Joko tai

5.11.2011 Myrskylä 

Olen aivan tyrmistynyt lääkäreiden toiminnasta. Käsitykseni lääkäreistä noin yleensä ei ollut mitenkään korkealla vielä ennen tätäkään, mutta keskussairaalatasosta olin odottanut sentään pikkuisen enemmän. Kukaan ei voi tietää eikä osata kaikkea, enkä odottanutkaan kenenkään osaavan heti eikä edes kovin helpolla pystyvän selvittämään oirevyyhtiäni. Mutta sellainen on törkeätä, että kun oireyhtymä kuulostaa vähänkin oudolta ja menee lääkärin osaamisalueen ulkopuolelle, niin potilas tuomitaan psyykkiseksi tapaukseksi jo ennen kuin on edes tutkittu kunnolla.

Sain kuulla, että kyllä nyt on tutkittu hyvinkin laajasti. Ehkä niin, mutta siinä tapauksessa ei olla tutkittu oikeita asioita. Koska kyllä jossain näkyy, kun vain oikeasta kohdasta osaa katsoa ja kun tapaus ei ole ihan simppeli, niin niitä oikeita kohtia pitää etsiä ja jäljittää yhteistyössä potilaan kanssa. Vaikka sitten syy olisikin korvien välissä, niin siitäkin pitäisi voida keskustella sen sijaan, että vain tullaan ja jyrätään ja yksipuolisesti langetetaan tuomio. On vääränlaista ammattiylpeyttä tyrmätä ja mitätöidä potilaan kertomukset tämän omista havainnoista ja viitata kintaalla ja sulkea pois sellaiset merkit, joita ei ymmärrä. Pyysin tutkimaan maksaa tarkemmin koepalalla, pyysin ravintotippaa, pyysin mineraalitippaa. En saanut mitään noista, koska diagnoosi oli päätetty jo. Eikä psykiatrin konsultaatiota ole vielä edes tehty. Rintakehän ahdistuksen sanottiin johtuvan närästyksestä ja että siihen voisi ottaa happosalpaajia. Särkyihin suositeltiin Panadolia. Jatkohoitona minulle on annettu ulostenäytepurkki, taas samojen maksa-arvojen mittaaminen verestä ensi viikolla ja lääkärin puhelinaika laboratoriokokeita seuraavana päivänä.

Tulin eilen pois sairaalasta ja keitin ensi töikseni kaliumsoppaa tankatakseni itseeni mineraaleja koska niiden saanti jäi sairaalassa normaaliakin vähemmälle ja polte hartioissani ja käsivarsissani oli hirvittävä. Kaliumsoppa tehdään pilkkomalla erilaisia juureksia noin sentin viipaleiksi ja annetaan kiehua kauan, jotta mineraalit liukenevat keitinveteen. Juuresten on hyvä olla sen verran ohuiksi leikattuja, että mineraalit pääsevät niistä ulos, mutta kuitenkin sen verran tanakoita paloja, etteivät mene hajalle keitettäessä. Keitetään ensin pari tuntia ja ei kovin runsaassa vedessä. Liemi siivilöidään talteen ja keitetään vielä ainakin puoli tuntia edellistäkin niukemmassa vedessä, jotta saadaan loputkin mineraalit imutettua liemeen. Kasvikset heitetään pois ja lientä juodaan ainakin kaksi litraa päivässä. Kaliumsoppa on kotikutoinen lääke helpottamaan kihdin ja reuman oireita ja neutraloimaan kehon happamuutta. Tällä kertaa jätin maksaani ajatellen makeat ja karoteenipitoiset porkkanan ja punajuuren pois ja käytin lanttua, palsternakkaa, varsiselleriä ja perunaa.

Tarkoitukseni on nyt siis syödä. Ei mitenkään ylimäärin ottaen huomioon tähän astisen vähäisen syömiseni, mutta se siedätyshissuttelu, jota olen koko kesän harrastanut, saa nyt riittää. Nyt syön sen verran, että se joko nostaa oireet ihan reilusti tai sitten räjäyttää ”olen sairas”-kuplani, mikäli tämä tosiaan on psyykkistä. Minua ei uskottu lainkaan, kun sanoin, että saan tällä tärkkelysruokavaliollani maksa-arvoni pysymään noin alhaisina, koska tärkkelys ei rasita maksaa ja siksi maksa-arvoni näyttävät melko normaaleilta. Katsotaan pitääkö teoriani paikkansa ja kun syön itseni oireisiin asti, niin miltä maksa-arvoni sitten näyttävät.

Nyt kun hoksasin korvennuksen harteissani johtuvan todennäköisesti virtsahapoista, luin puriinista ja sen muuntumisesta elimistöstä virtsahapoksi, jonka munuaisten pitäisi poistaa. Puriinia sisältävät monet proteiinipitoiset ruoka-aineet ja siinä voi olla syy särkyihini proteiinia syötyäni. Yritän nyt tässä syömisiäni valitessani välttää pahimpia puriinin lähteitä, sillä se korventava kipu on aivan kamala. Migreenissä ja pahoinvoinnissakin on ihan riittävästi kestämistä.

Sairaalassaoloaikanani tuo korvennus lisääntyi ihan huomattavasti loppupäiviä kohden ja paitsi ruoka-aineet, niin myöskin stressi saa aikaan virtsahapon muodostumista ja olinkin kyllä todella stressaantunut saamastani kohtelusta ja siitä, että mitään toivoa tilanteeni selviämiseen ei näyttänyt enää olevan. Asun sukulaisperheeni luona ja minua sairaalasta hakemaan tullut sukulaiseni kysyi lääkäriltä, että kenen on vastuu jos minun tilani huononee ja kupsahdan. Vastuu on kuulemma yksin minun. Järkyttävää. Olin oikeasti luullut, että Suomessa jokaisella on oikeus saada lääkärinhoitoa eikä potilasta saa jättää heitteille, jos tämän tila on sellainen, että se hoidotta voi johtaa vakaviin pysyviin seurauksiin tai kuolemaan.

Mutta huomisaamuna se sitten nähdään, että olenko sairas vai hullu. Olen päivän aikana juonut runsaasti keittämääni kaliumsoppaa, lisännyt riisimaitoa (sisältää hieman sakkaroosia) tavanomaiseen velliini ja syönyt puolikkaan porkkanan, puoli palaa ruisleipää ja siivun kylmäsavulohta. Päätäni on särkenyt koko päivän, hartioissa polte on tallella, mutta lievittynyt ja muuten vain tuntuu siltä, että elimistöni vetelee ihan viimeisiään. Näkyvät oireet kuten silmien turvotus ja naaman kalman ilme ehtivät kyllä ilmaantua aamuun mennessä, mikäli ovat tullakseen. Silloin joko ne ovat päällä tai sitten huomaan olevani oireeton ja siis terve. Kumpikin on mahdollista enkä tiedä itsekään, mitä tästä ajatella.

Ei mitään kiirettä

Myrskylä 15.10.2011

Kuukausi sitten, samana päivänä kuin kävin ensimmäistä kertaa homeopaatin vastaanotolla, kokeilin tattaria. Keitin sitä ruokalusikallisen ja sekoitin perunavelliini. Seuraavana aamuna olin niin uupunut, etten jaksanut kuin maata ja itkeä. Viime viikolla kokeilin uudestaan, enkä reagoinut siihen enää lainkaan. Viiden päivän ajan lisäilin perunavelliini muutaman kerran päivässä tuon lusikallisen tattaria tai pienen nökösen porkkanaa, parsakaalia tai kesäkurpitsaa. Viidentenä päivänä alkoi hartioita särkeä ja vatsaa korventaa, sitä seuraavan päivän olin päänsärkyinen ja totesin, että ei onnistu tämä syöminen ja parempi jättää sikseen.

Tilanne on kuitenkin parempaan päin. Tunnen suolistoni vahvistuneen ja uskon sen lakanneen tihkumasta sisältöään elimistöön, mutta ruoansulatuskykyni ei ole parantunut miksikään. Olen muutamilta ihmisiltä saanut kuulla kommenttia, että eihän tuo ole kuin totuttelukysymys ja sen kun syö vaan, niin että se elimistö saa siihen ruokaan tottua. Kun ruoansulatusnesteiden erityskyky on huonontunut ja huonontunut ja sen seurauksena niitä ruoka-aineita on pikkuhiljaa joutunut pois karsimaan, niin ei se siitä syömällä parane – muutoinhan tähän ei oltaisi koskaan edes tultu. Jos tähän putkeen nyt tunkee ruokaa, joka ei sula, niin se vain ärsyynnyttää suoliston ja saa sen lopulta hajalle – ihan juuri niin kuin minulle oli jo käynytkin. Nyt suoli tuntuu selvästi korjaantuneen ainakin jossain määrin enkä halua sitä enää uudestaan hajottaa.

Ensimmäinen homeopaattinen lääkkeeni oli sulphur 6 tippoina. Googlailin sitä ja lueskelin homeopaattisesta lääkkeestä yleensä ja opin rikin (sulphur=rikki) olevan yksi syvimmälle vaikuttavista homeopaattisista lääkkeistä ja että sitä käytetään rakenteellisena lääkityksenä eli pitkäaikaisissa sairauksissa elimistön vahvistamiseen ja erityisesti vatsan ja ruoansulatuselimistön häiriöihin. Nyt lääkkeeni on vaihdettu ja syön haiman toimintaa korjaavia pieniä pillereitä. Homeopaattisen lääkityksen lisäksi homeopaattini hoitaa minua mm. akupunktiolla.

Siinä missä olen ehtinyt saada homeopaattista hoitoa jo kuukauden ajan, olen julkiselta puolelta tähän mennessä saanut ensimmäisten verikokeiden tulokset ja odotan pääsyä jatkotutkimuksiin. Tällä viikolla kävin lääkärin vastaanotolla Päijät-Hämeen keskussairaalan sisätautipoliklinikalla. Sain kuulla, että minulla ei ole keliakiaa, että senkkani ja CRP-arvoni ovat hyvät, että ulostenäytteessä ei ollut merkkejä loisista, että en kärsi aliravitsemuksesta, että maksan soluvaurioita kuvaavat ALAT- ja ASAT-arvot ovat hieman koholla ja että ”Ei minulla tälle sairaudelle mitään nimeä ole, joten pakko tässä on olla jotain psyykkistä takana.”, ja enkö kävisi vähän juttelemassa psykiatrin kanssa ja myöskin ravintoterapeutin kanssa keskustelu voisi olla paikallaan.

