja jossain välissä näin unta madoista. Jollakin naisella oli läpinäkyvää muovia oleva litran pakastusrasia. Siinä oli jotain mustaa liejua ja siinä liejussa kuhisi lihavia, valkoisia toukkia. Siinä rasiassa oli alun perin ollut minun ulostusnäytteeni ja siitä oli lähtenyt kasvamaan nuo mönkiäiset. Niitä oli paljon.

Toivottavasti tuo on enneuni ja tarkoittaa, että Mehiläisessä eilen otetuista laboratorionäytteistä jotakin löytyy ja saan järjellisen diagnoosin sairauteeni.

Ajattelin laittaa tähän kuvan madoista, mutta olkoot. Kuvitelkaa itse.

Kynsitarina

17.6.2011 Myrskylä

Näin viime yönä unta kynsistä. Räpläsin oikean jalkani ukkovarpaan kynttä. Huomasin sen olevan irti juuresta ja pelästyin, että nyt se irtoaa koko kynsi. Niin kuin sitten irtosikin. Mutta ei se tehnytkään yhtään kipeää, sillä alle oli jo kasvanut uusi ja ihan terve kynsi. Ympärilläni oli ihmisiä, joita en kuitenkaan unessa nähnyt enkä tiedä keitä olivat. ”Katsokaa. Siis tällainen kuuluu kynnen olla: vahva, kiiltäväpintainen ja sileä, eikä tällainen mattapintainen ja huokoinen.”, sanoin ja näytin sekä varpaideni että sormieni kynsiä heille. Sitten huomasin uudessa kynnessäni epätasaisuuden. Kynnen yläosan poikki meni rösöinen juomu. Sovitin irronnutta kynttä siihen ja huomasin juomun olevan vanhan kynnen rajan. Varpaassa olevan kynnen yläosa oli vielä sitä vanhaa kasvua.

Kynnethän kertovat elimistön kunnosta. Minun kynteni ovat aina olleet huonot. Sormien kynnet ovat olleet niin pehmeät, että niitä on voinut taitella eteen ja taakse ilman, että siitä edes katkeavat. Ovat liuskoittuneet ja repeilleet helposti ja niissä on ollut valkeita pilkkuja. Olen hieman hämmästyneenä todennut kynsieni selvästi kovettuneen viimeisen vuoden aikana. Aineenvaihdunnassani on kai siis jotain tapahtunut hyväänkin suuntaan. Muutoin kynteni ovat yhä vieläkin epätasaiset ja täynnä pystysuunnassa olevia viiruja.

Vihreiden vuorien juurella

30.4.2011 Xingping, Kiina

Kyllä tosi paljon mietin luovuttamista nyt. Että lentäisin Suomeen. Mutta se tosiaan kuulostaa niin siltä: luovuttamiselta. Kun luovuttaa, niin on luopunut toivostaan ja sitten ei ole enää mitään. Minä en osaa nähdä itseäni siellä Suomessa. En osaa sijoittaa itseäni mihinkään paikkaan enkä tekemään mitään. Täällä päässä taas tuntuu siltä, että en enää jaksa. En jaksa enää kantaa rinkkaani noita portaita alas ja siirtyä seuraavaan paikkaan, kun sen aika on. En myöskään usko, että tilani korjaantuu vain allergisoivia syömisiä välttelemällä ja lepäämällä. Tähän on pakko saada jotain, mutta en tiedä mitä se jotain on ja mistä sitä saa ja mistä edes lähteä etsimään.

Makasin juuri taas pari päivää allergiareaktion kourissa. Söin kahtena päivänä peräkkäin aamiaiseksi valkoisia nuudeleita, joista fraasisanakirjani avulla kysyin, että onko niissä vehnää. Ei ole, riisinuudeleita ovat. En minä sitä mausta erota, onko nuudeli pelkkä riisinuudeli vai onko seassa vehnää. Toisena aamuna kuitenkin rupesin epäilemään asiaa ja jätin annokseni kesken. Siitä se päänsärky alkoi pikkuhiljaa hiipiä päälle. Illalla tuli paha olo. Oksennus ei maistunut miltään – siis ei vatsahappoja lainkaan – ja siinä tuli ylös viisi tuntia aiemmin syömäni tuorekurkku. Jos viidessä tunnissa ei tuorekurkku vatsassa sula, niin ei kai siellä sitten sula mikään. Niskat jumissa, päätä särki ja tuskanhiki pinnassa makasin huoneessani sen yön, koko seuraavan päivän ja vielä sitä seuraavankin yön. Siinä nukkumisien lomassa ehdin aika paljon miettimään, että mitä tässä oikein pitäisi tehdä. Alkaa olla jo ihan sama, että mihin suuntaan tämä tästä kehittyy, kunhan vain tulee jokin muutos. Eilinenkin oli vielä päänsärkyinen pitkälle iltapäivään asti. Sain itseni kuitenkin ulos ja syömään. En ollut syönyt mitään sitten sen kurkun eli pariin vuorokauteen. Ei silti ollut nälkä. Söin, kun ajattelen, että niin kuuluu tehdä.

Mutta palataanpa alkuviikkoon. Guilinissa ollessani päätin seuraavaksi kohteekseni pienen kylän nimeltä Xingping. Olin ensin ajatellut kuuluisampaa ja isompaa Yangshuota, mutta kun Li-joen suosituin risteilypätkä kuului olevan Yangdin ja Xingpingin välillä, niin päätin, että menenkin tuonne Xingpingiin niitä maisemia ihailemaan ja ehkä käyn sieltä käsin sitten risteilyllä.

Guilinista pääsee Xingpingiin paikallisbussilla. Ensin bussi Yangshuohon ja siellä vaihto. Yangshuon bussi lähtee rautatieaseman edustalta. Siellä on sitten näitä hihastarepijöitä, joista ensimmäinen oli kimpussani heti kun aseman edustaa lähestyin. ”Yangshuo, Yangshuo??” Ilmeisesti kaikki turisteilta näyttävät menevät Guilinista Yangshuohon. Vähän jäi hämäräksi, että mikä näiden hörrääjien taka-ajatuksena on. Ensin luulin, että yrittävät houkutella turisteja paikallisbussien sijaan käyttämään kalliimpia expressbusseja, mutta siinä vaiheessa kun kiipesin tuohon paikallisbussiin ja yksi kyljessäni pyörinyt hörrääjä sanoi minulle äkäsesti ”pay the money”, arvelin, että ehkä yrittävät esittää rahastajia ja erehdyttää tietämättömiä maksamaan matkalipusta heille. Siis täällä on busseissa rahastaja, joka kerää maksun matkan jo alettua ja matka maksetaan heille eikä kenellekään muulle. Näin ainakin näissä maalaisbusseissa. Jossain hienommissa ehkä liput ostetaan erikseen jostain tiskiltä tai toimistosta. Busseja väleillä Guilin-Yangshuo ja Yangshuo-Xingping kulkee 5-15 minuutin välein ja tosi kivasti neuvoivat asemilla oikeisiin autoihin, kun vain sanoi paikan nimen, johon on menossa.

Siinä bussin lähdettyä Yangshuosta Xingpingiin päin minulta loksahti leuka auki, kun tässä nimenomaisessa kohdassa tajusin katselevani uneni vihreiden vuorien maisemaa:

Siis juuri tuollaisia ne vuoret olivat: jyrkkiä ja kokonaan rehevän vihreän kasvillisuuden peittämiä. Ihan yksi yhteen. Paitsi linnat puuttuivat. Tuota vihreyttä oli kuvaan ihan mahdoton saada, kun palatessani paikalle oli väärä aika päivästä ja aurinko vastassa ja sitä paitsi täällä on niin kosteaa, että jo pienenkin matkan päässä maisema samenee utuun. Tästä kuvasta tuo vihreä vehreys ehkä tulee hieman paremmin ilmi:

Eli täällä sitä nyt kökötetään noiden vuorien keskellä. Ehdin minä ennen tätä vehnänuudeliepisodia käydä risteilyllä jokimaisemia ihailemassa. Siitä ja tästä kylästä lisää juttua vähän myöhemmin, kunhan tolkkuunnun kunnolla kirjoittamaan. Mutta todella viehättävä paikka tämä on. Luontoa ja maaseutua, kukot kiekuvat ja jokilaivat tööttäilevät eikä muuta liikennettä juuri nimeksikään.