Että olin vihainen ja olen sitä vieläkin. Jos olinkin ennakkoasenteineni karvat pystyssä jo valmiiksi vastaanotolle mennessäni, niin ei ainakaan tämä käynti antanut millään lailla aihetta muuttaa käsityksiäni lääkäreistä. Ravintoterapeutin vastaanotosta kieltäydyin, sanoin etten tarvitse ketään kertomaan minulle ruokaympyrästä ja miten tulisi syödä terveellisesti ja monipuolisesti. Tiedän yhtä ja toista ravinnosta ja sen merkityksestä ja tajuan sen tarpeellisuuden kyllä aivan hyvin itsekin, mutta nyt vain on tilanne sellainen, että en pysty tämän monipuolisemmin syömään. Psykiatrin luona käyntiin suostuin siksi, että saadaan viimeinkin hoidettua tämä asia pois päiväjärjestyksestä. Olen lopen kyllästynyt noihin yksioikoisiin pikadiagnooseihin masennuksesta, joita olen nyt tähän mennessä saanut jokaiselta asian puitteissa tapaamaltani lääkäriltä ja vihjailipa lähettävänä lääkärinä toiminut yksityislääkäri mahdollisesta anoreksiastakin.

Väsynyt ja jonkin verran voimaton toki olen, ihmekös tuo enää tässä vaiheessa ja vaikka vääränlaisiin ruokiin reagointini saakin aikaan monia masennuksen määrittelyssä annettuja tuntomerkkejä, niin itse tiedän, etten ole masentunut eikä niitä oireita minulla ole silloin, kun syön vain sellaista ruokaa, jonka ruoansulatukseni kykenee käsittelemään. Varmasti ihan oikeaa, mielestä johtuvaa masennustakin on olemassa, mutta tässä matkan varrella olen alkanut epäillä sen tyyppisen ”masennuksen”, johon itkuisuuden ja hyvin synkkien fiilisten lisäksi liittyy nimenomaan hermostollisia häiriöitä kuten migreeniä, (selkä)kipuja, keskittymisvaikeuksia, reaktioiden hitautta, sensomotorisia häiriöitä, voimakasta uupumusta ja unihäiriöitä olevankin fyysistä eikä psyykkistä alkuperää ja sen hoitamisen mielialalääkkeillä olevan vain oireiden blokkaamista ja varsinaisen syyn hoitamatta jättämistä. Täten ei olisi mikään ihme, että mieli maassa olevat uupuneet ja särkyiset ihmiset syövät masennuslääkkeitä vuositolkulla tulematta yhtään sen paremmiksi. Ehkä vieläkin enemmän kuin itseni puolesta tunnen kiukkua kaikkia niiden uupuneiden puolesta, joiden oireista lääkärit eivät osaa vetää mitään järkeviä johtopäätöksiä koska ovat niin erityisen erikoistuneita, että ihminen kokonaisuutena on täysin kateissa, joita sitten pompotetaan luukulta ja lääkäriltä toiselle, joille syötetään psyykelääkkeitä, hormoneita ja antibiootteja kuuri kuuri perään ja päälle vielä juoksutetaan kuntouttavissa uudelleenkoulutuksissa ja lopulta kun tämä ns. hoito ei auta, kirjataan työkyvyttömiksi ja eläkkeelle.

Tältä lääkäriltä pyysin, josko voisin saada ravintoliuosta suoneen, mutta siihen ei kuulemma ole tarvetta: missään verikokeiden tuloksissa ei näy aliravitsemusta. Hemoglobiinini oli 121 (viitearvo naisille 125-160), mutta varsinaista rautaa ei mitattu. Kalsium oli nätisti viitearvojen keskivaiheilla vaikka en ole syönyt maitotuotteita enää kahteen vuoteen enkä mitään kalsiumia sisältävää useampaan kuukauteen. Lääkäri itsekin totesi, että elimistö vetää sitten tarvitsemansa luustosta. Eli ei hätää mitään vielä, se tulee kai vasta sitten, kun luustossakaan ei enää ole mistä ottaa. B1-, B2- ja B3-vitamiinitasoja ei mitattu eikä hivenaineita. Painoindeksini on nyt 18,6 ja jos herra lääkäri nostaisi katseensa siitä tulospaperista ja katsoisi minuun sen sijaan, niin jo rupeaisi aliravitsemus näkymään paremmin. Eikä alle viitearvojen oleva kreatiniini välttämättä tarkoita esimerkillisen hyvin toimivia munuaisia, vaan kyse voi olla myöskin siitä, että sitä kreatiniinia ei tule, koska lihasten energiantuotanto on vähäistä ja ylipäätään lihasmassan määrä alkaa olla aika vähissä. Yksisilmäinen testituloksiin tuijottaminen voi olla harhaanjohtavaa; numeroarvojen lisäksi on otettava huomioon olosuhteet sekä itse potilas.

B12-arvoni ihmetyttää minua: se oli 752 eli viitearvojen (170-670) yläpuolella. Kun ottaa huomioon sen, että en ole pystynyt syömään aikoihin mitään eläinperäistä ja että todennäköisesti jo vuosia jatkuneesta alhaisesta vatsahappotasosta johtuen B12-vitamiini ei ole voinut kunnolla tai lainkaan imeytyä, sillä siihen tarvittavaa ns. sisäistä tekijää ei vatsahappojen puuttuessa erity (tai se ei toimi), niin arvon ei kuuluisi olla noin korkea. Tyytyväinen toki olen siitä, että minulla vielä B12-vitamiinia on, mutta näin korkeaa arvoa en tulkitse pelkästään hyvänä uutisena, vaan edelleen yhtenä osoituksena maksan toiminnan häiriöstä. Epäilen maksani heittäneen B12-varastojaan pihalle, syystä tai toisesta. Siihen teoriaani sopii myöskin jatkuva metallinmaku suussani. Minulla on jo lapsesta ollut runsaasti amalgaamipaikkoja, jotka ovat aikuisiällä hampaita korjatessa pikkuhiljaa vaihtuneet keraamisiin ja loput vaihdatin pois vasta muutama vuosi takaperin. Maksahan varastoi itseensä myrkyt ja epäilen amalgaameista peräisin olevan elohopean lähteneen vaeltamaan elimistööni. Nämä asiat yhdessä homeapaatilta saatujen ameebatietojen, selvien ruokaan liittyvien maksa-oireiden ja kohonneiden ASAT- ja ALAT-arvojen saavat minut epäilemään, että osa maksaani on tuhoutunut ja että asiat eivät ole ihan tolkuissaan haimankaan suhteen.

”Jatketaan tästä nyt niin, että lähetän sinut psykiatrille ja sitten myöhemmin vatsalaukun tähystykseen ja sitä ennen käyt verikokeissa hepatiitin tutkimiseksi ja maksan ultraäänikuvauksessa, josta saat sitten kuulla tulokset tähystyskäynnin yhteydessä. Aika tähystykseen tulee jonnekin marraskuun loppuun mennessä.”, sanoi lääkärini. Muutama ruma sana ja nimitys on minulla mielessä koskien tätä lääkärien touhua, mutta koska tämä on julkinen foorumi, yritän käyttäytyä siivosti ja säästän moiset kommenttini lähipiirini kyseenalaiseksi, mutta takuulla ehtymättömäksi iloksi.

Homeopaatilla

Myrskylä 15.9.2011

Oli tukalat kaksi viikkoa, kun kaupasta loppui vanha peruna kuin veitsellä leikaten ja muutaman päivän yrityksen jälkeen jouduin toteamaan, että kesäperuna ei minulle käy. Se ei sula, joten väsyin, vatsaa rupesi korventamaan ja meni koko systeemi tukkoon. Ruokahalu lähti kun tuntui, että se peruna vain ei kulje vatsassa eteenpäin eikä sinne niin ollen voi tunkea kurkusta alas uutta perään. Vanhaa perunaa löytääkseni soittelin läpi tuottajia ja tukkuja ja Porvoon vihannestukusta tärppäsi. Sain sieltä erittäin hyvää palvelua. Sanoivat, että kyselevät tuottajiltaan ja soittavat minulle takaisin päin jos onnistuvat joltain toimittajaltaan vanhaa perunaa saamaan. Tunnin sisällä soittivat ja sanoivat, että Pohjanmaalta on tulossa 40 kiloa. Viikon päästä tuosta pääsin hakemaan nuo varmaan tältä erää koko Suomen viimeiset vanhat perunat ja ajan niitä odotellessani sitkittelin valkoisella riisillä ja pakasteperunoilla. Riisi on hyvää, mutta vitamiineja ja mineraaleja siinä on heikosti ja rupesin tuon puutteen jo tuntemaan lihassärkyinä ja arkuutena ikenissä. Pakasteperunat taas maistuivat aivan kammottavilta eivätkä ihan sujuvasti menneet alas nekään. Yksi erä tuntui melko sopivalta, toinen sitten taas ei ollenkaan ja tilanne oli ihan sama kuin kesäperunaa syödessäni.

Alkuun oli vaikea saada sitä vanhaakaan perunaa syötyä enää kokonaista kiloa päivässä, mutta jo viikon päästä olo oli parempi ja syöminen helpompaa. Sitten kokeilin pientä palaa porkkanaa kerran päivässä perunavellin sekaan muussattuna, mutta huonoin tuloksin: uuvuin ja korventava tunne vatsassa palasi ja palasin taas pelkälle perunalle.

Nyt odottelen pääsyä tutkimuksiin Päijät-Hämeen keskussairaalaan. Olin yksityislääkärin vastaanotolla 27.8. ja hän laittoi lähetteen 8-30 vrk:n kiireellisyydellä. Sain ajan sairaalan poliklinikalle 11.10. eli näin äkkiä laskettuna 45 vrk:n kuluttua lääkärillä käynnistäni. Nyt maanantaina soitin homeopaatille ja sain ajan kahden päivän päähän eli keskiviikolle. Olin siis eilen elämäni ensimmäistä kertaa homeopaatilla. En tiennyt lainkaan, mitä odottaa, muuta kuin että tutkimus kestäisi kolme tuntia ja maksaisi 140€ ynnä mahdolliset lääkkeet päälle.

Homeopaatilla minut istutettiin mukavaan suureen laiskanlinnaan ja samalla kun kuvailin oireyhtymääni ja taustojani ranteisiini ja nilkkoihini laitettiin metallista kellonhihnaa muistuttavat rannekkeet, jotka olivat johdoilla kytkettyinä johonkin masiinaan. Vielä panta tarranauhalla kiinni otsalle ja kone käyntiin ja mittaamaan. Sieltä sitä tuli kaikenlaista: hormonitasoja, eri elimien toimintakykyä, tulehduksia, ärsytyksiä, basilleja ja viruksia, vitamiini-, kivennäis- ja hivenainetasot sekä allergiat.