Bussin ikkunasta napattua matkalla Yangshuosta Xingpingiin.

Auringonlasku Xingpingissä.

Vihreitä vuoria ja flamingoja

24.3.2011 Phnom Penh, Kambodza

Ehei, en ole käynyt vihreillä vuorilla enkä nähnyt flamingoja ja annankin tälle tarinalle pienen huuhaa-varoituksen: nyt seuraa kuvaus eräästä unestani ja sen tulkintaa. Siitä on jo melkein kaksi kuukautta, kun näin tuon unen, mutta se on jäänyt niin vahvasti mieleeni pyörimään, että on minun nyt se vaan tänne purettava.

Unessa katsoin vuoria. Hyvin, hyvin jyrkkärinteisiä ja aivan kokonaan syvän vihreän rehevän kasvillisuuden peitossa. Vihreys oli todella merkillepantavaa. Rinteillä oli linnoja ja nekin olivat tuon saman vihreyden peittämiä. Katsoin vuoria ihaillen, ne olivat niin kauniit tuossa vihreydessään.

Yritin ottaa kuvaa tuosta kauniista maisemasta, mutta kamerani linssi zoomaili omia aikojaan, enkä saanut kuvaa tarkennettua. Katsoin kameraa ja sieltä takakannesta pursusi filmi ulos. Se pyöri väärinpäin ja siksi kamera ei ollut toiminut. Ihmettelin kovasti, että miksi kamerassani on filmi, kun sehän on digikamera. Harmittelin sitä, että menetin nyt niin paljon matkakuvia, joita en enää voisi saada takaisin.

Seuraavassa näytöksessä parvi flamingoja lensi ohitseni. Katsoin niiden perään ja parvi muodosti puun. Takaapäin katsottuna höyhenpilvi oli kuin tuuhea, iso ja vankkarunkoinen puu. Olin aivan haltioissani, sillä puu oli niin uskomattoman kaunis. Värit sulautuivat liukuen toisiinsa: vaaleanpunaista, valkoista ja keltaisenvaaleanvihreää.

Monesti unet ovat sekamelskaa, josta aamulla muistaa vain pätkiä tai ei aina sitäkään. Toisinaan on vain hämärä aavistus siitä, että on tainnut nähdä jotain unta. Unia, jotka vielä aamulla ovat vahvasti mielessä, pidän tärkeinä. Uskon, että unissa on viestejä tietoiselle minällemme siltä osalta itseä, joka on päivätajunnaltamme piilossa. Jos unessa on voimakas tunnelataus, on tuo tunne tärkeä. Ja vielä jos uni jatkaa kolkuttamista takaraivossa kahden kuukauden ajan kuin sanoakseen, että muista minut, katso nyt, älä unohda tätä – on selvää, että unessa on tärkeä viesti, joka ei vielä ole mennyt perille.

Noin syvän vihreän värin yhdistettynä rehevään kasvillisuuteen tulkitsen ilman muuta elinvoimaksi. Unikirjan tulkinnan mukaan vihreä väri unessa merkitsee parantumista. Tämä oli aika helppo tulkita heti kättelyssä. Hyvä, uskon siis, että paraneminen tulee.