Immuunipuolustukseni on kuralla, joten olen ottanut avosylin vastaan yhtä ja toista pikku vierailijaa. Basilleja oli kuulemma odotettua vähemmän, mutta viruksia senkin edestä. Minulla on muun muassa krooninen poskiontelotulehdus, joka ei kuitenkaan ole antanut minulle minkäänlaisia tyypillisiä oireita. Flunssaahan en ole potenut vuosikausiin lukuun ottamatta pari alkavaa nuhaa, jotka ovat tyrehtyneet päivän tai parin kuluttua. Itse olen ajatellut asian niin, että kehoni ei kerta kaikkiaan jaksa sairastaa ja ajaa flunssaviruksia ulos ja sitten, kun se päivä viimeinkin koittaa, että makaan oikein kunnon räkätaudissa, niin siitä tiedän toipuneeni jo huomattavasti. Homeopaatti oli tästä samaa mieltä kanssani. Punkin puremista näkyi pöpöjälkiä, mutta ilkein kaikista näistä löytyneistä vieraista kehossani on ameeba, joka kuulemma ensin tekee tuhojaan suolistossa ja asettuu sitten lopulta maksaan. Tällaisen ameeban voi saada vaikkapa huonosti huuhdellusta salaatista ja enkähän minä ole salaattejani koskaan juurikaan pessyt. Kambodzan reissultani en usko tuon mönkiäisen olevan peräisin, sillä juuri epäilyni maksavaivasta sai minut menemään alun perin lääkäriin tuolloin vuoden 2010 alussa. Maksa-arvoissani ei kuitenkaan näkynyt mitään poikkeavaa, mutta uskoin tuolloin ja uskon yhä edelleen maksassani olevan jotain vikaa. Näin päättelen muun muassa siitä, että en kestä yhtään alkoholia, että ihoni oli selkeästi keltainen vielä vuosi, pari sitten, että en kestä sokeria ja että minulla ei tunnu olevan juuri minkäänlaisia energiavarastoja, vaan kun veto loppuu niin ruokaa on saatava lisää ja pian. Maksanhan kuuluu toimia sokerivarastona muuntaen kaikki sokerit glukoosiksi ja annostellen sitä sopivina määrinä verenkiertoon ja varastoiden ylimäärän glykogeenina, jota se sitten purkaa taas tarvittaessa glukoosina vereen.

Nyt elimistä kilpirauhanen osoittautui pahimmaksi pullonkaulaksi. Tuolloin 2010 minulta mitattiin myös kilpirauhashormonitasot, mutta lääkäreiden mukaan niissäkään ei mitään vikaa ollut. Ylävatsan ärtymys näkyi, samoin ienten – jota en ollut itse ottanut puheeksi lainkaan. Suolistossa näkyi ärtymystä paikka paikoin, mutta kunto oli kohtuullisen hyvä. Itsekin olen sitä mieltä, että suoleni on kesän aikana parantunut ja rauhoittunut. Vatsakipujahan minulla ei ole ollut missään vaiheessa, mutta edes vatsaa painellessa ei enää tunnu aralta. Lisämunuainen ei ollut ihan tiltissä, mutta siinä näkyivät jäljet burn outista ja huomattavaa oli, että adrenaliinitasoni oli alle puolet normaalista. Happea en saa kunnolla. Tiedä sitten onko syy hengityselimissä, tämän sairauden aiheuttaman henkisen rasituksen vuoksi kramppaamaan taipuvaisessa palleassani vaiko anemiassa. Myös B-vitamiinien puutoksella voi olla osuutta asiaan.

Puutetta minulla näytti olevan entsyymeistä ja mineraali- ja hivenainepuolella magnesiumista, kalsiumista, sinkistä, mangaanista, seleenistä, jodista, raudasta, boorista ja yllättäen kaliumistakin, vaikka saan sitä perunasta reilusti yli päivittäisen saantisuosituksen. Siis joko se ei imeydy tai jokin elimistössäni saa sitä kulumaan yli normaalitarpeen. Luustoni on jo kärsinyt tästä enkä ihmettele yhtään, sillä kalsiumiahan en ole saanut ravinnostani aikoihin ja aiemmin syömäni purkkikalsiumin imeytymiseen suhtaudun hyvin skeptisesti. Vitamiinitilanteeni oli ilahduttavan hyvä; vain B-ryhmän vitamiineista oli puutetta ja sen jo olisin arvannutkin, sillä perunasta tai voista ei B-vitamiinia saa.

Sitten päästiin ruoka-aineallergioihin ja lista on nyt seuraava: gelatiini, maissi, katkaravut, munankeltuainen, tomaatti, päärynä, pavut mix (eli kaikki pavut, linssit ilmeisesti myös), chili, sitruuna, ananas, avokado, vehnä, kookos, lammas, pinaatti, kahvi, mustapippuri, ruis, peruna (!), maito, banaani, suklaa, kiivi, tyrni, viinirypäleet, saksanpähkinä, kaalit mix (mainittu esimerkkeinä parsakaali, valkokaali, kukkakaali, idut), aprikoosi, munakoiso, käristetyt kasviöljyt, kana, persikka, muskottipähkinä, hiiva, hunaja, porkkana, mantelit, vuohenjuusto, seesaminsiemenet, kalkkuna, raparperi, appelsiini ja ohra. Vaikka lista on pitkä, niin mielestäni se ei ole kaiken kattava, sillä näin äkkiseltään voin kokemuksesta lisätä siihen ainakin munan valkuaisen, niin sian kuin naudankin lihan ja sisäelimet sekä kalan. Perunan tulkitsen tässä tarkoittavan tuota kesäperunaa, jonka tärkkelys ei vielä ole muuntunut sellaiseksi kuin se on vanhassa perunassa ja jota siis voin syödä. Lisäksi näytin allergisoituneen homeille. Listassa oli pitkä rivi erilaisia homeita ja nyt mietin, että onko tuo altistuminen peräisin edelliseltä työpaikaltani, jossa sateella tiputteli vettä katon läpi käytäville vai onko se uudempaa ja asunko hometalossa nyt. Tämä vanha talo kyllä tuntuu ilmavalta ja hyvältä hengittää, joten minun on vaikea uskoa, että tuo homealtistus olisi peräisin täältä.

Tämän koneen suorittaman analyysin lisäksi sain arviolta reilun vartin mittaisen akupunktiokäsittelyn noin kymmenellä neulalla. Olin odottanut olevani aivan puhki tämän pitkän käynnin jälkeen, mutta sen sijaan tunsinkin itseni pirteämmäksi poistuessani kuin mitä olin ollut tullessani. Akupunktio piristi. Mitään varsinaisia ruokavalio-ohjeita en saanut mukaani, ei niitä oikein ollut tähän tilanteeseen antaa, muuta kuin että voisin kokeilla tattaria. Lääkkeeksi sain jotain tippoja, joita tiputetaan joka aamu kielen alle viisi kappaletta ja uuden ajan kuukauden päähän. Sellaisen neuvon tattarivinkin lisäksi sain, että yritänpä mitä tahansa uutta, niin ei peräkkäisinä päivinä, vaan ainoastaan joka toinen päivä ja että nyt on parempi olla laittamatta vatsaan mitään sitä ärsyttävää eli ei mitään ravintolisiä tai vastaavaa, vaan odotetaan että tipat alkavat vaikuttaa ja sitten ruvetaan syömään ruokaa.

Homeopatiaa olen kuullut kritisoitavan paljon. Sanotaan, että siinä myydään hyväuskoisille vettä ja että kyllähän mikä tahansa auttaa, jos siihen oikein tosissaan uskoo. Nimitetään uskomushoidoksi kuten monia eri kehoterapiamenetelmiä. Kritisoijat eivät homepatiaa kokeile, koska sanovat sen olevan humpuukia. Olen kuullut myös tarinoita, joissa ihmiset ovat saaneet apua homeopatiasta ja muutama ihan omasta tuttavapiiristänikin. Mutta ikinä en ole kuullut kenenkään homeopaatilla käyneen sanoneen, että se ei olisi auttanut. Lääkäreillä käyneiltä sen kommentin saa sen sijaan kuulla useinkin. Tämän asian tiimoilta tähän asti tapaamani lääkärit ovat tarjonneet ratkaisuksi rautavalmistetta ja masennuslääkkeitä ja joko suoraan tai vihjaillen ilmaisseet minun potevan masennusta tai mahdollisesti olevan anorektikko. Niin että niihin verrattuna tämä homeopaatilta saamani analyysi on tähän astisista ylivoimaisesti järkevin ja täsmää parhaiten omien kokemuksieni ja niistä vetämieni johtopäätösten kanssa. Nyt otan tippojani ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Miksi perunakuuri toimii

17.7.2011

Olen yllättynyt siitä, miten ravinteikas elintarvike peruna on. Minulla meni vuosia, etten syönyt perunaa. Söin sitä kyllä, jos jossain oli tarjolla, mutta en itse käyttänyt ruoanlaitossa. Olin kai kyllästynyt perunaan, kun sitä oli lapsena kotona joka päivä. Ehkä myös halveksuin perunaa ruokana, se kun on ”vain perunaa” ja ”sisältää vain nopeita sokereita”. Mutta nyt kun olen tutustunut paremmin perunan ravintosisältöön, niin enpä halveksu enää.

Sokeria eli imeytyviä hiilihydraatteja perunassa on yllättävän vähän. Diana Schwarzbeinin (tehnyt TheProgram ravinto-ohjelman lisämunuaisuupumuksesta toipumiseksi) mukaan yläraja yhden aterian hiilihydraattimäärälle on 35g, jolloin verensokeri ei vielä nouse niin korkealle, että se aiheuttaisi merkittävää insuliinipiikkiä ja ylös alas heilahteluita verensokerissa. Tuohon hiilihydraattimäärään saa syödä noin 250g perunaa eli pari reiluhkon kokoista pottua. Minä ainakaan en kerralla enempää jaksaisikaan.

Päivän kokonaishiilihydraattimäärän tulee olla vähintään 150g. Se perustuu siihen, että aivojen päivässä kuluttama energia vastaa tuota määrää hiilihydraatteja. Saadakseen tuon hiilihydraattimäärän kasaan pelkistä perunoista, niitä tulee syödä noin yksi kilo. Elimistö voi käyttää energianaan muutakin kuin hiilihydraatteja, mutta hiilihydraatit ovat elimistölle helpoimmin käyttöönotettavaa energiaa ja sitä paitsi lisämunuaisuupumuksessa elimistön muut keinot tuottaa energiaa tai käyttää kehon energiavarastoja eivät toimi kunnolla. Perunan hiilihydraatit ovat tärkkelystä ja tärkkelys muodostuu glukoosiyksiköistä eli siitä sokerin muodosta, joka on elimistölle käyttökelpoinen sellaisenaan. Täten maksan työtä hiilihydraattien muuntamiseen glukoosiksi ei tarvita. Ravinnon hiilihydraattien pilkkoutuminen tapahtuu syljen entsyymin amylaasin vaikutuksesta, joten perunan muuttaminen elimistön käyttöön energiaksi ei vaadi juurikaan vatsahappoja eikä haiman ruoansulatusentsyymeitä. Näin heikoissakin kantimissa oleva ruoansulatuselimistö kykenee hyödyntämään perunaa ja kun syöntivälit pidetään lyhyinä, saavat aivot koko ajan tarvitsemansa energian. Syön päivässä vähintään 1,2 kg perunoita ja jaan sen vähintään kuuteen ateriaan.

Minun kokoiseni ja ikäiseni naisen perusaineenvaihdunta kuluttaa päivässä vajaat 1300 kcal. 1,2 kg perunoita antaa noin 900 kcal. Lisää energiaa tulee kirkastetusta voista, jota käytän 10-15g/ateria. Näillä pääsen noin 1600 kcal:iin päivässä eli peruskalorimäärä on kasassa sekä vähän päälle, jotta jaksan tehdä jotain pientä, kuten harrastaa kevyttä liikuntaa.

Perunassa on paljon C-vitamiinia, magnesiumia ja kaliumia ja näiden päivittäiset saantisuositusminimit täyttyvät kevyesti. Proteiinin osuus perunassa ei ole suuri, mutta kun perunaa yli kilon päivässä syö, niin kertyyhän siitä lopulta ihan mukava määrä ja perunassa on, yllättävää kyllä, kaikkia kahdeksaa aikuiselle ihmiselle välttämätöntä aminohappoa (http://nutritiondata.self.com/facts/vegetables-and-vegetable-products/2556/2) ja lisäksi vähän muitakin. Perunan proteiini sulaa helposti, sillä en ole saanut siitä minkäänlaisia oireita. Lihaksia näillä proteiinimäärillä ei kasvateta, mutta se ei ole nyt tavoitteenakaan, vaan suolen korjaaminen ja välttämättömien entsyymien ja hormonien tuotanto.

Se, mitä perunasta uupuu, löytyy sitten suolasta ja voista. Käytän pääosin ruususuolaa, koska se on hyvän makuista ja siitä saa myös hivenaineita. Välillä käytän myös hieman ihan tavallista pöytäsuolaa varmistaakseni riittävän jodin saannin. Pääasia on, että suola sisältää natriumia. Vaikka yksi tämän päivän ravinto&terveystrendeistä on natriumista paasaaminen, niin kyllä sitäkin tarvitaan. Natrium (Na) ja kalium (K) toimivat parina solujen ionipumppuina ja ovat siten tärkeitä solun aineenvaihdunnassa ja solun nestejännityksen ylläpitäjinä. Monesti natriumin ylimäärässä onkin kyse vain kaliumin vajauksesta. Paitsi natriumin saannin suhteen on suola tällä kuurilla tärkeää myös kloorin lähteenä. Suolan suolot ovat klorideina (NaCl, KCl, MgCl2), ja kloori (Cl) on suolahapon (HCl) eli vatsahapon ainesosa. Ruususuolassa on reilusti rautaa ja käyttämäni n. 7g päiväannos kattaisi päivän raudantarpeen moninkertaisesti. En kuitenkaan ole ottanut sitä laskelmissa huomioon, sillä en tiedä miten hyvin se elimistössä imeytyy ollessaan näin epäorgaanisessa muodossa.

Voista saa päivän A-vitamiinitarpeen ja rasvahappoja. Voi sisältää paljon lyhytketjuisia tyydyttyneitä rasvahappoja, jotka elimistön on helppo käyttää hyväksi. Tyydyttyneiden rasvojen lisäksi voissa on myös omega-6 ja omega-3 rasvahappoja. Suoli, niin kuin kaikki muutkin pehmytkudokset, tarvitsee erityisesti juuri rasvaa.

D-vitamiinia ei tästä ruoasta tule kuin ihan vähän, mutta näin keskikesällä sitä saa kyllä auringosta. B12-vitamiinia ei tästä ruokavaliosta saa yhtään, sillä sitä saa joidenkin levien lisäksi vain eläinkunnan tuotteista. Mutta B12-vitamiinin imeytymiseksi tarvitaan suhteellisen normaalin hapan vatsa, sillä B12 ei imeydy, jollei vatsalaukku kykene erittämään ns. F-tekijää. Eli tuskin olen saanut B12-vitamiinia enää pitkiin aikoihin – riippumatta siitä, mitä olen syönyt. Toinen kokonaan tästä kuurista puuttuva ravintoaine on kalsium. Olen syönyt kalsiumia ravintolisänä syksystä 2009, jolloin jätin maitotuotteet ruokavaliostani kokonaan pois. Tuskin tuo purkkikalsium on paljoa auttanut, sillä hampaani ainakin ovat tänä aikana reikiintyneet helposti ja huomaan niiden menneen kovin keltaisiksi. Eli kalsiumin suhteen ihan sama mitä nyt syön; nämä muutamat viikot eivät tässä konkurssissa enää paljoa tee. Jos ei ruoka sula kunnolla, ei niitä ravintoaineita kuitenkaan pysty hyödyntämään ja sellaisesta ruoasta, jota ei pysty sulattamaan on elimistölle tässä kunnossa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Pistän tähän vielä ravintoainetaulukon laskettuna niillä ruokamäärillä kuin päivässä syön. Pitoisuudet ovat Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen Finelin sivuilta www.fineli.fi ja ruususuolan osalta http://users.jyu.fi/~mikvapa/MerisuolaaVaiVuorisuolaa.pdf. Päivittäisten saantisuositusten (RDI) lähteenä olen käyttänyt pääosin sivustoa http://www.ravintoaineopas.fi/index.

Näissä ruoka-aineissa ei ole mitään, mikä rasittaisi suolta tai laukaisisi elimistössä immuunivasteen. Päivittäiset ravintoainetarpeet tulevat likipitäen tyydytetyiksi, kaloreita saa riittävästi perusaineenvaihduntaan ja energia on helposti käytettävässä muodossa. Siksi vuotava suoli voi rauhassa parantua.

Perunakuurilla

14.7.2011 Espoo

Olen ollut kohta neljä viikkoa perunakuurilla. Perunaa, kirkastettua voita ja suolaa. Alkuun söin myös kasviksia, mutta lopulta nekin jäivät viimeistä bataattia myöten pois. Sittemmin tajusin myös, miksi niiden syömisessä ei tässä vaiheessa ole mitään järkeä. Paitsi että ne sisältävät suolelle vaikeaa selluloosaa, ei niissä ole erityisesti mitään sellaista mitä ei perunasta saisi. Kun perunaakaan en meinaa jaksaa syödä niin paljoa, että saisin päivälle tarpeellisen kalorimäärän kasaan, niin on ihan turhaa täyttää vatsaa vieläkin kaloriköyhemmillä ja heikommin sulavilla vihanneksilla.

Rasvana käytin aluksi kirkastetun voin lisäksi kylmäpuristettua kookosrasvaa, mutta huomasin sitten, että se ei sula. Voi toimii paremmin, vaikka sitäkään en voi ihan määrättömiä kitusiini mättää. Voissa on lyhyempiä tyydyttyneitä rasvahappoja kuin kookosrasvassa ja ilmeisesti sen vuoksi se on elimistölle helpompi käsitellä. Kookosrasvasta en päänsärkykohtausta saanut, mutta turposin kuin laktoosi-intolerantti maitolitran päälle ja sippasin ihan unitokkuraan asti.

Olin ehtinyt olla vajaan viikon pelkällä perunalla ja jo eräänä iltana todeta, että vatsa ei ole yhtään turvoksissa, kun koitti juhannus ja uudet perunat. Olivathan ne ihan hyviä, mutta menin niistä ihan tukkoon. Niiden tärkkelys on jollain tavalla erilaista kuin vanhan perunan ja ne eivät sulaneet.

Sitten piti kokeilla suklaata. Ideana oli kalorien eli päivittäisen energian lisääminen ja eikähän se suklaa mitenkään huonolle suussa maistu. Maidotonta suklaata löytyi, mutta sokerista tuli ihan hullu olo, jonkinlainen levottomuus koko kroppaan. Syömäni määrä oli niin pieni (50g), että reaktioni ei edennyt migreeniksi asti, mutta tulipahan todettua, että en vieläkään kestä tavallista sokeria. Xylitolilla ja sorbitolilla makeutetusta suklaasta rupesi paristakin palasta tuntumaan aika levottomalla vatsassa – noillahan on laksatiivinen vaikutus – ja 100% suklaata en sitten arvannut edes kokeilla, sillä siinä proteiinipitoisuus on jo lähemmäs 10%. Eli se siitä suklaasta sitten tässä vaiheessa.

Ja vielä yksi ansa olivat paistetut perunat. Kullanrapeiksi paistetut perunaviipaleet vain maistuivat niin paljon paremmilta kuin keitetty peruna tai veteen murskattu perunavelli, että innostuin syömään vain paistettuja perunoita. Kolmen päivän jälkeen tulivat sameus, väsy ja migreeni. Vaikka voirasva melko hyvin paistamista kestääkin, niin sen verran siinäkin on tyydyttymättömiä rasvahappoja, että pikkuisen pääsee transrasvoja kuumennettaessa kehittymään ja oikeastaan tiesin jo niihin reagoivani, joten oli ihan tyhmää edes lähteä noita paistettuja syömään.

Uskon maksani toimivan vähän vajaalla, sillä en kestä yhtään alkoholia, ja sekä sokeriin että transrasvoihin reagoimiseni yhdistän maksan alentuneeseen suorituskykyyn. Tavallinen sokeri muodostuu kahdesta kemiallisesti erilaisesta sokeriyksiköstä: glukoosista ja sakkaroosista. Glukoosi on se sokerin muoto, jonka elimistö päästää verenkiertoon ja jota solut käyttävät energiantuotantoonsa. Sokerit imeytyvät suolen läpi vereen, joka virtaa ensin maksaan ja sitten muualle elimistöön. Kaikki muut sokerimuodot maksa muuntaa glukoosiksi ja päästää ne vasta sitten eteenpäin. Voin syödä hieman sokeria, mutta esimerkiksi tuon suklaamäärän sokeri oli liikaa. Päättelen negatiivisen reaktioni sokeriin johtuvan siitä, että maksani ei kykene muuntamaan tehokkaasti kaikkea sokerin sisältämää sakkaroosia glukoosiksi ja verenkiertoon pääsee maksan läpi vääränlaista sokeria eli sakkaroosia. Oletan, että transrasvojen kanssa on jokin samantapainen juttu, koska kestän niitä pienen määrän, mutta en paljoa. En tosin tiedä, mitä maksa transrasvoille tekisi ja miksi keho niihin sitten niin ärhäkkäästi reagoi.

Noita pieniä kompastuskiviä lukuun ottamatta olo on ollut melkoisen hyvä. Kovin vahva en ole ja nukkumiset ja jaksamiset ovat aika epäsäännöllisiä. Yhtenä päivänä on enemmän virtaa ja toisena sitten vähemmän. Mutta olen kuitenkin tehnyt taas asioita, joita en ole vuosiin jaksanut tehdä ja nautin siitä, että kykenen ihan oikeasti toimimaan. Olen nauttinut maalaiselämästä ja kesästä. Olen pessyt mattoja, perannut perunamaata ja kitkenyt nokkosia marjapuskien juuresta. Olen pyöräillyt pieniä hiekkateitä nuuskien heinän tuoksua ja katsellut haja-asutusalueen tönöjä ja tiloja haaveillen siitä omasta mökistä maalla; omasta perunamaasta, marjapensaista, kissasta ja vapaana pihalla kulkevista viidestä ruskeasta kanasta. Olen elänyt kuin jotain lapsuuden kesää: aurinkoista ja lämmintä ja kesän ja loman loppumiseen tuntuu olevan ikuisuus. Ihana vapaus.