Vuorten ja linnojen merkitystä jouduin pohtimaan pidempään, ennen kuin niiden symboliikka aukesi. Jyrkät rinteet, ylös alas. Paraneminen ei siis ole mitenkään yksiviivaista, vaan välillä on parempi ja sitten mennään huonompaan ja linnoitukset tahtovat sanoa, että ovat vaikeita valloittaa. Sitä tämä olo on viime aikoina totisesti ollutkin, sahannut edes takaisin. Nyt juuri olen neljättä päivää ihan hissuksiin huoneessani ja mennyt ulos vain sen verran, että olen käynyt lähikulmakuppilassani syömässä. Ensimmäinen näistä päivistä oli ihan täysin petipäivä. Makasin vain, kun en muutakaan jaksanut. Olen siitä hiljalleen toennut, mutta ei ole ollut haluja lähteä mihinkään pidemmälle liikkeelle. Jalat ”katosivat” taas eivätkä ole vielä tulleet kokonaan takaisin. En tiedä liittyykö tuokin verenpaineeseen, mutta se on ilmeisesti hulahtanut taas alemmas, kun huippaa. Luulen, että olen tehnyt sellaisia virheitä, että kun olo on ollut vähän parempi, niin olen ruvennut liikkumaan liian innokkaasti ja uuvuttanut itseni sillä. Tehnyt pitkän kävelylenkin tai joogannut itseni ihan puhki ja sitten saanut keräillä itseäni kasaan muutaman päivän. Lisämunuaisten vajaatoiminnan kuvaanhan kuuluu juuri tuo, että liikunnasta toipuminen kestää ihan kohtuuttoman kauan.

Mutta takaisin uneen. Kameraa en ensin ymmärtänyt, en sitten millään. Kunnes tänään tässä kirjoittamisen välissä oivalsin jotakin, joka kolahti. Kameran linssi, se on kameran silmä. Pyörii väärinpäin. Kamera ei toimi. Tuo on mielenkiintoinen johtolanka, jota lähden nyt seuraamaan ja kerron sitten aikanaan, jos olin oikeassa. Unen linnoitukset saavat minut valmistautumaan henkisesti siihen, että se ei tule olemaan ihan yksinkertaista eikä tuloksia tule ihan heti huomenna eikä vielä ensi viikollakaan.

Tuon toimimattoman kameran takia menetin matkakuvia, jotka symboloivat matkakokemuksia. Sairaudestani johtuen en ole voinut kiertää ja tehdä ja kokea niin paljoa kuin toivoisin ja tunnen menettäväni paljon tästä tilaisuudesta nähdä paikkoja ja elämää täällä.

Flamingo ei sanonut minulle mitään, joten etsin netistä unikirjaselitystä. Muutamien vaihtoehtoisten selitysten joukosta tämä osui: You may be overly concerned with your physical appearance – ajattelet liikaa ulkonäköäsi. Olen tuntenut itseni täällä reissussa ollessani epäviehättäväksi ja epänaiselliseksi. Ei meikkiä, ei kauniita vaatteita. Tuohon päälle vielä se, että väsymys näkyy kasvoistani ja hiuksistani ja liikunnan lopettamaan joutumisella on myös omat seurauksensa. Tai ei näy hiuksista, enää. Minulta lähti niin paljon lisää tukkaa tammi-helmikuun aikana, että hiussolkeni ei enää pysynyt päässä ja letti, johon keräsin kaikki (jäljellä olevat pitkät) hiukseni, oli tyvestään eli paksuimmastakin kohdastaan peukaloani ohuempi. Pituutta oli kyllä tuonne lapaluihin asti, mutta se mikä sinne ylsi oli kuivaa, ohutta ja elotonta roikkoa. Kuukauden verran keräsin rohkeutta ja sitten pistin letin saksilla poikki ja ajoin partahöylällä loput. Yllättävää kyllä näytän terveemmältä kokonaan ilman tukkaa kuin sen huonon tukan kanssa. Tuosta leikkaamisesta on nyt viikon päivät enkä ole vielä niin sinut tämän uuden pääni kanssa, että menisin ilman huiviani ulos. Mutta tukka kasvaa nopeasti ja onneksi kaikkialla siellä missä kuuluukin eli uutta on tulossa. Sänki on jo sen verran pitkä, ettei enää rahise tyynyliinaa vasten ja pää on nyt todella helppohoitoinen. Kätevä malli hoitaa, kun suihkussa tulee käytyä kuitenkin useampi kerta päivässä. Alkuun varoin kastelemasta ennen kuin totuin siihen, että eihän siellä päässä enää mitään kasteltavaa ole.

Unen lopussa ollut puu olin minä itse. Puu symboloi aina sisäistä minää. Tässä puu oli muistuttamassa minua siitä, että mikä on oikeasti tärkeää.