Nyt riittää

19.6.2011 Myrskylä

Kun tein päätökseni lähteä Suomeen, mieleeni avautui aivan kirkkaana, että kuinka lähtisin tästä eteenpäin itseäni hoitamaan. Söisin keitettyä riisiä ja soseutettuja keittoja perunasta, juureksista ja muista mössättävistä kasviksista ja rasvana käyttäisin kylmäpuristettua kookosrasvaa sekä kirkastettua voita. Ei mitään raakoja kasviksia, sillä ne ovat vaikeasti sulavia ja selluloosa rasittaa suolta. Ihminenhän ei voi sulattaa selluloosaa lainkaan ja kasvisten kypsennys tekee sen, että selluloosaan sidoksissa olevat ravintoaineet irtoavat helpommin. Terveelle ei normaalimääristä kasvisten selluloosaa ole mitään haittaa, mutta näin huonossa kunnossa sitä on syytä vältellä, joten pois kaikki sitkeänkuituiset kasvikset kuten esimerkiksi varsiselleri, salaatit ja keräkaali. Samoin kaikki, joissa on sitkeitä kuoria kuten paprika ja tomaatti. Ei myöskään mitään terävää, joka voi raapia suolen pintaa eli ei mitään, mikä sisältää siemeniä tai muuta kovaa, jota en kuitenkaan tässä tilassa pysty sulattamaan. Proteiinia ja rautaa saisin chlorellasta (sisältää n. 60% erittäin helposti sulavaa proteiinia) ja aina aterian päälle ottaisin muutaman Solgarin suolahappotabletin varmistamaan chlorellan proteiinien sulamisen.

Ensimmäisen vajaan viikon aikana huomasin, että väsymys ei vain hellitä. Koko ajan oli sellainen pieni painostava väsymys, joka vei olemisesta terän pois. Aloin epäillä chlorellan proteiineja ja jätin ne pois. Olo parani hieman, mutta ei vieläkään kokonaan. En edes yrittänyt suolahappotablettien lisäystä kahdesta enempään kerralla, koska ei tuntunut hyvältä idealta tuoda vatsaan yhtäkkiä kovin paljoa ylimääräistä happoa ulkoapäin.

Samana päivänä kuin päätin jättää chlorellan pois ja ihmettelin mielessäni, että miten voi uutta suolta rakentaa ilman proteiineja, katselin iHerbin sivuilta magnesiumvalmisteita. Olin kuullut, että on olemassa iholle levitettävää magnesiumia, joka siten imeytyisi paremmin kuin tabletit. Magnesiumhan on tässä tärkeä, sillä stressi syö kehosta magnesiumin. Sitä olen ottanut ravintolisänä jo kohta kaksi vuotta ja välillä kun se on ollut loppu ja jäänyt useampana iltana peräjälkeen ottamatta, saan lihassärkyä tiettyyn heikkoon kohtaani ja pohkeet alkavat vetää kramppiin. Koska magnesium on ainesosana parissa sadassa entsyymissä ja koska sen ottamatta jättäminen aiheuttaa noin selkeät oireet, olen pitänyt sitä tarpeellisena ravintolisänä, vaikka monille muille pillereille olen jo viitannut kintaalla. Tässä viiden vuoden aikana on jo tullut kokeiltua jos jonkinmoista ravintolisää ja superfoodia siinä toivossa, että edes jostain olisi jotain apua ja olen viime aikoina alkanut kyllääntyä korviani myöten kaikkiin nappeihin ja pitämään lukua niiden ottamisesta, joten enää minulla ovat jäljellä vain magnesium ja omega3.

iHerbillä oli valikoimissa lähemmäs parisataa magnesiumia. En löytänyt mahdollisuutta rajata hakua vain levitettäviin enkä tiennyt, minkä valmistajan tuotetta tulisi hakea. Löysin joitakin öljyjä, mutta millä perusteella valita? Tuotetietoja oli annettu mielestäni kovin nuukasti. Kyllästyin hakemaan koko magnesiumia ja menin sen sijaan katsomaan suolahappo-entsyymivalmisteita. Niitäkään ei ollut ihan vähän. Satoja erilaisia erilaisilla entsyymeillä ja erilaisina pitoisuuksina. Ennen kuin sain käsiini nykyiset suolahapponi, aloitin entsyymivalmisteella, jossa oli vain neljännes Solgarin suolahappomäärästä, mutta sen sijaan lisäksi lakritsiuutetta, piparminttujauhetta, pankreatiinia ja sappijauhetta. Niillä sain kahdessa vuorokaudessa vatsaani sellaisen poltteen, että pelkäsin jo korventaneeni niillä itselleni vatsahaavan. Onneksi polte hävisi parissa päivässä sen jälkeen, kun lakkasin käyttämästä niitä. Mistä siis tietäisin, mitä näistä voisin käyttää ja olisiko joku sen parempi kuin nuo Solgarin tabletit? Katsoin vielä aminohappovalmisteita proteiinin lähteeksi, mutta se oli vielä pahempi viidakko kuin magnesiumit ja suolahapot. Tuolta kyllä löytyy vaikka mitä, jos tietää mitä on hakemassa, mutta umpimähkään etsiminen tuntui olevan ihan arpakauppaa.

Minuun iski ISO lisäravinneÄHKY. Ajattelin, että ei tämä voi olla näin vaikeaa ja monimutkaista. Sisäinen ääneni sanoi minulle koko ajan, että ”Perunoita ja kirkastettua voita. Perunoita ja kirkastettua voita. Kilo perunoita päivässä.” Ja vielä kun seuraavana aamuna heräsin otsa täynnä pieniä, punaisia ja kutiavia näppylöitä, saivat suolahappotabletitkin jäädä. Niissä sitä paitsi on maitoa. Purkin päälle laitettu suomenkielinen seloste tiesi kertoa, että tableteissa oleva pepsiini sisältää maitoa. Siitä ei alkuperäisselosteessa ole mitään mainintaa. Ja niinhän siinä kävi, että kun jätin nuo pois, niin häipyi myös se pieni, mutta olemisen skarppiuden pois vievä väsymys. Samalla päätin, että nyt saavat mennä myöskin omegat ja magnesiumit, minä en tarvitse enää mitään. Ei nappeja, yrttejä, lääkkeitä eikä mitään muutakaan kuin oikeanlaista ruokaa.

Niinhän se on, että jos haluaa asioiden olevan toimivia käytännössä, on niistä tehtävä yksinkertaisia. Kilo perunoita päivässä ja kirkastettua voita eikä mitään pilleripulverihifistelyitä kuulostaa sopivan yksinkertaiselta. Katsotaan, miten muijan käy.

Nyt riittää.

Kynsitarina

17.6.2011 Myrskylä

Näin viime yönä unta kynsistä. Räpläsin oikean jalkani ukkovarpaan kynttä. Huomasin sen olevan irti juuresta ja pelästyin, että nyt se irtoaa koko kynsi. Niin kuin sitten irtosikin. Mutta ei se tehnytkään yhtään kipeää, sillä alle oli jo kasvanut uusi ja ihan terve kynsi. Ympärilläni oli ihmisiä, joita en kuitenkaan unessa nähnyt enkä tiedä keitä olivat. ”Katsokaa. Siis tällainen kuuluu kynnen olla: vahva, kiiltäväpintainen ja sileä, eikä tällainen mattapintainen ja huokoinen.”, sanoin ja näytin sekä varpaideni että sormieni kynsiä heille. Sitten huomasin uudessa kynnessäni epätasaisuuden. Kynnen yläosan poikki meni rösöinen juomu. Sovitin irronnutta kynttä siihen ja huomasin juomun olevan vanhan kynnen rajan. Varpaassa olevan kynnen yläosa oli vielä sitä vanhaa kasvua.

Kynnethän kertovat elimistön kunnosta. Minun kynteni ovat aina olleet huonot. Sormien kynnet ovat olleet niin pehmeät, että niitä on voinut taitella eteen ja taakse ilman, että siitä edes katkeavat. Ovat liuskoittuneet ja repeilleet helposti ja niissä on ollut valkeita pilkkuja. Olen hieman hämmästyneenä todennut kynsieni selvästi kovettuneen viimeisen vuoden aikana. Aineenvaihdunnassani on kai siis jotain tapahtunut hyväänkin suuntaan. Muutoin kynteni ovat yhä vieläkin epätasaiset ja täynnä pystysuunnassa olevia viiruja.

Vuotavan suolen syndrooma ja proteiinit

15.6.2011 Myrskylä

Kun suolen pinta ärtyy ja inflammoituu, sen läpäisevyys kasvaa ja kehittyy niin sanottu vuotavan suolen syndrooma (engl. leaky gut syndrome, ruots. läckande tarm). Tällöin suoli alkaa päästää lävitseen elimistöön muutakin kuin sinne tarkoitettuja ravinteita. Heikentynyt ruoansulatus ja suolen ärtyminen kehittyvät käsi kädessä. Jatkuva stressi heikentää ruoansulatusta ja ruoka alkaa mädäntyä suolessa synnyttäen toksiineja, jotka pitkällä aikavälillä aiheuttavat suoleen inflammaatiotilan. Paitsi stressillä, myös epäterveellisillä elämäntavoilla ja suoliston bakteeriflooraa vahingoittavilla lääkkeillä voi saada itsensä tähän tilaan.

Suolesta pääsee elimistöön tällöin muutakin sinne kuulumatonta kuin proteiineja, mutta keskityn tässä nyt nimenomaan proteiineihin, sillä juuri niiden kanssa olen joutunut kamppailemaan eniten viime vuosien aikana. Minulta kesti kauan jäljittää migreenikohtaukseni ja lamauttavan uupumukseni syömiini proteiineihin, sillä syömisestä oireiden ilmaantumiseen kului aikaa yhdestä kahteen vuorokautta. Lisäksi kun ruoka-aineita tai ruoka-aineryhmiä ei ollut vain yksi tai muutama, vaan lähes kaikki proteiinia sisältävät ruoat aiheuttivat reaktiot, niin tuon koko läjän eliminoimiseen ja ruokatottumusten totaaliseen uudelleen järjestelyyn kului useampi vuosi.

Tyypillinen proteiinireaktioni alkaa raskaan väsyneellä ja aivosumuisella ololla. Hartioihin tulee polttava särky, niska menee jumiin ja niskarangan oikealle puolelle nousee pahkura. Sitten alkaa päänsärky, joka voimistuu muutaman tunnin kuluessa ja lopulta alkavat pahoinvointi, nihkuinen tuskanhiki ja ”maailmanlopun fiilikset” eli mielialaan tuo vaikuttaa myös. Nämä kohtaukset kestävät yhdestä kahteen vuorokautta ja ne vievät petiin yhdeksi tai kahdeksi vuorokaudeksi. Nukun noin kuuden tunnin pätkissä, valvon pari kolme tuntia maaten ja nukahdan taas. Tuona aikana en pysty syömään, juon vain hieman vettä. Tiedän tuon johtuvan proteiineista, sillä niin usein olen tuohon tilaan joutunut ja ajan kuluessa oppinut ymmärtämään mistä se johtuu. Myös rokotuksista olen saanut samat oireet. Viime vuosien influenssahysteriat olen sivuuttanut hömpötyksinä enkä ottanut niihin yhtä ainutta rokotusta, mutta viime kesänä ennen matkalle lähtöä otin piikkejä kahteen otteeseen ja molemmilla kerroilla sama juttu. Tällöin vain vasteaika oli lyhyempi – olivathan proteiinit ruiskutettu suoraan elimistöön – ja oireet rajummat. Päänsärky oli kuin olisi työnnetty kuuma veitsi niskasta ylös päähän ja tuntui, että kroppa säröilee sisältä rikki.

Vaikka minulla onkin tuon vuotavan suolen lisäksi lisämunuaisuupumus, voin olla lähes normaalin toimintakykyinen silloin, kun onnistun täysin välttelemään proteiineja ja saan ruokani säännöllisesti. Mutta se uupumus ja väsymys, joka tulee pienistäkin proteiinihipuista ei ole mitenkään verrattavissa muutamasta huonosti nukutusta yöstä johtuvaan väsymykseen. Tämä uupumus on lamauttavaa. Se vie potkun askelista ja halun ryhtyä yhtään mihinkään. Mielessä on, että pitäisi toimia ja tehdä sitä ja tätä ja haluaisi haluta innostua, mutta kun ei. Ajatus kulkee hitaasti eikä itseään tahdo saada vintturillakaan ylös ja liikkeelle.

En tiedä mitä kaikkea elimistössä ja soluissa tuolloin proteiinikohtauksen aikana tapahtuu, mutta ymmärrän periaatteen siitä, miten se tapahtuu. Lisämunuaisuupumus vaikuttaa koko ruoansulatuselimistön toimintaan, joten vatsahapoista on puutetta eivätkä haiman ja maksan entsyymituotanto ole normaalit. Siksi ruoansulatuselimistöni ei pysty pilkkomaan proteiineja kokonaan aminohapoiksi asti. Tällöin nämä proteiinijämät päätyvät vuotavan suolen läpi elimistöön. Immuunipuolustuksen tehtävä on reagoida ja eliminoida elimistöstä vieraat proteiinit, sillä niitähän taudinaiheuttajat ovat: esimerkiksi bakteerit ovat elimistölle vieraita proteiineja. Normaalisti elimistö ottaa ruoansulatuskanavan kautta aminohappoja ja käyttää niitä ravinteina, mutta nyt sieltä pääsee läpi proteiineja, joihin immuunipuolustus reagoi. Lisämunuaisuupumuksessa immuunipuolustus ei käyttäydy normaalisti, vaan voi olla tiettyjen asioiden suhteen yliaktiivinen ja toisten suhteen aliaktiivinen. Minulla se nyt sattuu näiden proteiinien kohdalla reagoimaan yli.

Vuosien 2007-2009 aikana karsin ruokavaliostani pois lihan, kanan, maitotuotteet, munat, gluteenin (eli käytännössä kaiken leivän, kun eivät ne viljat tuntuneet sopivan muutenkaan), soijan, pavut ja linssit ja pähkinät. Kalaa ja äyriäisiä pystyin syömään vielä viime vuoden lopulle asti, kunnes sitten lopulta viime huhtikuussa tajusin, että olen alkanut saamaan oireita niistäkin. Ihmettelin nyt kevään aikana, että miksi ruoansulatukseni menee koko ajan vain huonommaksi, vaikka muutoin tunsin toipuvani uupumusoireistani. Lopulta tajusin, että tässä tilanteessa proteiinien syöminen oli se, joka ruoansulatustani huononsi.

Kun viime vuoden lopussa parin kuukauden hyvän levon jälkeen tunsin oloni niin paljon paremmaksi, kokeilin noin kuukauden ajan, josko voisin jo ruveta taas pikkuhiljaa syömään lihaa ja sain sillä itseni uudestaan huonompaan kuntoon, eikä se olo asettunut enää kohdilleen koko kevään aikana. Suunnattomassa maksanhimossani helmikuun aikana söin vielä useaan otteeseen jonkin verran maksaa ja näin jälkeenpäin tajuan tehneeni sillä itselleni vahinkoa. Noilla kokeiluillani heikensin ruoansulatustani niin, että lopulta kalakaan ei enää ollut minulle hyvästä, mutta sitä en tuolloin tiennyt, joten jatkoin sen syömistä. Miksi vatsahapot sitten heikkenivät liian vaikeiden proteiinien syömisestä oletan liittyvän (ainakin) histamiiniin. Histamiinia kuluu joka kerta, kun immuunipuolustus aktivoituu. Elimistöön tunkeutuneen vieraan uhan havaitessaan solut tyhjentävät histamiinivarastonsa. Mutta histamiinia tarvitaan myös stimuloimaan vatsahappojen eritystä (http://www.vivo.colostate.edu/hbooks/pathphys/digestion/stomach/parietal.html). Jos immuunireaktio on koko ajan päällä, voi kuvitella, että ainakaan ihmisellä, jolla kehon systeemit ovat näin pahasti sekaisin ja kaikki käy vajaalla, histamiinia ei enää riitä ruoansulatukseen. Ja tietäähän sen perusterveistä ihmisistäkin, että sairaana ei ruoka maistu eli on olemassa jokin syy miksi luonto haluaa jarruttaa ruoansulatuselimistön kuormitusta silloin, kun immuunipuolustus työskentelee aktiivisesti.

Tuon syy-seuraus –yhteyden proteiinien syömisen ja ruoansulatuksen huonontumisen välillä tajusin toukokuussa Wangin perheessä ollessani, kun lupaavan alun jälkeen, jolloin vatsahappoja alkoi taas kehittyä, ne uudelleen katosivat. Ensimmäisen viikon jälkeen aloin saamaan hieman proteiinia ruokaani huonosti kirkastetusta voista. Pakko oli saada jostain rasvaa ruokavaliooni ja yritin kirkastaa voita, mutta se jäi hieman sameaksi. Ajattelin, että ei kai noin vähä voi haitata ja syönhän sitä vain pari ruokalusikallista päivässä, mutta muutaman viikon kuluttua tajusin, ettei poikkeuksellinen väsymykseni johdukaan uusista lääkkeistä, vaan koko ajan tulevasta pienestä proteiinikuormasta.

Kun määrät olivat niin pieniä, oireet eivät tulleet niin selkeänä kohtauksena, vaan pitivät vain olon vetämättömissä ja sitten lopulta kolmen viikon kuluttua kumuloituivat päänsäryksi ja hartiakivuiksi. Juuri päänsäryn puhkeamista edeltävänä päivänä olin hieronnassa ja siinä tajusin, miten suoleni kunto on suoraan yhteydessä hartiasärkyihini. Kun hieroja paineli vatsaani, tunsin siellä arempia paikkoja kuin aiemmilla käynneilläni, sekä miten niistä painettaessa kipu heijastui hartioihini. Kun proteiinioireet seuraavana päivänä puhkesivat, ymmärsin miten voimakkaasti nuo sulamattomat proteiinit suolta ärsyttävät. Ymmärsin myös sen, että hartioillani olen kipuillut vatsaani jo vuosikaudet. Vatsahan minulla ei ole ollut kipeä koskaan, mutta hartiasärkyjä ja niskajumeja on ollut sitten senkin edestä.

Vuotava suoli yhdistetään moniin autoimmuunisairauksiin, ruoka-aineallergioihin ja iho-ongelmiin. Nyt tätä ruoka-ainekamppailuani taaksepäin katsoessani kiitän ylireagointiani proteiineihin, sillä muutoin olisin jatkanut niiden syömistä normaalisti, immuunivasteeni olisi ollut koko ajan koholla ja olisi saattanut lopulta laukaista jonkin autoimmuunisairauden. Sillä vaikka oireet eivät olisikaan niin rajut kuin minulla, niin tokihan elimistön immuunipuolustus noihin proteiineihin reagoi, sillä niin normaaliterveenkin ihmisen immuunipuolustus toimii. Vuotava suoli käsitteenä ei vaikuta olevan yleisesti tunnettu, mutta kovin epätavallinen se ei silti ole. Kun ajattelee allergioiden ja autoimmuunitautien lisääntymistä, niin uskon vuotavan suolen eri asteissaan olevan nykypäivänä paljon yleisempi ilmiö kuin mitä tiedetäänkään. Proteiinireaktioni auttoivat minua myös ymmärtämään miten tätä voi hoitaa ja nyt lähdenkin hoitamaan vatsaani, ruoansulatustani ja koko aineenvaihduntaani kuntoon suoliystävällisen ja lähes täysin proteiinittoman ruokavalion avulla.

Ajattelen ja suunnittelen

4.6.2011 Xingping, Kiina

Ei sitten mikään mene niin kuin ajattelee ja suunnittelee. Oikeastaan tiedän tuon jo ihan hyvin, mutta en silti osaa lopettaa ajattelemasta ja suunnittelemasta. Koskaan ei tiedä miten asiat ovat seuraavalla viikolla – tai edes huomenna. Juuri kun olin saanut päätettyä ja itseni psyykattua siihen, että on minun tässä ihan hyvä ja järkevä lepäillä ja hoivailla itseäni vielä jonkin aikaa tietyistä vallitsevista näkemyseroista huolimatta, niin eipähän se sitten niin sitten mennytkään.

Menemättä sen enempää yksityiskohtiin tiivistän, että sukset menivät taas kerran pahasti ristiin koskien sitä mitä minun tulee syödä ja miten olla ja kuka sen parhaiten tietää. Sitten sovittiin jatkosta, päätettiin vastuualueet ja eikös jo seuraavana päivänä tapahtunutkin sellaista, että en voinutkaan noihin vastuualueisiin sitoutua ja päätin, että tämä ei ole kivaa enää kenellekään ja on parempi, että lähden. On hyvä, etten lähtenyt heti tuon ensimmäisen mainitsemani yhteenoton jälkeen, vaikka reppu olikin siinä vaiheessa jo puoliksi pakattu, vaan ehdittiin sopia välillä. Näin saatiin keskusteltua tämä loppu ihan järkevästi. Siihen loppui ilmapiirissä vallinnut kireys ja nyt kaikilla on paljon vapautuneempi olo ja meillä on ollut Chaon kanssa ihan hauskaa. Eilen aamulla olin hänen mukanaan viemässä Yueta hoitoon ja torilla ostoksilla ja iltapäivällä Chao tuli mukaan shoppailuseuraksi ja tinkijäksi, kun kävin ostamassa muutamia vaatteita, joihin olin täällä oloni aikana iskenyt silmäni. Tätä ennen emme ole tehneet oikeastaan mitään yhdessä, koska olen ollut niin vetämättömissä.

Opin tästä ainakin sen, että toipumisesta ei voi tehdä projektia ja runnoa sitä läpi jossain tietyssä aikataulussa. Vaikka kuinka olisi innokas tekemään hyvää työtä ja näkemään tuloksia, niin ei siinä voi tehdä muuta kuin yrittää luoda ne suotuisimmat mahdolliset olosuhteet ja sitten vain odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Toinen asia on, josta päätin tämän seurauksena muistaa itseäni aina sopivin väliajoin muistuttaa, että vaikka kuinka luulee tietävänsä, että mikä toiselle on parhaaksi, on se lopullinen valinta jätettävä sille ihmiselle itselleen. Näin, vaikka kyseessä olisi hoitaja-potilas –suhde. Jokaisen on saatava tehdä itse omat virheensä. Lisäksi jokainen reagoi omalla tavallaan ja se, mikä on tosi hyvä yhdelle, ei välttämättä lainkaan sovi toiselle. Vain potilas itse voi tuntea omassa kehossaan, että mikä tuntuu hyvältä ja mikä huonolta.

Täällä Kiinassa kuulemma lääkäri on potilaan ehdoton auktoriteetti. Potilaan tulee tehdä juuri niin kuin lääkäri sanoo. Vastaan väittäminen ja eriävien mielipiteiden esittäminen on jotain, jota ei vain ole. Vastaavasti lääkäri on vastuussa potilaasta. En tiedä mitä tuo käytännössä tarkoittaa, mutta voin kuvitella tuon vastuunsa tuntemisen olevan henkisellä tasolla ihan eri luokkaa kuin meikäläisillä lääkäreillä.

Jo siinä ensimmäisen kerran reppuani pakatessani ja hyväksyttyäni mielessäni paluun Suomeen, minut valtasi helpotus. Viimeinkin tämä jatkuva oikeanlaisen ruoan saamisen kanssa taisteleminen loppuisi. Mutta samalta tuntui ihan hölmöltä. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Olin ajatellut olevani jollakin tavalla valmiimpi siinä vaiheessa, kun palaan Suomeen. Hommahan on vielä ihan kesken. En ole edes terve saati sitten, että olisin työkykyinen tai että olisi mitään jotain valmiuksia ruveta jotakin tekemään. Muuta kuin palata siihen vanhaan ja siitä pelkkä ajatuskin saa kropassa aikaan kauhunsekaisen stressireaktion.

Mietin, että oliko tästä matkanpätkästä nyt sitten edes mitään hyötyä. Enimmäkseen on ollut vain ihan peemäinen olo ja kaikki etukäteen kaavailemani ”näe maailmaa, käy kaikissa jännissä paikoissa ja tapaa ihmisiä” –kokemukset ovat jääneet hyvin vähiin ja monet niistäkin, mitä on ollut, ovat jääneet sen varjoon, että olen ollut liian väsynyt voidakseni niistä kunnolla nauttia. Mutta sitten rupesin summailemaan mielessäni muutoksia voinnissani ja onhan noita. Ensimmäisen kahden kuukauden levon jälkeen sain jalkani takaisin ja se tunne, että ”on kuin trampoliinilla kävelisi”, kuten eräs toinen lisämunuaisuupunut sitä osuvasti kuvasi, jäi kokonaan pois. Myös lämmönsäätelyssäni on tapahtunut jotain. Olen aina ollut viluinen ja Kambodzan lämpö oli alkuun jotain aivan ihanaa. Ei tarvinnut enää jännittää hartioita siitä jatkuvasta palelemisesta. Kunnes sitten kevään mittaan se kuumuus alkoi ahdistamaan ja aloin kaipaamaan viileämpään ilmastoon. Täällä on ollut nyt viikon verran taukoa monsuunisateista ja sen seurauksena lämpötila on noussut niin, että huoneessani on yöllä 28°C. Siinä missä tuossa samassa lämpötilassa nukuin Kambodzassa mukavasti peiton alla, on minulla nyt tuskaisen kuuma – minkä oletan olevan normaalimpi reaktio pohjoisten olojen asukille. Neste- ja suolatasapainon säätely, jota aivolisäke ohjaa, on ilmeisesti myös parantunut, sillä juon nykyisin vähemmän. Pahimmillaanhan join jo ihan pelkkänä nesteenä viitisen litraa päivässä, kun janotti koko ajan. Kambodzassa ollessani minulla oli mieletön suolanhimokausi ja söin päivässä merisuolaa varmaan pari ruokalusikallista eikä suola edes maistunut suolaiselta. Kunnes se himo sitten kevään aikana helpotti enkä ole tuntenut enää tarvitsevani suolaa. Tuohon muuten sen käsittelemättömän ja varmasti mineraalipitoisen merisuolan lisäksi oli varmasti kookospähkinöiden juonti hyväksi – vaikka en sitä silloin osannut niin ajatellakaan – sillä niiden mehu sisältää runsaasti natriumia. Ja ennen kaikkea vapaus kaikista velvollisuuksista ja aikatauluista on loppuun palamisesta toipumiseen sitä kaikkein parasta lääkettä ja siihen olisi ollut mahdoton näin pitkäksi aikaa päästä edes olemalla kotona vaikka olisi jättänytkin työssä käymisen pois.

Olen mietiskellyt sitä untani vihreistä vuorista ja kamerasta. Olin ajatellut sitä niin, että tosiaan tervehtyisin täällä Xingpingissä ollessani. Mutta ei se sitten niin ollutkaan. Mutta jotain on tapahtunut kyllä. En kertonut aiemmin tulkintaani kamerasta, enkä kerro vieläkään, sillä se on sellainen huuhaa-tulkinta, että jätän sen siksi, kunnes näen, että menikö metsään vai osuiko. Mutta sen verran sanon, että tajusin tuon viallisen kameran symboloivan päätäni ja se on selkeästi korjaantunut täällä ollessani. Jotain on tapahtunut, pääni on selkeämpi, skarpimpi. Huomaan reaktiokykyni palautuneen, päässälaskun sujuvan taas niin kuin ennenkin, ajatus ihmisten kanssa juttusille rupeamisesta ei enää tunnu väsyttävältä ja kaikin puolin polla tuntuu taas omalta. Niin hyvässä kuin pahassa: se ei myöskään suostu enää olemaan hiljaa. Näiden vuosien aikana olen osannut olla ajattelematta yhtään mitään. Voin istua hiljaa paikallani ilman, että päässä liikkui mitään. Se tuntui oikeastaan aika hyvältä. Nyt ajatustrafiikki ja taustakohina ovat taas käynnissä, mutta eivät toki likikään sellaisella pauhulla kuin silloin ennen kuin elimistö vihelsi pelin poikki.

Onhan minulle noita viestejä tullut, että tule nyt hyvä ihminen jo kotiin sieltä. Niistä suurkiitos ja halit kaikille, jotka tuosta itsensä tunnistavat. Mutta en ollut valmis siihen vielä tuolloin. En vain kerta kaikkiaan osannut nähdä itseäni Suomessa tekemässä mitään, oli vain tyhjyyttä ja tarkoituksettomuutta, kun yritin ajatella, että mitä sitten, jos sinne palaan. Olen monesti katsonut elämääni taaksepäin ja pohtinut eri elämänkäänteideni kulua ja totean, että sama toistuu taas: samalla kun Elämä potkaisee minut pihalle nykyisyydestä, avaa se seuraavan oven, josta lennän suoraan sisään. Ennen kuin tuo uusi ovi on auki, ei näytä olevan mitään vaihtoehtoja sille nykytilanteelle, jossa satun kulloinkin olemaan. En kerta kaikkiaan keksi mihin mennä, vaikka kuinka haluaisin pois siitä, missä olen. Eli kaikki aikanaan. Hienoahan tuollainen ohjautuvuus tavallaan on, vaikka välillä tuntuukin, että viedään kuin litran mittaa. Ei tarvitse itse miettiä, että mihinkähän tässä pitäisi seuraavaksi ryhtyä ja olenkohan nyt oikealla tiellä. Sen kuin kelluu vaan ja antaa virran viedä, läpi vaan kaikki kosket ja putouksetkin.

Viime aikojen tapahtumien perusteella olen tajunnut, että seuraava vaihe toipumisessani tulee olemaan operaatio Vatsa & Suoli ja että miten sitä lähden toteuttamaan. Tässä ruokavalio on se kaikkein tärkein juttu ja parhaiten pystyn sen hoitamaan, kun saan itse olla kauhan varressa kiinni, tiedän mitä syön ja mistä saan hankittua kaikkea sitä, mitä tarvitsen ja kaikki tuo onnistuu tietysti kaikkein mukavimmin Suomessa. Eikä unohdeta tietenkään hyvien ystävien kanssa olemisen tuoman hyvän mielen tärkeyttä paranemiseen ja terveenä pysymiseen. Odotan innolla Suomen vähähyttyistä – siis näihin oloihin verrattuna – kesää, vanhojen ystävieni tapaamista ja kaikenlaista jutustelua ja lörpöttelyä selvällä Suomen kielellä.

Yhä edelleenkään en aio mennä lääkäriin, sillä en usko heillä olevan minulle mitään annettavaa. Tähän tautiin ei ole pilleriä – paitsi korkeintaan suolahappotabletit. Sitä paitsi sitä enemmän muiden lisämunuaisuupuneiden tarinoita luen, sitä vakuuttuneempi olen siitä, että meidän lääkärimme ovat näistä asioista aivan auttamattomasti pihalla. En aio myöskään osalliseksi mistään Kela-, työkkäri- tai sosiaalijärjestelmistä, vaan keskityn nyt yhteiskuntaan palaamisen ja sen niin kutsutun normaalin päiväjärjestyksen sijaan tuon ruoansulatukseni kuntoon saamiseen niin pitkäksi aikaa, kunnes se on parantunut tai kunnes minulla ei ole jäljellä enää yhtään ystävää tai sukulaista, joka minua jaksaisi katsella nurkissansa loisimassa. Sitten lähden takaisin matkaan. Sinne Nepaliin. Ajattelen ja suunnittelen minä.

Hiljaa leväten

29.5.2011 Xingping, Kiina

Nihkeää on ollut kirjoittamisen kanssa. Kaksi kertaa olen aloittanut, mutta molemmat jutut ovat jääneet kesken. Olen ollut suunnattoman väsynyt ja inspiraatio kirjoittaa on ollut kokonaan poissa.

Olen ollut täällä Wangin perheen hoivissa nyt paria päivää vaille kuukauden. Sellainen hyvä asia tänä aikana on ainakin tapahtunut, että pystyn taas jotenkuten syömään ja olen saanut vatsani tuottamaan edes jonkin verran vatsahappoja. Hääppöistähän se ei ole vieläkään ja vatsa on turvoksissa joka aterian jälkeen, mutta tuollaisten asioiden korjaantuminen kokonaan vie kuukausia.

Vietän nyt totaalista hiljaiseloa. Jaksan tehdä jotain tunnin, pari ja sitten lepään hetken. Ja ne jotain tekemiset, joiden päälle joutuu lepäämään, ovat niinkin hurjia aktiviteetteja kuin tietokoneelta lukemista ja ristipistoja. Toisinaan levätessäni nukahdan, useimmiten vain maata pötköttelen sängyllä. Illansuussa teen yleensä pienen kävelylenkin rantaan. Ehkä istun siellä hetken aikaa ja ihailen noita vihreitä vuoria. Niiden kauneus ei ole vieläkään lakannut hämmästyttämästä minua.

Kiitän lukijaani, joka lähetti minulle linkin karpparifoorumin keskusteluketjuun, jossa muut lisämunuaisuupumuksesta kärsivät pohdiskelevat tätä sairauttaan; oireita, uupumukseen johtaneita tekijöitä, uupumuksen fysiologiaa, ruokavaliota ja toipumisen eri vaiheita. Tuosta on ollut minulle paljon apua. Olen saanut sieltä puuttuvia palikoita paikoilleen oman taudinkuvani määritykseen sekä ideoita ruokavalioni kasaamiseen. Aika monimutkaisella tavalla se kroppa vaikuttaa sekaisin olevan ja välillä ihmettelen, että miten tuo voi tuosta enää korjautua, mutta on tästä näköjään toipunut muitakin – ajan kanssa ja oikealla ruokavaliolla. Minulle oli uutta se, että tähän samaan tilaan saa itsensä ilmankin, että polttaa itsensä loppuun stressaamalla. Tähän on ihmisiä päätynyt himoliikunnalla, tiukalla karppaamisella, pitkäaikaisilla laihdutuskuureilla ja niukkakalorisilla dieteeillä ja yleensäkin sellaisilla elämäntavoilla, joissa pitkään eletään kehon tarpeita kuuntelematta ja niistä piittaamatta ja jätetään aterioita väliin.

En vieläkään ole saanut luetuksi tuota ketjua loppuun. Jaksan lukea korkeintaan kymmenisen sivua päivässä. Ensimmäisenä päivänä linkin saatuani luin suurella mielenkiinnolla 15 sivua ja oikein keskittyneesti yritin ymmärtää kaikki lukemani fysiologiset kiemurat. Huomasin kyllä jo iltapäivällä, että nyt tuli ponnisteltua liikaa ja seuraavan päivän olinkin sitten niin väsynyt, että vain lepäsin koko päivän. Aivoista ihan yksinkertaisesti tuntuu loppuvan virta, jos joudun keskittymään johonkin. Se loppuu usein ihan vaikka kesken keskusteluakin, jos kyseessä on hiemankaan epämiellyttävä tai vaativa asia, toinen osapuoli puhuu paljon ja nopeasti tai huonolla englannilla niin, että joudun ponnistelemaan ymmärtääkseni. Se virran loppuminen tulee yhtäkkisenä väsähtämisenä. Tuntuu, että on ihan pakko päästä saman tien lepäämään tai muuten tulee huono olo. Tämä ei ole mitenkään uusi asia, vaan tätä on ollut jo ihan koko sairauskauteni ajan. Ihan alkuun burn outin jälkeen en jaksanut tavata yhtään ketään enkä kestänyt kuunnella edes musiikkia. Hiljaisuus oli parasta lääkettä tuolloin. Yhä vieläkin pakenen pahinta hälinää ja joudun rajoittamaan sosiaalisia kontakteja yrittämällä tehdä nopean lopun keskusteluista, joiden aihe tai seura ei tunnu inspiroivalta.

Pää ei pelaa kunnolla ja se on ollut minulle ihan selvää jo kauan. Tilanne on kuitenkin parantunut huomattavasti pahimmista ajoista ja selkeästi on tapahtunut paljon tämän viimeisen puolen vuoden aikana, kun olen saanut olla tarvitsematta pahemmin mitään ajatella. Mutta nyt vain jotenkin tuntuu siltä, että on sopiva aika ruveta tuota pääkoppaa herättelemään. Hiljattain aloittamani ristipistotyö toimii hyvänä aivojumppana, sillä insinöörin käsissä sen tekemiseen saa mahdutettua koko joukon laskemista ja reittioptimointeja. Parin tunnin tuollaisen jumpan jälkeen yritän lepuuttaa aivojani olemalla tekemättä ja ajattelematta yhtään mitään ja se tuntuu hyvältä. Myös syömisissäni keskityn nyt siihen, että aivot saavat koko ajan energiaa ja Chaolta saan tunnin päähieronnan melkein joka päivä. Fyysinen jumppaaminen sitä vastoin tuntuu ihan väärältä. Koko kroppa huutaa nyt, että sitä ei saa rasittaa.

Lääkkeissä siirryttiin aika pian apteekkitavaraan. Ne itse tehdyt mustat kikkareet taisivat olla minulle liian vahvoja ja nyt syön miedompia mustia palleroita, joita saa apteekista, mutta jotka myöskin ovat jotain perinteisen kiinalaisen lääketieteen tuotoksia. Mustat ovat sitä varsinaista lääkettä ja ruskeat ovat aterian jälkeen ruoansulatusta tukemaan. Eli noita osaisin ostaa nyt apteekista itsekin, joten sen puoleen en ole tästä kortteerista riippuvainen. Ruoka ja ateriat ovat kuitenkin nyt niin tärkeät, että normaalilla hotelliasumisella en pärjäisi. Jos en tässä olisi, niin sitten pitäisi etsiä paikka, jossa voisin itse laittaa ruokani.

Kommunikoinnista sen verran, että ainahan siinä on vähintään kaksi osapuolta säätämässä. Jos jokin kontakti ei tunnu toimivan, niin aina kumpi tahansa voi korjata sen muuttamalla jotain omassa käyttäytymisessään tai asenteissaan. Ne omat viat ovat vain aina niin paljon vaikeampia tunnistaa kuin toisen. Olen omalta osaltani yrittänyt miettiä tätä kommunikointiamme ja huomannut sortuvani lapsen rooliin ruokakeskustelussa vanhemman kanssa. Nythän on niin, että minun ei enää ole pakko syödä kaikkea, mitä eteen kannetaan ja olen yrittänyt jämäköityä tuossa ja jättää jopa turhan kohteliaisuuden pois tapauksissa, joista on ihan selvästi aiemmin puhuttu. Toinen yleensäkin huono, mutta useasti käytetty tapa kommunikoida on se niin tavallinen ”älä tee noin” –kielto. Aika useinhan itse kunkin tulee sanottua milloin kellekin ympäristössään, että ei saa tehdä sitä eikä tätä tai niin tai noin, mutta harvemmin sitten kerromme sille toiselle, että kuinka sen sijaan tulisi toimia. Nyt minulla on ollut pitkä lista kiellettyjä ruoka-aineita, joista tavan ruokavalioon tottuneelle varmasti nousee hämmästys, että mitä tässä enää jää jäljelle. Joten kun sain itselleni uuden ruokavalion hahmoteltua, niin kirjoitin ateriat ja kellonajat paperille, kerroin mitä haluan syödä ja se on toiminut hyvin.

Huomaan kyllä, että olemme edelleen eri mieltä varsinkin proteiinien aiheuttamista oireista. Omaa tyhmyyttäni olen saanut viime päivien aikana hieman maitoproteiineja – epäonnistuneesti kirkastetusta voista – ja vietin eilisen päivän päänsäryssä sängyssä, mikä kuitattiin isä-Wangin taholta ”pieneksi vilustumiseksi”. En tiedä miten hyvin hän tajuaa taudinkuvaani ylipäätään, sillä puhumme niin erilaisin termein länsimaisen fysiologian ja kiinalaisen lääketieteen välillä. Siinä missä minä puhun lisämunuaisista, kortisolin puutteesta, vähistä vatsahapoista, sulamattomista proteiineista, ärtyneestä ja liian läpäisevästä suolesta, hänen terminologiansa mukaan munuaisista kuuluisi tulla ilmaa eikä kaasua. Että tiedä sitten, onko meidän diagnoosimme sama. Tosin sen verran tajuan ja siitä olen yhtä mieltä hänen kanssaan, että qi on huono. Mutta niin kauan kuin hän ei usko proteiinien huonontavan oloani, niin kauan suhtaudun häneen kuin lääkäriin, joka tekee diagnoosin kuuntelematta minun oireitani. Eli olen itse oman sairauteni asiantuntija ja pidän koko ajan oman harkintani mukana ja ruokavalioni suunnittelun tiukasti omissa käsissäni.

Tulevaisuuden suunnitelmista on kai turha puhua mitään, kun ei sitä näköjään koskaan tiedä mistä itsensä löytää. Mutta sellaista olen ajatellut, että jos vaikka yhden kuukauden olisin vielä tässä saadakseni kerätyksi sen verran voimia, että jaksan ja uskallan matkustaa. Mieleni tekisi Daliin. Se on ollut minulla mielessä yhtenä matkakohteena jo yli puoli vuotta. Elokuisen Tiibetin kiertomatkan suhteen jouduin jo uskomaan, että periksi on annettava ja peruin sen. Varatessani sen viime vuoden lopulla olin ihan varma, että kyllähän minä nyt elokuuhun mennessä olen jo toipunut, mutta enää ei siltä näytä. Ei minusta ole viiden päivän patikkaosuuteen jossain 4000 metrin korkeudessa enkä usko tuolloin vielä kykeneväni syömäänkään niin monipuolisesti, että pärjäisin ruokien suhteen ongelmitta. Mutta uskon edelleen viettäväni ensi talven Nepalissa. Jostain syystä Nepalista on mielessäni muodostunut jonkinlainen päämäärä koko matkalleni.

Eli lupaan tulevaisuudessa vielä matkajuttujakin ja uusia paikkoja ja maita, mutta lähiaikoina juttuni keskittynevät tähän lisämunuaisuupumukseen ja siitä toipumiseen, sen fysiologisiin mekanismeihin sen verran kuin niistä ymmärrän, hormoneihin ja pohdintoihini tähän johtaneista syistä, joista päästäänkin lapsuuteen, mieleen ja tunnelukkoihin ja taas hormoneihin ja sitä kautta aineenvaihduntaan ja terveyteen yleensä. Alan ymmärtämään yhä paremmin sitä yhtälöä, miten lapsuuden tunnetraumat jäävät piilevinä psyykeemme muokaten tunnereaktioitamme ja ohjaten käyttäytymistämme ja kuinka ne myöhemmin konkretisoituvat ihan fyysisinä sairauksina, jos niitä ei missään vaiheessa pureta.